Naisia syrjitään kirkkokunnassamme. Naiset eivät ole juoppoja, eivätkä ole hulttioitakaan, joten naisia papeiksi ja piispoiksi! Moni asia sujuisi varmasti sutjakkaammin ja ihmisläheisesti.
Naisia syrjitään kirkossamme
ervinki
6360
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
haluatko sinä leimata miehet juopoiksi ja hulttioiksi? ja nimitätkö sitä vielä naiselliseksi ihmisläheisyydeksi?
koska tällä palstalla näämmä juoppoja arvellaan olevan lähes koko papisto , niin mitä sitä kätkemään vakan alle! Naispappeja voisitte sitten vastapuolisesti huoritella ja olla sukupuolittuneita!
Ajatelkaa mikä erottamisen syy olisikaan: huoruus. Mietin vain että miten neuvostojen hyvät ja synnittömät tämän muotoilisivat paperille!
En puutu nyt tuohon aloitukseen muutoin kuin huoruuden osalta. Kävi nimittäin niin että olin viime keväällä eräässä seurakunnassa myyjäisissä. Ennen sitä olin ollut edellisenä iltana valmistelussa mukana. Myyjäispäivän aamuna minua kuulusteltiin että olinko ollut myyjäistilassa yksin illalla. Kerroin lähteneeni ennen muita toisen henkilön kanssa. Minulla oli alibi. Valmisteluaikana minua kuulusteltiin että olinko ollut yksin aulassa, olinko ollut yhteydessä erotettuun kirkkoherraan ja milloin viimeksi. Sitten sain kuulla että apulaisisännöitsijä nai jonkun papin kanssa salaa. Sen jälkeen löytyneet tekstiilinäyttelyn suojalakanat olivat vuorossa. Täällä ei taiteita ja kulttuuri enää hyysätä, joten lakanat roskiin. Omistaako Tiistaiseura koko seurakunnan?
Onkohan olemassa lista ei-toivotuista seurakuntalaisista olemassa? Huorittelua ja rikolliseksi haukkumista on tapahtunut. Onko tämä jokapäiväinen käytäntö seurakunnissamme?
Juopot ja hulttiot miehet eivät voi olla ihmisläheisiä naisia. Eivätkä juopot naiset voi olla ihmisläheisiä miehiä!
miksi se nyt yhtä äkkiä muuttuisi.
"Seurakunnan kaitsijan tulee olla moitteeton, yhden vaimon mies" (1. Tim. 3:2). "Seurakunnanpalvelijan on oltava yhden vaimon mies" (1. Tim. 3:12). "Seurakunnan vanhimman tulee olla nuhteeton ja yhden vaimon mies" (Tit. 1:6).