jokapuolella toitotetaan ja kannustetaan yrittämistä, ja että kannattaa ryhtyä yrittäjäksi. sanon vaan että ei ihan heti juurikaan kannata, jos voi olla jossain töissä, ja lopettaa päivän siihen kun lähtee kotiin. yrittäjänä on vain juoksupoikana keräämässä kolehtia kaikille muille, kuten verottaja, vakuutusyhtiö,yms. nyt jos veroja vielä kiristetään, menee lopuiltakin yrittäjiltä halut yrittämiseen, ja kukas valtion velat maksaa, ja kuka kaikki työttömät työllistää. tukirahat joilla oli tarkoitus elvyttää, on sinänsä ok, mutta korotus syö hyödyn, ja takaisinmakasjia ei ole. voi vittu kuinka tyhmiä voi joktkut kataiset ja urpolaiset olla. vituttaa yrittää suomessa. kallista on ja kalliina pysyy
SUOMI-AIHEISIA YRITTÄJIÄ OSA I
viuvottu
0137
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.