Olen 35v mies.
Äitini kuoli 19.8, teki itsemurhan kun ei kestänyt yksinäisyyttä. Surullinen tapahtuma.
Mutta menin katsomaan, kun oli mahdollisuus katsoa äitiäni viimeisen kerran. Hän makasi siinä arkussa. Se oli aika ahistava, käsittämätön ja maaginenkin tunne?
Äitini ruumis makasi siinä arkussa kuin kivi, liikkumattomana! Kädet sinertävänä rinnan päällä ja sormet koukistuneina. Kasvoihin oli laitettu jotain punertavaa ainetta. Hiukset oli kammattu väkinäisen näköisesti. Silmät kait ommeltu kiinni ja suusta näkyi vähän ruskeaa palsamointiainetta?
Pakko sanoa, että hän ei ollut äitini! Vain joku hänen "kuori", joka makasi siinä hengettömänä. Kun katsoin sitä ruumista, tuli itsellenikin ihan jäykkä olo, miten voi kuolleena maata noin jäykkänä kuin kivipatsas?
Mutta kaikkihan me ollaan joskus tuossa tilassa, ennemmin tai myöhemmin :(
On tämä ihmeellistä, vielä 3.8 näin äitini ja 6.8 juttelin viimeisen kerran. Puhelu katkesi kesken, ajattelin että akku meni hänen kännystä loppuun. Meni hänen koko elämänsä, se jäi meidän viimeiseksi puheluksi :(
Äitini kuoli 19.8, teki itsemurhan kun ei kestänyt yksinäisyyttä. Surullinen tapahtuma.
Mutta menin katsomaan, kun oli mahdollisuus katsoa äitiäni viimeisen kerran. Hän makasi siinä arkussa. Se oli aika ahistava, käsittämätön ja maaginenkin tunne?
Äitini ruumis makasi siinä arkussa kuin kivi, liikkumattomana! Kädet sinertävänä rinnan päällä ja sormet koukistuneina. Kasvoihin oli laitettu jotain punertavaa ainetta. Hiukset oli kammattu väkinäisen näköisesti. Silmät kait ommeltu kiinni ja suusta näkyi vähän ruskeaa palsamointiainetta?
Pakko sanoa, että hän ei ollut äitini! Vain joku hänen "kuori", joka makasi siinä hengettömänä. Kun katsoin sitä ruumista, tuli itsellenikin ihan jäykkä olo, miten voi kuolleena maata noin jäykkänä kuin kivipatsas?
Mutta kaikkihan me ollaan joskus tuossa tilassa, ennemmin tai myöhemmin :(
On tämä ihmeellistä, vielä 3.8 näin äitini ja 6.8 juttelin viimeisen kerran. Puhelu katkesi kesken, ajattelin että akku meni hänen kännystä loppuun. Meni hänen koko elämänsä, se jäi meidän viimeiseksi puheluksi :(
Vastaukset 5
Vanhimmat
Otan osaa. Sinulle jäi jäljelle ikävä ja suru, mutta äidilläsi ei ole enää mitään hätää. Hän on murheiden ulottumattomissa.
Se on totta! Kun on kuollut kuin kivi, ei ole enää murheita, vaikka aurinko posahtaisi ja söisi maan!
Ruumista katsellessa oli hetken tunne, että sielu ei kuole, se jatkaa matkaansa... ruumis on vain ajoneuvo. Se tuntui tuona hetkellä ihan todelta? Ei se ollut äitini? Se ruumis oli vain hänen ajoneuvo täällä maan päällä!
Itse äiti oli lähtenyt pois täältä! Hän, hänen sielu!
Oikeasti, alan uskoa näin? Astronautit joka ovat käyneet kuussa, sanovat samaa, että maapallo ei ole syntynyt sattumalta, sen on luonut jokin korkeampi taho (Jumala).. sama tunne tuli minulla, kun katsoin äitini kuollutta ruumista 7.9.2009.
Kuolema on iankaikkisen pelastuksen tai kadotuksen alku! Älä kulje helvettiin.
Anna elämäsi ristiin naulitulle ja ylösnousseelle Jumalan Pojalle, Herralle Jeesukselle, tee parannus synneistäsi Jeesuksen nimessä.
Iankaikkisuus ei lopu koskaan! Nyt tänään on pelastuksen päivä
http://leewi.vuodatus.net/page/iankaikkisuus
JEESUS KRISTUS ON HERRA
väärennettiin Uuteen Testamenttiin. Kreikan sana AION, jota koine kreikassa käytetään UT:SSA ei tarkoita IKUISUUTTA vaan 'aikaa' ja 'ajallista'. SE on tarkoituksella käännetty muotoon iänkaikkisuus, kun UT:ssa puhutaan näkymättömän maailman rangaistuksista.
Tämä tapahtui maallistuneen kirkon toimesta 400-luvulla, kun Uusi Testamentiti käännettiin kreikasta latinankielelle.
Ihminen elää tässä lihallisessa kuoressa, kunnes kuori rapisee pois, eli kuolee. Ihminen itse ei jää tähän koteloonsa, vaan sielu siirtyy eteenpäin luojansa tykö, tai siis taivaaseen, taikka helvettiin sen mukaan onko synnit, eli pahat teot pyydetty anteeksi vaiko eikö.
Tämän minä totesin oman isäni kuoltua syöpään yli kymmenen vuotta sitten. Ihmisen elämä on pätkä iänkaikkisuuden valtameressä.