Petturi "Juudas-Timo" Soinin makea elämä...

Ystävänsä J.Halla-ahon raukkamaisesti pettänyt Timo Soini nauttiin nyt kuten muukin maamme eliiti Brysselin makeasta elämästä. Soini on paljastunut pelkäksi kuplaksi, joka sai hämättyä kannattajia valtavasti taakseen Eu vaalissa, mutta tämä kannatus voitaneen laskea yksinomaan J.Halla-ahon ansioksi. Sen tulee osoittamaan todeksi seuraavat vaalit.
Eu vaalin jälkeen Soini ei ole avannut juuri suutansa maamme pahimmasta ongelmasta, eli elätti-muslimien ja muidenkin ukomaanelättien tuottamista ongelmista, kuten mm. joukkoraiskaukset jne. Päinvastoin Soini onkin lähentynyt juuri näitä hyyssäri piirejä, ja jopa tuomiten PS:sen äänestäjäkunnan todellisen halun, eli puuttumisen juuri tähän järjettömään maahanmuuttopolitiikkaan.

Juudas-Timo möi Jussin '30:sta' kultarahasta, kuten Raamatun Juudas aikoinaan Jeesuksen. Juudaksen puolustukseksi on sanottava että hän petti vain Jeesuksen, mutta Juudas-Timo petti koko Perussuomalaisen äänestäjäkunnan - ja tavall. koko kansan enemmistön jos asiaa katsotaan vain pakolaispolitiikan näkökulmasta.

Soini on väläyttänyt puheissaan eräänlaista konsensusta mikä koskisi maamme muslimielättejä, mutta tällainen on hulluuden maksimointia - edes ajatella muslimien kanssa mitään konsensusta - sillä itse Koraanihan kieltää muslimeilta sellaisen jyrkästi mm. kristittyjen kanssa, -jopa itse profeetta ja Suomen oikeuslaitoksen päätöksellä "ei-pedofiili" Muhammed - ja kai hänen 9 vuotias lapsivaimonsakin.
Hulluus Suomessa on mennyt jopa niin pitkälle näiden elättien puolustamisessa, että 'ryssittynyt' oikeuslaitoksemmekin tavallaan tuli hyväksyneeksi pedofilian lailliseksi - kun oli poliittinen (kai muitakin syitä) saada tuomituksi oikeudenpuhuja ja -äänitorvi Jussi Halla-aho.

Mutta uskon että kansa tulee nousemaan nykyisestä alennustilastaan sellaisella voimalla ettei siinä selvittelyssä juuri hyyssäreitä ja muitakaan suomalaiseen rahvaaseen kohdistun rasismin ja halveksunnan tehneillä ole juuri 'lebenstraumia' ...

Nauti Juudas vielä Brysselin antimista, mutta muista että mikä on ollut pettureiden kohtalona aina, -ja samaa se tulee olemaan nytkin.
29407
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

tehnyt Suomen kansan hyväksi?

Äänestä
  • Säälittävä tapaus,, Te peräkamarin YH-Äidin pojat Vihaatte kaikkee mikä liikkuu.. olisko syytä mennä peilin eteen katsella vikaa sieltä.. Luuleeko Perus-Juntti, että jos jollain muulla on hitusen Onnea esm. niin seon Mammanpojalta itseltään pois.. Oikee Kateus Automaatti tämä Kalju Repsa-perse...

    Äänestä

  • mutta kuten jo kirjoittaja toteaa, niin sitä estää jopa oikeuslaitos poliittisilla tuomioilla. Mitä hyvää ovat somalit ja muslimit tehneet Suomen hyväksi pitäisi kysyä, eikä mitä Halla-Aho ! ##

    Äänestä

  • juntti 50kg out kirjoitti:

    Säälittävä tapaus,, Te peräkamarin YH-Äidin pojat Vihaatte kaikkee mikä liikkuu.. olisko syytä mennä peilin eteen katsella vikaa sieltä.. Luuleeko Perus-Juntti, että jos jollain muulla on hitusen Onnea esm. niin seon Mammanpojalta itseltään pois.. Oikee Kateus Automaatti tämä Kalju Repsa-perse...

    joka päätti hurskastua ja alkoi muslimiksi.

    Äänestä

  • juntti 50kg out kirjoitti:

    Säälittävä tapaus,, Te peräkamarin YH-Äidin pojat Vihaatte kaikkee mikä liikkuu.. olisko syytä mennä peilin eteen katsella vikaa sieltä.. Luuleeko Perus-Juntti, että jos jollain muulla on hitusen Onnea esm. niin seon Mammanpojalta itseltään pois.. Oikee Kateus Automaatti tämä Kalju Repsa-perse...

    Etkö löytänyt mielestäsi heikompaa kohdetta???
    Oletko ökyrikkaiden puolella? Asutko Kauniaisissa???

    Suomenruotsalaisten raha "apardheid" olisi aihe sinulle tutkia.

    Äänestä

  • veronmaksajax kirjoitti:

    Etkö löytänyt mielestäsi heikompaa kohdetta???
    Oletko ökyrikkaiden puolella? Asutko Kauniaisissa???

    Suomenruotsalaisten raha "apardheid" olisi aihe sinulle tutkia.

    .. so då min måste säga till dig att jag bor i Österbotten ..inte i Grangullan...

    Äänestä

  • Sekö sinua niin vituttaa kun kukaan ei ole sinun "elinenergiaasi" vailla?

    Äänestä

Soini pelkäsi jotta Halla-Aho pudottaisi hänet persujen nokkamiehenpaikalta, ja siksi Jussi jätettiin kelkasta pois!
Jussi on kuitenkin sivistynyt ja asiapohjalla liikkuva MIES! Hän tulee menestymään politiikassa jos vain itse haluaa! Toivottavasti Halla-Ahon Jussi kaapataan, MUUTOS 2011 puolueeseen, ja se kuivattaa Soinin kaksinaamaisen klikin alkuperäiselle tasolle!

Late Lapista. Halla-Aho fani !

Äänestä
  • ja uusi voima. Ja sen johtoon pitäisi saada ehdottomasti Jussi Halla-aho ! -Se olisi Soinin ja PS:n loppu !

    Äänestä

  • yllekirjoittanut kirjoitti:

    ja uusi voima. Ja sen johtoon pitäisi saada ehdottomasti Jussi Halla-aho ! -Se olisi Soinin ja PS:n loppu !

    Halla-Ahon Jussi lupasi olla käytettävissä, jos vain Muutos 2011 puolueesta kysellään! No kyselkää nyt helkkrissa, ennenkuin Jussi peruu lupauksensa !

    Late Lapista. Halla-Aho fani!

    Äänestä

  • Olet täsmälleen oikeassa!

    Ei muuta kuin äänestämään halla-aholaisia!

    Äänestä

  • Ompa törkeän huono savolainen tekomurre! Oletko ikinä savossa käynytkään? Taitaa olla taas se yks ja sama lukihäiriöinen asialla. Vähän oot pelle :D :D :D

    Äänestä

Asiasta oli sen verran hyötyä kuitenkin, että tässä on esim. siitä, jos lähdet ajamaan oikeata asiaa, niin tulet saamaan ääniä. Nyt on vaan perustettava puolue joka lähtee todella ajamaan tätä asiaa, niin äänivyöry on taattu.

Äänestä
  • Ei voida kieltää sitä hyötyä mitä Soini ja Ps saivat aikaan. He herättivät kansan näkemään ja huomaamaan heihin kohdistuneen rasismin.
    Silti aito ja rehellinen Halla-Aho on nyt marttyyrina ja aivan syystäkin, koska ystävä (kai entinen jo) petti hänet todella törkeästi ajatellen vain omaa etuaan.

    Äänestä

  • raiskattu nainen kirjoitti:

    Ei voida kieltää sitä hyötyä mitä Soini ja Ps saivat aikaan. He herättivät kansan näkemään ja huomaamaan heihin kohdistuneen rasismin.
    Silti aito ja rehellinen Halla-Aho on nyt marttyyrina ja aivan syystäkin, koska ystävä (kai entinen jo) petti hänet todella törkeästi ajatellen vain omaa etuaan.

    Vaan kun Soini ja PS eivät ole tehneet mitään - Soini varsinkaan. PS on toiminut ainoana väylänä politiikassa, mutta venkoileva Soini heittelee kapuloita rattaisiin minkä kerkiää. Esim. Tupauuno-nimitys.

    Soini ei aukaissut turpaansa etukäteen vaikka tilanteen näkivät jo liimaahaistelevat skinitkin, vaan vasta sitten kun asia oli jo kansan sekä oman puolueen parissa paisunut niin suureksi, että siitä oli pakko sanoa jotain, mutta silloinkin vain vastentahtoisesti jotain ympäripyöreitä. Yksinkertaiset samaistuvat hernesoppaa jakavaan punkeroon, joka laukoo jotain onesizefitsforall-latteuksiaan. Soinin nykyinen retoriikka olisi ollut paikoillaan joskus 80-luvun lopulla, ei enää kun paska on jo housuissa. Ei mitään kompromisseja tai päättäjien nuoleskelua, vaan syyllisten täydellinen poisjuuriminen niin valtionhallinnosta kuin mediastakin ja nykymuotoisen mamuilun nojalla maahanpäästettyjen toisrotuisten maastapoistaminen. Ei keskustelua. Suvaitsevaiset itse ovat jo kaksikymmentä vuotta sitten vieneet tilanteen fyysiselle tasolle. Keskustelun ja kritisoinnin aika oli joskus 80-luvun alussa kun suomalaisia koululaisia alettiin syyllistämään sillä UNICEF-paskalla. Jokainen voi käydä kävelyllä suurimpien kaupunkien kaduilla ja todeta itse onko ongelma enää jokin akateeminen erimielisyys termien määrittelyssä.

    ps. rasismi on määritely niin että valkoiset ovat syyllisiä. Älkää ylläpitäkö vastapuolen keksimiä arvoja ja aatteita, varsinkaan jos ne ovat meihin kohdistettuja. Omaa kantaa tai toimintaa ei tarvitse perustella. Hylätkää ihmisten luomat aatteet, ideologiat, arvot ja ajatusrakennelmat. Hylätkää myös käsikirjoitettu viihde.

    Äänestä

  • unicef kirjoitti:

    Noinhan se muuten on joitakin nyansseja lukuun ottamatta tai lisäämistä.

    Itselläni kirjoitukseesi näinollen ole lisättävää (..noh..toki kyllä, mutta vain samansuuntaista totuutta) muuta kuin toteamukseni, että Soinin lopun alku on faktaa sekä koko PS:n puolue tulee hajoamaan ja juuri itsekkään ja rahanhimoisen läskiperse Soinin takia. -Sääli niitä jotka vielä uskovat ko. puolueeseen - mutta uutta ja tosi suomalaista puoluetta ollaan jo rakentamassa !

    Äänestä

Soini teki oikein kun ei puutu keskeneräisiin asioihin. Hovioikeus päättää pitääkö käräjäoikeuden tuomio. Suomessa on oikeuslaitos ja kirjoitettu perustuslaki, kirjoitettu perustuslaki puuttuu uskontoon perustuvista ja kehitysmaista esim. Israelista.

Maahamuuttoasiat kuuluvat hallituksen hoidettaviksi. ei opposition.

Lue se Raamattusi uudestaan, luuletko todella että se Jeesus oli niin arvokas että rahat olivat kultaa. Juutalaisethan nekin maksoivat ja vaativat tuomittavaksi jumalanpilkkaajana.

Kukahan nyt kirjoittelee Lahtari Arin nimimerkillä. Onko Merenkulkulaitoksessa duunissa oleva, vai joku muu alansa "asiantuntija".

Äänestä
  • Soinihan lähti karkuun, ja tienaamaan taivaallista lisäeläkettä Brysseliin, taisi timppa pelätä jotta Halla-Aho tipauttaisi hänet sittenkin persujen johdosta, tavalliseksi rivi"mieheksi", Samanlainen ahne turpaansa soittava paskahan tuo soini on kuin muutkin EU;ssa huseeraavat nikit ja mafiosot!

    Late Lapista. Halla-Aho fani !

    Äänestä

  • - Olen toki kirjoittanut mm. Balctic Sean jutusta jo asian ollessa akuutti, -ja vieläpä tietoni ja jokin rationaalinen arvaukseni päätelmiin on osunut tasan oikeaan.

    En toki tiedä mitä joku on nikilläni ko. asiasta kirjoittanut, mutta Merenkulkulaitos on minulle aika tuttua aihepiiriä - monistakin syistä...

    Äänestä

  • Lahtari Ari kirjoitti:

    - Olen toki kirjoittanut mm. Balctic Sean jutusta jo asian ollessa akuutti, -ja vieläpä tietoni ja jokin rationaalinen arvaukseni päätelmiin on osunut tasan oikeaan.

    En toki tiedä mitä joku on nikilläni ko. asiasta kirjoittanut, mutta Merenkulkulaitos on minulle aika tuttua aihepiiriä - monistakin syistä...

    "Merenkulkulaitos on minulle aika tuttua aihepiiriä - monistakin syistä..."
    Niin, sinähän olet tunnettu "perämies".

    Äänestä

Että teet loistavaa työtä myös ereoopassa.
Surkea Hölmö-Aho rämpii selitellen mustien hanureita ihmetellen kuis täsä näikkää kävi, heh heh

Äänestä
  • Timo Soini ei ole Euroopassa vaan EU:ssa, joten hän on Euroopan sisäinen vihollinen. Lisäksi hän on alisteinen Vatikaanille täten myös juutalaisille. Ei ole Suomen kansan tai Euroopan asialla.

    Miten voi pelastaa Suomen kansanruumiin jos ei saa edes omaa ruhoaan kuntoon ja seuraa jotain vitun urheiluleikkejä? Suomen kansan tila on kaikkien suomalaisten summa. Viisi miljoonaa läskiä sohvaperunaa tarkoittaa Suomen kansan kokonaisuudessaan olevan saamaton sohvalla piereskelijä. Muutos lähtee jokaisen omasta elämästä, mielestä ja kehosta. Katsokaa peilistä millaista Suomea te ylläpidätte. Katsooko sieltä Timo Soini?

    Lyhytnäköisiä ei haittaa Soinin huopaaminen ja haapaminen asiassa kuin asiassa. NATO, eiNATO, EU, eiEU, NATO, eiNATO, EU, eiEU... EU-kriittisyydellä ratsastanut kansanmies on nyt kunnon lihapatojen äärellä mutta yksinkertaiset television tuijottajat eivät näe asiassa mitään ihmeellistä. Korkeintaan huolehtivat miten se meidän Timppa jaksaa sitä jatkuvaa muuttoa talosta toiseen. Hölmöläiset haluavat jonkun joka silittelee aina välillä myötäkarvaan ja pitää yllä kulissia mihin samaistua. Jos kansanmiehen kannatus alkaa hiipumaan niin eliitti myöntää Timpalle jonkin mitallin ja orjat ovat taas niin otettuja 'kun se meidän Timppa...'

    http://balder.org/zed/couen

    Äänestä

  • Eipä ole lisättävää... ..noin soon ...

    Äänestä

Lainaus: "Timo Soini nauttiin nyt kuten muukin maamme eliiti Brysselin makeasta elämästä."

Brysselissäkö Suomen eliitti todella on koko poppoo? Eikö Suomeen jäänyt ketään eliitistä? Sinä ilmeisesti olet Suomessa ja hienosti tunnustat kuuluvasi johonkin muuhun kuin eliittiin.

Brysselissäkö elämä muka makeaa?

Äänestä

Hienosti on Halla-aho pysynyt tyynenä kaikenmaailman mediamyllytyksenkin läpi ja puhuu tyynenä vaikkakin hiukan posket punottaen A2:sessakin vielä minkä vain ehtii.

Jos oikeus toteutuu, niin ne sakotkin unohdetaan. Ja tosiaan Soinihan ei tee mitään nyt asioilleen, joilla sai äänivyörynsä eli perusmiehen maahanmuuttokriittisyydellään tai jos joku on kuullut niin jossain varmaan lukisikin jotain.

Tuota mamutustouhua vähätellään. Kyseessä on valtava taloudellinen riesa 2-3 miljoonalle veronmaksajalle. Jos lasketaan esim. 5000 henkilön mukaan kertoen 50 000e/vuosi, niin tulos on pöyristyttävät 250 miljoonaa. Nyt tulee ennätystahtiin porukkaa notkumaan hakemuksineen ja kustannuksia voi vain arvailla muutaman vuoden jaksosta puhuttaessa. Töitä heille ei ole, kun ei ole omillekaan.

Äänestä
  • poissa mm. vanhusten ja sairaiden sekä työttömien ja syrjäytettyjejen tuesta. Mainitsemasi luku on muuten suurempi kun siihen lasketaan Kirkon ja SPR:n apu tälle loisporukalle.

    Äänestä

olet pian oikeudessa vastaamassa noista kirjoituksistasi. Me tarvitsemme nuoria muslimimiehiä että naisemme ja alaikäiset olisivat tyytyväisiä kun kirjoituksesi perusteella pedofiliakin on nyt sallittua.

Äänestä

kahdesti olen Soinia ja puoluetta äänestänyt,,tästä lähin en koskaan kun meni suurpääoman ja rahavallan puolelle, olis edes äänenannostaan pitäny turpansa tukossa.

Äänestä
  • Niin homoako Soinin olisi pitänyt äänestää? Homostelu ei kuule sovi perustuslailliseen kristilliseen maailmankatsomukseen.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Lahtari Ari kirjoitti:

Ystävänsä J.Halla-ahon raukkamaisesti pettänyt Timo Soini nauttiin nyt kuten muukin maamme eliiti Brysselin makeasta elämästä. Soini on paljastunut pelkäksi kuplaksi, joka sai hämättyä kannattajia valtavasti taakseen Eu vaalissa, mutta tämä kannatus voitaneen laskea yksinomaan J.Halla-ahon ansioksi. Sen tulee osoittamaan todeksi seuraavat vaalit.
Eu vaalin jälkeen Soini ei ole avannut juuri suutansa maamme pahimmasta ongelmasta, eli elätti-muslimien ja muidenkin ukomaanelättien tuottamista ongelmista, kuten mm. joukkoraiskaukset jne. Päinvastoin Soini onkin lähentynyt juuri näitä hyyssäri piirejä, ja jopa tuomiten PS:sen äänestäjäkunnan todellisen halun, eli puuttumisen juuri tähän järjettömään maahanmuuttopolitiikkaan.

Juudas-Timo möi Jussin '30:sta' kultarahasta, kuten Raamatun Juudas aikoinaan Jeesuksen. Juudaksen puolustukseksi on sanottava että hän petti vain Jeesuksen, mutta Juudas-Timo petti koko Perussuomalaisen äänestäjäkunnan - ja tavall. koko kansan enemmistön jos asiaa katsotaan vain pakolaispolitiikan näkökulmasta.

Soini on väläyttänyt puheissaan eräänlaista konsensusta mikä koskisi maamme muslimielättejä, mutta tällainen on hulluuden maksimointia - edes ajatella muslimien kanssa mitään konsensusta - sillä itse Koraanihan kieltää muslimeilta sellaisen jyrkästi mm. kristittyjen kanssa, -jopa itse profeetta ja Suomen oikeuslaitoksen päätöksellä "ei-pedofiili" Muhammed - ja kai hänen 9 vuotias lapsivaimonsakin.
Hulluus Suomessa on mennyt jopa niin pitkälle näiden elättien puolustamisessa, että 'ryssittynyt' oikeuslaitoksemmekin tavallaan tuli hyväksyneeksi pedofilian lailliseksi - kun oli poliittinen (kai muitakin syitä) saada tuomituksi oikeudenpuhuja ja -äänitorvi Jussi Halla-aho.

Mutta uskon että kansa tulee nousemaan nykyisestä alennustilastaan sellaisella voimalla ettei siinä selvittelyssä juuri hyyssäreitä ja muitakaan suomalaiseen rahvaaseen kohdistun rasismin ja halveksunnan tehneillä ole juuri 'lebenstraumia' ...

Nauti Juudas vielä Brysselin antimista, mutta muista että mikä on ollut pettureiden kohtalona aina, -ja samaa se tulee olemaan nytkin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu