"Välittömästi Jälkasen selän käännyttyä kentälle päin Pyörölä taklaa Jalkasta selkään siten, että Jalkasen kasvot osuvat laitaan ja hänen kasvoluunsa murtuvat. Jalkanen loukkaantuu tilanteessa pahoin ja on loukkaantuneena koko loppukauden."
Suora lainaus Jari Muukkosen päätöksestä antaa Mika Pyörälälle 2 ottelun pelikielto. Niin, huomatkaa, että hekin kirjoittavat Pyörölä eikä Pyörälä =)
"Ottelun erotuomarin kertoman mukaan hän näki tilanteen. Erotuomari kuitenkin katsoi, että Jalkanen omalla toiminnallaan myötävaikutti tilanteen eli selkään taklauksen syntymiseen eikä antanut taklauksesta rangaistusta. Erotuomari ei huomannut Jalkasen loukkaantumista, koska Jalkanen luisteli itse vaihtoaitioon. Muussa tapauksessa rangaistuksena olisi ollut erotuomarin kertoman mukaan ottelurangaistus."
Niin, erotuomari olisi muuten tuominnut ottelurangaistuksen Pyörälälle ellei Jalkanen olisi ollut myötävaikuttamassa tilanteeseen ja hän ei nähnyt Jalkasen loukkaantumista, koska tämä luisteli suoraan vaihtoaitioon.
"Selvää ja kiistatonta asiassa on se, että taklaus osuu pelitilanteessa Jalkasta selkään ja Jalkanen loukkaantuu tilanteessa. Edellä mainittu tarkoittaa, että säännön 523 b kohdan tarkoittaman selkään taklauksen tunnusmerkistö täyttyy. Sääntöjen mukaan rangaistuksena on automaattisesti ottelurangaistus"
Siinä sitä sitten on Kärppäfaneille. Selkään taklauksen tunnusmerkistö täyttyy.
"Ongelmana rangaistuksen mittaamisessa on seuraavat seikat":
· "Kauden aiemmissa kurinpitopäätöksissä on otettu osittain huomioon rangaistavan teon seuraamukset."
. "Mikä merkitys annetaan teon kohteen mahdolliselle omalle myötävaikutukselle teon ja loukkaantumisen syntymisessä."
Niinpä niin, teon seuraamukset on aikaisemmin otettu huomioon rangaistusta annettaessa.
"Pyärölän taklaus ei kuvanauhan perusteella ole niin törkeä teko kuin kauden aiemmissa rangaistukseen johtaneissa selkään taklauksissa on ollut. Kauden muissa selkään taklauksissa ei kuitenkaan ole tapahtunut vakavaa loukkaantumista. Jalkanen on saadun tiedon mukaan loukkaantuneena koko loppukauden."
Loukkaantuminen tosiaan taitaa vaikuttaa tuomioon.
"Edelleen avoimena kysymyksenä ja rangaistuksen mitattavuuden eräänä perusteena on se, ehtikö Pyörölä reagoida Jalkasen kääntymiseen ja siitä huolimatta saattoi taklauksen loppuun vai olisiko Pyörölällä ollut mahdollisuus tai jopa velvollisuus hiljentää taklausta tai jättää taklaamatta."
Siinäpä sitten miettii. Itse luulen, että Pyörälä ehti reagoida kääntymiseen, mutta ei pystynyt eikä kerennyt enää pysähtymään.
"Allekirjoittaneen näkemyksen mukaan rangaistusta lieventävänä seikkana on pidettävä Jalkasen omaa myötävaikutusta tilanteen syntymiseen. Sanotulla tarkoitetaan sitä, että Jalkanen ainakin osittain kääntää selkänsä kentälle päin. Sanottu selän kääntäminen ilmenee otteluvalvojan raportista ja kertomuksesta, erotuomarin kertomuksesta sekä ottelun videonauhasta."
No niin, löytyyhän siltä Muukkoselta hoksottimet.
"Rangaistuksen koventamisen perusteena on puolestaan selkään taklauksen vakava seuraamus. Kauden aiemmissa rangaistukseen johtaneissa selkääntaklaus tilanteissa on rangaistukseksi määrätty 2 ottelua pelikieltoa (Tapaukset nro 22 / 2003-2004 Karalahti ja 6 / 2003-2004 Dylan Gyori)."
Elikkä Jalkasen loukkaantumisen takia näemmä se 2 ottelun banaani tuli.
"Epäselväksi asiassa on jäänyt se, olisiko Pyörölällä ollut aikaa ja todellista mahdollisuutta tai jopa velvollisuus välttää tai ainakin hiljentää vauhtiaan nyt suorittamansa taklauksen yhteydessä."
Epäselväksi jäi, mutta minkäs sille enää voi. En oikein usko, että Pyörälä olisi ehtinyt hiljentää vauhtiaan ajoissa. No uskoo jokainen mitä tahtoo.
"Mikäli tilanteessa olisi ollut tulkittavissa, että Pyörölällä olisi ollut selkeästi aikaa ja mahdollisuus reagoida tai toimia toisin selkään taklauksen välttämiseksi ja siitä huolimatta hän olisi suorittanut taklauksen samoin seuraamuksin, olisi allekirjoittanut kutsunut kurinpitoryhmän koolle päättämään asiasta. Edelleen mikäli Jalkasen myötävaikutusta ei olisi tilanteessa ollut olisi rangaistus ollut kovempi."
Mutta kun ei ollut tulkittavissa. Kärppien onneksi Muukkonen ei kutsunut kurinpitoryhmää koolle.
"Ratkaisu
Punnittuani rangaistusta koventavia ja lieventäviä seikkoja ja verrattuani Pyörölän suorittamaa selkään taklausta kauden aikana aiemmin tapahtuneisiin selkään taklauksiin ja niistä annettuihin rangaistuksiin olen päätynyt lopputulokseen, jossa Mikä Pyörölän rangaistuksena on kahden (2) ottelun pelikielto. Pyörölä on pelikiellossa ajalla 13.3.2004 - 17.3.2004 ja kärsii rangaistuksensa otteluissa Jokerit -Kärpät 15.3.2004 ja Kärpät-Jokerit 17.3.2004."
Siinä Muukkosen ratkaisu asiasta. Onko se sitten oikea vai väärä, en mene siihen sanomaan mitään, koska sen verran sekavalta tuo raportti tuntui. Nämä kaikki tekstit, jotka ovat lainausmerkeissä, ovat suoria lainauksia Jari Muukkosen päätöksestä antaa Mika Pyörälälle 2. ottelun pelikielto. Päätös kokonaisuudessaan sm-liigan kotisivuilla.

Vastaukset 6
Vanhimmat
oliko tuomio oikea vai väärä?
mikäli tuomioita aina jaetaan vain se perusteella luokkkaantuuko joku,vai pelaako toinen törkeästi,voi vain kuvitella,mihin se johtaa.
vahinko pitää erottaa tahallisesta!
ja se tuntuu muukkoselle olevan vaikeaa.jos toinen tahallaan tilanteen takana huitoo ja lyö,niin sellaisiisn on milelestäni puututtava kovalla kädellä.
eilinen päätös antoi taas luvan tilanteen takana oleviin törkeyksiin ja se näkyi jo eilisessä pelissä.niitä kuulemma riitti.
On todella raukkamaista kääntää selkänsä ja mennä tuommoisessa laitatilanteessa kyykkyyn.Siinä ois voinu käyä huonosti Pyörälällekkin. Aivan itse aiheutettu poskivamma
ei nyt kyllä kuitenkaan "aivan itse aiheutettu poskivamma" , Kärppä..
oli ihan puhdas. Jos Jalkanen ei olis mennyt polvilleen eikä kääntänyt selkäänsä niin hommassa ei olis ollut mitään moitittavaa.
Oisko siitä tilanteesta mitään video pätkää niin näkisi miten koko tilanne meni???
Otappas www.kaleva.fi ja sieltä oikealta kiekkokaleva ja videot niin pitäs löytyä!