E-pillerien lopetus ja vaihto kuparikierukkaan?

Olen 24v synnyttämätön nainen ja syönyt e-pillereitä (yasmin) nyt noin 7 vuotta. Tekis mieli lopettaa keinohormonien popsiminen ja olen harkinnut kuparikierukkaa. Olen alkanut epäillä, että heitelevä mielialani ja hysteeriset itkukohtaukset johtuu sittenkin pilereistä, eikä luonteestani. Myös hiukset ovat mielestäni olleet ennen paksummat. Mutta lähteekö niitä sitten vielä enemmän, jos lopetan pillerit? ??

Luin tuosta synnyttämättömälle sopivasta kierukamallista. Ja se kuulostaisi sopivalta. Aikaisemmista palstan kierukkakeskusteluista jäin kaipaamaan vastauksia vielä kierukan langoista ja kuukupin käytöstä. Käykö usein niin, että kierukan langat asennuksen jälkeen tekee miehelle kipeää? Eikö niitä voisi samantien lyhentää niin että jääävät kohdunnapukan sisälle? En ainakaan haluais että mua tullaan tokkimään siimoilla! Entäs legendat kuukupista ja alipaineesta? Voiko kierukka poistua kuukupin käytön yhteydessä? Tähän asti olen käyttänyt pelkkiä tamponeita ja siirtyisin kai sitten kuukuppiin, koska en siteistä tykkää. Pillereiden myötä kuukautiset on niukentuneet niin, että tamponin minikokokin on toisinaan suuri ja yöllä riittää pikkuhousunsuoja. Ei varmaan voi ennakkoon tietää miten paljon kuukautiset runsastuu kierukan kanssa? Tai palaako ennen pillereitä vaivannut akne, vaikka olen jo reilusti ohitanut teini-iän? Kokemuksia? Kiinnostais myös tietää, että tuntuuko se kierukka, että kohdussa on jotain ylimääräistä?

Kertokaan kokemuksia etenkin te, jotka olette vaihtaneet suoraan pillereistä kierukkaan, millaisia oireita oli lopetuksesta ja kierukan asennuksen jälkeen?
133507
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Heittelevät mielialat:
-voivat hyvinkin johtua pillereistä

Ohentuneet hiukset:
Hormonit nostavat joillakin ihmisillä kortisoliarvoja, tämä vaikuttaa hiuksiin niin että niitä saattaa irrota enemmän kuin ennen - tai ihminen saattaa jopa jossain määrin kaljuuntua. Suosittelen syömään päivittäin maksimiannoksen biotiinia (apteekista) jo ennen kuin lopetat pillerit, näin elimistö varautuu muutoksiin eikä lisääntynyttä hiustenlähtöä välttämättä esiinny.

Kierukan langat ja mies:
-Langat tuntuvat heti asennuksen jälkeen enemmän kuin verrattuna esim. siihen tilanteeseen kun kierukka on ollut paikoillaan pidemmän ajan. Langat ns. vetäytyvät.

Langat ja niiden lyhentäminen:
-Asennuksen yhteydessä voi pyytää, että langat lyhennetään mahdollisimman lyhyiksi eli niin ettei niitä voi käsin koskemalla tai yhdynnässä tuntea.

Kuukuppi ja kierukka:
-Ei ole mahdollista, että kupin alipaine saisi kierukan poistumaan. Tapauksissa, joissa kukuppia käyttävän henkilön kierukka on tullut kupin poiston/tyhjentämisen yhteydessä pois, on ollut meidän gynekologien mukaan kyse siitä, että kierukka on alunperin asennettu väärin, eli se ei ole ollut oikealla paikallaan. Kierukka voi poistua myös sillä tavoin, että kuppiin tartuttaessa tartutaan kiinni myös kierukan lankoihin ja vedetään vahingossa kierukka ulos. Lankojen jättäminen mahdollisimman lyhyiksi on erittäinkin suotavaa.

Äänestä

Kiitos. Ihanaa saada asiantunteva vastaus.

Äänestä
  • kuka tahansa voi esittää olevansa minkä tahansa alan edustaja.

    Äänestä

  • niiiiiiin kirjoitti:

    kuka tahansa voi esittää olevansa minkä tahansa alan edustaja.

    juu, tiedän. Siksi en teekään päätöksi suomi24:sen perusteella vaan kysyn myös lääkäriltä. Mutta en silti aijo uskoa, että kuukuppi vetää kierukan ulos. Ja kun päätös ehkäisyn vaihtamisesta on jo tehty, ei oo suurta vahinkoa jos vakuuttava vastaaja olisikin huijari ;)

    Äänestä

  • xez kirjoitti:

    Täällä asiaa aiheesta:
    http://www.pakkotoisto.com/vbulletin/showthread.php?page=19&t=30012

    Äänestä

  • kupittelija kirjoitti:

    Hei!
    Täällä on spekuloitu siitä oliko alkuperäinen kirjoittaja "aito". Minä kirjoitin viestin ystäväni kanssa. (siksi esim. "meidän gynekologien mukaan kyse siitä, että ...")
    Ei ollut tietenkään tarkoitus olla harhaanjohtava, harmittavaisesti vain toisen nimi tuli nimimerkki-kohtaan. :)
    Tekstimme perustuu omiin kokemuksiimme ja mm.sisätautilääkärin ja gynekologien vastaanotolla antamiin vastauksiin.

    Äänestä

  • miiaJaystävä kirjoitti:

    tästä _meidän_ gynekologien mukaan.....saa käsityksen, että alan ammattilainen on vastaamassa. Sen sijaan jos teksti olisi esim. muodossa: gynekologeilta saamamme tiedon mukaan tms., tilanne olisi aivan toinen, eli se mikä se todellisuudessa on, eli vastaajana ei ole gynekologi.

    Ja ei ole spekuloitu sitä onko aloittaja (alkuper.) aito vai ei......

    Äänestä

  • Kätilö, ihka oikea sellainen kirjoitti:

    tästä _meidän_ gynekologien mukaan.....saa käsityksen, että alan ammattilainen on vastaamassa. Sen sijaan jos teksti olisi esim. muodossa: gynekologeilta saamamme tiedon mukaan tms., tilanne olisi aivan toinen, eli se mikä se todellisuudessa on, eli vastaajana ei ole gynekologi.

    Ja ei ole spekuloitu sitä onko aloittaja (alkuper.) aito vai ei......

    Juu, aito olen ja kaipailisin edelleen ihmisten kokemuksia siitä, kun on lopettanu pillerit ja vaihtanu kierukkaan. Ja mielelläni etenkin synnyttämättömien kokemuksia kuparikierukasta kuulisin.

    Äänestä

  • xez kirjoitti:

    Juu, aito olen ja kaipailisin edelleen ihmisten kokemuksia siitä, kun on lopettanu pillerit ja vaihtanu kierukkaan. Ja mielelläni etenkin synnyttämättömien kokemuksia kuparikierukasta kuulisin.

    Vaihdoin ehkäisyrenkaasta kuparikierukkaan noin kolme viikkoa sitten. Olen synnyttämätön. Olen heti huomannut positiivisia vaikutuksia esimerkiksi seksihaluihin. Ainoana kiusana ovat pienet tuntemukset alavatsassa rakastelun aikana ja välillä muulloinkin. Olen menossa keskiviikkona lääkärille tarkistuttamaan, että kierukka on oikealla paikallaan ja samalla toivon, että kierukan langat lyhennettäisiin. Mies ei ole lankoja rakastellessa tuntenut, joten ihan itseni vuoksi aion pyytää lankojen nipsaisua. En kuitenkaan enää millään haluaisi vaihtaa takaisin hormonaalisiin ehkäisyihin kaikenmaailman kokeilujen jälkeen. Joten toivottavasti kaikki on kunnossa ja kierukka saa jäädä!

    Äänestä

Hei,
itse vaihdoin e-pillereistä kuparikierukkaan reilu vuosi sitten. Pillerit lopetin koska ne nostivat maksa-arvojani, sekä aiheuttivat masennusta ja halujeni katoamista. Vasta vuosi pillereiden lopettamisen jälkeen eli tämän vuoden elokuussa sain ekaa kertaa omat menkkani takaisin, mutta minulla onkin ollut ongelmia hormonitoimintani kanssa jo ennen pillereiden aloittamista, joten tästä ei kannata mitään johtopäätöksiä tehdä oman tilanteesi suhteen. Minä olen myös synnyttämätön, ja kierukan laitto sattui aivan vietävästi, mutta toisaalta olen kuullut paljon sellaisiakin kokemuksia että laitto EI ole sattunut eli kaikki on yksilöllistä...

Menkoista en mitään osaa sanoa, kun tosiaan vasta kerran ovat olleet kierukan kanssa. Eli en tiedä runsastuuko vuoto tai kivut tästä vielä. Mieheni tunsi langat etenkin alussa tietyissä asennoissa (ainakin jos olin päällä), mutta eipä tuo loppupeleissä haitannut koska asentoahan voi aina vaihtaa ;) Eikä tuo nyt ole kyllä pitkään aikaan mistään epämiellyttävistä tuntemuksista maininnut. Niin ja en tunne mitään "ylimääräistä" kohdussani. Ja halut ovat palanneet ja muutenkin olo on ollut enemmän oma itseni kun olen lopettanut pillerit, vaikka en ehtinytkään niitä käyttää kuin yhden vuoden. Halut ovat palanneet vähän vaiheittain; ensin jonkin verran kun lopetin pillerit (pillereiden aikana vaivannut limakalvojen kuivuus parani, eikä yhdyntä sen takia tee enää kipeää), nyt vielä enemmän kun on oma luonnollinen hormonitoiminta alkanut heräilemään!

Äänestä
  • Varmistelitko tuon vuoden aikana testeillä, ettet ole raskaana, kun menkkoja ei kuulunut? Ilmeisesti sulle laitettiin kierukka ilman kuukautisia? Olen kuullut että se voidaan asentaa vaan menkkojen aikana kun kohdunsuu on auki, tai että ainkain on sillon helpompaa?

    Äänestä

  • xez kirjoitti:

    Varmistelitko tuon vuoden aikana testeillä, ettet ole raskaana, kun menkkoja ei kuulunut? Ilmeisesti sulle laitettiin kierukka ilman kuukautisia? Olen kuullut että se voidaan asentaa vaan menkkojen aikana kun kohdunsuu on auki, tai että ainkain on sillon helpompaa?

    Juu, taisin tehdä 2-3 raskaustestiä tuon vuoden aikana aina "varmuuden vuoksi" :) Ja kierukka laitettiin siis heti kun lopetin e-pillerit (kesällä 2008) ja pillereiden avulla minulla tuli kuukautiset eli laittaminen osui varmaankin viimeisen pitämäni taukoviikon jälkeisille päiville. Eli viimeiset kuukautiseni olivat juuri loppuneet kun asennettiin. Ja samalla kun lopetin ne pillerit niin jäivät kuukautisetkin taas pois, ja ne alkoivat uudestaan nyt kesällä 2009.

    Äänestä

  • personal person kirjoitti:

    Heippa!

    Keskustelu taitaa olla ihan uusi, joten taidan tapojeni vastaisesti kommentoida. :) Pitäisi ottaa nyt ihan huolella selvää kierukasta ja sen tuomista mahdollisuuksista, kun itselläni on ollut juurikin näitä pillereiden tuomia kuivuus- ja haluttomuusongelmia. Eli tehokkaasti ehkäisevät.. ;)

    Täytyy myös keskustella gynen kanssa mahdollisesta puudutuksesta tms. kierukan asennuksen aikana, koska kuulin, että se saattaa tehdä tosi kipeää.

    Nämä nk. kierukkavauvat taisivat olla jonkin vanhemman/erilaisen kierukan aikaansaannoksia? Toisaalta vauvakuumetta löytyy, joten ei se (minulle) maailmanloppu olisi. Oletteko huomanneet kierukan/pillereiden vaikutusta vauva-ajatuksiin? :) Mukavan asiallisia kommentteja muuten, naiset, ei S-24 tyyliä ollenkaan. ;)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

xez kirjoitti:

Olen 24v synnyttämätön nainen ja syönyt e-pillereitä (yasmin) nyt noin 7 vuotta. Tekis mieli lopettaa keinohormonien popsiminen ja olen harkinnut kuparikierukkaa. Olen alkanut epäillä, että heitelevä mielialani ja hysteeriset itkukohtaukset johtuu sittenkin pilereistä, eikä luonteestani. Myös hiukset ovat mielestäni olleet ennen paksummat. Mutta lähteekö niitä sitten vielä enemmän, jos lopetan pillerit? ??

Luin tuosta synnyttämättömälle sopivasta kierukamallista. Ja se kuulostaisi sopivalta. Aikaisemmista palstan kierukkakeskusteluista jäin kaipaamaan vastauksia vielä kierukan langoista ja kuukupin käytöstä. Käykö usein niin, että kierukan langat asennuksen jälkeen tekee miehelle kipeää? Eikö niitä voisi samantien lyhentää niin että jääävät kohdunnapukan sisälle? En ainakaan haluais että mua tullaan tokkimään siimoilla! Entäs legendat kuukupista ja alipaineesta? Voiko kierukka poistua kuukupin käytön yhteydessä? Tähän asti olen käyttänyt pelkkiä tamponeita ja siirtyisin kai sitten kuukuppiin, koska en siteistä tykkää. Pillereiden myötä kuukautiset on niukentuneet niin, että tamponin minikokokin on toisinaan suuri ja yöllä riittää pikkuhousunsuoja. Ei varmaan voi ennakkoon tietää miten paljon kuukautiset runsastuu kierukan kanssa? Tai palaako ennen pillereitä vaivannut akne, vaikka olen jo reilusti ohitanut teini-iän? Kokemuksia? Kiinnostais myös tietää, että tuntuuko se kierukka, että kohdussa on jotain ylimääräistä?

Kertokaan kokemuksia etenkin te, jotka olette vaihtaneet suoraan pillereistä kierukkaan, millaisia oireita oli lopetuksesta ja kierukan asennuksen jälkeen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu