Sertralin 50mg

Minkälaisia kokemuksia teillä on tämän lääkkeen lopettamisesta? Olen käyttänyt vuosia, vuosia. Minulla siis yksi tabletti aamuisin mielialaan. Jossain välissä olen pikkuhiljaa vähentänyt puoleen, joskun yrittänyt nostaa puoliskalla. Muita oireita en muista kuin sellaisen pienen huimauksen tapaisen, jotenkin eteenpäin vei päässä hetken.Vähentämisen sekä lisäämisen olen tehnyt ihan pieninä, eli miltei murusina. Tällä hetkellä tai jo pitemmän aikaa olen saanut vain uusia reseptin, eli lääkärin kanssa en ole keskustellut, kannattaako lääkkeen syöntiä jatkaa. Voi olla että olen käyttänyt jo ainakin yhdeksän vuotta, en jaksa enää muistaa.

Onko ketään, joka olisi pitkän käytön jälkeen lopettanut ja jos olet, olisitko ystävällinen ja kertoisit omista kokemuksistasi. Tuliko sinulle minkälaisia oireita, millä vaudilla vähensit, miten vaikutti mielialaasi?
Minulla on lisäksi käytössä Diapam 5mg 1-3 tablettia päivässä. Sen käyttöä en halua lopettaa, siitä on ollut minulle tavattomasti apua. Annokset ovat pysyneet samoina vuosia.
0201
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


jännittäjä (nainen) kirjoitti:

Minkälaisia kokemuksia teillä on tämän lääkkeen lopettamisesta? Olen käyttänyt vuosia, vuosia. Minulla siis yksi tabletti aamuisin mielialaan. Jossain välissä olen pikkuhiljaa vähentänyt puoleen, joskun yrittänyt nostaa puoliskalla. Muita oireita en muista kuin sellaisen pienen huimauksen tapaisen, jotenkin eteenpäin vei päässä hetken.Vähentämisen sekä lisäämisen olen tehnyt ihan pieninä, eli miltei murusina. Tällä hetkellä tai jo pitemmän aikaa olen saanut vain uusia reseptin, eli lääkärin kanssa en ole keskustellut, kannattaako lääkkeen syöntiä jatkaa. Voi olla että olen käyttänyt jo ainakin yhdeksän vuotta, en jaksa enää muistaa.

Onko ketään, joka olisi pitkän käytön jälkeen lopettanut ja jos olet, olisitko ystävällinen ja kertoisit omista kokemuksistasi. Tuliko sinulle minkälaisia oireita, millä vaudilla vähensit, miten vaikutti mielialaasi?
Minulla on lisäksi käytössä Diapam 5mg 1-3 tablettia päivässä. Sen käyttöä en halua lopettaa, siitä on ollut minulle tavattomasti apua. Annokset ovat pysyneet samoina vuosia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu