Säveltäjä ilkkuu ruotsalaisten Runebergille

Einojuhani Rautavaaran Aleksis Kivi -oopperan uusi vauhdikas versio saa tällä viikolla ensi-iltansa. Särmikkään säveltäjälegendan klassikossa ilotellaan etenkin Suomen kansallisrunoilija Runebergin kustannuksella.

Einojuhani Rautavaaran Aleksis Kivi -ooppera kantaesitettiin vuonna 1997. Teoksesta on tehty nyt railakas uusintaversio, josta jäykistely on kaukana.

- Yks Aleksis Kiven puoli on varmasti tällainen anarkistinen puoli, kun hänen tuotantoaan lukee ja katsoo sitä ajan henkeen muihin taidetuotteisiin verrattuna. Kun tällainen ilo ja kyseenalaistaminen oli todella keskeinen puoli, ajateltiin että se kuuluu tähän esitykseen, kertoo ohjaaja Pekka Milonoff.

Tyylitellyssä elämäkerrassa irvitäänkin estottomasti Kiven perivihollisille, niin kirjallisuuskriitikko Ahlqvistille kuin kansallisrunoilija Runebergillekin.

Säveltäjä Einojuhani Rautavaara selittää oopperan rajua Runeberg-pilkkaa sillä, että teoksessa täytyy olla vastaliike, joka on kyllin voimakas. Lisäksi Runebergin pilkkaamiseen on ihan henkilökohtainenkin syy.

- Koulupoikana kävelin aina koulusta kotiin Runebergin patsaan ohi, ja ihmettelin että miten voi olla kansallisrunoilija, joka ei osaa kansansa kieltä.

Suomalaisen säveltaiteen legenda, 80-vuotias Einojuhani Rautavaara tunnetaan särmikkäistä mielipiteistään. Muutama vuosi sitten hän ilmoitti, että rock on säälittävää musiikkia. Kanta ei ole muuttunut, vaikka säveltäjän mukaan silläkin on paikkansa.

- Rockihan on aivan välttämätöntä. Anteeksi että sanon näin, mutta se on nimenomaan junttimusiikkia, ja eihän junteilla olisi omaa musiikkia ollenkaan jos rock otettaisiin pois, eli olkoon sillä oma arvonsa.

Rautavaara on puhunut paljon etenkin luomisprosessiin liittyvästä mystiikasta. Hänen mukaansa säveltäminen on tapahtuma, jota ei voi selittää.

- Minä luotan siihen, että musiikkiteos, sävellys, tietyllä tavalla luo itsensä, ja minä olen vain välittäjä, välikappale, se tulee minun kauttani.
http://yle.fi/uutiset/kulttuuri/2009/09/runeberg_saa_nenilleen_rautavaaran_aleksis_kivi_-oopperassa_989427.html
159
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Viisas säveltäjä, ainakin täällä ruotsalaisen Eniron palstoilla

Äänestä

Kommentoi aloitusta

ja rokkareille kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu