Ei tullut alea

Ei näjy autoveron poistoa budjettiehdotuksessa.

"Esitys (HE 135/2009 vp) laiksi ajoneuvoverolain muuttamisesta annetun lain 10 pykälän muuttamisesta. Ajoneuvoverolakia muutetaan siten, että pakettiautoista kannettavan vuotuisen ajoneuvoveron perusvero muutetaan auton ominaishiilidioksidipäästöön perustuvaksi yhdenmukaisesti henkilöautojen vastaavan veron kanssa. Niistä pakettiautoista, joiden päästöistä ei ole tietoa, veroa kannetaan auton kokonaismassan perusteella saman verotaulukon perusteella kuin henkilöautoista. Matkailuautot ja ennen vuotta 1993 rekisteröidyt erikoisautot verotetaan samojen perusteiden mukaan kuin henkilö- ja pakettiautot. Esitys liittyy valtion vuoden 2010 talousarvioesitykseen. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan asetuksella myöhemmin säädettävänä ajankohtana samanaikaisesti henkilöautojen vastaavan veromuutoksen kanssa. Tavoitteena on, että laki tulee voimaan maaliskuussa 2010. (VM ylijohtaja Lasse Arvela 160 33150)"
http://www.vn.fi/toiminta/paatokset/paatos/fi.jsp?oid=270111
22541
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Koska autoveron laskun valmistelu olisi ollut Suomessa julkista? Lain mukaanhan tällaisten asioiden pitäisi olla julkisia, mutta laikihan ei tunnetusti koske autoveroa ;)

Käytännössä laskut on tehty vasta pakon edessä. Päätökset on tuotu aivan omina lakeinaan Eduskuntaan pikaisesti käsiteltävinä asioina. Käytännössä tapa on VM:n kannalta toimiva, koska se estää poliittisen keskustelun autoverosta.

Nyt on kyse lähinnä siitä, kestääkö autokauppa täydellistä romahdusta koko syksyn. Ensimmäinen iso ruumis tuli jo, joten epäilen ettei kestä. Kyseessä on niin paljon työpaikkoja, että täytyy olla todella kovahermoinen kaveri, jos aikoo antaa koko uusien autojen kaupan ulkomaisille toimijoille.

Äänestä
  • asiaatuntemattoman sönkötystä .

    Äänestä

  • täysin kirjoitti:

    asiaatuntemattoman sönkötystä .

    Kysymys: Koska autoverovalmistelu olisi Suomessa tehty hallintolain mukaisesti?

    Vastaus: Ei koskaan.

    Tietysti joku voi sanoa tapaa vain tulkinnaksi, mutta missä muussa asiassa tahansa moinen valmistelutapa olisi aiheuttanut hirveän metelin ja huudon. Jos ei muualla, niin kansanedustajien keskuudessa, jotka käytännössä on syrjäytetty täysin normaalista prosessista.

    Äänestä

  • Miten perustelet? kirjoitti:

    Mitä hallintolain pykälää autoveron valmistelu rikkoo?

    Miten kansanedustajat on syrjäytetty prosessista? Eivätkö he pääse äänestämään autoverolaista?

    Äänestä

  • "Käytännössä laskut on tehty vasta pakon edessä"

    Mikä pakko autoveroa on laskea? Yhtä hyvin voisi väittää, että yleisen taloudellisen tilanteen vuoksi autoveroa on nostettava.
    Ei muutaman tuhannen autoalan ammattilaisen työpaikalla ole mitään suurempaa merkitystä tässä kaaoksessa, jossa puhutaan satojen tuhansien työpaikkojen menetyksestä.

    Äänestä

  • Kerrohan mikä helkutin pakko on laskea uusien autojen autoverotusta.

    Syyksi ei kelpaa huonosti käyvä autokauppa - siihen on ihan muut syyt kuin autovero.
    Syyksi ei kelpaa EU, sillä kotimarkkinoilla saadaan verottaa ketä halutaan, miten halutaan.

    Siis kerro syy, miksi laskea.

    Äänestä

  • maalaistollo Porista kirjoitti:

    Kerrohan mikä helkutin pakko on laskea uusien autojen autoverotusta.

    Liikenteen verotus on kansantaloudellisesti hölmöä.

    Äänestä

  • Autokaupa työllistää muutan tuhat henkilöä, jotka ovat vaarassa tulla lomautetuiksi tai menettää työpaikkansa. Ensi vuonna on ennustettu työttömyysasteen nousevan jopa 11%:iin. Autokaupan väki on häviävän pieni luku tässä joukossa - valitettavaa, mutta totta.
    Ala on ennenkin tottunut voimakkaissin kausivaihteluihin, joten ei tämäkään autokauppaa mihinkään kaada. Nousukausi tulee väistämättä ja vanhat haavat nuollaan silloin monin kerroin.
    Päättäjien tuleekin olla kovahermoisia kavereita, onneksi meille veronmaksajille. Ainoa, jolla on löysät housuissa on KPy suurine "asiantuntevine" puheineen autoveron merkittävästä pudotuksesta tämän syksyn aikana.

    Äänestä

  • perustelu kirjoitti:

    Liikenteen verotus on kansantaloudellisesti hölmöä.

    Vai on liikenteen verotus hölmöä. Siihen en ota kantaa, mutta sillä EI ole mitään tekemistä autojen maahantuonni verotuksen kanssa.

    Joten täysin pätemätön tekosyy.

    Keksi parempia.... ai niin, niitä tekosyitähän joutuu keksimään...

    Äänestä

  • suhteellisuudentajua kirjoitti:

    Autokaupa työllistää muutan tuhat henkilöä, jotka ovat vaarassa tulla lomautetuiksi tai menettää työpaikkansa. Ensi vuonna on ennustettu työttömyysasteen nousevan jopa 11%:iin. Autokaupan väki on häviävän pieni luku tässä joukossa - valitettavaa, mutta totta.
    Ala on ennenkin tottunut voimakkaissin kausivaihteluihin, joten ei tämäkään autokauppaa mihinkään kaada. Nousukausi tulee väistämättä ja vanhat haavat nuollaan silloin monin kerroin.
    Päättäjien tuleekin olla kovahermoisia kavereita, onneksi meille veronmaksajille. Ainoa, jolla on löysät housuissa on KPy suurine "asiantuntevine" puheineen autoveron merkittävästä pudotuksesta tämän syksyn aikana.

    Viinmeksi ainakin tehtiin muutokset, kun kauppaa ei saatu muuten käyntiin. Todennäköisesti nytkin käy samalla tavalla kuin kaksi vuotta sitten.

    Äänestä

  • Ei mitään uutta kirjoitti:

    Viinmeksi ainakin tehtiin muutokset, kun kauppaa ei saatu muuten käyntiin. Todennäköisesti nytkin käy samalla tavalla kuin kaksi vuotta sitten.

    Todellinen talousasiantuntijan mielipide! Autokauppa on jo käynnistynyt Euroopassa, eli lama on taittumassa. Suomi seuraa pienellä viipeellä, kuten aina. Autovero ei kauppaa jarruta vaan talouden epävarmuus, joka tulee poistumaan.

    Äänestä

  • suuri viisaus kirjoitti:

    Todellinen talousasiantuntijan mielipide! Autokauppa on jo käynnistynyt Euroopassa, eli lama on taittumassa. Suomi seuraa pienellä viipeellä, kuten aina. Autovero ei kauppaa jarruta vaan talouden epävarmuus, joka tulee poistumaan.

    "... Autovero ei kauppaa jarruta..."

    Tuohon ei usko kukaan edes virkansa puolesta :D :D :D Kannattaa vähän vilkaista tilastoja, niin totuus avautuu. utoveron ainoa tarkoitus on estää autokauppaa, kuten Katainen vuosi sitten lipsautti Eduskunnassa.

    Äänestä

  • Tosiasioita ei voi kieltää kirjoitti:

    "... Autovero ei kauppaa jarruta..."

    Tuohon ei usko kukaan edes virkansa puolesta :D :D :D Kannattaa vähän vilkaista tilastoja, niin totuus avautuu. utoveron ainoa tarkoitus on estää autokauppaa, kuten Katainen vuosi sitten lipsautti Eduskunnassa.

    Kaikki, paitsi KPy ymmärtävät tosiasian, että autoverolla kerätään merkittävät tuotot valtiolle. Toki mitään syytä ei myöskään ole suosia ehdoin tahdoin ulkomaista tuontikauppaa, mitä autokauppa Suomessa kokonaisuudessaan merkitsee. Katainenkin ymmärtää Suomen kansantalouden rakenteen ja sen, että vienti turvaa hyvinvointimme.

    Äänestä

  • ole... kirjoitti:

    Onko jossain olemassa laskelma, joka todistaa autoveron tuottavan jotain valtiolle?

    Äänestä

  • Kysyn vain kirjoitti:

    Onko jossain olemassa laskelma, joka todistaa autoveron tuottavan jotain valtiolle?

    että kaikki, paitsi sinä ymmärtävät, autoveron tuoton valtiolle.
    Sinun ei tavitse ymmärtää.

    Äänestä

  • maalaistollo Porista kirjoitti:

    Kerrohan mikä helkutin pakko on laskea uusien autojen autoverotusta.

    Syyksi ei kelpaa huonosti käyvä autokauppa - siihen on ihan muut syyt kuin autovero.
    Syyksi ei kelpaa EU, sillä kotimarkkinoilla saadaan verottaa ketä halutaan, miten halutaan.

    Siis kerro syy, miksi laskea.

    Kerrohan mikä helkutin pakko on pitää auton hankintaverosta kiinni kynsin ja hampain.

    Syyksi ei kelpaa hyvin käyvä autokauppa – miljardin tuotto autoverosta on vain paperilla.
    Syyksi ei kelpaa se, että kotimarkkinoilla voidaan verottaa kuinka halutaan (Kuitunen haluaa).

    Siis kerro syy, miksi säilyttää kyseinen vero.

    Äänestä

  • ole... kirjoitti:

    Kaikki, paitsi KPy ymmärtävät tosiasian, että autoverolla kerätään merkittävät tuotot valtiolle. Toki mitään syytä ei myöskään ole suosia ehdoin tahdoin ulkomaista tuontikauppaa, mitä autokauppa Suomessa kokonaisuudessaan merkitsee. Katainenkin ymmärtää Suomen kansantalouden rakenteen ja sen, että vienti turvaa hyvinvointimme.

    Kaikki paitsi "ole..." ymmärtävät tosiasian, että auton käyttöverolla kerättäisiin a) vähintään samat tuotot valtiolle, b) autoveron tuotto ei laskisi dramaattisesti taantumien aikana.

    Äänestä

  • sanoin kirjoitti:

    että kaikki, paitsi sinä ymmärtävät, autoveron tuoton valtiolle.
    Sinun ei tavitse ymmärtää.

    Autovero tuottaa tappiota, sen kaikki tietävät. Haaste on korvata kassavirta ilman pahaa notkahdusta. Koska kassavirtakin on nyt olematon, ei sekään ole kovin iso haaste.

    Äänestä

  • kaupunkilaistollo kirjoitti:

    Kerrohan mikä helkutin pakko on pitää auton hankintaverosta kiinni kynsin ja hampain.

    Syyksi ei kelpaa hyvin käyvä autokauppa – miljardin tuotto autoverosta on vain paperilla.
    Syyksi ei kelpaa se, että kotimarkkinoilla voidaan verottaa kuinka halutaan (Kuitunen haluaa).

    Siis kerro syy, miksi säilyttää kyseinen vero.

    Olisihan se nyt yksi perse, jos naapurinkin tollo voisi ostaa samanlaisen uuden 500-sarjan BMW:n kuin minulla tuossa pihalla ja halvalla. Eihän sitä enään pystyisi erottamaan kenellä on rahaa ja kenellä ei!

    On parempi, että vain meillä parempituloisilla on varaa näyttää mistä se kana oikei kusee...

    Teille saksantuontipelleille pitäisi laittaa vain se autovero kaksinkertaiseksi, jotta käytettyjen luksusautojen tuonti loppuisi kuin seinään, eihän teidän köyhien tarvitse ajella alle 20 vuotiailla luksusautoilla.

    Tuloerot vaan isommiksi ja verotus kokonaan pois suurituloisilta.

    AUTOVEROON REILU KOROTUS LAMAN KUKISTAMISEKSI.

    Autot vain lisäävät ulkomaanvelkaamme ja pääomien siirtymistä muiden taskuun.

    Äänestä

  • kaupunkilaistollo kirjoitti:

    Kerrohan mikä helkutin pakko on pitää auton hankintaverosta kiinni kynsin ja hampain.

    Syyksi ei kelpaa hyvin käyvä autokauppa – miljardin tuotto autoverosta on vain paperilla.
    Syyksi ei kelpaa se, että kotimarkkinoilla voidaan verottaa kuinka halutaan (Kuitunen haluaa).

    Siis kerro syy, miksi säilyttää kyseinen vero.

    rekisteröintivero kuin käyttömaksu! Mitä muita perusteluita kaipaat? Koittakaa nyt tuhlata se ylimääräinen energia käyttömaksun poistoon, sekin tuli väliaikaiseksi mutta vasta "äsken"

    Äänestä

  • ei näköjään ole... kirjoitti:

    Kaikki paitsi "ole..." ymmärtävät tosiasian, että auton käyttöverolla kerättäisiin a) vähintään samat tuotot valtiolle, b) autoveron tuotto ei laskisi dramaattisesti taantumien aikana.

    että roimasti korotettava käyttövero takaisi valtiolle jopa suuremmat ja tasaisemmat tuotot kuin nykyinen autovero. Ei se kuitenkaan autoilevien suomalaisen etu olisi, kun pitkälti omassa harkinnassa oleva autoveron maksu muuttuisi vuotuiseksi pakkoveroksi, ajoi tai ei.

    Onneksi autovero pysyy, se on kaikkien autoilijoiden oma etu.

    Äänestä

Tiedä minkälainen ale tässä saadaan kun media tonkii vaalirahajupakkaa. En yllättyisi yhtään vaikka se laajenisi autopuolelle, lobbaushan on EU:ssakin päivän sana.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ei pitänytkään kirjoitti:

Ei näjy autoveron poistoa budjettiehdotuksessa.

"Esitys (HE 135/2009 vp) laiksi ajoneuvoverolain muuttamisesta annetun lain 10 pykälän muuttamisesta. Ajoneuvoverolakia muutetaan siten, että pakettiautoista kannettavan vuotuisen ajoneuvoveron perusvero muutetaan auton ominaishiilidioksidipäästöön perustuvaksi yhdenmukaisesti henkilöautojen vastaavan veron kanssa. Niistä pakettiautoista, joiden päästöistä ei ole tietoa, veroa kannetaan auton kokonaismassan perusteella saman verotaulukon perusteella kuin henkilöautoista. Matkailuautot ja ennen vuotta 1993 rekisteröidyt erikoisautot verotetaan samojen perusteiden mukaan kuin henkilö- ja pakettiautot. Esitys liittyy valtion vuoden 2010 talousarvioesitykseen. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan asetuksella myöhemmin säädettävänä ajankohtana samanaikaisesti henkilöautojen vastaavan veromuutoksen kanssa. Tavoitteena on, että laki tulee voimaan maaliskuussa 2010. (VM ylijohtaja Lasse Arvela 160 33150)"
http://www.vn.fi/toiminta/paatokset/paatos/fi.jsp?oid=270111

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu