Rkp luulee että Euroopanneuvosto johtaa Suomea.

Sen käsityksen saa kun lukee vaikkapa Vasabladetin päivän pääkirjoituksen. Kansankäräjät eivät hyväksy suomalaiseen demokratiaan perustuvaa päätöstä vaan ne haluavat, että Euroopan neuvosto kumoaisi suomalaisten poliitikoiden tekemän päätöksen.
Otsikossa lukee Rkp vaikka valituksen jättäjä onkin Folktinget mutta käytännössä se on yksi ja sama asia.

"Kokkolan suuntaus Euroopanneuvostoon.
Suomen Ruotsalaiset kansankäräjät ovat pyytäneet Euroopanneuvostoa syynäämään valtioneuvoston päätöstä, että Keski-Pohjanmaa aluehallinnossaan suuntautuisi pohjoiseen Oulun suuntaan.

Kansankäräjien hallitus, joka on voimakkaasti vastustanut, että kaksikielinen Kokkolan kaupunki suuntautuisi suomenkielistä Oulua kohti kaksikielisen Vaasan sijaan pyytää Euroopanneuvostolta lausuntoa.

Kansankäräjät haluavat tietää jos suuntauspäätös on ollenkaan sopusoinnussa Euroopanneuvoston asetuksien kanssa mitä tulee vähemmistö- ja maan eri alueiden kieliryhmiin.
-Suomi kuuluu niihin maihin jotka ovat allekirjoittaneet ja siten sitoutuneet noudattamaan tätä puitesopimusta, sanoo Kansankäräjien puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson.

Tiistaina kun eduskunta aloitti syysistuntokautensa hän antoi ymmärtää suurista odotuksista aluehallintouudistuksen tullessa perustuslakivaliokunnan käsittelyyn.

-Perustuslakivaliokunnalla on käytössä samat juriidiset asiantuntijat kuin kansankäräjillä. Useissa lausunnoissa kyseenalaistetaan Kokkolan päätöksen perustuslainmukaisuus.

Perustuslakivaliokunnan odotetaan käsittelevän aluehallintouudistusta muutaman viikon kuluessa."

http://www.vasabladet.fi/story.aspx?linkID=83920&storyID=47883
4120
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Itse asiassa Folktingetin olisi pitänyt vaatia Suomea tilille Euroopan neuvostossa jo aikoja sitten, mutta RKP on tuttuun tyyliinsä ollut aivan liian kiltti ja pyrkinyt välttämään valtapuolueiden ärsyttämistä.

Vuonna 2007 antamassaan raportissa EN antoi Suomelle vakavia moitteita siitä, että tuomioistuin- ja syyttäjälaitosta koskevien uudistusten myötä ruotsinkielellä toimineita käräjäoikeuksia on lakkautettu ja sulautettu suomenkielisiin yksikköihin. Sama koskee syyttäjiä ja poliisia. Lopputuloksena on, etteivät ruotsinkieliset aina voi käyttää äidinkieltään tuomioistuimissa edes ollessaan syytettynä rikosasiassa, koska kielilaki ei käytännössä toteudu. Samoin EN oli mm huolissaan siitä, etteivät hätäkeskusten työntekijät osaa ruotsia.

Puheet "maailman hemmotelluimmasta vähemmistöstä" on täyttä puppua ja tyhjää propagandaa, kun Suomessa ei edes kansallisen kielivähemmistön oikeuksia koskevat minimivaatimukset aina täyty. Koko järjestelmässä on rakenteellisena heikkoutena, ettei mikään valtiollinen viranomainen valvo kieliasioita vaan kaikki riippuu poliittisen puolueen aktiivisuudesta ja poliittisista voimasuhteista. Kieliasiamiehen viran perustaminen olisi askel oikeaan suuntaan.

Äänestä

RKP ja svekot ovat niin kovia edustuksellisen ja parlamentaarisen demokratian kannattajia, kun ylläpidetään keinotekoisen kaksikielisyytemme järjettömyyksiä. Kansan tahto ei ole muuta kuin populismia heidän mielestään.

Mutta heti kun sama edustuksellinen demokratia vähänkin puuttuu surujen etuoikeuksiin, alkaa hirveä huuto ja valitus.

"Ennemmin maa repee, kuin hurri häpee!"

Äänestä
  • Tarkoitatko siis, että vaikkapa äidinkielen käyttäminen tuomioistuimessa tai muussa viranomaisessa on suomenkieliselle perusoikeus, mutta ruotsinkieliselle etuoikeus?

    Nyt esillä olevassa "huudossa ja valituksessa" halutaan nimenomaan välttää tilanne, jossa tulevaisuudessa virkamiehet joutuisivat käyttämään ruotsinkielisten kansalaisten kanssa huonoa virkamiesruotsia sen sijaan että ruotsinkieliset voisivat palvella toisiaan niin kuin tähänkin asti.

    Äänestä

  • kuinka niin? kirjoitti:

    Tarkoitatko siis, että vaikkapa äidinkielen käyttäminen tuomioistuimessa tai muussa viranomaisessa on suomenkieliselle perusoikeus, mutta ruotsinkieliselle etuoikeus?

    Nyt esillä olevassa "huudossa ja valituksessa" halutaan nimenomaan välttää tilanne, jossa tulevaisuudessa virkamiehet joutuisivat käyttämään ruotsinkielisten kansalaisten kanssa huonoa virkamiesruotsia sen sijaan että ruotsinkieliset voisivat palvella toisiaan niin kuin tähänkin asti.

    .

    nythän suomalaiset saavat kuullla huonoa virkamiessuomea kaksikielisissä kunnissa, se on suomalaisille arkipäivää joka ikinen päivä

    .

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


savupirtti kirjoitti:

Sen käsityksen saa kun lukee vaikkapa Vasabladetin päivän pääkirjoituksen. Kansankäräjät eivät hyväksy suomalaiseen demokratiaan perustuvaa päätöstä vaan ne haluavat, että Euroopan neuvosto kumoaisi suomalaisten poliitikoiden tekemän päätöksen.
Otsikossa lukee Rkp vaikka valituksen jättäjä onkin Folktinget mutta käytännössä se on yksi ja sama asia.

"Kokkolan suuntaus Euroopanneuvostoon.
Suomen Ruotsalaiset kansankäräjät ovat pyytäneet Euroopanneuvostoa syynäämään valtioneuvoston päätöstä, että Keski-Pohjanmaa aluehallinnossaan suuntautuisi pohjoiseen Oulun suuntaan.

Kansankäräjien hallitus, joka on voimakkaasti vastustanut, että kaksikielinen Kokkolan kaupunki suuntautuisi suomenkielistä Oulua kohti kaksikielisen Vaasan sijaan pyytää Euroopanneuvostolta lausuntoa.

Kansankäräjät haluavat tietää jos suuntauspäätös on ollenkaan sopusoinnussa Euroopanneuvoston asetuksien kanssa mitä tulee vähemmistö- ja maan eri alueiden kieliryhmiin.
-Suomi kuuluu niihin maihin jotka ovat allekirjoittaneet ja siten sitoutuneet noudattamaan tätä puitesopimusta, sanoo Kansankäräjien puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson.

Tiistaina kun eduskunta aloitti syysistuntokautensa hän antoi ymmärtää suurista odotuksista aluehallintouudistuksen tullessa perustuslakivaliokunnan käsittelyyn.

-Perustuslakivaliokunnalla on käytössä samat juriidiset asiantuntijat kuin kansankäräjillä. Useissa lausunnoissa kyseenalaistetaan Kokkolan päätöksen perustuslainmukaisuus.

Perustuslakivaliokunnan odotetaan käsittelevän aluehallintouudistusta muutaman viikon kuluessa."

http://www.vasabladet.fi/story.aspx?linkID=83920&storyID=47883

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu