Nyt se on luettu, 218 sivua dynamiittia. Jari

Tervo on kirjoittanut uskomattoman hyvän satiirin pääministeristämme. Tuntuu käsittämättömältä, miten
Jari Tervo onnistuu kuvaamaan Matin.. anteeksi Pekka Lahnasen seikkailua maailmassa. Pelottavaa on se, että kirjasta pilkistää asioita, jotka ei välttämättä ole fiktiota. Toisaalta kirja on niin hauska, että välillä vedet valuivat silmistä, varsinkin Eu-huippukokous ja Matin rooli siellä..
16123
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

ei kuulu kirjahyllyyni.

Äänestä
  • Karpelahan tuli tunnetuksi kirjahyllyepisodista.
    Kirjahylly löytyi lopulta makuuhuoneesta ja kirjahyllyssä LUKEMATTOMIA kirjoja?

    Äänestä

  • varsinkin se kohta, missä Ruotsin pääministeri luulee Mattia, eiku Pekka Lahnasta runkkimieheksi! Hupaisa kohta oli myös se, missä Matti, eiku Pekka Lahnanen ihastelee Kehittyvien Maakuntien Suomen lahjoittamaa pihatuulimyllyä;-)) Siinä tulee myös hauska paljastus Mertalasta, eiku Jaakkolasta, Jaakkola on kepulaisten valitsema kansikuva Matille, eiku Pekalle, koska yksinhuoltaja seikkailut Matilla, eiku Pekalla meni persiilleen;-))) Loistavaa kerrontaa ja osuu suoraan Matin, eiku Pekan ajatusmaailmaan...

    Pieni kevennys.. Vanha mies kapusi keppeineen täpö täyteen bussiin ja istumapaikkoja ei ollut.
    Bussin heilahdellessa vanhuksen keppi luiskahteli märässä lattiassa ja vanhus-parka meinasi kaatua.
    Lähellä vanhusta, istui yhdellä penkillä Matti Vanhanen (ennen pääministeriksi tuloaan).. Matti sanoi vanhukselle, että laita ihmessä kumi tuohon kepin päähän ettei tule vahinkoa! Vanhus vastasi, jos isäsi olisi laittanut keppinsä päähän kumin, niin minulla olisi istumapaikka...
    Hoh, hoh, hooooooooo

    Äänestä

  • Mitä kirjahyllyysi kuuluu?

    Äänestä

  • ¤ kirjoitti:

    Mitä kirjahyllyysi kuuluu?

    Jomppe on aivan ihana
    13.9.2009 18:47
    Sämgyssä alimaisena..voi vejlet jos tietäisitte.
    Näin on näret, mälli on silloin löyhäsä...

    Äänestä

  • Oikea Sonnimies kirjoitti:

    varsinkin se kohta, missä Ruotsin pääministeri luulee Mattia, eiku Pekka Lahnasta runkkimieheksi! Hupaisa kohta oli myös se, missä Matti, eiku Pekka Lahnanen ihastelee Kehittyvien Maakuntien Suomen lahjoittamaa pihatuulimyllyä;-)) Siinä tulee myös hauska paljastus Mertalasta, eiku Jaakkolasta, Jaakkola on kepulaisten valitsema kansikuva Matille, eiku Pekalle, koska yksinhuoltaja seikkailut Matilla, eiku Pekalla meni persiilleen;-))) Loistavaa kerrontaa ja osuu suoraan Matin, eiku Pekan ajatusmaailmaan...

    Pieni kevennys.. Vanha mies kapusi keppeineen täpö täyteen bussiin ja istumapaikkoja ei ollut.
    Bussin heilahdellessa vanhuksen keppi luiskahteli märässä lattiassa ja vanhus-parka meinasi kaatua.
    Lähellä vanhusta, istui yhdellä penkillä Matti Vanhanen (ennen pääministeriksi tuloaan).. Matti sanoi vanhukselle, että laita ihmessä kumi tuohon kepin päähän ettei tule vahinkoa! Vanhus vastasi, jos isäsi olisi laittanut keppinsä päähän kumin, niin minulla olisi istumapaikka...
    Hoh, hoh, hooooooooo

    Kevennys oli kaikkien kaikkien aikojen paras, jumalauta, että nauroin !!!. Nirvanaa, pierentää, hirnumista ja kuopimista...oikeasti.

    Äänestä

  • ¤ kirjoitti:

    Mitä kirjahyllyysi kuuluu?

    Mutta vain sivistyneitten kirjoittajien. En dikkaa tuollaisia törkylän möykkyjä, niin kuin esim.tervon läskipää.

    Äänestä

  • Sonnimies, kirjoitti:

    Mutta vain sivistyneitten kirjoittajien. En dikkaa tuollaisia törkylän möykkyjä, niin kuin esim.tervon läskipää.

    Ja vain sivistyneiden kirjoittajien teoksia?
    Ei ole sitten se sivistyneisyys siirtynyt niistä opuksista lukijaansa, kun tuollainen olet?

    Äänestä

  • :D kirjoitti:

    Ja vain sivistyneiden kirjoittajien teoksia?
    Ei ole sitten se sivistyneisyys siirtynyt niistä opuksista lukijaansa, kun tuollainen olet?

    Nyt sattui sonnaria leukaan..

    Äänestä

  • Sonnimies, kirjoitti:

    Mutta vain sivistyneitten kirjoittajien. En dikkaa tuollaisia törkylän möykkyjä, niin kuin esim.tervon läskipää.

    niistä tuhansista.

    Äänestä

  • . kirjoitti:

    niistä tuhansista.

    mm. Jaques Pujolin kaikki teokset, Pohjolan Poliisi kertoo 1965-2009, Valittujen Palojen kirjavalioita yli 50 kpl, Urheilun Pikkujättiläinen, Paavo Väyrysen On Totuuden Ajat molemmat ja Maamme Kirja.
    Nyt meni punikki hiljaiseksi! Hoh, hoh, Hooooooooooooo

    Uljas Sonnimies on myös tietomies!

    taskukirjoja sekä Tervon koko tuotanto. Lisäksi pehmeäkantisia Jallu ja Kalle lehtiä monta pahvilaatikollista!

    Äänestä

  • Aku Ankan... kirjoitti:

    taskukirjoja sekä Tervon koko tuotanto. Lisäksi pehmeäkantisia Jallu ja Kalle lehtiä monta pahvilaatikollista!

    löytyy mm, kaikki Kartzanit, Jerry Cottonit ja Paavo Lipposen seikkailut!
    Taas sain punikki opetuksen Sonnimieheltä! Hoh, hoh, hooooooooooo

    Äänestä

  • Sonnimies, kirjoitti:

    löytyy mm, kaikki Kartzanit, Jerry Cottonit ja Paavo Lipposen seikkailut!
    Taas sain punikki opetuksen Sonnimieheltä! Hoh, hoh, hooooooooooo

    Olet samanlainen ikuinen luuseri kuin Pekka Lahnanenkin.

    Äänestä

  • Sonnimies, kirjoitti:

    mm. Jaques Pujolin kaikki teokset, Pohjolan Poliisi kertoo 1965-2009, Valittujen Palojen kirjavalioita yli 50 kpl, Urheilun Pikkujättiläinen, Paavo Väyrysen On Totuuden Ajat molemmat ja Maamme Kirja.
    Nyt meni punikki hiljaiseksi! Hoh, hoh, Hooooooooooooo

    Uljas Sonnimies on myös tietomies!

    En halua kehuskella, mutta Pohjolan poliisi kertoo on ilmestynyt vasta 70 luvun alkupuolelta asti, ei mistään 1965 alkaen. Hah hah.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Sonnimies, kirjoitti:

Tervo on kirjoittanut uskomattoman hyvän satiirin pääministeristämme. Tuntuu käsittämättömältä, miten
Jari Tervo onnistuu kuvaamaan Matin.. anteeksi Pekka Lahnasen seikkailua maailmassa. Pelottavaa on se, että kirjasta pilkistää asioita, jotka ei välttämättä ole fiktiota. Toisaalta kirja on niin hauska, että välillä vedet valuivat silmistä, varsinkin Eu-huippukokous ja Matin rooli siellä..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu