Karavaanarit

Teillä karavaanareilla/kausipaikkalaisilla taitaapi olla todella huono itsetunnon puute, kun hermostutte niin herkästi kun täällä vähän "vittuillaan" teille teidän hienosta harrastuksesta. Niinhän täällä suomi24:lla tehdään kaikilla palstoilla, mutta teikäläiset vetävät heti herneen nenään. Näin se vaan on.
4188
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Olen vaunuillut nyt 4 vuotta. Lapset 2 ja 5 vuotiaat. Tänä kesänä kiesimme kuopion ympäristössä, poikkesimme myös Outokummussa ja Suonenjoella ja toki luostareissa. Viikko meni kaunista savon maata katsellessa.

En ole kuin kerran SFC-alueelle uskaltautunut koko vaunuilu-aikanani, muuten majoitumme kaupallisilla alueilla tai sukulaisten pihoilla. Tuolla toisessa ketjussa aloittelevan karavaanarin ihmettely uudistumistarpeesta sai vastaansa sellaisen ryöpytyksen, että hyi.

En morjesta enää toisia vaunuilijoitakaan, ellei olla tavattu jossain kaupan pihalla tai alueella aiemmin. Siis todella junttimaista riidan haastamista, oli paikka sitten grillikatos tai huoltorakennuksen keittiö. Miten ihmiset viitsivätkin pilata lomansa puhumalla paskaa vaununaapuristaan tai tietyistä vaunumerkeistä. Sama meteli näyttää jatkuvan täällä, väitellään väittelemisen takia, asiasta ei ole enää tietoakaan. En ole kahteen vuoteen maksanut edes jäsenmaksua enää, vaunuilla voi ilman riitaisaa järjestöäkin. Joillekin näyttää olevan elämäntehtävänä suupaskan heittäminen (alatyylinen ilmaisu, mutta näyttää olevan vaunuilijoille normaalia kielenkäyttöä).

Uudistumista todellakin kaipaa koko vaunuilukulttuuri.

Äänestä
  • Ollaan ekaa kesää kierrelty, myös useilla, useilla SFC-alueilla. Ei mitään moitteen sijaa. Joka paikassa on ollut todella ystävällinen vastaanotto enkä ole kokenut minkäänlaista kyräilyä. Ollaan saatu olla rauhassa, toisaalta ihmiset ovat jääneet niitänäitä juttelemaankin. Alueilla kaikki vähintään tervehtivät, miksi enempää odottaisin vierailta ihmisiltä.
    Hinnat ovat puolet halvempia kuin kaupallisilla alueilla, sosiaalitilat ja keittiöt vähintään yhtä siistejä, sauna kuuluu joka ilta hintaan. Alueet ovat rauhallisia, ei mitään yö-örvellyksiä. Kyllä jäsenmaksu on moneen kertaan "tienattu".
    Viisveisaan tämän palstan puheista tai liiton riidoista, eivät ne meitä kosketa mitenkään. Tien päällä moikataan, sehän on vain hauska ja hyvä vanha tapa, kuten mm. motoristeilla.

    Äänestä

  • oib kirjoitti:

    Ollaan ekaa kesää kierrelty, myös useilla, useilla SFC-alueilla. Ei mitään moitteen sijaa. Joka paikassa on ollut todella ystävällinen vastaanotto enkä ole kokenut minkäänlaista kyräilyä. Ollaan saatu olla rauhassa, toisaalta ihmiset ovat jääneet niitänäitä juttelemaankin. Alueilla kaikki vähintään tervehtivät, miksi enempää odottaisin vierailta ihmisiltä.
    Hinnat ovat puolet halvempia kuin kaupallisilla alueilla, sosiaalitilat ja keittiöt vähintään yhtä siistejä, sauna kuuluu joka ilta hintaan. Alueet ovat rauhallisia, ei mitään yö-örvellyksiä. Kyllä jäsenmaksu on moneen kertaan "tienattu".
    Viisveisaan tämän palstan puheista tai liiton riidoista, eivät ne meitä kosketa mitenkään. Tien päällä moikataan, sehän on vain hauska ja hyvä vanha tapa, kuten mm. motoristeilla.

    Aivan samoin olen kokenut. Tuolla toisella palstalla jotkut kyseli kokemuksia lääkärikäynneistä. Selvästi oli nähtävissä sielläkin, että oli ihmisiä, jotka ei olleet mihinkään tyytyväisiä, ja niitä, joilla oli sekä hyviä että seassa huonoja kokemuksia, mutta eivät ne huonot kokemukset tee asiasta yksinomaista totuutta. Jos koki kaiken olleen pielessä, niin kyllä silloin sinne pääkopan sisältä pitää syytä löytyä, kuten se tälläkin saitilla on. Ilmiselvästi näkee viestien sisällöstä, missä kunnossa on se vinttikamari, onko valoja lainkaan käytössä?

    Äänestä

itä tarkoittaa "huono itsetunnon puute"?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


nuo teiden mustalaiset kirjoitti:

Teillä karavaanareilla/kausipaikkalaisilla taitaapi olla todella huono itsetunnon puute, kun hermostutte niin herkästi kun täällä vähän "vittuillaan" teille teidän hienosta harrastuksesta. Niinhän täällä suomi24:lla tehdään kaikilla palstoilla, mutta teikäläiset vetävät heti herneen nenään. Näin se vaan on.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu