Olen 21-vuotias nainen. Olen harrastanut seksiä viime aikoina poikaystäväni kanssa niin, että esileikit ovat menneet vähän liian pitkälle. Eli olen antanut mieheni työntyä sisälle ilman kortsua. Se on jotenkin paljon houkuttavampaa, se kortsun laitto vaan pilaa fiiliksen ja se ei tunnu samalta. Ok, hieman hullua. Kuitenkin aina ennen kun mies laukeaa tai päästään kunnolla vauhtiin, niin mies on laittanut kortsun.
Kysyn nyt, että kuinka suuri mahdollisuus tästä on tulla raskaaksi? Osaako joku heittää jotain prosenttilukemaa, ihan vaan heittämällä arvauksia.
Ei se hirveä katastrofi olisi, jos raskaana olisin, mutta ei sitä ole suunniteltukaan.
Kysyn nyt, että kuinka suuri mahdollisuus tästä on tulla raskaaksi? Osaako joku heittää jotain prosenttilukemaa, ihan vaan heittämällä arvauksia.
Ei se hirveä katastrofi olisi, jos raskaana olisin, mutta ei sitä ole suunniteltukaan.
Vastaukset 25
Vanhimmat
kirjoittaa, että minulla on tällä hetkellä myös antibioottikuuri menossa. Onko se kuinka vaarallista, jos vaikka olenkin raskaana?
nimeä, joitakin ei mis.tapauksessa saa käyttää raskauden aikana. Kovin on leväperäistä touhunne
voi sanoa muuta prosenttilukemaa kuin että 50% mahdollisuus on olla raskaana ja 50% mahdollisuus että et ole raskaana. Sitä joko on tai ei, ei siihen muita todennäköisyyksiä ole..
Jos ilman ehkäisyä seksiä harrastatte niin se alkaa jo olla aika lähellä suunniteltua raskautta.. tai ainakaan ette oikein kovasti halua raskautta ehkäistäkään. Todella isolla asialla pelleilette..
Riippuu ihan siitä että tuleeko hän sisällesi vai vetääkö pois ennen laukeamistaan.
Jos hän vetää oikeasti pois ennen laukeamistaan ja sitten runkkaa mäihät mahallesi niin mahdollisuus on hyvin heikko että tulisit raskaaksi. Jotkut väittävät että siittiöitä muka tulisi sen ns. touhutipan mukana, mutta se on ihan silkkaa paskapuhetta koska jos niin tosiaan olisi, niin meillä olisi "yhdytty ja täytetty maa" jo miljoona vuotta sitten äärimilleen ja nykyään olisi teiniäitejä joka helvetin talon nurkalla huutelemassa lapsiaan syömään. Toistaiseksi ainoa touhutippatesti on myös osoittanut sen että touhutippojen mukana ei tullut yhtäkään, siis ensimmäistäkään, ei edes yhtä (1) siittiötä 12 miehen otannasta.
Sitäpaitsi touhutipat tulevat ihan jostain muualta kuin mistä miehen siittiöt tulevat ejakulaation aikana.
Jos hän päästää sisälle niin sitten mahdollisuus kasvaa kuukautiskierron mukaan. Hyvin suuri mahdollisuus on ovulaation hetkellä, noin plusmiinus 12 tuntia ja prossut huitelevat ihan siellä 90% naisesta riippuen, mutta sitten taas esimerkiksi juuri ennen kuukautisia ja välittömästi kuukautisten jälkeen on melko heikkoa yrittää tulla raskaaksi koska siinä vaaditaan pitkäikäisiä siittiöitä, optimaalisia olosuhteita kohdussa ja sitä että ovulaation hetki on epäsäännöllinen ja tapahtuu aikaisemmin.
Joku sanoi että mahdollisuudet ovat 50%, se pitää paikkaansa jos kaikki muuttujat otetaan huomioon yhtä arvokkaina ja sen lisäksi tarkastellaan koko naisen elinkaarta. Mutta jos aletaan tarkastelemaan tarkemmin eri tilanteita, niin huomataan että mahdollisuudet vaihtuvat hyvin paljon ja sillä on käytännössä suuri merkitys kun yritetään saada lasta alulle.
Aika jännä, tunnen montakin tällaista pikkupentua, jotka ovat saaneet alkunsa keskeytetystä yhdynnästä ja touhutipoista.
Eli kyllä se raskaus on kovinkin mahdollinen.
Ihme kyllä, mutta näitä keskeytetystä yhdynnästä alkunsa saaneita lapsia syntyy joka vuosi aika paljon, joten ihan turha selittää, ettei siitä raskaaksi voisi tulla.
Ja jos naisella on lyhyt kuukautiskierto niin paras aika hedelmöittyä on juurikin heti kuukautisten jälkeen harrastettu yhdyntä.
Mahtavaa "tietoa" sinulla ja sait tuota puppua kirjoitettua noinkin paljon, harmi että suurin osa tekstistäsi ei pitänyt lainkaan paikkaansa..
Olitko vieressä katsomassa panoa kun niin hyvin tiedät asian laidan?
Touhutippa on ihan eri asia kuin vetää penis juuri orgasmin hetkellä pimpasta pihalle.
Jos asia olisi todellakin niin että touhutipasta tulisi raskaaksi, eikä ejakulaatiosta, niin tässä maailmassa olisi jokaisen yhdynnän jälkeen mahdollisuus tulla raskaaksi ja lapsia olisi HUOMATTAVASTI enemmän kuin mitä nykyään.
Sori vaan kun teidän aivonne eivät asiaa ja sen mittasuhteita ymmärrä. Syytön minä siihen.
Touhutipoissa ei ole siittiöitä ja te ette edes ymmärrä sitä että te uskotte sellaiseen valheeseen jota ei oltu aikaisemmin edes tutkittu mitenkään! Uskotte pelkästään auktoriteetin sanaan, vaikka asiaa ei oltu edes aikaisemmin tutkittu. Säälittäviä te olette.
maininnut sanallanikaan touhutippoja enkä ejakulaatiota. Mutta pareilla jotka käyttävät pelkästään keskeytettyä yhdyntää "ehkäisynä" alkaa todellakin usein näitä ei toivottuja raskauksia. Se ei siis ehkäisyksi käy, kun ei vaan toimi. Oli tutkimukset mitä mieltä tahansa.
Ei voisi vähempää kiinnostaa onko touhutipoissa siittiöitä vai ei ehkä usko yhtään minkään auktoriteetin sanaan, mutta kokemuksista nähdään, ettei keskeytetty yhdyntä ehkäise raskauksia..
Jos vastaat jonkun viestiin niin katso ensin edes mitä siinä lukee, vaikka olisikin noin suuri pakko tulla todistelemaan tänne omaa paremmuuttaan.
Missäs tynnyrissä sinä oot kasvanut?
Touhutipoissa ON elinkelpoisia siittiöitä, ja keskeytetystä yhdynnästä voi tulla raskaaksi :D
Aika hauskaa, että joku raukka luulee vielä tänäkin päivänä, että keskeytetty yhdyntä on hyvä ehkäisykeino, eikä sillä missään tapauksessa tule raskaaksi.
Nimimerkillä, tunnen tällaisia lapsukaisia jotka ovat saaneet alkunsa juurikin tällaisen keskeytetyn yhdynnän tuloksena.
Onko sinulla raukalla näyttöä siitä että touhutipoissa on siittiöitä?
Niin, sitähän minäkin, eipä taida olla. Pelkkiä kuulopuheita jaksat toistella kun uskot niihin. Mutta tiedä se että usko ei ole sama kuin tieto.
Mitä sitten vaikka tuntisit sellaisia lapsukaisia. Olitko heidän vanhempiensa sängyn vierellä tarkastamassa saiko mies ejakulaation vai eikö saanut ennenkuin veti peniksensä pois naisestaan. Niin, et tainnut olla sielläkään.
Keskeytetty yhdyntä on turvallinen vain silloin kun sitä ei vedetä orgasmin alkuun asti ja se on siitä syystä turvallinen koska niitä helvetin siittiöitä ei touhutipassa ole. Useimmiten kuitenkin käy niin, että mies haluaa vetää naimalla sen orgasmin koska ei kehtaa runkata naisensa edessä. Ejakulaatio kuitenkin voi tapahtua jo ennen ennenkuin varsinainen orgasmi tapahtuu ja sperma syöksähtää tulemaan. Sillä ei ole kuitenkaan mitään tekemistä touhutipan kanssa.
Jos niitä olisi touhutipassa, niin oiisi ihan sama tapahtuuko ejakulaatio vai ei, koska raskauden mahdollisuus olisi kuitenkin täsmälleen samanlainen. Se taas tarkoittaisi käytännössä sitä että täällä maailmassa olisi lapsia valtavat määrät. Koska, kai tajuat sen että täällä on harrastettu keskeytettyä yhdyntää ihan ammoisista ajoista saakka ja yllättävää kyllä, lapsia ei ole tullut sen enempää kun niitä tulee kun ejakuloidaan naisen sisällä.
Säälin sitä että sinun ymmärryksesi ei riitä käsittämään sitä kuinka vähän oikeasti tiedät ja kuinka paljon luulet tietäväsi.
Ei taida tuolla henkilöllä olla kokemusta touhutippojen toimivuudesta joka täällä on sitä mieltä, että niistä EI muka voisi tulla raskaaksi.
Kas kummaa, minä kun pöljänä luulin myös että se on hyvä ehkäisykeino, että mies vetäisee ulos ennen orkkua ja että en TAKUULLA tule raskaaksi.
Kuinkas ollakaan, nyt jaloissa juoksentelee 2,5 vuotias taapero, joka sai alkunsa juurikin tuolla keinolla.
Eli kyllä voi raskaaksi tulla keskeytetystä yhdynnästä. Enkä minä ole ainut ääliö jolle näin on käynyt.
Eli tässä tuolle totuuden torvelle todisteita. Nykyään on onneks ehkäisy kunnossa ihan_konkreettisesti.
Missäs on SINUN konkreettiset todisteesi? Et ole mikään lääkäri, ja jakelet täällä OMAA faktatietoasi, joka voi olla kaikkea muuta kuin totuus kyseisestä asiasta.
SINUN ymmärryksesi ei riitä käsittämään näköjään ihan lääketieteellisiä totuuksia raskaaksi tulemisesta. Taidat olla mies kun noin puolustelet sitä keskeytettyä yhdyntää.
Eli sinäkin olet sen verran vajaa, että ymmärryksesi ei riitä käsittämään sitä kuinka vähän oikeasti tiedät ja kuinka paljon luulet tietäväsi.
Raivostuttaa tommonen ääliö, joka tulee tänne pätemään, ja toitottamaan suurinpiirtein että harrastakaa vain keskeytettyä yhdyntää, se on täysin turvallista, sama kuin antaisi aseen käteen ja sanoisi, että nyt pelataan venäläistä rulettia!
Toiset tulee hankalammin raskaaksi, joten siksi joillakin tuo keskeytetty yhdyntä ei ole saanut aikaan jälkikasvua. Toisilla taas tärppää heti! Jos ny pikaisesti lasken ne lapset, ketä tunnen ja joiden vanhemmat ovat käyttäneet ns. enkäisykeinona keskeytettyä yhdyntää, mies ei ole lauennut sisälle, ja on vetänyt ulos ennen siemensyöksyä, niin tunnen tällaisia tapauksia 4 kappaletta.
Mites sen perustelet? Annanko näiden henkilöiden yhteystiedot että saat henk.koht. kysyä heiltä tarkempia tietoja?
Olet kyllä säälittävä. Toivon että sulle käy vahinko, niin eiköhän muutu ääni kellossa.
Aikuinen ihminen, ja noin naiivi.
Vetikö miehesi juuri ennen orgasmia peniksensä ulos?
Jos veti niin siinä on teillä syy hedelmöittymiseen. Katsos kun mieheltä tulee siemennestettä hieman ennen kuin orgasmi aiheuttaa voimakkaan ejakulaation.
Touhutipoissa ei ole todettu olevan siittiöitä ja jos niitä olisi niin teidän jaloissa juoksisi paljon enemmän lapsia kuin mitä nykyään juoksee. Omasta raskaudestasi saat syyttää miestäsi joka ei vetänyt siitintään tarpeeksi ajoissa pois. Siinä on ainoa syy sille miksi keskeytetty yhdyntä ei ole luotettava ehkäisykeino, kun se luottamus on pelkästään miehen ja miehen tuntemusten harteilla.
Osoittakaa minun olevan väärässä, ei noilla lapsellisuuskertomuksilla vaan tieteellä, eli tutkimuksilla joissa on todettu touhutippojen sisältävän siittiöitä.
Niin, juuri niitä lääketieteellisiä todistuksia, eli tutkimuksia kaipasin sinulta. Sinä ET OLE istunut ystäviesi sängyssä tutkailemassa että laukesiko mies varmasti vasta hyvän aikaa siittimen ulosvetämisen jälkeen vai laukesiko jo aikaisemmin, tai vetikö vasta laukeamisen tunteen aikana peniksensä pois naisesta. Koska et ole istunut, etkä ole koskaan touhutippoja tutkinut, sinulla on nyt hieman selitettävää ja vastattavaa Kari Heusalalle joka kirjoittaa tässä:
http://www.mtv3.fi/helmi/viikonvaihde/artikkeli.shtml/453106?viikonvaihde-vapaaaika-kolumnit
Voitko kertoa että onko sinulla minkäänlaista seksologin, tai edes terveydenhuollon koulutusta?
"Raivostuttaa tommonen ääliö, joka tulee tänne pätemään, ja toitottamaan suurinpiirtein että harrastakaa vain keskeytettyä yhdyntää,"
Olet ymmärtänyt sanani täysin väärin, mutta en ihmettele sitä lainkaan koska olet selvästi idiootti joka LUULEE tietävänsä asioista jotakin. Luulo ei ole tiedon väärti, joten hanki niitä tieteellisiä tutkimuksia jotka puolustavat sinun sanojasi, tai pidä typerä pääsi kiinni.
Tiesitkö edes sitä että mies voi ejakuloida, eli siemennestettä, ei siis touhutippoja, voi tulla ilman orgasmia?
sillä ole tässä asiassa mitään merkitystä onko sen peniksen vetänyt tarpeeksi ajoissa pois vai ei. Eikä sillä onko touhutipoissa siittiöitä vai ei..
Aiheenahan oli se, voiko keskeytetystä yhdynnästä tulla raskaaksi.. Jos "ehkäisynä" on ollut keskeytetty yhdyntä ja on tullut raskaaksi niin vastaus on, että keskeytetystä yhdynnästä voi tulla raskaaksi.
Vaikka penis olisikin vedetty ulos sekuntia liian myöhään, on "ehkäisynä" käytetty keskeytettyä yhdyntää.. ja ehkäisykeinona se ei silloin toimi jos sen seurauksena raskaus on alkanut..
Ethän sinä voi olla tosissasi, ethän? Tuokin teksti perustuu "tutkimukseen", jossa KOKO MAAILMAN miespuolista väestöä edusti 12 (siis oikeasti, kaksitoista) miestä yhdeltä tietyltä alueelta. Jos pidät tuota tutkimusta luotettavana, niin todistit juuri sen mitä tuossa joku sanoi: olet idiootti.
Käsittämätöntä paskanjauhantaa ja aivan selkeästi vailla mitään sen parempaa tietoa.
Olen tuosta asiassa, eli keskeytetyn yhdynnän ehkäisytehosta samaa mieltä ja olen sen tuonut myös ilmi, mutta tässä onkin keskusteltu siitä onko touhutipoissa siittiöitä ja siinä mielessä keskeytetty yhdyntä, eli se ettei ejakuloida naisen sisään, on turvallista.
Ongelmia, eli lapsia syntyy siinä tilanteessa kun keskeytetty yhdyntä viedään liian pitkälle, eli joko orgasmiin tai hyvin lähelle orgasmia, jolloin siemennestettä voi alkaa jo erittymään vaikka itse orgasmivaihe ei olisikaan vielä ihan päässyt alkuun. Miehellä orgasmi ja ejakulaatio ovat kaksi aivan eri asiaa ja se täytyy ymmärtää kun tästä aiheesta keskustelee.
Minä en suosittele keskeytettyä yhdyntää ehkäisykeinona koska se riippuu miehestä ja miehen tuntemuksista ja kuten kaikki voivat ymmärtää, mies helposti ajattelee panon aikana että "kyllähän tässä vielä voi kerran kiskaista ja sitten nopeasti pois", mikä on täysin väärä keino. Jos keskeytetty yhdyntä toteutetaan oikeaoppisesti, niin yhdyntä voidaan suorittaa ilman vaaraa siihen saakka kun mies alkaa tuntemaan että kohta voisi alkaa orgasmi tulemaan jos hommia jatketaan. Siinä vaiheessa pitää yhdyntä keskeyttää, vetää penis pihalle ja runkata loppuun. Keskeytettyä yhdyntää EI SAA harrastaa siten että yhdynnän kanssa aiheutetaan miehelle orgasmi, koska juuri silloin niitä siittiöitä voi päästä naisen sisään vaikka itse orgasmi tuntuisikin tulevan vasta pihalla ollessa!
12 miestä vastaan teidän NOLLA miestä joilta olisi ikinä todettu touhutipoissa spermaa.
Luulo ei ole tiedän väärti, idiootti.
Eikä ainoastaan tuo tutkimus tue tuota tulosta, vaan ne miljardit ja taas miljardit yhdynnät joita suoritetaan joka ikinen vuosi ilman ehkäisyä ja joista ei synny lapsia. Raskaaksi tulo ei yksinkertaisesti ole niin vaikeaa että se selittäisi tuon tuloksen. Opettelisitte ymmärtämään asioita ja niiden välisiä suhteita ja ennenkaikkea tutustuisitte koko aiheeseen.
Heusala on tekstissään oikeassa, oppi on teihin uponnut syvälle, vaikkakin kyse "opissa" on väärinymmärryksestä, jopa niin suuressa väärinymmärryksessä että teidän älynne ei enää suostu käsittämään asioiden välisiä yhteyksiä. Teille asiassa kyseessä on uskonto, eikä tieto.
"Keskeytetyssä yhdynnässä on aina riski tulla raskaaksi, touhutipat sisältävät myös elinkelpoisia siittiöitä, vaikka kuka väittäisi mitä. Mikäli et raskaana ole, suosittelen silti soittamaan neuvolaan ja hommaamaan vaikka sitä kautta ehkäisypillerit, pelaat venäläistä rulettia sen suhteen, että tuletko raskaaksi vai et, jos ehkäisystäkään ei huolehdita kunnolla."
Espoo/Nuorten tieto- ja neuvontapiste yESBOx / Kristiina
"Olen 22 vuotias "mies" ja mulla kävi sellanen tapaus yhden muijan kanssa että harrastettiin seksiä muutaman minuutin aikaa kunnes kaverini heräs sohvalta joka oli myös samassa kämpässä. En lauennut ollenkaan seksin aikana enkä tietenkään jälkeenkään ja se muija käytti vielä kaikenlisäksi pillereitä. Eli mahdollisuus on REILUSTI alle 1% mutta silti hän tuli raskaaksi. Teki onneksi abortin koska en todellakaan halua vielä isäksi enkä todellakaan tällä tavalla... Olkaa ihmiset varovaisia!"
Jani22v
Lähde : http://www.nuoret.info/
Väite siitä, että niin sanotut touhutipat sisältäisivät siittiöitä, on peräisin 1800-luvun loppupuolelta. Väitteen tarkoituksena lienee alkujaan ollut se, että kansalaiset olisivat alkaneet käyttää uutta kumista ehkäisyvälinettä, jonka Charles Goodyearin vuonna 1840 tekemä keksintö tuotannollisesti mahdollisti. Kyseessä on englantilainen viitta eli kumi, joka nykyisin kondomina tunnetaan.
Jo 1900-luvun alkupuolella arvostettu gynekologi ja seksuaalisuuden tutkija Theodore van de Velde totesi, että touhutipat eivät sisällä siittiöitä. Asia on myöhemmin tutkimuksin todistettu, mutta siitä huolimatta edelleenkin esimerkiksi kaikissa terveysopin kirjoissa väitetään, että touhutipat sisältävät siittiöitä. Tiedän tämän, koska olen Suomen suurimman kustantamon toimesta käynyt kaikki yläasteella ja lukioissa käytetyt terveysopin kirjat läpi ja ilmoittanut kustantamolle niissä olevat asiavirheet. Niitä muuten oli rutkasti.
Seksologiassa ei tietääkseni ole olemassa yhtään tutkimusta, joka osoittaisi, että touhutipassa olisi siittiöitä. Olen henkilökohtaisesti käynyt seksuaalisuutta käsittelevät tutkimukset läpi 1900-luvun alkuun saakka. Mikäli joku touhutippoja ja siittiöitä tukevan tutkimuksen löytää, niin otan lähdetiedon todella mielelläni vastaan.
Keskeytetty yhdyntä ei kuitenkaan ole paras mahdollinen raskauden ehkäisyyn tarkoitettu menetelmä, koska mies saattaa ottaa peniksen naisen emättimestä vasta silloin, kun siemensyöksy on jo alkanut. Erään tutkimuksen mukaan on kuitenkin näin: Withdrawal may be an effective backup method for couples who have difficulties using other contraceptives, including women who have trouble taking pills regularly and couples who irregularly use condoms.
Toisaalta toinen tutkimus huomauttaa, että: "Coitus interruptus is especially difficult
for adolescent males because, to successfully use withdrawal, they must understand their own sexual functioning".
Touhutippoja on siis aivan turha syyttää raskaudesta, vaan kyllä syy on miehen, joka vetäytyy yhdynnästä liian myöhään.
Tuolla meiningillä raskauden todennäköisyys on todellakin suuri. Siinä mielessä hyvä, että raskaus olisi ihan sopiva, koska jos et vielä ole raskaana, niin ihan pian olet. Tee raskaustesti, kun olet raskaana ota yhteys neuvolaan.
Ei olisi kamala katastrofi, jos raskaana olisin :) se vois olla pikemminkin kiva yllätys. Ennen olen kyllä käyttänyt ehkäisyä varman päälle, oon syönyt e-pillereitäkin (mutta lopetin ne sitten). Ja tämä minun mies ei ole mikään yhden illan juttu, seurustelua takana jo vuosia. Että en ole mikää "vastuuton teinikakara" niin kuin ihmiset heti asian ymmärsi.
Niin ja joku kysyi, onko mies lauennut sisälle, vastaus: ei ole. Niin kuin ekassa viestissä kirjoitin, kortsu on aina laitettu ennen "tosi touhuihin" ryhtymistä.
Selvitin myös antibiootin vaarallisuuden. Pakkausselosteessa lukee että voi käyttää raskauden ja imetyksen aikana. Eli ei ole vaarallista.
että erityisesti täällä foorumilla ihmiset vouhottavat että raskaaksi tulee vaikka kuinka helposti! Täällä selvästi käy jotain tosi nipoa porukkaa; heti ollaan raskaana 99 % varmuudella kun harrastetaan seksiä vaikka menkkojen aikana, ja vehje tuskin ehtii käydä sisällä ja kehotetaan ottamaan yhteyttä neuvolaan... Hohhoijaa. Kyllä tässä lapsellisia ovat tuollaiset vastaajat, etkä sinä.
Raskaaksi tuleminen on vaikeampaa kuin annetaan ymmärtää. Tiedän monia pareja, jotka yrittävät kuukausia, vaikka kummassakaan ei ole fyysistä vikaa. Yhdynnän on vain osuttava juuri oikeille päiville, ja se ei ole ollenkaan niin helppoa.
Itse menin vastaavalla tavalla peloteltuna 1,5 päivän päästä keskeytetyn yhdynnän jälkeen apteekkiin hakemaan jälkiehkäisyä. Proviisori hymyili ja sanoi suoraan, että raskaus olisi hyvin epätodennäköinen, mutta voi sen jälkiehkäisyn silti ostaa. Ja sanoi että liiaksi ihmisiä pelotellaan tällaisilla puheilla, vaikka ei liika varovaisuus haitaksi ole.
Ikävää, että osa sinulle suunnatuista vastauksista kuulosti teinitytön pelottelulta :/
Hyvää syksyä! :))
raskautuminen ei sitä yrittäessä ole välttämättä niin helppoa, niin aina on olemassa se mahdollisuus kuitenkin! Vaikka olisi kuinka epätodennäköistä ja hyvin huolehdittu ehkäisystä niin raskaaksi vain voi siltikin tulla! En todellakaan tarkoita, että minusta nämä "joo olet selvästi raskaana" viestit olisi mitenkään järkeviä, mutta kun tänne kaikki tulevat paniikissa siitä raskauden mahdollisuudesta kyselemään niin niissä tapauksissa yleensä aina se raskaus kuitenkin on mahdollinen..
Kirjoituksestasi voisi helposti saada sellaisenkin kuvan, että raskautuminen on kaikilla aina todella vaikeaa ja siitä syystä ehkäisyä yms. ei kannata ottaa kovin vakavasti..