Ambomaa/Kirjallisuutta

Olisko jollain myytävänä tai lahjoittaa kirjaa, jossa kerrottaisiin busmannien parissa tehtävästä lähetystyöstä.
Lähinnä tulisi kyseeseen kirja, jossa kuvattaisiin Hiitolasta (Pukinniemestä) kotoisin olevan lähetti rovasti EINO PENNASEN työstä.

6

5342

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Eino Pennanen toimi vaimonsa Eevan kanssa Suomen Lähetysseuran lähetyssaarnaajana Namibian pohjoisosassa Ambomaalla.
      Rovasti Eino Pennanen oli mm. v. 1962 valmistuneen Nkongon lähetysaseman ensimmäinen johtaja.

      Pennasten mukana Hiitolan Pukinniemestä lähti myös Ambomaalle sairaanhoitajaksi Puputtien talon tytär Bertta. Hän kuolikin siellä.

      (Ambomaa on maakunta Namibian pohjoisosassa.
      Suomalaiset lähetyssaarnaajat ovat työskennelleet alueella 1870-luvulta asti. Yksi heistä oli Suomen luterilaisen kirkon lähetystyön pioneeri Martti Rautanen.
      Heidän jäljiltään paikallisessa nimistössä on paljon suomalaisperäisiä nimiä kuten Martta, Toivo, Onni, Helmi ja Martti.)

      • Megalo.

        Heikki Saari oli isoisäni ja toimi kymmeniä vuosia ambomaalla lähetys-saarnaajana sekä oli saanut suomessa lääketieteellisen koulutuksen.Tosin melko suppean,mutta pärjäs aika hyvin.Hänellä oli 7 lasta,joista 3 syntyi Ambomaalla, 1 poika ja 2 tyttöä.Äijä kerto jänniä juttuja Ambomaalta.Oli se vaan semmonen äijä,että paransi mun kipeän jalkani,joka mäti kuukausia ja lääkärit tahto ambutoida sen.Isä sano että nyt mennään Pohjanmaalle ja kuukauden päästä mä kävelin.Puhu aina Afrikasta,ikävöi sinne ja sano että siellä tapahtuu outoja asioita.Toi tullessaan leopardimiehen aseet jotka on nyt mun poikani hallussa.Mut oli semmonen äijä että otti kyyn ja anto sen purra,nauro päälle ja heitti metsään.

      • Megalo.
        Megalo. kirjoitti:

        Mulla löytyy jonkun verran Ambomaalta otettuja kuvia.Niillä ei ole paljon arvoa mulle,mutta voi olla iloa teille.Saatte ne,mutta kun on tämmöset ajat,täytyy olla varovainen.Laittakaa ilmoitus Uudenkaupungin sanomaan,mainitsette mun isän ja mun sedän nimet ja ammatit.

      • Lahja

        Hei Megalo.
        Minua kiinnostavat kuvat ja kaikki muukin tieto Heikki Saaresta, sillä yritän kerätä tietoja hänestä osana hänen syntymäseurakuntansa historiaa.

      • Anonyymi

        Eeva Pennanen oli Myllykoskella opettajana noin 1953 - 1955 hänen miehensä oli Eino saimme kuulla mitä ihmeellisempiä kertomuksia ambomaalta . Ovatko he 1960 luvullakin olleet ambomaalla ??

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eeva Pennanen oli Myllykoskella opettajana noin 1953 - 1955 hänen miehensä oli Eino saimme kuulla mitä ihmeellisempiä kertomuksia ambomaalta . Ovatko he 1960 luvullakin olleet ambomaalla ??

        Kyllä he olivat. Eeva Pennanen, o.s. Valli, oli äitini täti. Valitettavasti en muista, minä vuosina he olivat toista kertaa lähetystyössä.
        Heidän tyttärensä Tuovikaarina teki myös lähetystyötä Namibiassa, käänsi paikallisille kielille mm. Raamattua ja virsiä/lauluja. Hänen hautajaisissaan 2019 oli paikalla paitsi paljon lähetystyöntekijä, myös Namibian suurlähettiläs.
        Toinen tyttäristä, Helvi, oli myös lähetystyössä Afrikassa. Hän oli sairaanhoitaja.
        Eeva ja Eino muuttivat Kokemäelle, josta Eeva oli kotoisin, 1970-luvulla. Sain vierailla usein heidän kotonaan mummoni Aili Salmisen, Eevan pikkusiskon, kanssa. Oli kuin olisi päässyt taikamaahan! Eino esitteli Afrikasta tuotuja tavaroita ja kertoi tarinoita.
        Tuovikaarinan muuttaessa palvelukotiin lukuisat noista tavaroista saivat uuden kodin minun ja sisarentyttäreni luona. Muistan joka päivä Eeva-tädin perhettä, sillä seinälläni lentelee Ambo-Kavangolla tehdyt puiset pääskyset. Ne ovat kiehtoneet minua lapsesta saakka, eikä niiden lumovoima ole kadonnut vuosikymmenten aikana.
        Viimeiset vuotensa Pennaset asuivat Raumalla. Googlaamalla Eino Pennasen löytyy heidän hautakivensä kuva. Siellä on myös kuvia siitä, kun ovat ensimmäistä kertaa lähdössä lähetystyöhön. Eräässä kuvassa on vasemmassa laidassa ovat Eino ja Eeva.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei sua enään tunnista

      Kun olet vanhentunut ja lihonut.
      Ikävä
      236
      8044
    2. Etsin vastaantulevista sua

      Nyt kun sua ei oo, ikävöin sua niin v*tusti. 😔Jokaisesta etsin samoja piirteitä, samantyyppistä olemusta, samanlaista s
      Ikävä
      45
      5720
    3. Huomenet naiselle

      Harmittaa ettei ehkä nähdä enää koskaan. Näillä mennään sitten.
      Ikävä
      59
      4872
    4. Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?

      Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin
      Maailman menoa
      156
      4322
    5. Mikä kaivatussasi kolahti?

      Mikä oli erityistä?
      Ikävä
      89
      3774
    6. Tekis mieli lähestyä sua

      Mutta pelkään että peräännyt ja en haluis häiritä sua... En tiedä mitä tekisin olet ihana salaa sua rakastan...💗
      Ikävä
      32
      2081
    7. Kaikesta muusta

      Mulla on hyvä fiilis. Mä selviän tästä ja sit musta tulee parempi ihminenkin. Ainut, mitä mun pitää nyt välttää on se ko
      Ikävä
      16
      2065
    8. Hyvää yötä.

      Miten äkäpussi kesytetään? 😉 pus
      Ikävä
      31
      1889
    9. Ajatteletko koskaan

      Yhteisiä työvuosia ja millaista silloin oli? Haluaisin palata niihin vuosiin 🥹
      Ikävä
      46
      1789
    10. Kyllä hävettää!

      Olla taivalkoskelta jos vuoden taivalkoskelainen on tuommoinen tumpelo.
      Taivalkoski
      39
      1737
    Aihe