YLE OTTAA AIVOON IHAN OIKEASTI!
Esim. sunnuntai-aamupäivällä siellä esitettin jälleen tätä "mamu"-ohjelmaa. Jumalanpalveluksen ja 1990-luvun erotiikkabaariohjelman perään.
Tässäkin yhteydessä herää kysymys, miksi yle lähettää niin erilaisia ohjelmia suoraan peräkkäin, kun ne "eivät okein soinnu keskenään?"
Siis Jumalanpalvelus, topless-tytöt ja maahanmuuttajat. Näistä ilmeisesti vain Jumalanpalvelus oli "sopivin" sunnuntain teemaksi.
Opimme mamu-ohjelmassa, että "halal" on arabiaa ja tarkoittaa hyvää asiaa. Sen sijaan sen vastakohta on "haram" ja tarkoittaa negatiivista asiaa. Ohjelma ei ollut arabian kielen kurssi, vaan siinä kolme nuorta musliminaista arvosteli Tukholmassa ruotsalaista yhteiskuntaa tyyliin: "Ruotsissa on kaikki asiat hyvin, mutta käytännössä kaikki on eriarvoista." Ohjelma oli sinänsä hyvin tehty ja toteutettu, mutta koko peruslähtökohta oli ärsyttävä.
Jälleen kerran herää kysymys, miksi näitä samantyylisiä "opettavaisia ja kasvattavia" ohjelmia tämä yle lähettää vuodesta toiseen joka päivä? Ketä ne oikeasti palvelee ja kiinnostaa? Onko siellä ohjelmistoista vastaavilla jokin sellainen säännöstö tukenaan, että mamu-myönteisiä ohjelmia täytyy jatkuvalla toistolla lähettää?
Tämä asia ärsyttää todella.
Nimittäin loppupelissä taitaa olla niin, että yle:ssä yksi tai muutama ihminen on käytännössä päättämässä em. tyylisten ohjelmien pakkosyötöstä. Näissä ohjelmissa on aina sama sisältö ja ne toistavat vuodesta toiseen itseään.
Mielestäni tätä täytyy saada arvostella, se ei ole rasismia vaan sallittua sananvapautta.

Vastaukset 2
Vanhimmat
rassisti?
Toiseus on ihQdaa.
Koska hallituksen ihmiset ei osa vuokralla missää heven mokkadisu lähiössä, ne ei tiedä millasta helvattua elämä on näiden kulttuuristen kanssa.
Se mitä telkust tule on ihan viiitun sama, kun uusitaa on ja BB tulee väkisin telkkarista. Sekaan jos laittaa jokun mamu vali vali ohjelman, ei se tilannetta enään huononna. Mamut kattoo OMIA ohjelmii niil saakutin lautas antenneilla, jotka on asennettu miten sattu ja ei huomioda muta asukkaita. Valittaa et voi, kun sehän olis raaasismia.
YLEn ei tarttis laittaa mamu sittiä omille kanaville, kun mamut ei niitä kato kumminkaan.
Kohta tilanne voi karata käsistä, ku joka ainoo ihmisryhmä itkee, et pitää olla sillä tai tolla kielellä ohjelmii telkus. Tietty mamu kanavat ei näy koko maas sateliitista ja se on HYVÄ.