Luterilainen tunnustaja puhuu!

Uudestikastajat joilla ei ole Pyhää Henkeä toimivat Jumalaa, luontoa ja järkeä vastaan, varsinkin kun he yhdessä väärinkäytön esim. kasteen kohdalla haluavat muuttaa ja uudistaa sen petoksien ja keksimiensä harhojen avulla.
Juuri näin kaikki harhaoppiset tekevät evankeliumille. Ensin he ottavat sen vilpillisesti vastaan vaikka heidän omatuntonsa heitä siitä syyttää, mutta eihän idiootti ymmärrä.
He kuulevat sitä väärässä tarkoituksessa, muunnoksina outoina lisäyksinä ja ja järkeenkäypänä ja sitten he rientävät muuttamaan sitä ja tekemään siitä uuden evankeliumin. Missä tahansa sinä siis tapaatkin uudestikastajia, siellä he toimivat väärin, pilkkaavat ja sättivät rienaten julkeasti Jumalan järjestystä.
Eivätkä luovu perkeleestä vaikka näkevät oman lahkoherransa valona, ja liikehtimisinä, ääninä ja muina ilmiöinä joista Raamattu varoittaa sanoen niiden olevan sen herran aikaansaannoksia joka hallitsee lahkoissa ja varsinkin uudestikastajien parissa.
1377
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Tuollaista vihaa ei löydy uudestisyntyneitten teksteistä. Ei siis Jumalasta lähtöisin vaan sieltä toisesta suunnasta.

Kuinkahan moni luterilainen todellinen uudestisyntynyt veli tai sisar häpeää tuollaisia tekstejä? Aika moni. Mnulle todellinen uudestisyntynyt kristitty on sisar ja veli Herrassa ja aika usein myös toisinkin päin voidaan kokea uskon yhteyttä.

Äänestä
  • Kirkon ihmiset pelkäävät lahkolaisia.
    Lahkolaisuus on sikaflunssaakin pelottavampi ilmiö kaikessa sen saatanallisuudessa.
    Näytöt puhuvat, kuva kertoo, sano henrikki.

    Äänestä

  • henrikki.h.s kirjoitti:

    Kirkon ihmiset pelkäävät lahkolaisia.
    Lahkolaisuus on sikaflunssaakin pelottavampi ilmiö kaikessa sen saatanallisuudessa.
    Näytöt puhuvat, kuva kertoo, sano henrikki.

    Et ainakaan Jumalan ja enimmin nimikristillisyys pelkääkin oikeaa evankeliumia ja samalla laittaa lahkolaisiksi kirkon sisällä olevat evankeliset herätysliikkeet.

    Äänestä

  • timmanu kirjoitti:

    Et ainakaan Jumalan ja enimmin nimikristillisyys pelkääkin oikeaa evankeliumia ja samalla laittaa lahkolaisiksi kirkon sisällä olevat evankeliset herätysliikkeet.

    puhutaan profeetan äänellä.
    Miksi kierrät ja kurnutat kuin sammakko?
    Ei kukaan tosi uskovainen tunnusta sinua miksikään muuksi kuin...sammakoksi?

    Äänestä

  • henrikki.h.s kirjoitti:

    Kirkon ihmiset pelkäävät lahkolaisia.
    Lahkolaisuus on sikaflunssaakin pelottavampi ilmiö kaikessa sen saatanallisuudessa.
    Näytöt puhuvat, kuva kertoo, sano henrikki.

    Vihasi kertoo kai Jumalan rakkaudesta. ;) Uskovien kasteella on vihollinen ja tuhottava sellainen.

    Ihan pieni huomio, että kirkon sisältä löytyy uskovien kasteella käyneitä, jopa pappeja.

    Äänestä

  • Kallu 72 kirjoitti:

    puhutaan profeetan äänellä.
    Miksi kierrät ja kurnutat kuin sammakko?
    Ei kukaan tosi uskovainen tunnusta sinua miksikään muuksi kuin...sammakoksi?

    Et toki tunnusta, sillä tuomitsisit silloin itsesi, mutta katso Raamattua, katso Kristusta ensin, niin äänenpainosi muuttuu ja löydät totuuden ja viha kaikkoaa.

    Äänestä

rikollinen luterilaisuus on saatanan palvelua jumalana. omia uskovaisia, syyttömiä pikku lapsiakin tappaneella rikollis järjestöllä on kiistattomasta saatana jumalana.
Jos ole eroi mieltä niin osoita raamatun UT:n Jumalan ja Jeesuksen Omalla Sanalla, että kristinuskolla, luterilaisuudella on Jumalan tai/ja Jeesuksen antama lupaa tappaa omia syyttömiä uskovaisia ja pakkokastettuja syyttömiä lapsia?
Ellet lupaa löydä niin löysit herrasi jolla on sarvet!

Äänestä
  • Simo taas

    Äänestä

  • on varattu myllynkivet kaulaan

    kaikille kaltaisillesi, jotka estää lapsien okastamisen kasteessa Jeesuksen ikuisesti elävään henkiruumiiseen

    Äänestä

  • Voisiko Mikko lopettaa ttuon älyttömän tuomitsemisen ja nimittelyn. Uskovia löytyy myös luterilaisesta kirkosta ja heitä minä ainakin siunaan. Ei kannata toimia samalla ikävällä tavalla kuin nämä useat sakramenttikasteen puoltajat tekee. Jeesusta et kirkasta tuolla toiminnallasi, päinvastoin.

    Tuomio on Jumalan.

    Äänestä

  • timmanu kirjoitti:

    Voisiko Mikko lopettaa ttuon älyttömän tuomitsemisen ja nimittelyn. Uskovia löytyy myös luterilaisesta kirkosta ja heitä minä ainakin siunaan. Ei kannata toimia samalla ikävällä tavalla kuin nämä useat sakramenttikasteen puoltajat tekee. Jeesusta et kirkasta tuolla toiminnallasi, päinvastoin.

    Tuomio on Jumalan.

    Jossain paikassa voidaan löytää luterilaisia uskovia, esim. kirkosta missä ei ole naispappia, homopappia tai muita kirkon asettamia palkkalaisia eli susia lammasten vaatteissa.
    Kasteen sakramentti ja ehtoollinen on koettu pyhä asia joissa Kristus on läsnä persoonallisesti.
    Kristuksen läsnäolo on koettava vain kun olet ottanut Jumalan antaman sopivan ristin selkääsi ja tunnustat uskoasi rohkeasti.

    Äänestä

Mielestäni Luterilaisten tapa kastaa lapset heti syntymän jälkeen kolmiyhteisen Jumalan nimeen on Jeesuksen tahto ja käsky tehdä lapsista Jeesuksen opetuslapsia.
Meidän perheessä lapset on kaikki kastettu vauvoina ja he ovat kaikki uskossa Jeesukseen ja menestyvät hyvin elämässään.

Äänestä

> Juuri näin kaikki harhaoppiset tekevät evankeliumille. Ensin he ottavat sen vilpillisesti vastaan vaikka heidän omatuntonsa heitä siitä syyttää, mutta eihän idiootti ymmärrä.

Herra Jeesus Kristus opetti: "Mutta minä sanon teille: jokainen, joka vihastuu veljeensä, on ansainnut oikeuden tuomion; ja joka sanoo veljelleen: 'Sinä tyhjänpäiväinen', on ansainnut suuren neuvoston tuomion; ja joka sanoo: 'Sinä hullu', on ansainnut helvetin tulen."

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Melancton.R. kirjoitti:

Uudestikastajat joilla ei ole Pyhää Henkeä toimivat Jumalaa, luontoa ja järkeä vastaan, varsinkin kun he yhdessä väärinkäytön esim. kasteen kohdalla haluavat muuttaa ja uudistaa sen petoksien ja keksimiensä harhojen avulla.
Juuri näin kaikki harhaoppiset tekevät evankeliumille. Ensin he ottavat sen vilpillisesti vastaan vaikka heidän omatuntonsa heitä siitä syyttää, mutta eihän idiootti ymmärrä.
He kuulevat sitä väärässä tarkoituksessa, muunnoksina outoina lisäyksinä ja ja järkeenkäypänä ja sitten he rientävät muuttamaan sitä ja tekemään siitä uuden evankeliumin. Missä tahansa sinä siis tapaatkin uudestikastajia, siellä he toimivat väärin, pilkkaavat ja sättivät rienaten julkeasti Jumalan järjestystä.
Eivätkä luovu perkeleestä vaikka näkevät oman lahkoherransa valona, ja liikehtimisinä, ääninä ja muina ilmiöinä joista Raamattu varoittaa sanoen niiden olevan sen herran aikaansaannoksia joka hallitsee lahkoissa ja varsinkin uudestikastajien parissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu