Hautajaisten suunnittelu

äiditön-73

Eilen oli viikonloppulehdessä iso juttu hautajaisten suunnittelusta. luitteko sitä? mitä mieltä oleette?
mielestäni tämä on tosi hyvä idea, helpottaa omaisia paljon kun ei tarvi miettiä miten tehdään kun on vainajan toivomus tiedossa.
itse olen myös tuollaisen vihkosen täyttänyt, siinä määrään että haluuan ekoarkun ja ekouurnan ja siis tuhkauksen, ei mitään hautapaikkoja omaisten huolehdittavaksi vaan tuhkan voi heittää tunturilta tuuleen.

arkkupeiton käytöstä en ole ihan samaa mieltä kuin toimittaja; jos sillä halutaan vastustaa kuoleman rahastusta niin eihän se paljon vaikuta kun kyse on vaan arkusta.
sitä paitsi peiton päälle ei saa pistää kukkia ja kukat on ainaki mulle tärkeitä, ei tarvi olla isoja kalliita laitteita mutta muutama valkoinen ruusu olen määrännyt.

äitini hautajaisiin saatiin ihan kaunis ja juuri hänen näköinen arkku 800 eurolla, kukat siihen päälle niin teki tonnin mutta sittenpä seurakunta veloitti haudasta hirveät rahat (vaikka on kaikkien verorahoilla tuettua
toimintaa) ja pitopalveluun meni paljon ja lehti-ilmoituksiin, hautaustoimiston lasku oli pienempi kuin
muiden. no meillä olikin isot hautajaiset mutta jos ei ole/halua käyttää rahaa niin jättää nämä pois ja
halvan arkun saa parilla sadalla kai ja ei persoonallisuuden tarvitse maksaa sen voi luoda muutenkin.
kaikki hautajaiskulut saa maksaa vainajan rahoista, joten jos niitä on niin ei tarvi omaisten maksaa.
jos joku rahastaa niin se on kirkko mielestäni.

16

1492

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • surullinen äiti

      omaisethan voi vaikka "hukata" tuollaisen vihkosen jos sen löytävät ja ei halua tehdä vainajan toiveen mukaan jos on vaikka liian kallista että perintörahoja menee siihen,
      siksi olen ostanut itselleni arkun jo, maksanut sen hautaustoimistolle,
      juuri siksi että pelkään että poikani joka on ainut perilliseni haluaa vain perinnön eikä välitä miten minut haudataan, heittäisi varmaan katuojaan jos saisi itse päättää.
      olen miettiny myös testamenttia jossa poissuljen hänet kokonaan mutta sekin piäisi niin varmaan talteen laittaa ettei hän pääse sitä hukkaamaan.

      • eräsN1

        Tallelokeron otat itsellesi, johon laitat tarvittavat paperit talteen. Kun vainajan kuoleman jälkeen tallelokero avataan. Siinä on 2 virkailijaa paikalla, valvomassa ja kirjaamassa sisällön ylös. Ja sitten niistä saa kopiot, mutta alkuperäiset jäävät edelleen tallelokeroon, josta ne annetaan pesänselvittäjälle. Itse voit sopia jo eläessäsi, että joku rehti ystäväsi, tai muu valittu henkilö toimii pesänselvittäjänä. Ei tarvitse olla oma lapsi. Testamentin hävittäminen on iso rikos. Taitaa jopa menettää perintöoikeuden, jos siihen syyllistyy.

      • surullinen äiti
        eräsN1 kirjoitti:

        kiitos näistä tiedoista! otan selvää asioista ja teen testamentin. osaatko sanoa vielä voiko testamenttiin lisätä myös hautaustoivomukset niin että ne on "pakko" toteuttaa? voiko pesänselvittäjälle laittaa tehtäväksi järjestää hautajaiset ?
        testamenttaisin todennäköisesti yhdistykselle ja minulle ei ole siis väliä vaikka hautajaisiin meneekin vähän rahaa, pääasia että olisi kaunis tilaisuus josta jää läsnä olijoille hyvä muisto että oli minun näköinen juhla eikä sellainen mahdollisimman halvalla hoidettu.
        minun rahoja ne ovat joita käytetään niin kai saan itse päättää kuinka paljon niistä käytetään mihinkin tarkoitukseen.
        minusta on itsekästä perillisiltä jos ne haluaa vain halvimman mahdollisen hautauksen välittämättä yhtään siitä minkälainen se halvin vaihtoehto on, onko se ollenkaan sen ihmisen tapainen tilaisuus.

      • Jasminiina
        surullinen äiti kirjoitti:

        Mutta jos vainaja on vaatimaton ollut elaessaan. Niin eiko silloin ole hanen nakoistaan etta on halvat hautajaiset? Nain me teimme siskoni kuoltua eika ole huono omatunto. Eika tullut kukaan huomauttamaan asiasta miks oli pienet hautajaiset tai ei pidetty kahvitilaisuutta ollenkaan. Ei hautajaisiin tarvi kenenkaan laittaa rahaa jos ei koe sita sen arvoiseksi, Tietusti sitten jos vainaja on itse toivonut niin.

      • eräsN1
        surullinen äiti kirjoitti:

        kiitos näistä tiedoista! otan selvää asioista ja teen testamentin. osaatko sanoa vielä voiko testamenttiin lisätä myös hautaustoivomukset niin että ne on "pakko" toteuttaa? voiko pesänselvittäjälle laittaa tehtäväksi järjestää hautajaiset ?
        testamenttaisin todennäköisesti yhdistykselle ja minulle ei ole siis väliä vaikka hautajaisiin meneekin vähän rahaa, pääasia että olisi kaunis tilaisuus josta jää läsnä olijoille hyvä muisto että oli minun näköinen juhla eikä sellainen mahdollisimman halvalla hoidettu.
        minun rahoja ne ovat joita käytetään niin kai saan itse päättää kuinka paljon niistä käytetään mihinkin tarkoitukseen.
        minusta on itsekästä perillisiltä jos ne haluaa vain halvimman mahdollisen hautauksen välittämättä yhtään siitä minkälainen se halvin vaihtoehto on, onko se ollenkaan sen ihmisen tapainen tilaisuus.

        *Hautaus testamentti*, kait sen tiedon voi liittää samaan paperiin. Testamenttihän on *viimeinentahto*. Eikä sen sisällöstä anneta tarkempia ohjeita. Muotoseikat on tietyst täytyttävä. Eli, allekirjoituksen todisteellisuus kahdella todistajalla. Jotka todistavat sinun allekirjoituksen oikeellisuuden. Ja testamentin edunsaaja ei voi toimia todistajana. Kaikesta huolimatta rintaperillisellä säilyy kuitenkin lakiosaoikeus, joka hänen on vaadittäva 6 kk kuluessa testamentin tiedoksiannosta. Mutta sinulla on oikeus vaatia näköisesi hautajaiset ja määrätä sen jälkeen muustakin jäämistöstäsi. Haluamallasi tavalla.

        Sinun on rahat ja periaatteessa sinä maksat omat hautajaisesi.

        Yleensä *omaiset* hoitavat vainajan viimeiselle matkalle. Mutta kyllä se voi olla muukin henkilö. Jos asiasta on sovittu etukäteen.

      • hjsjkghbl
        surullinen äiti kirjoitti:

        kiitos näistä tiedoista! otan selvää asioista ja teen testamentin. osaatko sanoa vielä voiko testamenttiin lisätä myös hautaustoivomukset niin että ne on "pakko" toteuttaa? voiko pesänselvittäjälle laittaa tehtäväksi järjestää hautajaiset ?
        testamenttaisin todennäköisesti yhdistykselle ja minulle ei ole siis väliä vaikka hautajaisiin meneekin vähän rahaa, pääasia että olisi kaunis tilaisuus josta jää läsnä olijoille hyvä muisto että oli minun näköinen juhla eikä sellainen mahdollisimman halvalla hoidettu.
        minun rahoja ne ovat joita käytetään niin kai saan itse päättää kuinka paljon niistä käytetään mihinkin tarkoitukseen.
        minusta on itsekästä perillisiltä jos ne haluaa vain halvimman mahdollisen hautauksen välittämättä yhtään siitä minkälainen se halvin vaihtoehto on, onko se ollenkaan sen ihmisen tapainen tilaisuus.

        Testamenttiin ei kannata kirjata hautajaistoiveita, koska se saatetaan avata vasta perunkirjoituksen yhteydessä jolloin voi olla liian myöhäistä hautajaisiin vaikuttaa.

      • eräsN1
        hjsjkghbl kirjoitti:

        Testamenttiin ei kannata kirjata hautajaistoiveita, koska se saatetaan avata vasta perunkirjoituksen yhteydessä jolloin voi olla liian myöhäistä hautajaisiin vaikuttaa.

        Minun edesmenneen vanhemman tallelokero avattiin ja kirjattiin ylös, jo ennen hautausta. Muutama päivä kuoleman jälkeen. Koska perikunnan (lesken) tilinkäyttöoikeus oli saatava kuolinpesänselvittäjälle (leskelle).

        Kun lesken ja vainajan ns. yhteiset- ja omat tilit sulkeutuivat samana päivänä, kun toinen kuoli.

        Eli, leski ei voinut käyttää omiakaan rahoja. Koska nekin kuuluvat tavallaan kuolinpesään, lesken *ilmoitettavana varallisuutena* perunkirjassa.

    • Pito emäntä, kokemusta on

      Alkuperäinen kirjoittaja puhui rahastuksesta, olen siitä täysin samaa mieltä että seurakunta rahastaa.
      Hautaustoimea tuetaan vuosittain valtion budjetista lähes 100 miljoonalla eurolla, ja kirkko saa siitä vielä voittoa. Sitten pyydetään myös seurakunnan jäseniltä rahaa hauta paikoista ja tuhkaamisesta.
      Vaihtoehto tälle on se että olen määrännyt itseni haudattavan vapaa ajattelijoiden hautausmaalle.
      maksaahan sekin, mutta kulut ovat todelliset eivätkä kerää voittoa. Tällaista toimintaa pitäisi tukea.

      http://www.vapaa-ajattelijat.fi/palvelut/hautausmaa

      Kun puhutaan, että kuoleminen on kallista, unohdetaan haukkua se ainoa aiheellisesti haukuttava, eli seurakunta.
      Kukkakaupat, hautaus toimistot ja pito palvelut ovat yksityisiä elinkeinon harjoittajia, usein vielä pieniä yrityksiä. Täytyyhän heidän saada korvaus palveluistaan.
      Olen itse pito palvelu yrittäjä ja saan hautajaisissa joskus kuulla myös sitä kun "kaikki maksaa".
      Tottakai kaikki maksaa ? Miten tämä yhteis kunta muuten pyörisi ? Mitä minä saan sinun firmaltasi ilmaiseksi?, tekisi mieli kysyä,
      Niin kauan kun valtio ei maksa hautajaisia (ja kaikkea muutakin) kansalaisilleen, on turha hyökätä pienien yrittäjien kimppuun. Jokainen voi vapaasti perustaa vaikka hautaus toimiston ja kokeilla kuinka halvalla pystyy myymään ja hoitamaan sen työmäärän.
      Onko putki miehetkin ja auto korjaamot riistäjiä koska ottavat rahaa ihmisiltä hädän hetkellä ?

      • Kausiakka

        Minä ainakin suunnittelen viimeiset bileeni sen mukaan miten itse haluan välittämättä lasten vinkumisesta että olis joku kallista; eihän heiän tarvi sitä maksaa.
        Olen tehnyt Näin haluan-vihkosen ja sain hautaustoimistosta hyvää apua suunnittelussa ja myös kustannusarvion, joten pystyy varautumaan että on tilillä rahaa tarpeeksi.
        Ei täältä kukaan saa mitään mukaansa ku lähtee, miksei voi laittaa hautajaisiin rahaa senverran et tulee hienot juhlat, laitetaanhan kaikkiin muihinkin juhliin ( häät esim. ja saatetaan erota vuoden päästä ) hautajaiset on ihmisen viimeinen juhla eikä sen jälkeen mee enää rahaa mihinkään. En koe et mun pitäisi säästää lapsille jotain perintöä, ovat aikusia ihmisia ja pärjäävät elämässään,
        pieni riski ehkä tollaiseen pihistelyyn voi kuoleman kohdatessa olla mut olenpa sen näin estänyt ja
        jää heille ehkä siit hyvä mieli kun hautaus menee miten minä haluan.

      • Moilaskanmies

        Ja sinäkö olet sitä mieltä, että meidän kirkon työntekijöiden pitäisi tehdä työmme ilmaiseksi, ilman mitään korvausta. Hautapaikka on sitä paitsi ainoa joka maksaa!!!! Jollain rahoilla ne meidän palkat tarvitsee maksaa ja koulutukseen nähden palkka on alhainen. Palkka on riittävä, mutta koulutukseen nähden alhainen.
        Tilannehan voisi olla se, että kaikki maksaisi erikseen. Kappelin vuokra, kanttori ja pappi ja suntion palvelut. Siitä sitten hintaa tulisikin. Eli jos kappelin vuokra olisi vaikka 600 ja papin palkka 100 ja kanttorin saman verran ja suntion saman verran, niin silloinhan päästäisiin nopeasti tonniin. Näistä ei kuitenkaan veloiteta mitään, ainoastaan siitä hautapaikasta.
        Itsekin maksoin kappelista vuokraa 600 euroa. Oltiin siellä puoli tuntia. Hautasin omaa isääni. Olen siis pappi. Ei minulla tullut mieleenkään soittaa suutani siitä kappelin vuokrasta. Iskä kun ei kuulunut kirkkoon, niin toki meidän kuului vuokraa maksaa.

    • sitä että ihmiset ilmaisevat toiveensa hautajaistensa suhteen jo eläessään, on se sitten Minä haluan - vihkolla tai millä keinoin vain.
      En kuitenkaan ajattele tuota sen kantilta ettei ketään "heitettäisi ojaan" tai ettei hautajaiset tulisi liian haloiksi/kalliiksi. Ajattelen sen niin, että koska meillä useimmilla on useita meistä välittäviä ihmisiä ja kuolemamme jälkeen oletettavasti he kukin toivovat juuri omasta mielestään kaikkein kauneimmat mahdolliset hautajaiset - ja toisaalta voivat hyvinkin kokea eri tavoin, mikä sitä kaunista ja sopivaa milloinkin on.
      Silloin rakastetun edesmenneen itse ilmaisema tahto säästää surevia turhilta kinoilta.

      • äiditön-73

        Samaa mieltä olen, mielipiteitä kauniista hautajaisista on monia, jos ei vainaja ole mitän vihjannutkaan etukäteen niin omaisilla voi olla vaikeaa päättää keskenään mitä tehdään. kun tätini kuoli, en ollut mukana järjestelyissä mutta serkuilta kuulin kuinka he olivat suorastaan tapelleet hautaustoimistossa mikä arkki valitaan ja pyydetäänkö pappi vai ei.. kun eivät olleet keskenäänkään mitään puuhuneet ennen valintojen miettimistä. hieno tilaisuus siitäkin tuli, paria asiaa jäin miettimään mm tunsin tädin hyvin ja tiesin että hän tykkäsi keltaisista kukista, kuitenkin arkulla oli punaiset ruusut mutta se oli just sitten serkkujen riidan päätös se. ehkä pieni asia mutta osui silmään.

        suvussamme on ollu paljon surua ja monet hautajaiset käyty viime vuosina, ehkä siksi mietinkin tätä paljon ja sellainen tilaisuus jää mieleen joka todella on ollu sen ihmisen oloinen. olen itse vielä nuori mutta kun ei koskaan tiedä milloin kuolee, nuoren omaisilla on vielä vaikeampaa miettiä näitä asioita jos ei mitään ole puhuttu, siksi olen kirjoittanut omat toiveeni.

    • KahdetHautajaiset

      Olen tehnyt tänne aiemmin aloituksen hautajaisista ja sen kustannuksista.

      Viime syksynä kuoli isä. Tänä keväänä äiti.

      Jos kustannuksia ajattelee, niin epäilemättä melko edullisestikin voi hautajaiset järjestää.

      Kustannuksia tulee:
      - Hautapaikka. Arkku / uurna. Kukkalaite arkun päälle. Kukat haudalle. Mahd. puuristi ja myöhemmin hautakivi.

      - Jos ei ole kirkon jäsen: kappelin vuokra, palkattu urkuri. Jos ei ole kirkon pappia, hankittava muu hautaansiunaaja. Myös mahd. ohjelmalehtiset.

      - Muistotilaisuus jossa mahd. ruoka kahvi. Muistotilaisuushuoneen vuokra. Mahd. kuolinilmoitus lehteen (keskikokoinen maksaa n. 1000 euroa!).

      - Perunkirjoitus.

      Mikäli järjestää hautajaiset ruokineen esim. n. 35 vieraalle, ym, voi hautajaiskustannukset kaikkineen tulla maksamaan hyvinkin 10 000 euroa. Kaikissa näissä voi säästää.

      - Kun omainen kuolee, heti ensimmäisenä kannattaa ottaa yhteys hautaustoimistoon.

      Siellä pää pyörryksissä oleville omaisille kerrotaan kaikki nämä järjestelyt. Saa jopa mahd. pitopalvelun menun, josta valita edullisempia vaihtoehtoja, ellei itse esim. kotona tarjoa kahvia muutamille läheisille. Aterioiden hinta pitopalveluissa on n. 35-40 € / ateria ja niitä pitää yleensä tilata vähintään 25 hengelle.. Kakkukahvit tietenkin halvemmat.

      Hautaustoimiston kautta tapahtuu kaikki nämä ed. järjestelyt.

      • LisäKommenttia

        Aivan kuoleman jälkeen hautaustoimisto järjestää myös vainajan siirrot, esim. oikeuslääketieteenlaitokselle, jos vainaja avataan, samaten siunaustilaisuuden jälkeisen siirron mahd. krematoriolle, ellei sitten ole arkkuhautaus. Tuhkauksen odottamiseen voi mennä jopa yli kaksi viikkoa, sitten pian tämän jälkeen uurnan luovutus (yleensä vain lähimmille omaisille) esim. kappelissa, jossa saa hetken istuskella rauhassa, sitten omaiset tai mahd. kirkon suntio kantavat uurnan hautaan.

        Saimme nähdä lähiomaisemme sairaalan hiljentymishuoneessa, pian kuoleman jälkeen, kun hänet oli siirretty valittuun arkkuun. Oli tarkoitus vielä hautajaisissa näyttää hänet sukulaisille, mutta hautaustoimisto suositteli, ettei, sillä useammassa viikossa vainaja oli jo alkanut muuttua silminnähtävästi.

    • kaikenlaisia

      Odottamaton oli seurakunnalta tullut "hautausmaksu" ja "tuhkaus" yht 300e, eikä auttanut, vaikka vainaja oli sotaveteraani.

      • Kaikki.järjestyy

        Kuoleminen on kallista.

        Varattomien kannattaa ilmoittaa heti: "Ei ole rahaa". Tällöin yhteiskunta hoitaa pakolliset menot ja kustannukset. Kuten hautaustoimistolla sanottiin: "Ketään ei jätetä maan pinnalle." Tällainen ilmoitus varattomuudesta kannattaa antaa heti kättelyssä, kun vainajasta, eli omaisen kuolemasta on ilmoitettu, joko esim. sairaalasta tai poliisi on ilmoittanut. Nämä viranomaistahot ovat ystävällisiä ja auttavaisia, ymmärtävät omaisten häkellyksen, mahd. uuden asian edessä.

        Itse jo jonkin aikaa ennen vanhempiemme kuolemaa pohdin ja kirjoitin muistiin listaa, mitä pitää sitten muistaa... Nou hätä! Jos jättää asiat hautaustoimiston hoidettavaksi, tai sitten yhteiskunnan, kaikki tämä järjestyy, sillä ulkoiset asiat hoitaa joku muu. Omaiset vain ilmoittavat tahdostaan. Jopa mahd. hautaseppeleet voidaan tilata esim. hautaustoimiston kautta, siellä on prosyyri kukkalaitteista ja kimpuista.

        Tämän kaiken yhteiskunta tekee sitten kuitenkin omilla ehdoillaan, mahd. tuhkaten ja haudaten vainajan muistolehtoon. En tiedä, kustantaako yhteiskunta arkkuhautausta, tai edes puista uurnaa. Ehkä.

        Varattomat voivat sitten pitää oman muistotilaisuutensa vaikka kotonaan. Eli: vähälläkin pääsee omaiset, mutta ilmaistahan hautaus ei ole, joku sen maksaa. Tällaisessa tapauksessa yhteiskunta, mahd. halvimman taksan mukaan.

        Jos näin tapahtuu, omaiset voivat kuitenkin suunnitella tilaisuuden omalta puoleltaan kauniisti, ei yhteiskunnan kustantaman hautauksenkaan tarvitse olla karua.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Oletko kertonut jo muille tunteistasi?

      Ystävillesi esimerkiksi? Minä en ole vielä kertonut kenellekään tästä meidän jutusta.
      Ikävä
      73
      3364
    2. Kesä, kesä!

      Veikkaan, ettet juuri nyt ikävöi minua, ehket enää koskaan? Näkemättömyys on laimentanut tunteet, ja katselet iloisena k
      Tunteet
      9
      1891
    3. Miksi sanotaan että Suomella on suuri armeija, tykistö jne.

      Asioita tarkemmin seuranneet tietävät että tuolla Ukrainassa palaa kuukaudessa sen verran mitä Suomella on kokonaisuudes
      Maailman menoa
      224
      1279
    4. Olisin ottanut sinusta akan itselleni

      Mutta olitkin aika itsepäinen ja hankala luonne.
      Ikävä
      131
      1088
    5. Pitikö mennä rakastumaan

      Oi kyllä, kyllä piti. Kiitos vaan sulle mies! Todella kiitän..
      Ikävä
      100
      1023
    6. Mitä tai ketä kaivattusi

      muistuttaa?
      Ikävä
      60
      964
    7. Miksi nuori ottaa hatkat? Rajut seuraukset: seksuaalinen hyväksikäyttö, väkivalta, huumeet...

      Lastensuojelu on kriisissä ja nuorten ongelmat kasvussa Suomessa. Hatkaaminen tarkoittaa nuoren luvatta poistumista omil
      Maailman menoa
      67
      946
    8. Shokki! Suuri seikkailu -kisassa todellinen jättiyllätys - Tämä muutos järkyttää varmasti monia!

      No nyt on kyllä aikamoinen ylläri, peli todellakin kovenee…! Lue lisää: https://www.suomi24.fi/viihde/shokki-suuri-seik
      Viihde ja kulttuuri
      6
      905
    9. Ei sua pysty unohtamaan

      Ei vaan yksinkertaisesti pysty
      Ikävä
      84
      889
    10. Hei, huomenta komistus

      Yllättääkö, että olet heti mielessä. Mukavaa päivää upea ❤️
      Ikävä
      34
      820
    Aihe