Luominen

Maailmakaikkeuden synty

Jotkut väittävät että maailmankaikkeus maa, avaruus ja ihmiset mukaan lukien olisi syntynyt sattumalta tai suuressa alkuräjähdyksessä. Esitän lyhyehkön vertauskuvan siitä miten epäloogiselta tuollainen väite kuulostaa.

Ajatellaan vaikka että olemme lentokentällä ja meillä on kaikki lentokoneen osat valmiina laatikoissa, moottorit, siivet, pellit, mittaristot, ohjaimet, penkit, sylinterit, jarrut ja jopa pienet mutterit. Kaikki osat ovat laatikoissa ja kasaamista vaille. Nyt jos haluamme saada loogisen ja toimivan lopputuloksen on jonkun loogisen rakennettava kone valmiiksi. Jos siis ajattelemme että maailmankaikkeus olisi syntynyt sattumalta, olisi aivan sama väittää että kun kaikki lentokoneen osat olivat laatikoissa tuli suuri hurrikaani joka asetti kuin ihmeen kautta kaikki osat loogisesti paikoilleen, aivan viimeistä mutteria myöten. Näin epäloogisista on mielestäni ajatella että looginen luomakunta ja looginen ihminen ja hänen loogisesti ja järjellisesti toimiva elimistönsä olisi syntynyt sattumalta. Lisäksi kun ajatellaan että aurinko on juuri sopivalla etäisyydellä ja meillä on painovoima ja fysiikan ja kemian lait jotka kaikki ovat järjellisiä kaavoja ja toimivat logiikan mukaan, on järjetöntä väittää että kaikki olisi syntynyt sattumalta.

Muutomia vertauskuvia vielä

Talo tarvitsee rakentajan
Auto tarvitsee valmistajan
Kello tarvitsee suunnittelijan

Looginen luomakunta ja looginen ihminen tarvitsee luojan eli Jumalan

Tyhjästä ja sattuman kautta ei tämänkaltaista todellisuutta synny.

Nämä tiedemiesten "teoriat": alkuräjähdys ja evoluutio ovat vain "teorioita" ikään kuin arvailuja, eivät siis absoluuttisia totuuksia.

Jeesus sanoo evankeliumissaan: Minä olen tie totuus ja elämä, ei kukaan tule Isän luo muuten kuin minun kauttani.

Siunausta päivääsi ja saakoon Herra Jeesus johdattaa sinua matkallasi.

T: eräs Jeesuksen oma
34374
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 34

Vanhimmat

Nyt loppui luominen, sanoi Jamppa Tuominen.

Ja sitten Jamppa lepäsi seitsemännen päivän ja vielä kahdeksannenkin. Sen pituinen se.

Äänestä

on osoitetu vääriksi moneen kertaan.
Esimerkkinä:
"Lisäksi kun ajatellaan että aurinko on juuri sopivalla etäisyydellä ja meillä on painovoima ja fysiikan ja kemian lait"

Omassa galaksissamme on n. 300 000 000 000 aurinkoa ja galakseja on suuruusluokkaa 100 000 000 000. Olisipa se ihme, jos ei jossain natsaisi kohdalle.
Fysiikan ja kemian lait ovat sellaisia kuin ovat. Ne eivät todista puolesta eikä vastaan.
Abiogeneesiä ei (ainakaan vielä ) tunneta, joten sen todennäköisyydestä ei voida sanoa mitään. Mitä muuten tulee ikivanhaan lentokonevertaukseen, on se perusteiltaan väärä. Se kuvaa tilannetta, jossa pitkälle kehittynyt eliö, kuten ihminen syntyisi yht`äkkisenä nopeana tapahtumana. Vertaus sopii sellaisenaan vain kreationistiseen luomisuskoon, eli sahaat oikeastaan omaa oksaasi.

Äänestä
  • jos maapallo olisi 5%(n. 7.5 miljoonaa kilometriä) lähempänä aurinkoa elämää ei voisi olla, mutta se voisi olla 37 % (n. 55miljoonaa kilometriä). Eikös tämä olekkin todiste "älykkäästä" luojasta, sama kuin laittaisi herkästi särkyvän antiikki vaasin pöydän reunalle, sen sijaan että laittaisi sen keskelle...

    Äänestä

  • jep jep kirjoitti:

    jos maapallo olisi 5%(n. 7.5 miljoonaa kilometriä) lähempänä aurinkoa elämää ei voisi olla, mutta se voisi olla 37 % (n. 55miljoonaa kilometriä). Eikös tämä olekkin todiste "älykkäästä" luojasta, sama kuin laittaisi herkästi särkyvän antiikki vaasin pöydän reunalle, sen sijaan että laittaisi sen keskelle...

    voisi olla 37% kauempana...

    Äänestä

  • jep jep kirjoitti:

    voisi olla 37% kauempana...

    Ja voisihan se olla olemattakin!
    Miten sen selittäisit?

    Äänestä

Kelloseppävertauksesta;

http://fi.wikipedia.org/wiki/Kelloseppävertaus#Kritiikki
"Tässä muodossa esitettynä kelloon vertaaminen ei toimi alkuehtona argumentille, se toimii pikemminkin retorisena keinona. Argumentti sanoo yksinkertaisesti, että jos sinusta tuntuu, että asia on jotenkin, on se juuri niin. Argumentit, jotka liittyvät voimakkaasti "tarkoituksenmukaisuuteen" ovat yleisiä biologisissa ilmiöissä. Tuntuu edelleen sopivalta sanoa, että "silmän tarkoitus" on aikaansaada näkökyky. Kelloseppäargumentti on kuitenkin pätevä ainoastaan, jos ihmisen intuitio on erehtymätön. Tukena intuition erehtymättömyydelle on tarjottu muun muassa Descartesin veracitas dei -periaatetta siitä, että intuitiomme ei petä, koska Jumala on totuudellinen ja tiedon lähde, joka ei halua valehdella meille ja joka kertoo totuuden henkisessä yhteydessä intuitiomme kautta."

Ajatuskin siitä että yksi taho, puhumattakaan ihmisestä, pystyisi pöf-vain yhtäkkiä valmistamaan kellon, on jo itsessään äärimmäisen typerä. Puhumattakaan siitä, että tätä aivopierua käytetään opponenttina nykyaikaiselle tieteelle.

Jotta pystytään valmistamaan kello, pitää olla ensin määriteltynä käsite aika. Mitä aika on, miten sen mittaus suoritetaan, mitkä ovat määreet, ja pitää olla tarve mitata aikaa, eli jokin ulkopuolinen syy siihen että tarvitaan menetelmä ajan määrittämiseen. Sitten pitää käsittää perusmekaniikka, miten se ajan mittaaminen suoritetaan. Seuraavaksi käytännön toteutus, eli huomattava määrä prototyyppejä, tuotekehitystä itse kelloon ja kellon valmistusmenetelmiin ja raaka-aineisiin. Vasta sen jälkeen, kun on markkinatilanne sovelias, kysyntää on markkinoilla, on taloudellisesti järkevää rakentaa infrastruktuuri kellon massatuotantoon. Siihensaakka kello on vain niillä jotka sitä todella tarvitsevat, esimerkiksi merenkä'viät, kelloahan tarvitaan pituusasteiden määrittämiseen, leveysasteet voidaan mitata tähdistä sekstantin avulla, mutta tarkkaa kelloa tarvitaan pituusasteiden määritykseen. En tiedä sen paremmin KVG jos kiinnostaa. Tällaisessa tapauksessa kelloa ei voida valmista massatuotteena, vana koska asiakkaana on joko valtio taikka suuri laivanvarustamo, ja tarve on tällainen, ei ole merkitystä jos kello maksaasikin painonsa verran kultaa...

Miten ihmeessä joku yksittäinen taho voi mitenkään omata resursseja tällaiseen prosessiin? Asiaa olen monasti ihmetellyt,. ja ainuttakaan järjellistä selitystä en ole kuullut. Aivopieruja siitä että jos kellon persuukisssa lukee seiko, niin se on silloin seikon tekemä, periaatteella. Niin, tehnyt kyllä, mutta miten helvetissä se liittyy taasen vertaukseen evoluutioteoriaan?

Äänestä

Jes!!! Taas hihu kuvittelee oman olemassaolonsa olevan osoitus suunnitelmallisuudesta!

Unohdetaan tässä nyt se, että emme itse asiassa ole sattuman tulosta, vaan eräs miljardien vuosien jatkuvan muutoksen ja ympäristöön sopeutumisen välituloksista, ja keskitystään tuohon suunnitelmallisuuskuvitelmaan. Tuosta havaitsijan olemassaolosta ja väärinymmärretystä antropiasta, johon ovat langenneet niin Swinburne kuin Plantingakin monista vielä turhemmista (kotimaisistakin) teisteistä puhumattakaan, on saanut ennenkin monet hyvät naurut.

Antrooppinen periaate tarkoittaa lyhyesti sitä, että voidakseen havaita jotakin, on kaikkeuden ominaisuuksien oltava sellaisia, että havaitsija itse voi olla olemassa. Kukaan ei siis ole koskaan eikä missään ollut tekemässä havaintoja universumista, jossa havaitsijan itsensä olemassaolo ei olisi mahdollinen.

Havaitsijan olemassaolo ei vaan millään tapaa kerro eikä osoita suunnitelmallisuutta tai tavoitteellisuutta - se osoittaa ainoastaan sen, että vallitsevat olosuhteet mahdollistavat havaitsijan olemassaolon!

Jos olosuhteet eivät olisi nämä, niin meitä ei olisi täällä havaitsemassa, mutta ei meidän olemassaolomme tee ”säädoistä oikeita” tai vaihtoehtoisessa tapauksessa olemassaolemattomuutemme niistä "vääriä". Nuo ”säädöt” olisivat samat ilman meitäkin - ja nuo "säädöt" meidät täältä lajina aikanaan myös hävittävät. Emme elä missään lopputilanteessa!

Ja sItä paitsi ollakseen looginen myös hihun ikioma taivaallinen taika-jim tarvitsee suunnittelijan, mutta arvaanpa, että hihun loogiikka loppuu viimeistään tuohon kohtaan :-)

Äänestä
  • Silmälaput kylläkin ettei vain reaalimaailman kielletyt totuudet putkahtaisi näytille.

    Tieteen tuntema fakta on se että mitä monimutkaisempi laite, niin sitä enemmän älyä on vaatinut sen suunnittelu. Fillarin ja kännykän duunaaminen on vähän eri sarjasta. Niin myös tietsikan ja rukiinjyvän. Kumpi lienee älykkäämpi, tietsikantekijäinssi, vai rukiinkorsi joka jyvän teki? Ei saanut titsikan tekijä tietsikkaansa lisääntymiskykyiseksi, mutta rukiinkorsipa teki sen tempun.
    Siis tieteellisesti katsottuna loppupäätelmä on että rukiinkorsi on niin pätevä alallaan, että se täytyy nimittää Helsingin Yliopistoon biologian proffaksi. Ja samalla sieltä saisi heittää pihalle kaikki evoproffat jotka eivät ole saaneet ikinä mitään kunnollista aikaiseksi.

    Ja hän joka tässä piti olemassaoloaan todisteena älyllisestä luomisesta on tietenkin oikeassa.

    Nimittäin jutun juoni on se että koska evot tuijottavat sokeasti siihen lähtökohtaan että ovat sokean sattuman tulosta, ja näinollen elävät "omillaan" sekasortoisessa ja epävarmassa maailmassa vailla mitään elämän tarkoitusta, vailla mitään todellista suuntaa, koettaen vain jotenkin selviytyä parhain päin päivästä toiseen pelko sydämmessään siitä että luonnonvainta pukkaa heidät milloin tahansa suojatiellä auton alle, niin heidän maailmankuvansa on suoraansanoen onnettoman vaillinainen sen suhteen että mitä ihmiselämä todellisuudessa voi olla olla laadun suhteen. Ja koskapa he eivät kykene näkemään elämän todellista tarkoitusta, johon liittyy niin kovin paljon miellyttäviä asioita jotka eivät ole mitattavissa, vaan vain koettavissa, niin evot jäävät iäksi paljosta vaille.
    Ja nyt on niin että ne fiksut jotka taas ovat luomakuntaa tarkastellessaan tulleet siihen tosi tieteen kanssa täydellisessä sopusoinnussa olevaan päätelmään että kaiken takana on ihmisistä suuresti välittävä älyllinen Luoja, niin he ottavat hänen luomistyönsä ihmistä ilahduttavat asiat kiitollisina vastaan ja kun he sitten elävät ja ajattelevat saamansa käyttöohjekirjan (biblia) mukaan niin heidän elämänsä on ihan oikeasti pääsääntöisesti ihan todella onnellista, ja tämä itsessään antaa heille lopullisen varmuuden siitä että kyllä todellakin on olemassa meistä jokaisesta välittävä Luoja.

    Ja tietenkin todellinen biblian tuntemus antaa myös rauhoittavat, täysin tyydyttävät vastaukset mm.sellaisiin evoja ikuisesti piinaaviin ongelmiin,kuten miksi maailmassa on niin paljon kaikenlaista pahaa ja inhottavaa.
    Ja kun näistä asioista on selkeä näkemys, niin eivät ne sitten vaivaa liiaksi.

    Summa summarum. Koska evot eivät tunne Luojaansa, he pysyvät surkeina onnettomina evoina.
    Ja Luojansa tuntevat tietävät varmasti Luojan olevan olevan olemassa, kyse ei ole oikeastaan uskomisesta, vaan asia tiedetään todeksi.

    Siis surkeat evosurkimukset, haluatteko elää lyhyen ja surkean elämänne antamatta itsellenne edes mahdollisuutta tutustua palkitsevampaan elämäntapaan? Voisitte jopa päästä omin solmin näkemään että miten maailma makaa 3,5 miljardin vuoden jälkeen. Selviäsi kenties sekin että olisikohan tunnetusti vailla suuntaa oleva evoluutio palauttanut ihmiset takaisi alkulimabakteeriksi. Tämähän on evotiteen mukaan ihan täysin mahdollista. Vaikkakin yhtä järjetöntä kuin kaikki muukin evoluutiossa.

    Äänestä

  • viksumpi kirjoitti:

    Silmälaput kylläkin ettei vain reaalimaailman kielletyt totuudet putkahtaisi näytille.

    Mikään ei edelleenkään tee sinun unelmastasi vähääkään todempaa: et yksinkertaisesti ole suunnittelun tulosta sen perusteella, että olet olemassa.

    Ja taas sinä rinnastat laitteen elolliseen olentoon vaikka asia vasta pari viikkoa sitten viimeksi sinulle selitettiin. TIeteen tuntema fakta on edelleen nimenomaan se, että elämän kehittymiselle on olemassa mekanisminsa, jotka selittävät elollisen luonnon monimutkaisuudet, mutta laitteilta nuo mekanismit puuttuvat, ja siksi niiden on täytynyt syntyä jotenkin muuten - tässä tapauksessa suunnittelemalla ja rakentamalla.

    Se sitten, että SINÄ olet niin onneton ja surkea luuseri, ettet selviä elämästäsi keksimättä sille tarkoitusta, luuloteltuja palkintoja/rangaistuksen uhkia, ei millään tapaa tarkoita, että kaikki muut kärsisivät ongelmistasi! Minä en tarvitse elämälleni keksittyjä tarkoituksia, nautin siitä muutenkin (ja vieläpä verrattain eettisesti), minä en tarvitse keksittyjä taikaolentoja selittämään asioita, joista tietoa ehkä puuttuu (sinähän tosin selität taikaolennoilla myös asioita, jotka tiedetään luonnollisiksi) ja minun ei tarvitse muutenkaan valehdella itselleni ja muille, jotta voisin olla ympäröivän reaalimaailman kanssa sinut - sinun näköjään tarvitsee.

    Minä annan siis pitkät mielikuvitusystävillesi ja taikauskollesi, mutta huomaa, ettei suuri osa "evoista" niin suinkaan tee. Minä vaan en mokomia sepitteitä tarvitse, enkä näe mitään syytä moisiin uskoa. En pelkää kuolemaa ja hallitsen elämääni mainiosti ilman uskonsepitteitäkin. Päinvastoin, kaiken sen perusteella, mitä sinunkin tiedän täällä valehtelevan, on minusta aivan selvää, että kaikkeen muuhunkin sanomaasi pitää suhtautua vähintään epäillen. Sinun valehtelusi syö siis taikauskosi uskottavuuden rippeitäkin - tosin tuossa suhteessa vahinko ei ole suuri: maailma ei vähääkään tarvitse sinunkaan taikauskoasi.

    Vikusmpi aina vetoaa bibliaan suuren viisauden lähteenä, niin laitetaanpa aina välillä tämän biblian tiedetty syntyhistoria esiin, jotta lukijat saavat jonkinlaisen käsityksen biblian luotettavuudesta. Jokainen kykenee varmaan itse vetämään johtopäätökset lukemansa perusteella.

    Nämä fundamentalistit eivät valitettavasti tunne Raamatun historiaa ja sitä kuinka se on syntynyt.

    Mikä on esimerkiksi kristittyjen Vanha testamentti, jota viksumpi niin korottaa nykyisen tieteen vaihtoehdoksi?

    Se pohjautuu septuagintaan (valmistui n. 200 eKr), joka tehtiin hellenisoituneiden juutalaisten tarpeisiin, jotka eivät enää osanneet hepreaa, vaan puhuivat kreikkaa. Septuaginta käännettiin hiukan miten sattuu, riippuen vähän siitä kuinka tärkeä käännettävä teksti oli juutalaisille. Jotkin osat käännettiin tarkasti, ja jotkin osat hiukan sinne päin. Ja sitten tästä sekavasta ja miten sattuu käännetystä käännöksestä tuli meidän Vanha testamentti, jota kuitenkin haluataan lukea alkukielellä septuagintan muodossa, jotta tulos olisi jotenkin parempi ja luotettavampi.

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Septuaginta

    Mihin perustui Septuaginta?

    No se perustuu Tanakiin, hepreankieliseen Raamattuun, jota juutalaiset käyttivät.

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Tanak

    Miten Tanak sai alkunsa?

    Tanakia aloitettiin kirjoittamaan noin 1000 eKr, eli silloin kun juutalaiset oppivat kirjoitustaidon. Sitä ennen kaikki tarinat olivat kulkeneet suusta suuhun perimätietona satoja, ehkä jopa tuhansia vuosia. Mooseksen oletettu matka Egyptistä luvattuun maahan sijoitetaan suunnilleen vuoteen 1800 eKr, joten sekin tarina kiersi suusta suuhun vähintään 800 vuotta, luultavasti pitkästi yli tuhat vuotta ennen ylöskirjaamista. Mikä osa siitä sitten on totta, sitä ei tiedä kukaan. Yksikään Raamatun kirja ei vastaa tämän päivän objektiivista historiankirjoitusta, ja usein varsinkin kertomukset patriarkoista ja israelilaisten paosta Egyptistä (exodus) rinnastetaan legenda- ja kansalliseeposmateriaaliin. Tanak on juutalaisille osin kuin kalevala meille. Viksummalle se tosin on elämää suurempi täydellisen tiedon lähde.

    Tanakin tekstit olivat yhteistä käyttöomaisuutta, joita tulkittiin ja muokattiin omiin tarpeisiin. Kirjoittajalle kyseessä ei ollut tekstien väärentäminen vaan niiden ajankohtaistaminen. Ajan mittaan tekstien auktoriteetti kasvoi, niiden sanamuodot vakiintuivat ja kirjoittajan muokkausmahdollisuudet vähenivät.

    Vaikkapa siksi Raamatun aikaan ihmiset elivät 1000 vuotiaiksi, koska tieto niistä ihmisistä kulki suusta suuhun ja muuttui muuttumistaan. Jokainen sukupolvi pisti vähän lisää, ja oikeasti 50 vuotiaana kuollut kuolikin 987 vuotiaana, kun se vihdoin saatiin kirjalliseen muotoon kirjoitustaidon oppimisen myötä. Tosin se silloin ei tuntunut kenestäkään oudolta, vaan vasta nyt ns. "uskovien" pitää kehitellä mitä oudoimpia tarinoita, jotta voitaisiin todella uskoa ihmisten eläneen 1000 vuotiaiksi. Maa on ollut lähempänä ja vuodet menneet nopeammin ja painovoima heikompaa yms soopaa, jota ei usko apinakaan.

    Ne asiat olivat tapahtuneet jopa 1500 vuotta aikaisemmin, ennen kuin juutalaiset oppivat kirjoittamaan ja alkoivat tuottaa omaa kansalliseepostaan. Ja sitten sinne keksittiin tavaraa minkä ehdittiin, jotta Jahve näyttäisi yhtä mahtavalta jumalalta, kuin naapurikansojen jumalat.

    Juutalaiset itsekin sanovat, että Tanak on vain suuntaa antava, osin puhdasta fiktiota. Mutta yhtäkkiä se muuttuukin 100 % totuudeksi, kun esim viksumpi alkaa sitä tavaamaan. Yhtäkkiä vedenpaisumus on konkreettinen, oikeasti tapahtunut tapahtuma. Yhtäkkiä luominen on kirjaimellisesti totta, vaikka luomiskertomuksen lopussakin lukee, että tämä on kertomus siitä, kuinka kaikki sai alkunsa.

    Vanha testamentti, jota täälläkin puolustetaan raivoisasti, on vain kopion kopion kopion kopio, jonka tarinat ovat muuttuneet milloin mistäkin syystä kulkiessaan juutalaisten keskuudessa sukupolvelta toiselle perimätietona. VT ei tipahtanut taivaasta Jumalan kirjoittamana, vaan on ihmisten kirjoittamaa kansanperinnettä, jolla on kuitenkin oma tärkeä tehtävänsa vaikkapa juutalaisen kulttuurin tuntemisessa.

    Tuolla hyvä juttu Raamatun kääntämisen haasteista:

    http://www.teologia.fi/index.php?option=com_content&task=view&id=197&Itemid=59

    Tuolla myös hyvää ja mielenkiintoista juttua heillekin, jotka eivät Raamatusta perusta, mutta kirjoitus avartaa ymmärtämään näitä kirjoituksia. Tosin fundamentalisteille kaikki nämä jutut ovat mitä suurinta myrkkyä.

    http://www.helsinki.fi/teol/kurssit/ekse/print2.html

    Äänestä

  • abcdef kirjoitti:

    Tuon vastaamani viestin viimeisessä linkissä olisi sinulle nykyaikaista teologiatiedettä.

    Äänestä

  • asianharrastaja kirjoitti:

    Nykyaikainen "teologiatiede" on kirosana ja ehkä hiukan enemmän kuin kirosana viksummalle, joka on näiden amerikkalaisten humpuukilahkojen pauloissa.

    Huvittavaa on minusta se, että juutalaiset itse eivät suhtaudu sellaisella kiihkolla esim Mooseksen kirjojen turinoihin, kuin amerikkalaisten humpuukilahkojen papisto ja jäsenet. Amerikalla on kumma taipumus suodattaa asioista täysin erinäköisiä kuin mitä ne olivat alunperin.

    Kyllä ortodoksijuutalaisistakin samanlaisia seinähulluja löytyy...

    Äänestä

  • Apo-Calypso kirjoitti:

    Mutta he ovat suhteellisen pieni vähemmistö.

    Mutta heille täytyy nostaa hattua siitä, että he sitten noudattavat (melkein) kaikkea kirjaimellisesti.

    Noudattavat jokaista tooran 613:sta käskystä. Eivät pukeudu sekoitekankaisiin vaatteisiin. Eivät kävele sapattina yli 1.3 kilometriä....etc etc...

    Eivätpä kuitenkaan kivitä ketään kuoliaaksi Mooseksen kirjan mainitsemista rikoksista, niin että eivät sitten ihan tismalleen elä "pyhien" ohjeiden mukaan.

    Nämä amerikkalaisten humpuukilahkojen jäsenet ottavat vain ne kohdat sieltä täältä, jotka kulloinkin tuntuvat mukavilta. Nyt kiihkoilevat luomisesta ja vedenpaisumuksesta ja kymmenen vuoden päästä jostain ihan toisesta kohdasta.

    Mutta hauskahan heidän kanssaan on kinastella ;)

    Äänestä

  • Apo-Calypso kirjoitti:

    Kyllä ortodoksijuutalaisistakin samanlaisia seinähulluja löytyy...

    Täsmennän vielä tuota ortodoksijuutalaisuutta.

    Ortodoksijuutalaisuus on yksi juutalaisuuden päämuoto. Suomen juutalainen kirkko kuuluu ortodoksijuutalaisuuden lipun alle, mutta he eivät ole ääriortodokseja, vaan nykyortodokseja.

    Juutalaisuutta on nykyisin viisi päämuotoa: 1) ortodoksijuutalaisuus, 2) konservatiivinen juutalaisuus, 3) rekonstruktionismi, 4) hasidismi ja 5) reformijuutalaisuus.

    Ortodoksijuutalaisuus jakaantuu sitten vielä ääriortodokseihin ja nykyortodokseihin.

    Nämä risupartaiset, mustapukuiset herrasmiehet mustissa hatuissa ovat näitä ääriortodokseja.

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Ortodoksijuutalaisuus

    Mutta tuo wikipedian juttu on siinä epätarkka, että se ei lajittele ääri- ja nykyortodoksisuutta.

    Ottamatta kantaa juutalaisen uskonnon eri muotoihin, ns. "kristillisiksi" itseään väittäviä uskontoja, lahkoja, kultteja tai klikkejä on nykyään kymmeniätuhansia, joista kaikki väittävät omaavansa lopullisen totuuden "kristillisyyden" perustotuudesta.

    Sangen hyvä osoitus kristillisen uskon "totuudesta" ja sen muuttumattomuudesta...

    Onneksi en ole ns. "kristitty" joten minun ei tarvitse hävetä eikä valehdella uskoni pönkittämiseksi, toisin kuin sangen monet tämän palstan "kristityiksi" itseään väittävät.

    Äänestä

  • illuminatus kirjoitti:

    Mikään ei edelleenkään tee sinun unelmastasi vähääkään todempaa: et yksinkertaisesti ole suunnittelun tulosta sen perusteella, että olet olemassa.

    Ja taas sinä rinnastat laitteen elolliseen olentoon vaikka asia vasta pari viikkoa sitten viimeksi sinulle selitettiin. TIeteen tuntema fakta on edelleen nimenomaan se, että elämän kehittymiselle on olemassa mekanisminsa, jotka selittävät elollisen luonnon monimutkaisuudet, mutta laitteilta nuo mekanismit puuttuvat, ja siksi niiden on täytynyt syntyä jotenkin muuten - tässä tapauksessa suunnittelemalla ja rakentamalla.

    Se sitten, että SINÄ olet niin onneton ja surkea luuseri, ettet selviä elämästäsi keksimättä sille tarkoitusta, luuloteltuja palkintoja/rangaistuksen uhkia, ei millään tapaa tarkoita, että kaikki muut kärsisivät ongelmistasi! Minä en tarvitse elämälleni keksittyjä tarkoituksia, nautin siitä muutenkin (ja vieläpä verrattain eettisesti), minä en tarvitse keksittyjä taikaolentoja selittämään asioita, joista tietoa ehkä puuttuu (sinähän tosin selität taikaolennoilla myös asioita, jotka tiedetään luonnollisiksi) ja minun ei tarvitse muutenkaan valehdella itselleni ja muille, jotta voisin olla ympäröivän reaalimaailman kanssa sinut - sinun näköjään tarvitsee.

    Minä annan siis pitkät mielikuvitusystävillesi ja taikauskollesi, mutta huomaa, ettei suuri osa "evoista" niin suinkaan tee. Minä vaan en mokomia sepitteitä tarvitse, enkä näe mitään syytä moisiin uskoa. En pelkää kuolemaa ja hallitsen elämääni mainiosti ilman uskonsepitteitäkin. Päinvastoin, kaiken sen perusteella, mitä sinunkin tiedän täällä valehtelevan, on minusta aivan selvää, että kaikkeen muuhunkin sanomaasi pitää suhtautua vähintään epäillen. Sinun valehtelusi syö siis taikauskosi uskottavuuden rippeitäkin - tosin tuossa suhteessa vahinko ei ole suuri: maailma ei vähääkään tarvitse sinunkaan taikauskoasi.

    realistisen päättelyn. Jos ajattlet simppelintä ihmisen kehittämää laitetta, kahvimyllyä, niin purahan se osiksi ja laita pesuvatiin ja tärisytästiä haluamallasi tavalla, syntyykö siitä miljardeissakaan vuosissa kahvimylly?

    Et taida ymmärtää että alkeellisimmat elämän ensi asteet ovat evoluution mukaan alkaneet juuri samalla tavalla, sattumanvaraisten ainesten sattumalta paikalla olleen sattumanvaraisen täryttimen johdosta sattumanvaraisesti sopivasti yhtenliittyneinä ne ovat muodostaneet ensimmäisen jakaantumiskykyisen solun. Jippii !!!! Ja siitäse kaikki alkoi..... ja lopputulos oli talibanit stalinihitlerpolpotityms. Kun moraali puuttu niin se on näin.

    Ja sinultahan se puuttuukin. Luonnollisesti. Koska jos ajattelet että tämä elämä on kaikki mitä sinulla ikinä tulee olemaan, niin ainoa vaihtoehto elämästä jotain irtisaamiseksi on omien senhetkisten halujen seuraaminen. (Karrikoidusti, tosin joku harva evo evo osaa ajatella pidemmällekin) Joten kun tulee kina muijan kanssa, niin ei kun vaihdetaan. .....ja vaihdetaan...... ja vaihdetaan...... !

    Ja lopulta on lapsia Oulusta Mikkelin kautta Perniöön, joita ei tapaa juuri koskaan ja nykyisen muijan kanssa ei paljoa menneitä muistella. Ja kohta ollan vanhoja kuollaan pois, ja kivaa oli olla evo, vai ?????

    Ja tämän jutun opetus oli se että kaikkea hyvää ei voi mitata eikä linkittää. Ja vaimoilleen karjuvat evot eivät tätä ymmärrä. Nimittäin ............. No eiköhän tuo viimeinen lauseeni opeta tarpeeksi ilman saarnaakin.

    Äänestä

  • abcdef kirjoitti:

    Vikusmpi aina vetoaa bibliaan suuren viisauden lähteenä, niin laitetaanpa aina välillä tämän biblian tiedetty syntyhistoria esiin, jotta lukijat saavat jonkinlaisen käsityksen biblian luotettavuudesta. Jokainen kykenee varmaan itse vetämään johtopäätökset lukemansa perusteella.

    Nämä fundamentalistit eivät valitettavasti tunne Raamatun historiaa ja sitä kuinka se on syntynyt.

    Mikä on esimerkiksi kristittyjen Vanha testamentti, jota viksumpi niin korottaa nykyisen tieteen vaihtoehdoksi?

    Se pohjautuu septuagintaan (valmistui n. 200 eKr), joka tehtiin hellenisoituneiden juutalaisten tarpeisiin, jotka eivät enää osanneet hepreaa, vaan puhuivat kreikkaa. Septuaginta käännettiin hiukan miten sattuu, riippuen vähän siitä kuinka tärkeä käännettävä teksti oli juutalaisille. Jotkin osat käännettiin tarkasti, ja jotkin osat hiukan sinne päin. Ja sitten tästä sekavasta ja miten sattuu käännetystä käännöksestä tuli meidän Vanha testamentti, jota kuitenkin haluataan lukea alkukielellä septuagintan muodossa, jotta tulos olisi jotenkin parempi ja luotettavampi.

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Septuaginta

    Mihin perustui Septuaginta?

    No se perustuu Tanakiin, hepreankieliseen Raamattuun, jota juutalaiset käyttivät.

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Tanak

    Miten Tanak sai alkunsa?

    Tanakia aloitettiin kirjoittamaan noin 1000 eKr, eli silloin kun juutalaiset oppivat kirjoitustaidon. Sitä ennen kaikki tarinat olivat kulkeneet suusta suuhun perimätietona satoja, ehkä jopa tuhansia vuosia. Mooseksen oletettu matka Egyptistä luvattuun maahan sijoitetaan suunnilleen vuoteen 1800 eKr, joten sekin tarina kiersi suusta suuhun vähintään 800 vuotta, luultavasti pitkästi yli tuhat vuotta ennen ylöskirjaamista. Mikä osa siitä sitten on totta, sitä ei tiedä kukaan. Yksikään Raamatun kirja ei vastaa tämän päivän objektiivista historiankirjoitusta, ja usein varsinkin kertomukset patriarkoista ja israelilaisten paosta Egyptistä (exodus) rinnastetaan legenda- ja kansalliseeposmateriaaliin. Tanak on juutalaisille osin kuin kalevala meille. Viksummalle se tosin on elämää suurempi täydellisen tiedon lähde.

    Tanakin tekstit olivat yhteistä käyttöomaisuutta, joita tulkittiin ja muokattiin omiin tarpeisiin. Kirjoittajalle kyseessä ei ollut tekstien väärentäminen vaan niiden ajankohtaistaminen. Ajan mittaan tekstien auktoriteetti kasvoi, niiden sanamuodot vakiintuivat ja kirjoittajan muokkausmahdollisuudet vähenivät.

    Vaikkapa siksi Raamatun aikaan ihmiset elivät 1000 vuotiaiksi, koska tieto niistä ihmisistä kulki suusta suuhun ja muuttui muuttumistaan. Jokainen sukupolvi pisti vähän lisää, ja oikeasti 50 vuotiaana kuollut kuolikin 987 vuotiaana, kun se vihdoin saatiin kirjalliseen muotoon kirjoitustaidon oppimisen myötä. Tosin se silloin ei tuntunut kenestäkään oudolta, vaan vasta nyt ns. "uskovien" pitää kehitellä mitä oudoimpia tarinoita, jotta voitaisiin todella uskoa ihmisten eläneen 1000 vuotiaiksi. Maa on ollut lähempänä ja vuodet menneet nopeammin ja painovoima heikompaa yms soopaa, jota ei usko apinakaan.

    Ne asiat olivat tapahtuneet jopa 1500 vuotta aikaisemmin, ennen kuin juutalaiset oppivat kirjoittamaan ja alkoivat tuottaa omaa kansalliseepostaan. Ja sitten sinne keksittiin tavaraa minkä ehdittiin, jotta Jahve näyttäisi yhtä mahtavalta jumalalta, kuin naapurikansojen jumalat.

    Juutalaiset itsekin sanovat, että Tanak on vain suuntaa antava, osin puhdasta fiktiota. Mutta yhtäkkiä se muuttuukin 100 % totuudeksi, kun esim viksumpi alkaa sitä tavaamaan. Yhtäkkiä vedenpaisumus on konkreettinen, oikeasti tapahtunut tapahtuma. Yhtäkkiä luominen on kirjaimellisesti totta, vaikka luomiskertomuksen lopussakin lukee, että tämä on kertomus siitä, kuinka kaikki sai alkunsa.

    Vanha testamentti, jota täälläkin puolustetaan raivoisasti, on vain kopion kopion kopion kopio, jonka tarinat ovat muuttuneet milloin mistäkin syystä kulkiessaan juutalaisten keskuudessa sukupolvelta toiselle perimätietona. VT ei tipahtanut taivaasta Jumalan kirjoittamana, vaan on ihmisten kirjoittamaa kansanperinnettä, jolla on kuitenkin oma tärkeä tehtävänsa vaikkapa juutalaisen kulttuurin tuntemisessa.

    Tuolla hyvä juttu Raamatun kääntämisen haasteista:

    http://www.teologia.fi/index.php?option=com_content&task=view&id=197&Itemid=59

    Tuolla myös hyvää ja mielenkiintoista juttua heillekin, jotka eivät Raamatusta perusta, mutta kirjoitus avartaa ymmärtämään näitä kirjoituksia. Tosin fundamentalisteille kaikki nämä jutut ovat mitä suurinta myrkkyä.

    http://www.helsinki.fi/teol/kurssit/ekse/print2.html

    omalle alueelleen, raamatunkritiikkin. Olitpa erkki tai et, niin tiedä nyt kumminkin se että Helsingin yliopiston teologinen "tiedekunta" on onnettomine deuterojesajineen ihan vähän ajastan jäljessä, noin 50 v. luulisin.

    Ja ihan typerän turhaan mollaat septuagintaa kristityille, nimittäin Jeesuskaan ei koskaan moittinut septuagintaa vaikka eli sen kanssa.

    Vai oppivat israelilaiset kirjoitustaidon vasta 1000 v. ekr. Näinköhän oli vaikka elivät kansojen seassa joille kirjoitustaito oli ollut yleinen jo tuhansia vuosia aiemminkin.

    Äänestä

  • asianharrastaja kirjoitti:

    Tuon vastaamani viestin viimeisessä linkissä olisi sinulle nykyaikaista teologiatiedettä.

    että arvasin sinut teologiksi? Tosin olet vasta opiskrelija.

    Äänestä

  • viksumpi kirjoitti:

    omalle alueelleen, raamatunkritiikkin. Olitpa erkki tai et, niin tiedä nyt kumminkin se että Helsingin yliopiston teologinen "tiedekunta" on onnettomine deuterojesajineen ihan vähän ajastan jäljessä, noin 50 v. luulisin.

    Ja ihan typerän turhaan mollaat septuagintaa kristityille, nimittäin Jeesuskaan ei koskaan moittinut septuagintaa vaikka eli sen kanssa.

    Vai oppivat israelilaiset kirjoitustaidon vasta 1000 v. ekr. Näinköhän oli vaikka elivät kansojen seassa joille kirjoitustaito oli ollut yleinen jo tuhansia vuosia aiemminkin.

    >>> Vai oppivat israelilaiset kirjoitustaidon vasta 1000 v. ekr. Näinköhän oli vaikka elivät kansojen seassa joille kirjoitustaito oli ollut yleinen jo tuhansia vuosia aiemminkin. >>>

    Näin on. Kai tietävät oman kansansa historian hiukan sinua paremmin. Sinun tietämyksesi taitaa perustua kahteen asiaan: arvaukseen ja perstuntumaan.

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Juutalaiset

    Kirjoitustaidon ilmeisesi osaat mutta lukutaidon kanssa on vähän niin ja näin.

    Äänestä

  • viksumpi kirjoitti:

    että arvasin sinut teologiksi? Tosin olet vasta opiskrelija.

    Olen tohtori. Enkä teologian.

    Äänestä

  • viksumpi kirjoitti:

    omalle alueelleen, raamatunkritiikkin. Olitpa erkki tai et, niin tiedä nyt kumminkin se että Helsingin yliopiston teologinen "tiedekunta" on onnettomine deuterojesajineen ihan vähän ajastan jäljessä, noin 50 v. luulisin.

    Ja ihan typerän turhaan mollaat septuagintaa kristityille, nimittäin Jeesuskaan ei koskaan moittinut septuagintaa vaikka eli sen kanssa.

    Vai oppivat israelilaiset kirjoitustaidon vasta 1000 v. ekr. Näinköhän oli vaikka elivät kansojen seassa joille kirjoitustaito oli ollut yleinen jo tuhansia vuosia aiemminkin.

    >>>> Ja ihan typerän turhaan mollaat septuagintaa kristityille, nimittäin Jeesuskaan ei koskaan moittinut septuagintaa vaikka eli sen kanssa. >>>>

    Sinun tietämyksesi ja päättelykykysi on kyllä aika hauskaa seurattava, mutta eipä se haittaa. Jos sinun kaltaisissasi on raamatullisen kreationismin tulevaisuus suomessa (ja maailmalla), niin se on silloin hyvissä käsissä ;)

    Miksiköhän Jeesus ei moittinut septuagintaa?

    No sinun päättelykyvylläsi asia on liian vaikea ratkaista.

    Septuaginta on siis tehty hellesinoituneiden juutalaisten tarpeisiin n. 200 eKr.

    Sellaiset juutalaiset eivät osanneet puhua hepreaa, vaan puhuivat kreikkaa. Siksi septuaginta käännettiin. Hepreaa osaamattomia varten.

    Jeesus ei osannut kreikkaa vaan puhui hepreaa, niin eipä hän olisi osannut septuagintasta mitään sanoa, vaikka olisi sellaisen käsiinsä saanut.

    Koska käännöstyön tekijät ottivat erivapauksia laadun suhteen, he käänsivät juutalaisille tärkeät osat hyvin ja sellaiset osat, josta juutalaiset eivät pahemmin perustaneet, käännettiin miten sattuu. Kääntäjät tekijät jopa lisäyksiä ja selityksiä septuagintaan.

    Hyvä esimerkki tästä on Danielin kirja. VT:ssä se on profeettojen osiossa ja sitä pidetään profeetallisena kirjana kristittyjen osalta.

    Juutalaisten Tanakissa se on muiden historiallisten kirjoitusten osiossa, koska se valmistui niin myöhään, että juutalaiset eivät kelpuuttaneet sitä profeettoihin.

    Niinpä koska Daniel ei ollut tärkeä, se on käännetty septuagintaan aivan miten sattuu.

    Juutalaiset tekivät n. 800 vuotta lisäyksiä Tanakiin. Siksi siellä on kaksi luomiskertomusta. Kaksi vedenpaisumuskertomusta, jotka ovat vielä sisällöltään erilaisia etc etc etc.

    Tanak oli yhteistä käyttöomaisuutta, jota muokkailtiin milloin mistäkin syystä. Se on juutalaisille kuin kalevala meille, mutta eivät suomalaiset vaadi, että kalevalan mukaista luomista pitäisi opettaa kouluissa biologian tunnilla.

    Jeesuksen äidinkieli ei ollut heprea, kuten virheellisesti kirjoitin, vaan aramea.

    Jeesuksen puhumasta kielestä on äärettömän vähän näytteitä, mutta luultavasti se oli palestiinalainen juutalaisaramea.

    Uudessa testamentissa on muutamia Jeesuksen lausumina toistettuja kohtia: Eeli, eeli, lama sabaktani, Talita kuum, näitä tämmöisiä, jotka selvästikin ovat arameaa ja palestiinalaista arameaa. Mutta muita lähteitä Jeesuksen ajan arameasta meillä on harmillisen vähän.

    Äänestä

  • asianharrastaja kirjoitti:

    Olen tohtori. Enkä teologian.

    KONITOHTORI?

    Äänestä

  • viksumpi kirjoitti:

    realistisen päättelyn. Jos ajattlet simppelintä ihmisen kehittämää laitetta, kahvimyllyä, niin purahan se osiksi ja laita pesuvatiin ja tärisytästiä haluamallasi tavalla, syntyykö siitä miljardeissakaan vuosissa kahvimylly?

    Et taida ymmärtää että alkeellisimmat elämän ensi asteet ovat evoluution mukaan alkaneet juuri samalla tavalla, sattumanvaraisten ainesten sattumalta paikalla olleen sattumanvaraisen täryttimen johdosta sattumanvaraisesti sopivasti yhtenliittyneinä ne ovat muodostaneet ensimmäisen jakaantumiskykyisen solun. Jippii !!!! Ja siitäse kaikki alkoi..... ja lopputulos oli talibanit stalinihitlerpolpotityms. Kun moraali puuttu niin se on näin.

    Ja sinultahan se puuttuukin. Luonnollisesti. Koska jos ajattelet että tämä elämä on kaikki mitä sinulla ikinä tulee olemaan, niin ainoa vaihtoehto elämästä jotain irtisaamiseksi on omien senhetkisten halujen seuraaminen. (Karrikoidusti, tosin joku harva evo evo osaa ajatella pidemmällekin) Joten kun tulee kina muijan kanssa, niin ei kun vaihdetaan. .....ja vaihdetaan...... ja vaihdetaan...... !

    Ja lopulta on lapsia Oulusta Mikkelin kautta Perniöön, joita ei tapaa juuri koskaan ja nykyisen muijan kanssa ei paljoa menneitä muistella. Ja kohta ollan vanhoja kuollaan pois, ja kivaa oli olla evo, vai ?????

    Ja tämän jutun opetus oli se että kaikkea hyvää ei voi mitata eikä linkittää. Ja vaimoilleen karjuvat evot eivät tätä ymmärrä. Nimittäin ............. No eiköhän tuo viimeinen lauseeni opeta tarpeeksi ilman saarnaakin.

    Eikö sinulla ollut enempää sanottavaa tuosta teidän jeesustelijoiden täysin päin persettä ymmärtämästä antropiasta? Eksyt siis taas vaihteeksi asiasta sivuun (tällä kertaa moralistisessa uhmassasi), mutta vastataan, koska viestisi vaatii kommentointia.

    >>Taidatpa yrittää välttää realistisen päättelyn.>Jos ajattlet simppelintä ihmisen kehittämää laitetta, kahvimyllyä, niin purahan se osiksi ja laita pesuvatiin ja tärisytästiä haluamallasi tavalla, syntyykö siitä miljardeissakaan vuosissa kahvimylly?>Et taida ymmärtää että alkeellisimmat elämän ensi asteet ovat evoluution mukaan alkaneet juuri samalla tavalla, sattumanvaraisten ainesten sattumalta paikalla olleen sattumanvaraisen täryttimen johdosta sattumanvaraisesti sopivasti yhtenliittyneinä ne ovat muodostaneet ensimmäisen jakaantumiskykyisen solun.>Jippii !!!! Ja siitäse kaikki alkoi..... ja lopputulos oli talibanit stalinihitlerpolpotityms. Kun moraali puuttu niin se on näin.>Ja sinultahan se puuttuukin. Luonnollisesti.>Koska jos ajattelet että tämä elämä on kaikki mitä sinulla ikinä tulee olemaan, niin ainoa vaihtoehto elämästä jotain irtisaamiseksi on omien senhetkisten halujen seuraaminen.>(Karrikoidusti, tosin joku harva evo evo osaa ajatella pidemmällekin) Joten kun tulee kina muijan kanssa, niin ei kun vaihdetaan. .....ja vaihdetaan...... ja vaihdetaan...... !>Ja lopulta on lapsia Oulusta Mikkelin kautta Perniöön, joita ei tapaa juuri koskaan ja nykyisen muijan kanssa ei paljoa menneitä muistella. Ja kohta ollan vanhoja kuollaan pois, ja kivaa oli olla evo, vai ?????>Ja tämän jutun opetus oli se että kaikkea hyvää ei voi mitata eikä linkittää. Ja vaimoilleen karjuvat evot eivät tätä ymmärrä.>Nimittäin ............. No eiköhän tuo viimeinen lauseeni opeta tarpeeksi ilman saarnaakin.

    illuminatus kirjoitti:
    "Opetus (jonka tosin tiesimme ennestäänkin) oli siis se, että Viksumpi on paitsi tyhmä ja epärehellinen, niin myös tarvitsee jeesuskeppiä ja -porkkanaa ollakseen moraalinen. Hän siis muuttuu moraalittomaksi, jos hänen taikauskonsa sattuisi horjumaan. Tuo kannattaa Viksumman läheisten aina muistaa."

    Itseasiassa kaiken viksumman esittämän venkoilun jälkeen näyttää siltä, että viksumman moraalisuudessakin on pimeitä puolia. Valehdella ilmeisesti saa silloin, kun se ajaa viksumman asiaa. Samalla kun viksumpi promotoi omaa moraalista ylemmyyttään, niin eipä vaan pysty vastaamaan hänen moraaliaan liittyviin (suoriin) kysymyksiinkään venkoilematta.

    Kaikenkaikkiaan hyvin falskia toimintaa viksummalta.

    Äänestä

Puro kasvaa umpeen. Lammesta kuitenkin lähtee vettä, joten muodostuu uusi puro, joka menee matalimmasta kohdasta ympäristöä painovoiman mukaan. No, tuohon puroon tulee tietysti sammakoita ja muuta elämää. Se on juuri hyvä noiden eliöiden elää: jos puro olisi laskenutkin toiseen suuntaan, nuo eliöt eivät olisikaan päässeet sinne elämään. Ketä he siis kiittäisivät, että onneksi joku pisti puron kulkemaan juuri siitä, jossa se nyt kulkee ?

Niin, kuka suunnitteli/teki uuden puron ?

Äänestä
  • Puron suunnitelma valmistui yhtäaikaa luonnonlakien kanssa.
    Kaikelle on määrätty seuraamuksensa. Näin Jumalan suunnitelma toteuttaa itse itseään.
    Pahakin palvelee Jumalan tarkoitusta, Jo mse, että esivanhempamme joutuivat sotimaan, johti siihen, että nyt ovat juuri me nykyiset yksilöt täällä elämässä. Jos olisi mennyt toisin, olisi täällä toiset yksilöt.

    Äänestä

kuvaukseesi lentokonetta. Leivänpaahdin riittää.Pura sen 20 osaa ja pane pesuvatiin, ja tärytä sitämiljardi vuotta. Luuletko että siinä ajassa osaset loksahtavat paikalleen kooten siitä toimivan paahtimen! Sitä ei ikinä tapahdu, jokainen järkevä sen tajuaa. Evoluution edellyttämät sattumien kasaumat ovat tuhansia kertoja epätodennäköissempiä, esim.ajatus makroevoluution mahdollisuudesta.. Niitä vaan ei koskaan tapahdu.

Muuten, olet oikealla asialla, kyykytä vain evoja, se opettaa niille nöyryyttä, ja se on hyve.

Äänestä
  • Koko maailma on täynnä pelkkää sattumanvaraisuutta; mikä tahansa yksittäinen valinta saattaa muuttaa monenkin ihmisen elämän. Jäät illalla kotiin etkä mene lenkille: et kohtaa elämäsi rakkautta. Joku jättää autonsa huoltamatta: se hajoaa ja surmaa kenties samalla useitakin. Kättelet väärää ihmistä ja saat tappavan taudin. Esimerkkejä on rajattomasti.

    Todellisesta elämästä on suunnitelmallisuus kaukana. Mikä tahansa jonkun tekemä valinta tai pienen pieni suunnitelman muutos muuttaa kenties rajattoman ihmismäärän kohtalon. Miin.

    Uskovaisen elämässä Jumala tietysti säätää kaiken. Se käsitys vain ei taida vastata oikein todellisuutta.

    Äänestä

  • Että näin nyt... kirjoitti:

    Koko maailma on täynnä pelkkää sattumanvaraisuutta; mikä tahansa yksittäinen valinta saattaa muuttaa monenkin ihmisen elämän. Jäät illalla kotiin etkä mene lenkille: et kohtaa elämäsi rakkautta. Joku jättää autonsa huoltamatta: se hajoaa ja surmaa kenties samalla useitakin. Kättelet väärää ihmistä ja saat tappavan taudin. Esimerkkejä on rajattomasti.

    Todellisesta elämästä on suunnitelmallisuus kaukana. Mikä tahansa jonkun tekemä valinta tai pienen pieni suunnitelman muutos muuttaa kenties rajattoman ihmismäärän kohtalon. Miin.

    Uskovaisen elämässä Jumala tietysti säätää kaiken. Se käsitys vain ei taida vastata oikein todellisuutta.

    Ainut missä menet olettamustesi kanssa metsään on se että ei Jumala mikään sellainen tyhjänpäiväinen pelle ole joka joka ainoan suklaapatukan syömisen säätelee. Hindut ta bidhalaiset ja jotkut fatalistimuslimitkin kaiketi näin ajattelee, mutta tuo ajatus on biblialle vieras.

    Äänestä

  • Entäpä tämä:
    otetaan jumalallinen kasa tiiliä ja tärytetään sitä. Tuleeko siitä kerrostalo.

    NO EI TULE! Jumala on suuri ja nerouteni rajaton.

    Äänestä

  • viksumpi kirjoitti:

    Ainut missä menet olettamustesi kanssa metsään on se että ei Jumala mikään sellainen tyhjänpäiväinen pelle ole joka joka ainoan suklaapatukan syömisen säätelee. Hindut ta bidhalaiset ja jotkut fatalistimuslimitkin kaiketi näin ajattelee, mutta tuo ajatus on biblialle vieras.

    jumala kuule joka ajatuksen ja seuraa kaikkea ja kaikkia. Minua ei ainakaan haittaa suklaansyönti sillä tiedän että jumalalla on sille tarkoitus

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Eräs Jeesuksen Oma kirjoitti:

Maailmakaikkeuden synty

Jotkut väittävät että maailmankaikkeus maa, avaruus ja ihmiset mukaan lukien olisi syntynyt sattumalta tai suuressa alkuräjähdyksessä. Esitän lyhyehkön vertauskuvan siitä miten epäloogiselta tuollainen väite kuulostaa.

Ajatellaan vaikka että olemme lentokentällä ja meillä on kaikki lentokoneen osat valmiina laatikoissa, moottorit, siivet, pellit, mittaristot, ohjaimet, penkit, sylinterit, jarrut ja jopa pienet mutterit. Kaikki osat ovat laatikoissa ja kasaamista vaille. Nyt jos haluamme saada loogisen ja toimivan lopputuloksen on jonkun loogisen rakennettava kone valmiiksi. Jos siis ajattelemme että maailmankaikkeus olisi syntynyt sattumalta, olisi aivan sama väittää että kun kaikki lentokoneen osat olivat laatikoissa tuli suuri hurrikaani joka asetti kuin ihmeen kautta kaikki osat loogisesti paikoilleen, aivan viimeistä mutteria myöten. Näin epäloogisista on mielestäni ajatella että looginen luomakunta ja looginen ihminen ja hänen loogisesti ja järjellisesti toimiva elimistönsä olisi syntynyt sattumalta. Lisäksi kun ajatellaan että aurinko on juuri sopivalla etäisyydellä ja meillä on painovoima ja fysiikan ja kemian lait jotka kaikki ovat järjellisiä kaavoja ja toimivat logiikan mukaan, on järjetöntä väittää että kaikki olisi syntynyt sattumalta.

Muutomia vertauskuvia vielä

Talo tarvitsee rakentajan
Auto tarvitsee valmistajan
Kello tarvitsee suunnittelijan

Looginen luomakunta ja looginen ihminen tarvitsee luojan eli Jumalan

Tyhjästä ja sattuman kautta ei tämänkaltaista todellisuutta synny.

Nämä tiedemiesten "teoriat": alkuräjähdys ja evoluutio ovat vain "teorioita" ikään kuin arvailuja, eivät siis absoluuttisia totuuksia.

Jeesus sanoo evankeliumissaan: Minä olen tie totuus ja elämä, ei kukaan tule Isän luo muuten kuin minun kauttani.

Siunausta päivääsi ja saakoon Herra Jeesus johdattaa sinua matkallasi.

T: eräs Jeesuksen oma

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu