Jokaöiset tuhotyöt piinaavat Göteborgia

Lainaan tässä kirjoituksessani tätä tämän päivän kotiin kannettua koraania joka myös joskus Helsingin Sanomiksi naamioidaan. "Autot palavat joka yö." "Kivisateeseen joutuvat poliisit ja vartijat."

Jos minua tullaan joskus tästä mitä nyt kirjoitan syyttämään "oikeudessa", niin toivon totisesti että, rangaistuksesksi tästä minulle vaaditaan kivitystuomiota.

Synkkää yötä. T: Kadunlakaisija.
7407
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

oikeuslaitoksen nimenmuutosta vääryyslaitokseksi, ja jos minua tullaan siitä syyttämään niin vaadin suuresti kunnioittamani Burman hallituksen nimissä typerästä oikeustajustani varoittavaa esimerkkiä, joka syötetään sirkuksessa leijonille. Ajatelkaa leijonaparkoja, jotka tarvitsevat myös ihmislihaa ruokavalioonsa sillä nämä hullun lehmän taudit ja muut saastaiset liha-ateriat voivat vielä aiheuttaa leijonille mahanpuruja. Valveutuneena eläinoikeuksien puolustajina ja kasvisyöjänä vaadin oman henkeni uhallakin, että sellainen törkeä eläinten kidutus tehotuoteulla liharuoalla on lopetettava. Eläimillä ja heidän sukulaisieluisilla ihmisillä täytyy olla paremmat oikeudet kunnolliseen ravintoon sekä lajityypille ominainen mahdollisuus harrastaa vapaammin kolttosiaan kuin nuorillamme tai vanhoilla ihmisillä, jotka ovat tämän maan rakentaneet. Itseasiassa autojen polttelusta ja viranomaisten kivittämisestä pitäisi säätää lailla kansalaisvelvollisuus joka vastaisi siviilipalvelusta. Onhan tämä meidän babylon systeemi tuhottava, jotta uudistuisimme elämään henkisesti askeettisemmin ja poliittisesti korrektimmin. Kaikkihan se palvelee vain yhteistä etuamme ja vastustajat täytyy ilman muuta saattaa vääryyslaitoksen eteen mutta shhh kutsutaan sitä silti oikeuslaitokseksi, sillä eivät nämä vääräuskoiset siat kuitenkaan huomaa mitään, kun osataan olla hiljaa paitsi jos täytyy kurittaa niin hoetaan silloin heille rasisti mantraa mamu-ystäviemme säestyksellä hihhuloiden, jotta vaikenisivat.

T. wannabe-Buddhalainen munkki Burmassa

Äänestä
  • Huomautan vain että siellä akateeminen vapaus on nolla.

    Äänestä

Jutun kommenteista löytyi:
*Nyt Helsingin sossu otti yhteyttä ja tarjoutui maksamaan KOLMINKERTAISEN VUOKRAN vuokrapyyntöön verrattuna. Muistaakseni sossu yritti saada tämän maahanmuuttajaperheen vuokralle länsi-Helsinkiin yli kuuden tuhannen euron kuukausivuokralla. Samalla sossu lupasi kolmen kuukauden vuokraennakot, jotka tuttavaperheeni saisi pitää vuokra-ajan jälkeen. Siis maahanmuuttajia kohdellaan viranomaisten toimesta paremmin kuin suomalaisia veronmaksajia.*

Jos jotain kautta selviää, että vastaava on yleistä toimintaa niin siinä on se viimeinen pisara ämpäriin sitten. Yhdenvertaista kohtelua juu.. Suomalainen ottamaan pikavippejä vuokraan / takuisiin ja muille sitten muuta :p Mutta katsotaan.

Uutisessa oli muuten hauska kohta. Täälläkin hoetaan että laki on sama kaikille ja tuomiolle rikollinen joutuu tms. Mutta sitten ruotsalainen poliisi sanoo heidän nykytilanteestaan seuraavaa: "Poliisi on seurannut voimattomana jokaöisiä autojen polttamisia. 'Ei tälle näy mitään loppua', sanoo poliisimestari Lars Klevensparr "

Tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa :) Mutta varmaankin selviää, että kyseessä on vain kulttuurinen väärinkäsitys joka korjaantuu kun ruotsalaiset laitetaan pakolliseen monikulttuurisuuskoulutukseen tyyliin -> http://www.msl.fi/index.php?pid=2&cid=37

Äänestä
  • Pistäpä mieluummin mustaa valkoiselle, ettei tarvitse luottaa musitiisi.

    Äänestä

  • old_profile_34081 kirjoitti:

    Pistäpä mieluummin mustaa valkoiselle, ettei tarvitse luottaa musitiisi.

    Se oli ote uutisen kommenteista. Toivottavasti ei tule osoittautumaan todeksi tuo kommentin väittämä.

    Äänestä

  • *Nyt Helsingin sossu otti yhteyttä ja tarjoutui maksamaan KOLMINKERTAISEN VUOKRAN vuokrapyyntöön verrattuna. Muistaakseni sossu yritti saada tämän maahanmuuttajaperheen vuokralle länsi-Helsinkiin yli kuuden tuhannen euron kuukausivuokralla. Samalla sossu lupasi kolmen kuukauden vuokraennakot, jotka tuttavaperheeni saisi pitää vuokra-ajan jälkeen. Siis maahanmuuttajia kohdellaan viranomaisten toimesta paremmin kuin suomalaisia veronmaksajia.*

    Holmlund on varannut mamujen keskitysleirien rakennus-sopimuksen veljelleen jolla on rakennusfirma. Tässä matkitaan Moskovan pormestarin vaimon bisneksiä.

    Tuo vuokra-tulojen maksimointi lähipiirille on sitten pientä tähän verrattuna, joten turha hikoilla?!

    http://www.hs.fi/keskustelu/post!reply.jspa?messageID=4053274

    PS Holmlundin omaisuus on siis vapaata riistaa niin kauan kuin tätä törkeää rikosta ei tutkita ja rikolliset laitetaan kaltereiden taa.

    Äänestä

Jos maltilliset muslimit pääsevät valtaan niin tuskin sua odottaa kuin parikymmentä raipaniskua.:)

Pelottavaa jos tuo joukkio löytää tiensä moskeijoihin ja alkaa toteuttaa vihaimaanien sanaa pommikampanjoin.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Kalevi Mellakka kirjoitti:

Lainaan tässä kirjoituksessani tätä tämän päivän kotiin kannettua koraania joka myös joskus Helsingin Sanomiksi naamioidaan. "Autot palavat joka yö." "Kivisateeseen joutuvat poliisit ja vartijat."

Jos minua tullaan joskus tästä mitä nyt kirjoitan syyttämään "oikeudessa", niin toivon totisesti että, rangaistuksesksi tästä minulle vaaditaan kivitystuomiota.

Synkkää yötä. T: Kadunlakaisija.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu