Tekohampaat

Kertokaa te joilla on kokoproteesit yläleuassa miten nopeasti totuitte niihin ja missä iässä hankitte niitä.
Ensi viikolla poistetaan multa 9 ylähammasta ja saan proteesit heti sen jälkeen.
Kauhistutta vaan ne poistot ja mietin koska voin taas olla ihmisten seassa, olen palveluammatissa.
Ikää on 50 ja paradontoiitti syynä poistoihin.
Miten kestitte hampaiden poistot?
Oliko tekohampaat "hyvän" näköiset suussa vai näyttikö ihan vieraalle?
208724
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

mutta alkuun oli vaikeaa. Itse jouduin samaan tilanteeseen 60 iässä ja nyt mennyt pari vuotta tekareiden kanssa. Tekisi mieli ottaa kokonaan uuden proteesin ja osaisin nyt valita hieman toisin.

Väri oli oikea, eli jos haluaa mahdollisimman normaalin näköiset proteesit, ei kannata ottaa liian valkoista väriä, joita joskus näkee. Jos mahdollista ei myös liian tasaista hammasriviä. Olen nähnyt hyvän näköisiä proteeseja jotka näyttävät aidoilta, kun eivät ole liian tasaisia.

Jos sinulla on ollut tietyn malliset omat hampaat niin pitkälti saman mallinen proteesi. Istuvuus muuttuu ajan mittaan ja omia on pohjattu kaksi kertaa ja taas pitää pohjata, koska eivät tahdo pysyä suussa ilman kiinnitettä.

Minulla myös otettiin kerralla loput hampaat pois ja sain saman tien proteesit suuhun. Oli hieman totuttelua, mutta ihmeen pian tottui. Varmaan itse olisin kyennyt olemaan jo seuraavana päivänä työssä jos olisin ollut työelämässä. Joten sen suhteen ei ongelmaa. Verta tihkui ja alkuun piti huuhdella usein jäävedellä. Kyllä se siitä. Tsemppiä!

Äänestä
  • ,,KOKOPROTEESI sekä ylä / että ala puolella !

    Syöminen on lähes uudelleen opeteltava ( koska makupreseptorit katoaa prottesin alle )
    mutta sinnikkäästi totuttelemalla kaikki sujuu lopulta hyvin !

    edottomasti suosittelen nykyaikaista kokoproteesia jos vähänkin on tarvetta ( hammaslääkärisi kyllä kertoo s en )

    Rikkinäiset hampaat ja ainainen tuska on SUURI TERVEYSRIKSI !

    Äänestä

  • SMAIL HAMMAAT kirjoitti:

    ,,KOKOPROTEESI sekä ylä / että ala puolella !

    Syöminen on lähes uudelleen opeteltava ( koska makupreseptorit katoaa prottesin alle )
    mutta sinnikkäästi totuttelemalla kaikki sujuu lopulta hyvin !

    edottomasti suosittelen nykyaikaista kokoproteesia jos vähänkin on tarvetta ( hammaslääkärisi kyllä kertoo s en )

    Rikkinäiset hampaat ja ainainen tuska on SUURI TERVEYSRIKSI !

    lastenleikkiä verrattavissa silloin 50---60 luvuilla

    VOIN KERTOA ETTÄ SE EI KOSKE LAINKAA NYKYÄÄN ! Minulta otettiin yhteensä 17 rikkinäistä / risaa hammasta ja 5 kpl enimmillään -yhtäaikaa--- Nykyaikana hammaslääketiede ja menetelmät on kehittyneet niin että on AIVAN TURHA pelon vuoksi jättää esim tekohampaita ottamatta !

    Kokoproteesilla on menty nyt muutama kuukausi ja kyllä on mieli levollinen ja iloinen kun kaikki tuska / paska on taakse jäänyttä !

    Äänestä

  • olet oikealla tiellä--- kirjoitti:

    Sain vastauksia tosi nopeasti, kyllä te olette ystävällisiä kun kannustatte ihan vierasta ihmistä!
    Vielä mietin niitä kulmahampaiden poistoja, onkohan jotenkin vaikeampia poistaa?
    Ja ne hampaat sitten proteesissa, näin ne viime käynnillä hammaslääkärissä, etuhampaat näyttivät pitkiltä.
    Kyllä jännittää ihan hirveästi!

    Hyvä syksyä teille vastanneille!

    Äänestä

  • den som började kirjoitti:

    Minulla on yläleuassa muutama hammas vähemmän kuin sinulla ja olen harkinnut "vasta" osaproteesia. Samoin hammaslääkäri ehdotti tätä jo parisen vuotta sitten. Onko sinulla loput hampaat niin huonokuntoiset että nekin pitää poistaa? Minulla on jouduttu poistamaan mm. toinen kulmahammas ja sen poisto teetti runsaasti työtä. Minulla jäljelle jääneet hampaat on kohtuullisessa kunnossa, joskin yhdessä kruunusta on suurin osa paikka-ainetta (taidetaan poistaa protetoinnissa).

    Lokakuussa olen menossa vuotuiseen tarkastukseen jossa samalla olisi tarkoitus käynnistää tätä osaproteesiprojektia, katsotaan mihin päädytään.

    Äänestä

  • !!!!!!! kirjoitti:

    En suosittele osaproteesia jos sinulla on parodontoiitti. Mulle laitettiin sellainen pari vuotta sitten yläleukaan. Nyt purenta on madaltunut taudin edetessä niin paljon että pakko on poistaa viimeisetkin hampaat. En kyllä ymmärrä että kahdessa vuodessa voi niin paljon madaltua että syöminen ja puhuminen vaikeutuu. Paljon halvemmaksi olisi tullut jos olisin ymmärtänyt laitta kokoproteesit silloin. Sitäpaitsi hampaat ovat aika löysässä.
    Jos sulle ei ole parodontoiittiä niin osaproteesi voi olla hyvä vaihtoehto, pysyy hyvin suussa.

    Äänestä

  • den som började kirjoitti:

    Sain vastauksia tosi nopeasti, kyllä te olette ystävällisiä kun kannustatte ihan vierasta ihmistä!
    Vielä mietin niitä kulmahampaiden poistoja, onkohan jotenkin vaikeampia poistaa?
    Ja ne hampaat sitten proteesissa, näin ne viime käynnillä hammaslääkärissä, etuhampaat näyttivät pitkiltä.
    Kyllä jännittää ihan hirveästi!

    Hyvä syksyä teille vastanneille!

    ensiksi : PELKOSI JA JÄNNITTÄMISESI ON AIVAN TURHAA,,,,,, tulet sen aikanaan kyllä huomaamaan !

    Minun tilanteeni oli se ett viimeiksi hampaitani oli hoidettu vuonna 1959 alakoulussa erään äkäisen wanhapiika h-lääkärin toimesta ?

    Huonot ja pelottavat kokemukset pitivät minua hammaslääkätin tuolista kaukana aina viime kevääseen asti jolloin " rohkaisin " mieleni PAKON EDESSÄ ja kävelin h-lääkäriin ilmoittamalla ,että KAIKKI POIS js uudet tilalle !( 15 hammas-tynkää pois joiden ottaminen ei edes tuntunut hyttysenpistoa isomalta )

    Hävetti suunattomasti aukaista suuta koska siellä oli vain mustien hampaiden lisäksi autokuormallinen hammaskiveä ,jota erittäin ystävällinen ja ymmärtäväinen lääkäri ihmetteli ja pyysi jopa koleegiota "ihastelemaan " harvinaisen isoa ja vahvaa hammaskivetystäni-

    Erittäin nopeaan tahtiin suuni puhdistettiin kaikesta saastasta hoidettiin penisiliinillä tulehdus-arvot pois ja kohta havahduinkin istuvani hammasteknikon tuolissa ottamassa eka muotteja ikenistä !

    koko prosesiin meni aikaa n 2 kuukautta ja nyt suuni aukeaa herkästi hymyyn jopa tuntemattomille ja huoleni suuresta terveysriskistä on taakse jäänyttä elämää,,,

    Nykyaikainen hammaslääketiede on kehittynyt huimaa vauhtia ja samalla on myös lääkäreiden kyky käsitellä potilaita parantunut ainakin 1000 x kertaisesti joten TURHA JÄNNITYS JA PELKO POIS !

    Äänestä

  • HYMYHUULIN---60V kirjoitti:

    voin vahvistaa mielipiteesi !

    Äänestä

  • uusi hymy jo vuoden ! kirjoitti:

    voin vahvistaa mielipiteesi !

    jotka on vaivattomia ja toimii kuin pikajunan vessa !

    Äänestä

  • Minä sain tänään uudet leegot eli proteesit ylös ja alas ja kuinka hitossa oppii syömään tuntuu että ei millään onnistu pitääkö alkaa pilliruualla elämään ja kauanko kestää kun oppii edes puhumaan kuten ennen,hymy on kyllä komea mutta näyttäisi että olis nuuskaa ylähuulen alla vai onko vaan oudoksestaan niin kumma olo kun kuukauden ollut ilman hampaita.kiitoksia asiallisista vastauksista

    Äänestä

  • old_profile_47396 kirjoitti:

    Minä sain tänään uudet leegot eli proteesit ylös ja alas ja kuinka hitossa oppii syömään tuntuu että ei millään onnistu pitääkö alkaa pilliruualla elämään ja kauanko kestää kun oppii edes puhumaan kuten ennen,hymy on kyllä komea mutta näyttäisi että olis nuuskaa ylähuulen alla vai onko vaan oudoksestaan niin kumma olo kun kuukauden ollut ilman hampaita.kiitoksia asiallisista vastauksista

    Tuolla on muutama vinkki.
    http://www.erikoishammasteknikkoliitto.fi/index.phtml/art/6016/t/articles1

    Äänestä

Häneltä on kaikki omat hampaat menneet, mutta tekareita hän ei käytä. sanoo, että kutittavat kitalakea ja saavat hänet oksentamaan - pelkää tukehtuvansa. Minä olen yrittänyt patistaa toiselle teknikolle, koska epäilen ensimmäisen taitoja. Jotain vikaa niissä täytyy olla, jos eivät tunnu mukavalta. Vai ei kai kukaan voi olla kitalaeltaan niin yliherkkä?!

Olisi ihanaa katsella valkohampaista miestä, kun hän muuten on niin söpö.

Äänestä
  • kaveris pitää ensin tottua tekareihin ja pakottaa itseään pitämään niitä, sillä tavalla sitten ajan mittaan ne alkaa tuntua mukavilta!

    Äänestä

  • maalaisjärki käteen kirjoitti:

    kaveris pitää ensin tottua tekareihin ja pakottaa itseään pitämään niitä, sillä tavalla sitten ajan mittaan ne alkaa tuntua mukavilta!

    mutta hän uskoo olevansa aivan erityisen herkkä. Yökkäysreaktio on kuulemma aina ollut vahva. Minusta siedätyshoito on yksi mahdollinen ratkaisu, tai sitten parempien tekareiden laitto - voihan niissäkin olla vikaa?

    Äänestä

  • hampaattoman kaveri kirjoitti:

    mutta hän uskoo olevansa aivan erityisen herkkä. Yökkäysreaktio on kuulemma aina ollut vahva. Minusta siedätyshoito on yksi mahdollinen ratkaisu, tai sitten parempien tekareiden laitto - voihan niissäkin olla vikaa?

    Edelliselle
    Vie se ukko teknikolle, se kyllä näkee onko vika proteesissa vai onko vain kyse siitä että ukko ei oo pitänyt niitä suussa tarpeeksi!

    Äänestä

  • mie oon niin herkkä ett jos kitalakeenlaitetaan jotain mie oksennan.
    eli mulla hampaat aivan kamalassa kunnossa ylhäältä mutta en uskalla mennä hammaslääkäriin kun viimeisin ei antanut piikkiä kun oli kuollut hammas. ei se ien kumminkaan oo kuollut vaikka hammas on.

    Äänestä

vittu joo meni tekarit ja pari muutakin hammasta ettei voi enään uudestaa kiiinnittää siltoja mut miten se nasta toimis. kysyy kun ei tiedä.

Äänestä

Olen myös vakavissani miettinyt tekohampaita, sillä hampaat on tosi huonossa kunnossa, ja lykkään hampaiden hoitoa, aivan tietoisesti.

Miten kauan noin kestää, kun saa tekohampaat, ja mitähän maksaa?

Äänestä
  • Hampaattomana ei ole pakko olla hetkeäkään, proteesin voit saada suuhun samalla kun viimeiset otetaan pois. Tuossa se huono puoli, että joudut nopeammin pohjauttamaan proteesia, koska ikenet "kutistuu" kun poistokohdat paranee. Proteesia en ottanut hammaslääkärin kautta vaan suoraan erikoishammasteknikolta. Näin toimien säästät rahaa, koska hammaslääkärihän luonnollisesti ottaa oman osuutensa mikäli sitä kautta ne otat. Mulla maksoi alaproteesi pari kuukautta sitten 550€.
    Täällä kirjoitellaan paljon, että mikäli poistojen jälkeen malttaa olla pari kuukautta hampaitta, niin proteesia ei tarvitse niin nopeasti pohjauttaa. Tuttavallani tehtiin juuri noin ja pohjaus oli kuitenkin edessä parin kuukauden päässä. Pohjaus itsessään on helppo juttu, siinä olet hampaitta 3-4h.

    Äänestä

  • Hymyhuulet. kirjoitti:

    Hampaattomana ei ole pakko olla hetkeäkään, proteesin voit saada suuhun samalla kun viimeiset otetaan pois. Tuossa se huono puoli, että joudut nopeammin pohjauttamaan proteesia, koska ikenet "kutistuu" kun poistokohdat paranee. Proteesia en ottanut hammaslääkärin kautta vaan suoraan erikoishammasteknikolta. Näin toimien säästät rahaa, koska hammaslääkärihän luonnollisesti ottaa oman osuutensa mikäli sitä kautta ne otat. Mulla maksoi alaproteesi pari kuukautta sitten 550€.
    Täällä kirjoitellaan paljon, että mikäli poistojen jälkeen malttaa olla pari kuukautta hampaitta, niin proteesia ei tarvitse niin nopeasti pohjauttaa. Tuttavallani tehtiin juuri noin ja pohjaus oli kuitenkin edessä parin kuukauden päässä. Pohjaus itsessään on helppo juttu, siinä olet hampaitta 3-4h.

    Tässä mun kustannukset, TK:ssa kaikkien hampaiden poisto 4 käyntiä hinnaksi tuli noin 260€ kaikkiaan mukana yksi hankala poisto josta velotettiin ylimääräistä, ylä- ja alaproteesien hinnaksi tulee 880€, 1½ - 2 viikkon kuluttua muottien otosta pitäisi valmiit proteesit olla suussa.
    Itse olen ollut 3 kuukautta ilman hampaita, parin viikon kuluttua ensimmäinen käynti teknikolla, teknikon loman vuoksi viivästyi kuukaudella proteesien saanti.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kiitollinen vastauksista kirjoitti:

Kertokaa te joilla on kokoproteesit yläleuassa miten nopeasti totuitte niihin ja missä iässä hankitte niitä.
Ensi viikolla poistetaan multa 9 ylähammasta ja saan proteesit heti sen jälkeen.
Kauhistutta vaan ne poistot ja mietin koska voin taas olla ihmisten seassa, olen palveluammatissa.
Ikää on 50 ja paradontoiitti syynä poistoihin.
Miten kestitte hampaiden poistot?
Oliko tekohampaat "hyvän" näköiset suussa vai näyttikö ihan vieraalle?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu