Nettifennot tuntuvat kuvittelevan, että suomenruotsalaisten aiheuttamista kustannuksista päästäisiin eroon kunhan kieli julistettaisiin vähemmistökieleksi. Ikävä kyllä asia ei ole ihan niin yksinkertainen. Suomi kun on mennyt allekirjoittamaan kansainvälisiä sopimuksia, jotka velvoittavat valtion mm kustantamaan kansallisille kielivähemmistöille kouluopetuksen äidinkielellään, TV-, radio- ja media-tarjontaa, kulttuuririentoja ruotsiksi ja niin edelleen. Lisäksi heillä on valitettava oikeus käyttää äidinkieltään viranomaisissa oli Suomi kaksikielinen tai ei.
Asia olisi kuitenkin ratkaistavissa kieltämällä ruotsinkielen käyttö kokonaan kaikissa julkisissa toiminnoissa. Eli ei enää oikeutta käyttää ruotsia tuomioistuimissa, ei ruotsinkielisiä TV-kanavia, teattereita, sanomalehtiä, kouluja tai tiedekuntia. Yhtäkään lakia tai asetusta ei julkaista ruotsiksi ja RKP poistetaan puoluerekisteristä. Suomi voisi myös lähettää yhden joukko-osaston Maarianhaminaan ja kaapata valta Ahvenanmaan maakuntakärjäiltä.
Näin helposti siis ruotsinkielisyysongelma olisi ratkaistavissa. Samalla ratkeaisi monet muutkin kansainvälistymiseen liittyvät ongelmat - Suomen ei nimittäin sen jälkeen tarvitsisi olla missään tekemisissä minkään eurooppalaisen tai muunkaan länsimaisen valtion kanssa. Suomen ei tarvitsisi olla jäsenenä EU:ssa, täällä ei ramppaisi kaiken maailman ulkomaisia valtiovieraita eikä suomalaisia tuotteita tarvitsisi yrittää kaupata ulkomaille. Koulujen kieltenopetuksessa voitaisiin vihdoinkin keskittyä pelkästään suomenkieleen, sillä tarvetta vieraiden kielten osaamiselle ei enää olisi.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Surullista lukea kun jälleen kerran yksi suomenruotsalainen heittää marttyyri viestin:(
Kaksikielisyyden purku Suomessa ei aiheuttaisi kuvailemiasi tapahtumia koska kyllä kaikkialla muualla ymmärretään kuinka kallis ja järjetön suomen nyky systeemi on. Oletko miettinyt että miksei EU ole määrännyt pakolliseksi jäsenmaissaan samankaltaista systeemiä kuin suomessa jos se olisi jotenkin loistava?