EU:n komissio selvittää parhaillaan Suomen, Tanskan, Ruotsin,
Hollannin ja Saksan pelimonopolien laittomuutta suhteessa yhteisön
lainsäädäntöön. Italiaa koskevassa ns. Cambelli -päätöksessä EU:n
komissio määräsi jo viime syksynä Italian viranomaiset purkamaan
paikallisen pelimonopolin ja sallimaan alalla vapaan kilpailun.
Samassa yhteydessä EU:n komissio on puuttunut myös mainonnan
vapauteen. Jo yli 10 vuotta voimassa olleen Cassis de Dijon
-päätöksen nojalla kussakin maassa pitää sallia kaikkien sellaisten
tuotteiden kauppa ja mainonta, jotka jossakin toisessa jäsenmaassa
ovat laillisia. EU:n komission mukaan esimerkiksi kontakti- ja
seksipalveluilmoitukset ja niiden takana harjoitettu liiketoiminta
tai ammatin harjoittaminen nauttivat useissa maissa myös paikallisen
lain suojaa.
Tästä lähtökohdasta niiden kieltäminen jossakin maassa kuten Suomessa
on asia, jonka liiketoiminnan- tai ammatin harjoittaja voi
peliyhtiöiden tapaan tutkituttaa EU:n tuomioistuimella, jonka päätös
asiassa sitoo jäsenmaiden hallituksia.
EU:n komission edustaja pyytääkin, että vanhoissa ja uusissa
jäsenmaissa pidättäytyttäisiin helppojen poliittisten irtopisteiden
keruusta erilaisilla kieltolakihankkeilla ja keskityttäisiin
toimimaan EU:n hyväksi nimenomaan vapaakauppa-alueena, joksi
talousyhteistö on aikanaan perustettu.
Suomessa seksin ostokieltohankkeen puuhastelijat ovat saaneet
sivustatukea oikeusministeri Johannes Koskiselta (demari), jonka
johdolla laadittu selvitys sisältää mahdollisesti myös aloitteen,
että ns. päiväkahvi-ilmoittelu kielletään Suomessa lailla

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.