Kesä 1918, tietoista surmaamista!!

Kun kesällä 1918 nähtiin, että mitään uuden kansannousun uhkaa ei enää voi olla ja että leireille ei mukamas saada riittävästi ruokaa niin vankileirit olisi pitänyt heti purkaa ja lähettää vangit koteihinsa.

Näin ei tehty koska leirien tarkoituskin oli kaikkien vankien surmaaminen. Oli vain liian paljon ammuttaviksi.

1. Uuden kapinan uhkaa ei ollut koska valkoisilla oli jo vahva armeija, maassa oli saksalainen sotaväki eikä punaisilla ollut minkäänlaista aseistusta. Sillä ei siten voi leirejä puolustella.

2. Maassa ei suinkaan vallinnut totaalinen nälänhätä, ruokaa olisi leireillekin riittänyt jos vain olisi haluttu antaa mutta kun ei haluttu.

Leirien tarkoitus oli siten hoitaa kaikkien vankien teloittaminen mutta maailma muuttui eikä verisin lahtarikaarti päässyt harmikseen tarkoituksensa perille ennenkuin vielä elossa olleet vangit piti vapauttaa.

Valkoisten teollisuuspamppujen ja ulkovaltojen sekä täysijärkisten valkoisten poliitikkojen yhteinen painostusvoima riitti eikä kaikkia vankeja ennätetty saada hengiltä.
801640
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 80

Vanhimmat

Taisteluissa ei kuollut tarpeeksi punaisia. Antautuneita punaisia ei heti ammuttu tarpeeksi. Porvarien lahtarikaarti janosi lisää verta. Koko Suomen työväenliike piti tuhota tappamalla tarpeeksi monta ihmistä. Sosialistiseja ja työläisiä porvari kutsui nimellä "punaryssä". Eli heidät luokiteltiin samaan kategoriaan kuin venäläiset, ali-ihmisiksi. Heidän sopi nääntyä kiduttavalla tavalla leirien nälkään ja tauteihin. Suomessa tapahtui 1918 hirveä kansanmurha. Porvareilla on yhä verta käsissään. Missä viipyy julkinen katuminen?

Äänestä
  • ....Missä viipyy julkinen katuminen? .....

    sillä sovinnon tekoon uhreja kohtaan ja omien rikosten tunnustamiseen kykenee vai viksu ihminen eikä suomalainen junttiporvari tunnetustikaan ole kovin viksu vaan lähinnä kyrmyniskaista neandertalia muistuttava.

    Äänestä

  • Totuus esiin kirjoitti:

    ....Missä viipyy julkinen katuminen? .....

    Kuullessaan sanan vasemmisto alkaa suomalaisen junttiporvarin suupielestä kuola valua,silmiin tulee seisova tuijotus ja etusormi hapuilee pistoolin liipasinta.Vai vielä katumaan kun alkujaankin pääsivät liian vähä omasta mielestään tappamaan!

    katumus ja anteeksipyyntö on täysin tuntematon käsite. Siitähän meillä on hyvänä esimerkkinä vaikka Venäjän duuma käsitellessään osuuttaan WWII:n aloittajana hyökkäyssotaan tai Stalinin suureen terroriin 1937-38. Voittaja ainoastaan toteaa isällisesti, että älä tee niin kuin minä teen vaan niin kuin minä sanon.

    Äänestä

  • Komendantti Finnen apulainen, varatuomari Yrjö Raevuori linjasi
    käsityksiään kurinpalautuksesta huhtikuun 9. päivänä 1918
    Tampereen Sanomissa julkaistussa artikkelissaan Maankavaltajien kohtalo:

    ”(…)Mitä ensinnäkin tulee punaisen kaartin pääjohtoon, (…) ovat
    heidän rikoksensa sellaisia, että niiden tutkimista tuskin
    voidaan jättää varsinaisille tuomioistuimille. Nämä herrat
    ovat tahtoneet asettua lain ulkopuolelle ja siihen toisiakin
    pakottaneet. Suotakoon heille loppuun asti tuo pyytämänsä oikeus.
    Ne sotajoukot ja se sotilasjohto, johon Suomen kansan eduskunnan
    on täytynyt kansan ja maan pelastamiseksi turvautua, katsonevat
    asiakseen näiden miesten suhteen ryhtyä niin pikaisiin ja
    sellaisiin toimenpiteisiin, etteivät niihin siviiliviranomaiset
    pääse puuttumaan. (…) Törkeimmät rikokset tämän jälkeen
    (…) ovat epäilemättä ne, jotka joko punakaartin jäseninä tai
    sen ulkopuolella olevina ovat tehneet yksityisestä kostonhimosta
    tai muusta syystä aiheutuneita murhia, ryöstöjä, varkauksia,
    jotka ovat tahrineet kätensä sellaisilla hirmuteoilla kuin
    haavoittuneiden murhaaminen taisteluiden jälkeen ja ruumiiden
    ryöstäminen ja muuta sellaista.

    Milloin sotilasjohto ei ole jo tällaisten ehkä itse teossa tavattujen rikollisten suhteen
    muihin ja nopeampiin rankaisutoimenpiteisiin ryhtynyt, on heidät kiireellisesti laillisessa tuomioistuimessa tutkittava ja tuomittava rikoksistaan ja saatettava hyvin ansaitsemaansa
    rangaistusta kaikessa ankaruudessaan kärsimään. (…)”

    Äänestä

  • Aika karua...! kirjoitti:

    Komendantti Finnen apulainen, varatuomari Yrjö Raevuori linjasi

    Senaatti ei ollut julistanut Suomea sotatilaan ja punaisten tekoihin sovellettiin siten tuolloista rikoslakia. Rikoslain mukaan kuolemaan voitiin tuomita vain murhasta ja maanpetoksesta. Muista rikoksista tuomitut kuolemanrangaistukset olivat laittomia ja sellaisina rikollisia tekoja.

    Äänestä

  • Se oli oikein niille SAATANAN RYÖSTÖMURHAAJILLE.VITUN MAANPETTURIT.Ja sitten vielä pomot kipittää venäjälle karkuun,todellista kansanjohtajien eliittiä.Kuulaa päähän vaan.

    Äänestä

  • Punaiset aloittivat terrorin jo keväällä 1917 venäläisen sotaväen tukemana. Se kiihtyi marraskuussa murhiin Mommilassa ja Porvoossa sekä muualla. Ennen sotatoimien alkua murhattiin yli 100 täysin viatonta ihmistä ja sotatoimien jälkeden erilaisissa joukkomurhissa noin 1500. Milloin punikit pyytävät näitä anteeksi, Viljanen?

    Mikä kansanmurha? Punaisia kuoli sotatoimien ulkopuolella 22 000. Se oli 0,7 % väestöstä. Punaisten hallitsemalla alueellea korkeintaan 15 % kannatti aseellista kapinaa, joskin puolet kansasta oli myötämielinen työväen asialle. Kansan pääosa ei hyväksynyt kummankaan puolen julmuuksia.

    Punaisten asiat käsiteltiin toukokuussa säädetyllä lailla valtionrikosoikeuksissa. Pääosa kapinallisista ( noin 60 000) armahdetiin jo 1918.

    Miksi aina valehtelet Viljanen? Eikö totuus kuulu äärivasemmiston tuntemiin asioihin?

    Äänestä

  • doekl kirjoitti:

    Senaatti ei ollut julistanut Suomea sotatilaan ja punaisten tekoihin sovellettiin siten tuolloista rikoslakia. Rikoslain mukaan kuolemaan voitiin tuomita vain murhasta ja maanpetoksesta. Muista rikoksista tuomitut kuolemanrangaistukset olivat laittomia ja sellaisina rikollisia tekoja.

    Kumma höperehtimistä 1918 tapahtumien laillisuudesta. Laki oli kiväärinpiipun päässä kummallakin puolella. Oikeus voitti!

    Äänestä

  • Oikeus voitti kirjoitti:

    Kumma höperehtimistä 1918 tapahtumien laillisuudesta. Laki oli kiväärinpiipun päässä kummallakin puolella. Oikeus voitti!

    laki. On aina ollut ja on edelleenkin eli siinä mielessä eivät valkoiset voi väittää olevansa yhtään parempia kuin punaisetkin. Vähintään yhtä rikollisia sillä se, joka surmaa syyttömiä on aina murhaaja ja rikollinen. Ei ole värillä väliä. Toiset murhaajat vain armahdettiin, toiselta puolelta tapettiin syyttömätkin.

    Äänestä

  • väärä. kirjoitti:

    Ei ensimmäistäkään vapaussoturia syytetty yhtään mistään kapinan jälkeen,
    joten ei tarvittu minkäänlaista armahdusta heidän osalleen.
    Syytesuoja sensijaan oli paikallaan näitä sosialistien/kommareiden valheita vastaan. Sen presidentti myönsi
    joulukussa 1918 valkoiselle armejalle.

    Punaiset sen sijaan saivat ansionsa mukaan maanpetossyytteen,
    josta minimirankku oli 6v. Päällikkökonnat sitten teloitettiin
    huolellisen tutkinnan jälkeen.

    Kapina on kaikkien rikosten äiti demokraattisessa yhteiskunnassa!
    Petetyille punaisille ressukoille sitten kyllä säädettiin
    armahduslakeja vielä 1926 SDP;n vähemmistöhallituksen toimesta.

    Kansa ei tätä kapinaa tukenut. Suurin häviäjä kapinassa oli suomalainen työmies.
    Muualla maailmassa vasemmistopuolueet kokoavat reippaasti yli 50% äänisaaliin
    valtiollisissa vaaleissa, kun taas meillä vasemmiston eduskuntakannatus
    n nykyään hädintuskin 30%. Ison palan tuosta potista vie 1918 kapinaporukan
    perinnevaalijat, tuuleenuutaja porukka Vasemistoliitto,
    jolla ei ole koskaan enään mitään asiaa hallitukseen valtion asioista päättämään.

    Tästä johtuu se ressukamainen tilanne Suomessa,
    ettei palkansaajat saa ääntään muuten kuuluviin kuin kokoomuksen kautta,
    kuten viimevaalit 2007 osoittivat!

    Äänestä

  • akupaasi kirjoitti:

    .....Sen presidentti myönsi
    joulukussa 1918 valkoiselle armejalle.....

    Aika outoa kun säädetään armahduslaki ja annetaan syytesuoja vaikka ei mitään rikoksia olisi tapahtunutkaan. Kummallista kaiken-varulta-toimintaa. Ei kukaan usko sinua, ei usko.

    .......Päällikkökonnat sitten teloitettiin
    huolellisen tutkinnan jälkeen......

    Että kaikki valkoisten teloittamatko oli huolella tutkittuja ja päällikkökonnia. Vain patologisesti sairas ihminen valehtelee sinun laillasi. Että Saaren Jallukin tutki huolella ja tappoi tilallaan vain päälliköitä. On näämmä Suomessa edelleenkin patologisia murhaajia ja Saaren Jallun sukulaissieluja, on toden totta.

    Sinulle en suosittele mitään luettavaa koska et ole täysijärkinen mutta täysijärkiset voisivat lukea Jukka Rislakin kirjan Saaren Jallusta. Nimeä en nyt muista mutta kirjastoista tekijän nimellä löytyy. Siitä näkyy se "huolellinen tutkiminen".

    Äänestä

  • hörhölle kirjoitti:

    Kerro alkajaisiksi, miten punaiset rankaisivat sellaisia joukkomurhaajia kuin Juho Vuori, Kalle Tanner, Vihtori Saarinen, Jaakko Uski, Lauri Kara, Arvid Aho, Heikki Kaljunen, Akseli Aarre-Davidsson ja Bernard Leivo. Tässä vain muutamia punaisten rintamaesikuntien alaisia joukkoteloittajia.

    Todettakoon, että kesällä 1918 valtionrikosoikeudet todella TUTKIVAT JOKAISEN VANKILEIRILLE TUODUN PUNAISEN RIKOKSET. SUURIN OSA VAPAUTETTIIN EHDONALAISIEEN TAI ARMAHDETTIIN.

    Leireille jäi vuoden lopussa vain runsaat 6000 pahinta rikollista. Yli 56 000 oli vapautettu. Vain runsaat 100 teloitettiin.

    Kyllä joitain valkoisia terroristeja haastettiin oikeuteen, mutta laihoin tuloksin.

    Vuoden 1918 tapathtumista suosittelen luettavaksi vaikkapa Jaakko Paavolaisen, Marko Tikan ynnä Jari ja jOuni eerolan tutkimuksia. Saisit sinäkin jotain tietoa tyhmien väitteidesi ympärille.

    Äänestä

  • Valkoinen kuolema kirjoitti:

    ....Todettakoon, että kesällä 1918 valtionrikosoikeudet todella TUTKIVAT JOKAISEN VANKILEIRILLE TUODUN PUNAISEN RIKOKSET. SUURIN OSA VAPAUTETTIIN EHDONALAISIEEN TAI ARMAHDETTIIN......

    Mitä se vaikuttaa jos tutkittiin. Väitätkö että kaikki nälkään tapetut oli oikeudessa havaittu syyllisiksi johonkin. Ei nälkään tappamisia voi millään saamarin verukkeilla puolustella, kääkkä.

    ....Kyllä joitain valkoisia terroristeja haastettiin oikeuteen, mutta laihoin tuloksin.......

    Minkähän takia jos valkoinen hallinto oli mielestäsi oikeudenmukainen ja maassa oli sama laki kaikille. Jos ei ollut sama laki kaikille niin miten valkoiset sitten olivat punaisia parempia?

    Äänestä

  • Valetta! kirjoitti:

    ne 1600 valkoista, jotka punaisessa terrorissa surmattiin?

    Todettakoon vielä, että ketään EI TUOMITTU nälkäkuolemaan. Niihin oli omat syynsä, mutta ei siis tuomiot. Syyttömiksi havaittuja vapautettiin sitä mukaa, kun asian laita selvisi. Näitä tapaukasia oli heti alkuun noin 10 000, joukossa nimenomaan äitejä lapsineen ynnä vanhuksia. Kyse oli siitä pakolaisjoukosta, jonka punainen kauhupropaganda oli säikyttänyt maantielle.

    Äänestä

  • Vieläkin on näin:Sama kaiku on askelten.Eli Porvari himoitsee edelleenkin köyhälistön verta.Jos Kokoomus ja kepu saisi vapaasti toimia,niin täällä suoritettaisiin kansanmurha,ja uhreina olisivat Suomen työläiset.Tilalle tuotaisiin kehitysmaista halpatyövoimaa.Näin ponssareiden voitot moninkertautuisivat.Totuus on tämä.Suomen oikeistolaiset vihaavat Suomalaista työmiestä,murhanhimo edelleen voimassa, ja tietysti isänmaan nimissä.Ja isänmaan mimessä tapot ovat vain isänmaallisia tekoja.Mutta lahtarit:Suomalainen työmies taisteli sodassa 40 luvulla Suomen itsenäisyyden.Se ihmetyttää vieläkin.Miten alistettu kansanosa saatiin lahtarien kimppaan.

    Äänestä

  • ....2. Maassa ei suinkaan vallinnut totaalinen nälänhätä, ruokaa olisi leireillekin riittänyt jos vain olisi haluttu antaa mutta kun ei haluttu. .....

    Annettiinhan sentään ruokana suolaista silliä mutta oli kai Suomessa erityisen kuiva kevät koska vettä leireillä säännösteltiin ankarasti!!! Jano on kiva keino kiduttaa, että sellaista harrasti laillisuuttaan huutava valkoinen Suomi.

    Historiasta ei löydy ainoaakaan punaisten pystyynpanemaa, vastaavanlaista, kidutusleiriä. Aikaa olisi kyllä ollut leirejä perustaa mutta halu puuttui. Valkoisilta sen sijaan ei halua näyttänyt puuttuvan. Haluttiin tappaa ja sitä ennen kiduttaa mahd. paljon. Sairasta nautintoa saaden.

    Punaiset olivat siten se sodan humaanimpi osapuoli.

    Äänestä

  • Sorretun voima kirjoitti:

    Kuullessaan sanan vasemmisto alkaa suomalaisen junttiporvarin suupielestä kuola valua,silmiin tulee seisova tuijotus ja etusormi hapuilee pistoolin liipasinta.Vai vielä katumaan kun alkujaankin pääsivät liian vähä omasta mielestään tappamaan!

    Kyllä se kuola edelleenkin valuu lahtarien suupielistä.Totuus on tämä,niitä harmittaa kun eivät saaneet tapettua kaikkia työmiehiä,heidän vaimojaan ja lapsiaan.Tämän joukkoteloituksen jälkeen Suomi olisi ollut hyvä maa asua.Ja ,jos soraääniä olisi kuulunut,niin ei muuta kuin sorakuoppaan.Tämähän se on se Vanhasen ja Kataisen unelma.Totalitäärinen valtio Adolf Hitlerin mallin mukaan.Maa ,jossa köyhät ovat köyhiä,ja rikkaat rikkaita.Ja tähän se meneekin.Kun on kerjäläisiä,niin Kokoomus ja Kepu tykkää.

    Äänestä

  • Sivusta seuraten kirjoitti:

    ne 1600 valkoista, jotka punaisessa terrorissa surmattiin?

    Todettakoon vielä, että ketään EI TUOMITTU nälkäkuolemaan. Niihin oli omat syynsä, mutta ei siis tuomiot. Syyttömiksi havaittuja vapautettiin sitä mukaa, kun asian laita selvisi. Näitä tapaukasia oli heti alkuun noin 10 000, joukossa nimenomaan äitejä lapsineen ynnä vanhuksia. Kyse oli siitä pakolaisjoukosta, jonka punainen kauhupropaganda oli säikyttänyt maantielle.

    Kun ottaa huomioon lahtarien riehunnan Etelä-Suomen maaseudulla ja kaupungeissa 1918, on pakko todeta että ainoa luonnollinen vaihtoehto Suomen köyhäillistölle oli pako Venäjälle. Valitettavasti valkoiset verikoirat saivat kiinni useimmat pakenijat, joita odotti sitten luoti taikka nälkäkuolema lahtarien keskitysleireillä.

    Äänestä

  • yksityisyrittäjä kirjoitti:

    Se oli oikein niille SAATANAN RYÖSTÖMURHAAJILLE.VITUN MAANPETTURIT.Ja sitten vielä pomot kipittää venäjälle karkuun,todellista kansanjohtajien eliittiä.Kuulaa päähän vaan.

    Suomen porvari oli heti valmis myymään itsenäisyyden Saksan keisarikunnalle ja hyväksymään vierasmaalaisen prinssin Suomen lahtarikuninkaaksi. Saksan aseiden turvin porvari kukisti työväenluokan kansannousun, kun omat voimat eivät riittäneet riistäjän rahapussia vartioimaan. Oli siinä tietysti ruotsalaisia ja virolaisia palkkasotureitakin häärimässä. Mikäs siinä oli suomalaisia työläisiä lahdattaessa - porvari kutsuu sitä "isänmaallisudeksi"...

    Äänestä

  • Ei ne osaa katua,koska tunsivat tehneensä oikein .Ainoa asia jota katuvat on se,että eivät tappaneet koko työväenluokkaa äideistä ja sylilapsista alkaen.Nyt meillä on valitetavasti työväenluokastakin nousseita kihoja,jotka ovat samaa pataa näiden murhaajien kanssa.No,parempi olisi ollut se joukkoteloitus,jolloin punikkeja ei olisi enää Suomessa.Kuolema vapauttaa,eikä köyhän kansan olisi enää tarvinnut kärsiä näitä Vanhasta ja Kataista.Näitä Lahtareita,jotka vihaavat työläisiä.Jos heillä olisi kaikki valta,niin ei muuta,kun köyhät soramonttuun ,ja nappi ottaan.RUUMIITA EI TULLUT TARPEEKSI,lisää kaivataan.

    Äänestä

  • Ei murhaajat koskaan pyydä anteeksi,niitä vaan vituttaa kun eivät saaneet kaikkia työläisiä tapetuksi.Sama asia kai vitutti Mannerheimiakin.

    Äänestä

  • Sorretun voima kirjoitti:

    Kuullessaan sanan vasemmisto alkaa suomalaisen junttiporvarin suupielestä kuola valua,silmiin tulee seisova tuijotus ja etusormi hapuilee pistoolin liipasinta.Vai vielä katumaan kun alkujaankin pääsivät liian vähä omasta mielestään tappamaan!

    Ikonimme Mannerheim jopa kiitti sotatuomari Tapanaista hyvin tehdystä harvennuksesta

    Äänestä

  • Toveri Viljanen kirjoitti:

    Suomen porvari oli heti valmis myymään itsenäisyyden Saksan keisarikunnalle ja hyväksymään vierasmaalaisen prinssin Suomen lahtarikuninkaaksi. Saksan aseiden turvin porvari kukisti työväenluokan kansannousun, kun omat voimat eivät riittäneet riistäjän rahapussia vartioimaan. Oli siinä tietysti ruotsalaisia ja virolaisia palkkasotureitakin häärimässä. Mikäs siinä oli suomalaisia työläisiä lahdattaessa - porvari kutsuu sitä "isänmaallisudeksi"...

    Kyllä,ne on valmiita tappamaan vieläkin,jopa nykyinen työväenpuolue Kokoomus.Perinteet velvoittavat

    Äänestä

  • Totuus esiin kirjoitti:

    ....Missä viipyy julkinen katuminen? .....

    sillä sovinnon tekoon uhreja kohtaan ja omien rikosten tunnustamiseen kykenee vai viksu ihminen eikä suomalainen junttiporvari tunnetustikaan ole kovin viksu vaan lähinnä kyrmyniskaista neandertalia muistuttava.

    Punikki roistot nousivat maan laillista hallitusta vastaan.
    Kyllä punikeilla aseistusta oli; mm punikkien ämmät kulkivat rinta rottingilla kiväärit
    ja pistimiet ojossa !
    Sitä eivät tehneet valkoisten sivistyneet naiset!

    Äänestä

  • hörhölle kirjoitti:

    .....Sen presidentti myönsi
    joulukussa 1918 valkoiselle armejalle.....

    Aika outoa kun säädetään armahduslaki ja annetaan syytesuoja vaikka ei mitään rikoksia olisi tapahtunutkaan. Kummallista kaiken-varulta-toimintaa. Ei kukaan usko sinua, ei usko.

    .......Päällikkökonnat sitten teloitettiin
    huolellisen tutkinnan jälkeen......

    Että kaikki valkoisten teloittamatko oli huolella tutkittuja ja päällikkökonnia. Vain patologisesti sairas ihminen valehtelee sinun laillasi. Että Saaren Jallukin tutki huolella ja tappoi tilallaan vain päälliköitä. On näämmä Suomessa edelleenkin patologisia murhaajia ja Saaren Jallun sukulaissieluja, on toden totta.

    Sinulle en suosittele mitään luettavaa koska et ole täysijärkinen mutta täysijärkiset voisivat lukea Jukka Rislakin kirjan Saaren Jallusta. Nimeä en nyt muista mutta kirjastoista tekijän nimellä löytyy. Siitä näkyy se "huolellinen tutkiminen".

    kirjan nimi, joka kertoo "Saaren Jallun" "Römmin Jussin" murhatehtailusta Jämsässä 1918, on "Kauhea aika".

    Äänestä

  • Lue ja kauhistu kirjoitti:

    kirjan nimi, joka kertoo "Saaren Jallun" "Römmin Jussin" murhatehtailusta Jämsässä 1918, on "Kauhea aika".

    oli pikkuperunoita punaisten jo marraskuussa alkaneiden veritekojen ja terrorin rinnalla. Punaisten riveissä oli useita joukkomurhaajia, joiden rinnalla nuo J J:n teot kalpenevat.

    Äänestä

  • Punikit navetan taa kirjoitti:

    Punikki roistot nousivat maan laillista hallitusta vastaan.
    Kyllä punikeilla aseistusta oli; mm punikkien ämmät kulkivat rinta rottingilla kiväärit
    ja pistimiet ojossa !
    Sitä eivät tehneet valkoisten sivistyneet naiset!

    sekin miten punikkiämmät keittelivät muuripadoissa lahtarien penskoja ja pistelivät suihinsa hyvällä ruokahalulla orgioitten väliajoilla. Suolaa ja varastettua voita päälle niin a vot kun oli hyvää.

    Tämä on ihan uutta tietoa, joka on kauheutensa takia haluttu salata tähän asti.

    Äänestä

Trolli kinaa itsensä kanssa saamati koskaan mieleistään vastausta!

Äänestä
  • Oletko bolsupimu, jota kaikki inhoaa helppona nakkina?

    Äänestä

  • Oikeudenmukaisuutta on Suomessa vielä eivätkä kaikki ole niin paatuneita, että hyväksyisivät massamurhat. Siitä olen iloinen

    Äänestä

lamaantunut vuosikymmeniksi jos lahtarit olisivat päässeet päämääräänsä. Kiihkeimmät talonjussithan halusivatkin tehdä Suomesta puhtaan maatalousvaltion, jossa ei ole teollisuustyöväkeä. On vain talonpoikia ja heidän orjarenkejään sekä -torppareita.

Äänestä

johti kautta aikain "Suurin suomalainen". Hyi hitto, en paremmin sano. Jos joukkomurhaaja äänestetään Suurimmaksi suomalaiseksi niin on Suomen kansan maku aika alhaalla. Sellaista liskoeläinten tasoa, sanoisin.

Äänestä
  • pyhittää keinot.
    toinen vaihtoehto olisi ollut päästää rikolliset (punikit) kuin koira veräjästä vain uutta vallankumousta toteuttaakseen... juutalaisvetoinen kommunismi ei tulisi olemaan suomen tie - sorakuopalle kapinallisen askel vie.

    Äänestä

  • parhaansa hallituksen joukkojen toimeenpanemaa vankien ampumista. "Ammutaan paikalla"-käskykin rajoitti teloittamisoikeutta vain tiettyihin tapauksiin. Joukot eivät kuitenkaan noudattaneet käskyjä, vaan kostivat punaisten toimeenpanemat murhat moninkertaisesti.

    Mannerheim olisi halunnut lähettää punaiset rivimiehet kotiin taistelujen päätyttyä, mutta hallitus oli toista mieltä.

    Tampereella joukot surmasivat noin 1 000 punavankia. Kun heidän asiansa siirrettiin 20 kenttäoikeuden käsiteltäväksi, tuomitiin 12 000:sta vangista teloitettaviksi 290 eli noin 2,4 % koko vankimäärästä. Se oli 13 % kenttäoikeuteen tuoduista syytetyisä.

    Voittajia voidaan tietysti syyttää osin aiheettomistakin teloituksista. Innokkaimpienkin punikkien kannattaisi silti tutustua niihin hirmutekoihin, joihin syyllistyivät rintamaesikuntien alaisina johtajina mm. Juho Vuori Akaalla, Kalle Tanner Toijalassa, Vihtori Saarinen Kouvolassa, Jaakko Uski Haminassa, Lauri Kara Hyviunkäällä, Arvid Aho Luumäellä, Heikki Kaljunen pitkin Kannsata ja Bernard Leivo Loviisan seudulla. Oli muitakin. Nämä surmauttivat noin 1 600 valkoista, useimmin täysin sotatoimine ulkopuolella. Punaisten johto ei puuttunut heidän tekemisiinsä. On huomattava, että punaiset syyllistyivät surmatekoihin laajalti jo marraskuusta alkaen ja tappoivat ennen sotatoimien alkua tammikuussa kaikkiaan 111 ihmistä. Jostain syystä tämä järjestelmällinen punainen terrori ohitetaan.

    Olisiko valkoisten kostoon ollut jotain aihettakin?

    Äänestä

  • Mannerheimille myönnettiin ero 29.5.1918. Miten hän on voinut siviilissä olla vastuussa kesän 1918 tapahtumista tai johtaa niitä? Kerro sitten kun vaahto suupielistäsi vähän kuivahtaa.

    Äänestä

Toukokuussa -18 senaatti päätti ja eduskunta sääti, että kapinallisten asiat on käsiteltävä oikeusistuimissa.
Siihen astikin toimineet kenttäoikeudet ja muut epäviralliset tuomioistuimet lakkautettiin.Tosin nekin langettivat kuolemantuomioita vain 3-7 prosentille syytetyistä. Hallituksen joukkojen ampumat vangit ynnä kenttäoikeuksien kuoleman n kaikkiaan noin 7 370. Mukana ovat myös välittömästi sotatoimien jälkeen tehdyt puhdistukset.

Valtionrikosoikeudte antoivat heinäkuusta alkaen 73 000 tuomiota, joista kuolema noin 500 kertaa. Näistä toimeenpantiin 113.

Kesällä -18 surmattiin lisäksi joukko punaisia erilaisissa pidätys- ja takaa-ajotilanteissa.

Vankileireillä kuoli 11 652 punaista, näistä noin 5 000 espanjantautiin ja loput nälkään ja muihin tauteihin. Siis vain pieni määrä teloitettiin.

Kaikkien vankien surmaaminen ei tietenkään ollut tarkoitus.Senhän osoittaa jo valtionrikosoikeuksien asettaminen. Syyttömiksi todetut ja ehdonalaiseen tuomitut päästettiin heti kotiin. Lokakuun 30. armahdettiin 30 500 punavankia ja joulukuussa 20 000 lisää.

Menttelyssä ei ollut kyse erityisestä punakapinan pelosta, vaan kapinalliset katsotiin rikollisiksi.

Niin Korpin kuin uskonveljien ja -sisarten kannattaisi omien kauhukuvitelmiensa ja niistä kumpuavien valheiden sijasta perehtyä esimerkiksi Marko Tikan Terrorin aikaan tai Eerolan veljesten tutkimukseen Henkilötappiot Suomen sisällissodassa. Silloin ei tarviutsisi esittää omia houreita muka tosiasioina. Tapahtumat olivat kyllin järkyttäviä ilman liioitteluakin.

Äänestä
  • Edellä mainitut armahdusluvut tarkoittavat siis jo ehdonalaisesseen päästettyjen armahduksia. Vankileirejä tyhjennettiin järjestelmällisesti siten, että elokuun alussa oli vankimäärä laskenut puoleen ja syyskuun puolivälissä oli jäljellä noin 23 000.Vuoden lopussa oli leireillä noin 6 000 raskaisiin rikoksiin syyllistynyttä.

    Kaikkiaan siis päästettiin vuoden loppuun mennessä leireiltä yli 56 000 vankia. Menehtyneitä oli noin 11 600.
    Kyse ei ollut mistään kansanmurhasta, vaan turhan monimutkaisesta tutkintobyrokratiasta sekä kyvyttömyydestä ja välinpitämättömyydestä. Kostonhalulla ja ehkä uuden kapinan pelollakin oli osuutensa. Vangit olivat yksiselitteisesti Svinhufvudin ja Paasikiven johtaman hallinnon vastuulla. Leirien huolto hoidettiin kelvottomalla tavalla kummankaan puuttumatta asiaan.

    Kannattaa perehtyä Jaakko Paavolaisen tutkimukseen "Vankileirit Suomessa 1918".

    Todettakoon vielä, että Pohjanmaan jäljellä olevat venäläisvangit ( 3 000 oli toimitettu junilla kotimaahan Sortavalan ja Joensuun kautta) toimitettiin sotatoimien päätyttyä junilla Helsinkiin ja sielltä laivoilla kotimaahan. Osa junilla suoraan Rajajoelle. Siitäkin asiasta punapellet laskettavat valheita, minkä ehtivät.

    Äänestä

  • Valkoinen kuolema kirjoitti:

    Edellä mainitut armahdusluvut tarkoittavat siis jo ehdonalaisesseen päästettyjen armahduksia. Vankileirejä tyhjennettiin järjestelmällisesti siten, että elokuun alussa oli vankimäärä laskenut puoleen ja syyskuun puolivälissä oli jäljellä noin 23 000.Vuoden lopussa oli leireillä noin 6 000 raskaisiin rikoksiin syyllistynyttä.

    Kaikkiaan siis päästettiin vuoden loppuun mennessä leireiltä yli 56 000 vankia. Menehtyneitä oli noin 11 600.
    Kyse ei ollut mistään kansanmurhasta, vaan turhan monimutkaisesta tutkintobyrokratiasta sekä kyvyttömyydestä ja välinpitämättömyydestä. Kostonhalulla ja ehkä uuden kapinan pelollakin oli osuutensa. Vangit olivat yksiselitteisesti Svinhufvudin ja Paasikiven johtaman hallinnon vastuulla. Leirien huolto hoidettiin kelvottomalla tavalla kummankaan puuttumatta asiaan.

    Kannattaa perehtyä Jaakko Paavolaisen tutkimukseen "Vankileirit Suomessa 1918".

    Todettakoon vielä, että Pohjanmaan jäljellä olevat venäläisvangit ( 3 000 oli toimitettu junilla kotimaahan Sortavalan ja Joensuun kautta) toimitettiin sotatoimien päätyttyä junilla Helsinkiin ja sielltä laivoilla kotimaahan. Osa junilla suoraan Rajajoelle. Siitäkin asiasta punapellet laskettavat valheita, minkä ehtivät.

    antaa jonkun lähteen tuolle Pohjanmaalta vangittujen yli 7000 venäläisen palautukselle. Foorumilla mielellään lainattu Roselius mainitsee ainoastaan 2400-2500 Salmista ja Nurmeksesta palautettua ja hyvinkin epämääräisesti noin 1200 Viron kautta palautettua. Eli 3500- 5000 Pohjanmaalla vangittua venäläistä sotavankia on teillä tietymättömillä ellei Aapo Roseliuksen lisäksi löydy mitään muuta lähdeaineistoa asian tiimoilta. Onko sinun tiedossa.

    Roselius, Aapo Teloittajien jäljillä : valkoisten väkivalta Suomen sisällissodassa / Helsinki : Tammi, 2007

    ”Todettakoon vielä, että Pohjanmaan jäljellä olevat venäläisvangit ( 3 000 oli toimitettu junilla kotimaahan Sortavalan ja Joensuun kautta) toimitettiin sotatoimien päätyttyä junilla Helsinkiin ja sielltä laivoilla kotimaahan. Osa junilla suoraan Rajajoelle. Siitäkin asiasta punapellet laskettavat valheita, minkä ehtivät.”

    Äänestä

  • ystävällisesti kirjoitti:

    Jaakko Paavolainen "Vankileirit Suomessa 1918. Helsinki 1971". Kyllä se kirjastosta löytyy. On aika huvittavaa, miten tällä palstalla liioitellaan tapahtumia, jotka on tarkkaan tutkittu jo pian 40 vuotta sitten.

    Paavolaisen "Valkoinen terror" selvittää venäläisten teloitettujen määrän. Paavolaisen mukaan oli 12.5. Suomesssa Helsinki pois lukien 4 672 venäläistä sotilasta. Tämä viittaa siihen, että teloituksia ei ole niin paljon kuin on haluttu valheellisesti väittää.

    Äänestä

  • Ystävällinen antaja kirjoitti:

    näkemyksesi vaikka noin 500 tarkkuudella noista Pohjanmaalla vangituista 7000 venäläisestä sotilaasta. Minä kun en löydä mainintaa kuin 2500-3700 (2500 Sortavala 1200???? Viro) Venäjälle kuljetetusta. Eli misssä sinun tietojen mukaan ovat nuo 3500-5000 puuttuvaa. Mielellään jos sopii ,niin asiaan ei sekoiteta politiikkaa.

    Äänestä

  • oman kirjoitti:

    on Paavolaisen luku 4 672, jonka siis vankilaitoksen päällikkö majuri Juvelius on 12.5. 18 ilmoittanut. Nämä tuotiin junilla Helsinkiin ja pääosa laivattiin heti Rusj ja Riga-aluksilla Pietariin.
    Savonlinann kautta kuljetettujen kanssa tämä tekee noin 7 000. Vankeina olisi eri tavoin kuollut muutama sata.

    Osa vietiin junilla suoraan rajalle. Stor-Mjölöön vietiin kuitenkin noin 300 vankia, joista monikaan ei selvinnyt, vaikka virallinen tieto on vain 85 kuollutta.

    Venäläisiä ilmoitetaan kuolleen kaikkiaan noin 3 000. Luvussa ovat mukana myös siviilit. Huomattavaa on, että heti taistelun jälkeen ammutut eivät sisälly vankilukuihin.

    Saksalaiset vangitsivat Helsingissä suuren määrän venäläisiä, mutta heidät toimitettiin varsin nopeasti laivoilla pois.

    Äänestä

  • .... Mukana ovat myös välittömästi sotatoimien jälkeen tehdyt puhdistukset......

    Missä kohtaa noissa luvuissa ovat ne valkoisten koko ajan hallitsemilla alueilla murhatut työväenyhdistysten miehet, jotka vain joku isäntäporukka haki yöllä kotoaan, vei "saunan taakse" ja ampui sinne? Että älä yritä syöttää lahtaripaskaa vaan syö se itse. Viralliset tilastot on kaunisteltuja, niistä on pahimmat terrorin ilmentymät siivottu pois.

    .....Niin Korpin kuin uskonveljien ja -sisarten kannattaisi omien kauhukuvitelmiensa ja niistä kumpuavien valheiden sijasta perehtyä esimerkiksi Marko Tikan Terrorin aikaan tai Eerolan veljesten tutkimukseen Henkilötappiot Suomen sisällissodassa......

    Sinä ja sielunveljesi ja -sisaresi voittekin lukea Jukka Rislakin kirjan Saaren Jallun Jämsässä pitämästä vitivalkoisesta murhatehtaasta. Ei tarvitseisi yrittää sepittää valeita valkoisten valkaisemiseksi. Sellaista punaista terroria ei kukaan valehtelevakaan valkoinen ole voinut esittää mistään päin Suomea. Aikaa olisi kyllä ollut yllin kylliln jos punaiset sellaista olisivat halunneet.

    .....Vankileireillä kuoli 11 652 punaista, näistä noin 5 000 espanjantautiin ja loput nälkään ja muihin tauteihin. Siis vain pieni määrä teloitettiin. .........

    Eikö valkoisten satukirjoissa ole opetettu, että ihmisen voi teloittaa muutenkin kuin ampumalla, esim. juuri tappamalla kiduttaen nälkään. Ja kuten leireillä tehtiin, annettiin ainoana ruokana vahvasti suolattua silakkaa ja sitten ei annettu vettä. Täysin poikkeuksellista julmuutta jopa verisen 1900-luvun mittakaavassakin.

    Sitäpaitsi, niin lyhyessä ajassa 11 652 kuollutta on prosentuaalisesti sellainen määrä, että se lähentelee varmaan jo maailmanennätystahtia. Liekö missään 1900-luvulla ollut niin julmia leirejä kuin Suomen valkoisten pitämät. Vahvistaa vain sen käsityksen, että kaikki leiriläiset olikin alunperäinen tarkoitus surmata. Kenenkään ei pitänyt poistua niiltä muuten kuin jalat edellä, toisten kantamana.

    Äänestä

  • Valkoinen kuolema kirjoitti:

    on Paavolaisen luku 4 672, jonka siis vankilaitoksen päällikkö majuri Juvelius on 12.5. 18 ilmoittanut. Nämä tuotiin junilla Helsinkiin ja pääosa laivattiin heti Rusj ja Riga-aluksilla Pietariin.
    Savonlinann kautta kuljetettujen kanssa tämä tekee noin 7 000. Vankeina olisi eri tavoin kuollut muutama sata.

    Osa vietiin junilla suoraan rajalle. Stor-Mjölöön vietiin kuitenkin noin 300 vankia, joista monikaan ei selvinnyt, vaikka virallinen tieto on vain 85 kuollutta.

    Venäläisiä ilmoitetaan kuolleen kaikkiaan noin 3 000. Luvussa ovat mukana myös siviilit. Huomattavaa on, että heti taistelun jälkeen ammutut eivät sisälly vankilukuihin.

    Saksalaiset vangitsivat Helsingissä suuren määrän venäläisiä, mutta heidät toimitettiin varsin nopeasti laivoilla pois.

    Kuka mukamas laski yksinkappalein ja tilastoi Viipurissakin tapetut venäläissiviilit, lapsia myöten. Ei kukaan valkoinen niitä laskenut ja muitahan ei paikalla ollut näkemässä. Kuvitteletko, että montun reunalla seisoi kirjuri kynän ja paperin kanssa laskemassa, älä kuule viitsi.

    Äänestä

  • laskettelet kirjoitti:

    tapahtumien jälkeen väestörekisterin perusteella. Kaikkihan olivat seurakuntien luetteloissa. Mikset perehdy tutkimuksiin?

    Äänestä

  • Valkoinen kuolema kirjoitti:

    tapahtumien jälkeen väestörekisterin perusteella. Kaikkihan olivat seurakuntien luetteloissa. Mikset perehdy tutkimuksiin?

    kukaan tiedä sanoa tarkkaan miten kenellekin kävi. Ei silloin kirkonkirjojen tarkka ylläpito ollut päällimmäinen asia. Ja olivatko kaikki Viipurin venäläiset edes suomalaisissa kirkonkirjoissa? Epäilen, kuka ne olisi niin tarkkaan kirjannut sillä väkeä varmaan kulki talvella 1918 suuntaan ja toiseen.

    Äänestä

  • valehtelijalle kirjoitti:

    .... Mukana ovat myös välittömästi sotatoimien jälkeen tehdyt puhdistukset......

    Missä kohtaa noissa luvuissa ovat ne valkoisten koko ajan hallitsemilla alueilla murhatut työväenyhdistysten miehet, jotka vain joku isäntäporukka haki yöllä kotoaan, vei "saunan taakse" ja ampui sinne? Että älä yritä syöttää lahtaripaskaa vaan syö se itse. Viralliset tilastot on kaunisteltuja, niistä on pahimmat terrorin ilmentymät siivottu pois.

    .....Niin Korpin kuin uskonveljien ja -sisarten kannattaisi omien kauhukuvitelmiensa ja niistä kumpuavien valheiden sijasta perehtyä esimerkiksi Marko Tikan Terrorin aikaan tai Eerolan veljesten tutkimukseen Henkilötappiot Suomen sisällissodassa......

    Sinä ja sielunveljesi ja -sisaresi voittekin lukea Jukka Rislakin kirjan Saaren Jallun Jämsässä pitämästä vitivalkoisesta murhatehtaasta. Ei tarvitseisi yrittää sepittää valeita valkoisten valkaisemiseksi. Sellaista punaista terroria ei kukaan valehtelevakaan valkoinen ole voinut esittää mistään päin Suomea. Aikaa olisi kyllä ollut yllin kylliln jos punaiset sellaista olisivat halunneet.

    .....Vankileireillä kuoli 11 652 punaista, näistä noin 5 000 espanjantautiin ja loput nälkään ja muihin tauteihin. Siis vain pieni määrä teloitettiin. .........

    Eikö valkoisten satukirjoissa ole opetettu, että ihmisen voi teloittaa muutenkin kuin ampumalla, esim. juuri tappamalla kiduttaen nälkään. Ja kuten leireillä tehtiin, annettiin ainoana ruokana vahvasti suolattua silakkaa ja sitten ei annettu vettä. Täysin poikkeuksellista julmuutta jopa verisen 1900-luvun mittakaavassakin.

    Sitäpaitsi, niin lyhyessä ajassa 11 652 kuollutta on prosentuaalisesti sellainen määrä, että se lähentelee varmaan jo maailmanennätystahtia. Liekö missään 1900-luvulla ollut niin julmia leirejä kuin Suomen valkoisten pitämät. Vahvistaa vain sen käsityksen, että kaikki leiriläiset olikin alunperäinen tarkoitus surmata. Kenenkään ei pitänyt poistua niiltä muuten kuin jalat edellä, toisten kantamana.

    Näkyy olevan tutkittu tieto kovin piinallista punikkien hirmutekojen puolustelijoille. Niistähän valkoisten kosto sikisi.

    Kaikki ihmiset olivat seurakuntien väestörekistereissä. Näin on voitu itse kunkin kohtalo tarkistaa. Seurakuntien rekisterit ovat tallella vieläkin.Esimerkiksi leireillä kuolleista on tarkat luettelot.

    Toisaalta on 1 767 punaista merkitty vain kadonneiksi. Voidaan arvioida, että näistä on suurin osa juuri tutkimatta ammuttu.

    Leirien ongelmana oli laillisuusvaatimus. Kaikkien noin 74 000 punavangin ASIAT OLI JUURTA JAKSAEN SELVTETTÄVÄ JA SITTEN LAIN MUKAAN TUOMITTAVA. KUN VARTIOINTI OLI ARMEIJAN VASTUULLA, LEIRIEN HUOLTO SOTAVANKILAITOKSELLA, KUULUSTELUT TUTKINTALAITOKSELLA JA TUOMIOVALTA VALTIONRIKOSOIKEUKSILLA, JOHTI SE SELLAISEEN ASIAINHOITOON JA VIIVEESEEN ETTÄ NÄLKÄKUOLEMAT JA SAIRAUDET PÄÄSIVÄT VALLOILLEEN. PERIMMÄIINEN SYY VOIDAAN LANGETTAA VALTIONHOITAJA SVINHUFVUDILLE, SENAATIN PUHEENJOHTAJA PAASIKIVELLE JA OIKEUSASAIN SENAATTORI TALAKSELLE.

    Suuri syy kuolemiin oli myös vankien kokoaminen suuriin leireihin, jolloin taudit ja nälkä pääsivät täydellä teholla vaikuttamaan. Se ei kuitenkaan ollut tarkoitus, vaan nopea ja tehokas tutkiminen.

    Tietysti oli myös pulaa kaikista suurten vankileirien tarvittavista voiimavaroista vartijoista ruokatarvikkeisiin ja jopa puhtaaseen veteen. Oli välinpitämättömyyttä, taitamattomuutta, järjetöntä byrokratiaa ja julmuuttakin. On toisaalta huomattava, että kun pääosa kuolemista oli tapahtunut elokuun loppuun mennessä, niin samaan aikaan oli vapautettu ehdonalaiseen 27 000 vankia eli ainakin 2,5 kertaa kuolleiden määrä. Teloitettuja oli koko aikana noin sata. Jos siis "kaikki" vangit olisi haluttu surmata, olisi jälki ollut aivan toinen. Nyt vapautettiin 56 000 vankia vuoden 1918 loppuun mennesszä. Miten se sopii "kaikkien" surmaamiseen?

    Punaisesta terrorista todettakoon vielä, että tunnistetut punaiset johtajat järjestivät ainakin parikymmentä joukkomurhaa. Ne eivät olleet yhtään sen kauniimpaa työtä, kuin valkoisten niistä siinnyt kosto. Mikset vedä punaisten hirmutekoja esiin? Usea punainen murhajohtaja surmasi enemmän viattomia ihmisiä kuin Saaren Jallu konsanaan.

    Olisiko paikallaan, että punikkien hirmutekojen puolustelijat edes hieman perehtyisivät moneen kertaan mainittuihin tutkimuksiin. Ehkä kirjoituksiin tulisi edes hivenen asiallisuutta nykyisen hurmemaalailun tilallle? Peloittaako totuus?

    Äänestä

  • ei ei! kirjoitti:

    kukaan tiedä sanoa tarkkaan miten kenellekin kävi. Ei silloin kirkonkirjojen tarkka ylläpito ollut päällimmäinen asia. Ja olivatko kaikki Viipurin venäläiset edes suomalaisissa kirkonkirjoissa? Epäilen, kuka ne olisi niin tarkkaan kirjannut sillä väkeä varmaan kulki talvella 1918 suuntaan ja toiseen.

    tietysti koko ajan. Sodan jälkeen ne tarkistettiin. Tällöin surmansa saaneet merkittiin kirjoihin. On huomattava, että paikallisesti ne tiedettiin varsin hyvin. Lisäksi kenttäoikeudset, tutkintolautakunnat ja myöhemmin valtionrikosoikeudet pitivät tarkkaa kirjaa tuomioistaan. Ne, joista ei saatu selkoa, merkittiin kadonneiksi. Heitä on kaikkiaan hieman yli 2 000. Hyvä tietolähde ovat myös lehtien kuolinilmoitukset.

    Mitä tulee venäläisiin, he olivat omien ortodoksisten (venäläisten) seurakuntiensa kirjoissa ja lisäksi asukasluetteloissa. Kyllä heidänkin kohtalonsa useimmin kyettiin selvittämään. Tietysti aina joku oli tietymättömissä. Venäläisiä jäi kateisiin noin 300. Arvattavasti useimmat olivat erilaisissa puhdistuksissa kuolleita tai Venäjälle menneitä.

    Olette kyllä mainioita väittelijöitä. Edes alkeistietoja ei ole, mutta kinataan vaan. Kun sitä uskoa piisaa, niin ei tiedolla mitään käyttöä olekaan.

    Äänestä

  • Valkoinen kuolema kirjoitti:

    Näkyy olevan tutkittu tieto kovin piinallista punikkien hirmutekojen puolustelijoille. Niistähän valkoisten kosto sikisi.

    Kaikki ihmiset olivat seurakuntien väestörekistereissä. Näin on voitu itse kunkin kohtalo tarkistaa. Seurakuntien rekisterit ovat tallella vieläkin.Esimerkiksi leireillä kuolleista on tarkat luettelot.

    Toisaalta on 1 767 punaista merkitty vain kadonneiksi. Voidaan arvioida, että näistä on suurin osa juuri tutkimatta ammuttu.

    Leirien ongelmana oli laillisuusvaatimus. Kaikkien noin 74 000 punavangin ASIAT OLI JUURTA JAKSAEN SELVTETTÄVÄ JA SITTEN LAIN MUKAAN TUOMITTAVA. KUN VARTIOINTI OLI ARMEIJAN VASTUULLA, LEIRIEN HUOLTO SOTAVANKILAITOKSELLA, KUULUSTELUT TUTKINTALAITOKSELLA JA TUOMIOVALTA VALTIONRIKOSOIKEUKSILLA, JOHTI SE SELLAISEEN ASIAINHOITOON JA VIIVEESEEN ETTÄ NÄLKÄKUOLEMAT JA SAIRAUDET PÄÄSIVÄT VALLOILLEEN. PERIMMÄIINEN SYY VOIDAAN LANGETTAA VALTIONHOITAJA SVINHUFVUDILLE, SENAATIN PUHEENJOHTAJA PAASIKIVELLE JA OIKEUSASAIN SENAATTORI TALAKSELLE.

    Suuri syy kuolemiin oli myös vankien kokoaminen suuriin leireihin, jolloin taudit ja nälkä pääsivät täydellä teholla vaikuttamaan. Se ei kuitenkaan ollut tarkoitus, vaan nopea ja tehokas tutkiminen.

    Tietysti oli myös pulaa kaikista suurten vankileirien tarvittavista voiimavaroista vartijoista ruokatarvikkeisiin ja jopa puhtaaseen veteen. Oli välinpitämättömyyttä, taitamattomuutta, järjetöntä byrokratiaa ja julmuuttakin. On toisaalta huomattava, että kun pääosa kuolemista oli tapahtunut elokuun loppuun mennessä, niin samaan aikaan oli vapautettu ehdonalaiseen 27 000 vankia eli ainakin 2,5 kertaa kuolleiden määrä. Teloitettuja oli koko aikana noin sata. Jos siis "kaikki" vangit olisi haluttu surmata, olisi jälki ollut aivan toinen. Nyt vapautettiin 56 000 vankia vuoden 1918 loppuun mennesszä. Miten se sopii "kaikkien" surmaamiseen?

    Punaisesta terrorista todettakoon vielä, että tunnistetut punaiset johtajat järjestivät ainakin parikymmentä joukkomurhaa. Ne eivät olleet yhtään sen kauniimpaa työtä, kuin valkoisten niistä siinnyt kosto. Mikset vedä punaisten hirmutekoja esiin? Usea punainen murhajohtaja surmasi enemmän viattomia ihmisiä kuin Saaren Jallu konsanaan.

    Olisiko paikallaan, että punikkien hirmutekojen puolustelijat edes hieman perehtyisivät moneen kertaan mainittuihin tutkimuksiin. Ehkä kirjoituksiin tulisi edes hivenen asiallisuutta nykyisen hurmemaalailun tilallle? Peloittaako totuus?

    ....Jos siis "kaikki" vangit olisi haluttu surmata, olisi jälki ollut aivan toinen. Nyt vapautettiin 56 000 vankia vuoden 1918 loppuun mennesszä. Miten se sopii "kaikkien" surmaamiseen? ....

    Johan se taidetaan avauksessa sanoa, miksi kaikkia ei surmattu. Nälkään tappaminen on hitaahko toimenpide ja maailma muuttui eikä aika riittänyt enää tappaa kaikki nälkään. Yritys oli kuitenkin täysin selvä, ei siitä mihinkään pääse sillä ruokaa olisi ollut sen verran. Eihän vapaudessa olevia kuollut etelä-Suomen kaupungeissa nälkään tuskin yhtään. Ja jos ei ruoka riitä niin silloin päästetään leireiltä porukat pois hankkimaan itse ruokansa. Se on selvä juttu, eikä mikään känitys siinä auta. Kyllä silloinkin olisi osattu ottaa nimi ja osoite ylös ja kuulustella myöhemmin. Halu kuulustella ei ole mikään peruste tappaa nälkään.

    .......Punaisesta terrorista todettakoon vielä, että tunnistetut punaiset johtajat järjestivät ainakin parikymmentä joukkomurhaa. Ne eivät olleet yhtään sen kauniimpaa työtä, kuin valkoisten niistä siinnyt kosto......

    Nyt menee sulla vähän väärinpäin. Punaisten pahimmat joukkomurhat tehtiin vasta sen jälkeen kun valkoinen terrori oli jo surmannut tuhansia. Eli punaiset kostivat valkoisille, eikä toisinpäin. Älä unohda sitäkään, että lahtariselittely on kautta vuosikymmenten selittänyt koston täysin oikeutetuksi toiminnaksi. Tarkoittaako se vain niinpäin, että valkoisten tekemänä kosto on oikein mutta punaisten tekemänä se onkin väärin?

    .......Mikset vedä punaisten hirmutekoja esiin? Usea punainen murhajohtaja surmasi enemmän viattomia ihmisiä kuin Saaren Jallu konsanaan.........

    Saaren Jallu surmasi arviolta n. 50, kuka punapäällikkö surmasi enemmän? Muista sekin, että valkoisilla olisi ollut keinot lopettaa Saaren Jallun surmatyöt mutta punaisilla ei aina ollut keinoja pysäyttää yksittäistä, murhanhimoista, porukkaa vaikka halu oli. Valkoisilta puuttui halu lopettaa murhaamista, siinä on iso ero.

    Äänestä

  • tätä ! kirjoitti:

    Sitähän te tässä olette väittäneet. Mutta kun tarkoitus oli vain kuulustella ja rangaista oikeudessa, ei siis tappaa, ymmärrättekö? Siksi pääosa vapautettiin leireiltä sitä mukaa kun oikeuskoneisto oli jauhanut.

    Punaiset surmasivat tammi-helmikuussa 710 valkoista, näistä 288 Uudenmaan läänissä.Yksin 1.-2.2. surmattiin Uudenmaan läänissä 43 ihmistä ilman näkyvää syytä. Asialla olivat lähinnä Hermannin kaartilaiset Aarre-Davidsonin johdolla.

    Et edes tiedä joukkomurhien ajankohtia. Kyllähän niitä tehtiin taistelujen loppuvaiheessakin, mutta nimenomaan tammi-helmikuussa tehtiin joukkomurhia Porvoon ja Loviisan lisäksi mm. Suinulassa, Noormarkussa, Tuusulassa ja Vihdissä.

    Eikö ollut keinoja lopettaa murhaamista? Nämä lentävät komennuskunnat olivat punaisten rintamaesikuntien alaisia ja toimivat niiden käskyillä ja tieten. Mikähän se tappamisen lopettamiskeino olisi voinut olla?

    Ja vielä, jos piti leireillä tappaa "kaikki" nälkään, niin miksi pääosa lähetettiin kotiin. 15 % tosin kuoli nälkään ja tauteihin. Jos piti kaikki ampua, niin miksi ei annettu kuolemantuomioita kuin 500 ja niistä noin 100 toimeenpantiin? Kyllä se kuoleminen oli enemmän käsistä lipsunutta oikeuden käyttöä kuin todellista järjestelmällistä tappamista.

    Edelleen on syytä muistaa, että punaiset alkoivat murhaamisen jo marraskuussa 1917 ja tappoivat tammikuussa 111 valkoisten kymmentä vastaan. Valkoisten kosto alkoi vasta helmikuun lopussa tietojen hirmutöistä tihkuttua rintaman läpi. Mallin terrorille ja murhille antoivat ehdottomasti punaiset. Hallituksen joukot alkoivat vankien ampumisen löydettyään vangeiksi joutuneita tovereitaan kidutettuina ja surmattuina. Siitä et ole tainnut kuullakaan. Pitäisikö jo hieman perehtyä vuoden 1918 tapahtumiin? Ei pelkkä propagandan hokeminen mitään auta.

    Äänestä

  • Jääkäri!

    tätä ! kirjoitti:

  • tajua

    Valkoinen kuolema kirjoitti:

sinunkin elää vapaassa Suomessa niin olisit jo valittamatta.

Äänestä
  • Suomen vapautta. Ollaan vapaita valkofasisteista ja joukkomurhaajista huolimatta, ei heidän ansiostaan. Kyllä se valkolahtariren vapausihanne nähtiin 30-luvulla. Demokraatteja olivat ihan eri miehet ja massamurhaajalahtarit olivat demokratian vihollinen nro 1.

    Äänestä

On ihan totta, että valkoiset (talonpojat) kostivat punaisille -18.
Vankileireillä tapahtui mielivaltaisia tekoja ja myös syyttömiä murhattiin.
Ihmetystä minussa herättää se, että -18 sorrettu ihmisryhmä oli kuitenkin niin mukana talvisodassa.
Toisaalta olihan kapinasta torppareille ja työläisille lopulta hyötyäkin.
Torpat sai lunastaa omiksi ja teollisuustyöläistenkin olot paranivat.
Siinä tehtiinkin Suomessa arvokas teko!
Facistijohtaja Stalin ei osannut arvata mikä voima siinä piili, kun hyökkäsi Suomeen- 39.

Äänestä
  • joittenka teot eivät liittyneet mitenkään sotaan. Tapettiin kostoksi vanhoista sukujen riidoista ja naisjutuista. Miksi sellaisetkin murhaajasiat, valkoiset, armahdettiin. Sitten puhutaan kurkkuputkella miten oikeudenmukaisuus vaati työväkeä tapettaviksi valtavin määrin.

    Äänestä

  • murhaajia, kirjoitti:

    joittenka teot eivät liittyneet mitenkään sotaan. Tapettiin kostoksi vanhoista sukujen riidoista ja naisjutuista. Miksi sellaisetkin murhaajasiat, valkoiset, armahdettiin. Sitten puhutaan kurkkuputkella miten oikeudenmukaisuus vaati työväkeä tapettaviksi valtavin määrin.

    Sota on julmaa ja aina raakaa. Ei siinä auta valittaminen, jos kansa ei tukenut maanpetturuutta ja ryöstelyä. Olisi ollut varmasti helpompi tie itsenäisyyteen ilman känniläisten tekemää punaisten lyhtyjen ripustelua työväentalon katolle.

    Sodassa tapetaan ihmisiä, jotta sota voitettaisiin. Mitään syyllisiä tai syyttömiä ei silloin lasketa. Sitäpaitsi voittajilla on edelleen syytesuoja, jonka purkaminen korkeimmassa oikeudessa voi olla vaikeaa.

    Äänestä

  • Sota on julmaa ja aina raakaa. kirjoitti:

    .....Sodassa tapetaan ihmisiä, jotta sota voitettaisiin......

    Kun taistelu on voitettu ei aseettomien ja viattomien tappaminen tuo voittoa enää yhtään paremmaksi. Se on enää pelkkää verenhimon tyydyttämistä siinä vaiheessa.

    .....Mitään syyllisiä tai syyttömiä ei silloin lasketa.....

    Meinaat, että Jugoslavian sotarikollisten tuominen Haagiin on ihan p....stä. Kun taistelu voitetaan niin kaikki vastapuolen ihmiset vain monttuun, niinkö?

    Kas kummaa kun on olemassa jo noin 100 v vanhat (tehty ennen 1918 vuotta), kansainväliset, maasodan säännöt, jotka nimenomaan kieltävät vastapuolen antautuneitten julman kohtelun teloituksista ja nälkään näännyttämisestä puhumattakaan. Minkähän takia sellaiset säännöt on tehty vai meinaatko, että Suomen lahtarit ovat jotakin niin korkeaa rotua, että heitä eivät sellaiset typerät säännökset koske.

    Tosin et typeryydessäsi tajua, että tuolla hönötyksellähän sinä oikeutat myös ns. punaisen terrorin. Sodan voittamiseksi kun saa tehdä ihan mitä tahansa, jne.........kuten itse todistat.

    se kun ampui köyhän naapurinsa, jolta oli joskus saanut turpaansa kun oli ensin itse mennyt kännipäissään iltamissa veetuileen. Tai yöllä ampui miehen, joka oli ollut perustamassa paikkakunnalle työväen urheiluseuraa?

    Äänestä

  • tajuttavaksi kirjoitti:

    >>>Kas kummaa kun on olemassa jo noin 100 v vanhat (tehty ennen 1918 vuotta), kansainväliset, maasodan säännöt, jotka nimenomaan kieltävät vastapuolen antautuneitten julman kohtelun teloituksista ja nälkään näännyttämisestä puhumattakaan.

    Äänestä

  • Täyttä puppu tuo väitteesi. kirjoitti:

    >>>Kas kummaa kun on olemassa jo noin 100 v vanhat (tehty ennen 1918 vuotta), kansainväliset, maasodan säännöt, jotka nimenomaan kieltävät vastapuolen antautuneitten julman kohtelun teloituksista ja nälkään näännyttämisestä puhumattakaan.

    Googletas sanoilla "maasodan säännöt", sieltä tulee otsake: Haagin IV yleissopimus joka koskee maasodan lakeja ja tapoja ...

    Klikkaa sitä niin saat Punaisen Ristin tekstin Haagin säännöstöstä vuodelta 1907.

    Lue se ja mene häpeestä punaisena jonnekin piiloon viikoksi kun noin törkeesti haukut ja olet poikkeuksellisen väärässä. Tosin lahtari on aina väärässä.

    Joten säännöt oli jo 1918 olemassa. Sitäpaitsi, onko lahtarileirissä koskaan kuultu säännöstä nimeltä ihmisyys? Siis ei ole, ihan kuten arvelinkin. Mutta tekstilläsi oikeutit myös punaisen ns. terrorin, siitä et pääse mihinkään. Ellet sitten ala inttää, että terrorin sekä rajattoman tappamisen oikeus oli vain valkoisilla mutta ei punaisilla. Että sodittiin eri säännöillä !!!!

    Äänestä

  • voittamista kirjoitti:

    se kun ampui köyhän naapurinsa, jolta oli joskus saanut turpaansa kun oli ensin itse mennyt kännipäissään iltamissa veetuileen. Tai yöllä ampui miehen, joka oli ollut perustamassa paikkakunnalle työväen urheiluseuraa?

    palstan suurisuulahtari hiljaiseksi.

    esimerkiksi Vesilahdella 19.4. 1918 tehty surmatyö, missä tapettiin eläkeläinen, kaksi maanviljelijää ja pariskunta 14-vuotiaine tyttärineen ynnä perheen hoidokki 8-vuotias kädetön tyttö.

    Pelkästään huhtikuun joukkomurhissa surmattiin 100 ihmistä ja kokonaismäär oli 628. Mitenhän nämä ja 1600 muuta murhaa mahtoivat edistää työväen asiaa?

    Olisiko näillä ollut jotain vaikutusta siihen, että voittajat alentuivat samalla tasolle?

    tapahtui sodan loppuvaiheissa, kostona valkoisten tekemiin surmatöihin. Joulukuussakin punaiset tappoivat, se on tosi, mutta tappoivat ne valkoisetkin. Älä nyt sitä unohda. On mahdotonta sanoa kumpiko puoli aloitti, taisi kumpikin aloittaa surmateot jokseenkin yhtäaikaa.

    Äänestä

  • K-18_K-18 kirjoitti:

    Mommilan ja Porvoon veritöillä. Joulukuussa ne vain kiihtyivät. Tammikuussa punikit surmasivcat 111 ja valkoiset 10. Reilu puolet surmatöistä punaiset tekivät tammi-maaliskuussa.

    Valkoiset sitten kiihdyttivät kostoaan, niin että huhti-toukokuussa surmattiin yli 6000 punikkia syystä tai syyttä.

    Minä tunnen kyllä historian. Milloin te punanilkit alatte ottaa selvää omienne roistontöistä ja niiden vaikutuksesta voittajien kostoon.

    Äänestä

  • menipä kirjoitti:

    palstan suurisuulahtari hiljaiseksi.

    esittää faktoja valheiden tilallle? Miten on mahdollista, että yksikään punikki ei syyllsitynty mihinkään? Kuka ne veriteot jas kapinat sitten teki?

    Äänestä

  • voittamista kirjoitti:

    se kun ampui köyhän naapurinsa, jolta oli joskus saanut turpaansa kun oli ensin itse mennyt kännipäissään iltamissa veetuileen. Tai yöllä ampui miehen, joka oli ollut perustamassa paikkakunnalle työväen urheiluseuraa?

    Pesäpalloahan pelattiin jo tuolloin. Rapatessa roiskuu!

    Äänestä

  • vähän rajaa kirjoitti:

    Pesäpalloahan pelattiin jo tuolloin. Rapatessa roiskuu!

    ...oli suurin tappaja puna-puolella.

    Valkoisten tappaja-psykopaatti oli vapaaherra Grotenfeldt, joka keskittyi läntisen Uudenmaan kielipolitiikkaan, kiväärit ja teloitusplutoonat välineinään.

    Kun svekomaanien murhajoukko, joka siis ei ollut osallistunut kansalaissotaan lainkaan, tuli sodan jo loputtui Vihtiin tappamaan suomenkielisiä, Vihdin suojeluskunta antoi sveduille kaksi mahdollisuutta: Joko omin jaloin takaisin Inkooseen ja Karjaalle, tai sitten suojeluskunnan aseet puhuvat.

    Äänestä

  • K-18_K-18 kirjoitti:

    tapahtui sodan loppuvaiheissa, kostona valkoisten tekemiin surmatöihin. Joulukuussakin punaiset tappoivat, se on tosi, mutta tappoivat ne valkoisetkin. Älä nyt sitä unohda. On mahdotonta sanoa kumpiko puoli aloitti, taisi kumpikin aloittaa surmateot jokseenkin yhtäaikaa.

    ....tapahtui sodan loppuvaiheissa, kostona valkoisten tekemiin surmatöihin.......

    väärin. Valkoisethan ovat toitottaneet, että kosto on oikeutettua. Eli kun punaiset aloittivat laajempimittaisen surmaamisen kostona valkoisten jo tekemiin tuhansiin teloituksiin ei siinä silloin ollut valkologiikan mukaan mitään väärää. Eikös se näin mene, vai mitä valkoiset?

    Äänestä

joo niitä kai vieläkin vituttaa,kun eivät päässeet tappamaan kaikkia punikkeja,Niitä on vieläkin suloisessa Suomessamme

Äänestä
  • näkyi taas kesällä 44, vanha kunnon montunsyrjä-kurinpito nousi taas ketterästi keinovalikoimaan kun omat suuret poliittiset haaveet kaatuivat.

    Äänestä

No me suomalaiset olemme samanlaista kansaa kuin nää Agfaanit ja muut muslimit.Julmaa ja alkeellista.Toisinajattelevien (ja ainakin kännissä kaikkien)tappaminen on verissä.Ja kun tappamaan aletaan,tapetaan sitten kaikki,punikkien sylivauvauvoista raskaanaoleviin punikkiäiteihin.Eihän ne punikit olleet ihmisiä.Nyt taitaa Kataista ja Vanhasta harmittaa,kun ei enää voi punikkeja suoraan tappaa ampumalla hiekkakuoppaan. Mutta mieli tekisi teloittaa nykyisetkin Punikit johonkin hiekkaharjuun,kun ne punikit vaativat jopa palkankorotuksia.Hitler oli leppoisa mies verrattuna meidän raittiiseen Vanhaseemme.

Äänestä
  • Tuo on hyvä esimerkki taas kerran siitä, millaista pötyä äärivasemmisto työntää. Ilmeisesti porukka koostuu pelkistä luonnehäiriöisistä, jotka elävät omissa kuvitelmissaan niihin uskoen. Tieto jää silloin aina toiseksi.

    Äänestä

  • Valkoinen Kuolema kirjoitti:

    Tuo on hyvä esimerkki taas kerran siitä, millaista pötyä äärivasemmisto työntää. Ilmeisesti porukka koostuu pelkistä luonnehäiriöisistä, jotka elävät omissa kuvitelmissaan niihin uskoen. Tieto jää silloin aina toiseksi.

    Kosto elää,vielä Sinäkin seisot punikkien kiväärinpiippujen edessä.Toivottavasti käyttäydyt tilanteessa kuin mies.Eli katsot teloittajiasi silmiin ,kuten mies tekee,etkä itke.

    Äänestä

  • Zhdavov kirjoitti:

    Kosto elää,vielä Sinäkin seisot punikkien kiväärinpiippujen edessä.Toivottavasti käyttäydyt tilanteessa kuin mies.Eli katsot teloittajiasi silmiin ,kuten mies tekee,etkä itke.

    minkä sortin sosialisteja näillä palstoilla touhuaa. Kun asia loppuu, ruvetaan uhkailemaan ja solvaamaan. Miehet todella löytyvät ihan muualta.

    Olette pahasti häiriintyneitä, koko porukka- Ei teitä onneksi kovin montaa ole. Hakeudu vain hoitoon kavereinesi. Eiköhän noin pienelle porukalle löydy vielä suljettuja hoitoloita.

    Äänestä

  • Valkoinen KUolema kirjoitti:

    Etköhän se Sinä kaipaa jo pakkopaitahoitoa.Kansalais-sodasta on jo 91 vuotta,miksi provosoidut,kun provosodaan.Ota löysin rantein.Hei Haloo,kansalais-sota on jo käyty.Mukaan et päässyt.Nyt eletään vuotta 2009.

    Äänestä

  • Valkoinen KUolema kirjoitti:

    minkä sortin sosialisteja näillä palstoilla touhuaa. Kun asia loppuu, ruvetaan uhkailemaan ja solvaamaan. Miehet todella löytyvät ihan muualta.

    Olette pahasti häiriintyneitä, koko porukka- Ei teitä onneksi kovin montaa ole. Hakeudu vain hoitoon kavereinesi. Eiköhän noin pienelle porukalle löydy vielä suljettuja hoitoloita.

    Ootpas Sinä jämerä mies.Onneksi et ole häiriintynyt kuten nämä punikit.Olet tosi mies.Mies isolla M:llä.Toivottavasti pääset vielä tappamaan punikkeja,punikkien vaimoja ja lapsia.Ala jo,vihollisia eli punikkkeja on kaikkialla.Ja kun olet tappanut punikit,niin jatka teloittamalla muslimeja,niitäkin riittää,ja lisää tulee koko ajan.Kiitos Kokoomuslaisen pakolaispolitiikan ,mutta siitähän Sinä pidät.

    Äänestä

estämiseksi, tärkeintä oli valkoisten voitto. Kaikkialla missä punaiset voittivat, olivat uhriluvut suhteellisesti moninkertaiset Suomeen verrattuna. Vallankumous söi lapsensa.

Äänestä

On selvää,että tilanne jossa suuri osa Suomen väestöstä elää vailla kaikkia sosiaalisen nousun mahdollisuuksia,johtaa väkivaltaiseen purkaukseen.Porvarien voivotukset laillisuuden rikkomisesta ovat tekopyhyyttä.Se yhteiskunta,joka kärsi vallankumouksellisesta väkivallasta,oli jo lähtökohtaisesti anakronistinen,ollen luokkayhteiskunta joka on huono hyödyntämään tieteen varaan perustettuja lähtö-olettamia.

Äänestä
  • aloittamana ja valkoisten lopettamana siis pani asiat reilaan? Jos vasemmisto olisi hyväksynyt laillisen toiminnan, ei koko sotaa olisi tarvitu. Ei tarvittu muissakaan pohjoismaissa. Syyllisiksi on leimattu voittajat, mutta punaiset aloittivat terrorin ja tappamisen jo vuoden 1917 puolella yli 50 surmatun voimin. Tahti jatkui tuplana koko tammikuun -18. Siitä se lähti.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Korppi ! kirjoitti:

Kun kesällä 1918 nähtiin, että mitään uuden kansannousun uhkaa ei enää voi olla ja että leireille ei mukamas saada riittävästi ruokaa niin vankileirit olisi pitänyt heti purkaa ja lähettää vangit koteihinsa.

Näin ei tehty koska leirien tarkoituskin oli kaikkien vankien surmaaminen. Oli vain liian paljon ammuttaviksi.

1. Uuden kapinan uhkaa ei ollut koska valkoisilla oli jo vahva armeija, maassa oli saksalainen sotaväki eikä punaisilla ollut minkäänlaista aseistusta. Sillä ei siten voi leirejä puolustella.

2. Maassa ei suinkaan vallinnut totaalinen nälänhätä, ruokaa olisi leireillekin riittänyt jos vain olisi haluttu antaa mutta kun ei haluttu.

Leirien tarkoitus oli siten hoitaa kaikkien vankien teloittaminen mutta maailma muuttui eikä verisin lahtarikaarti päässyt harmikseen tarkoituksensa perille ennenkuin vielä elossa olleet vangit piti vapauttaa.

Valkoisten teollisuuspamppujen ja ulkovaltojen sekä täysijärkisten valkoisten poliitikkojen yhteinen painostusvoima riitti eikä kaikkia vankeja ennätetty saada hengiltä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu