Paljon on lehdissä kerrottu vanhustenhoidon nykytilanteesta, joka onkin hälyttävä, jos kertomukset ja kokemukset pitävät paikkansa. Olen itse pitkäaikaisosastolla työssä ja voin kertoa omia näkemyksiä ja kokemuksia...
Kohtelen vanhuksia kunnioituksella, arvostaen heidän elettyä elämäänsä ja itsemääräämisoikeuttaan. Kuuntelulla, läsnäololla ja kunnioittavalla kosketuksella on suuri merkitys. Kuuntelen omaisia ja otan heidän ja hoidettavan toiveet huomioon hoitotyössä, vaikka ne eivät usein kohtaakkaan.Omaisten olisi hyvä miettiä, onko toive todellakin hoidettavan itsensä vai omaisen omasta riittämättömyyden tunteesta kumpuava asia. Tuen omaisia heidän surussaan kuoleman kohdatessa ja ymmärrän myös heidän ahdistuksensa ja huolensa omaisensa hoidosta ja sen tasosta. Yritän toimia niin, että vanhuksen elämä olisi turvallista ja että heillä olisi vielä niitä ilonkin hetkiä loppuelämänsä taipaleella.
Joskus on turvallisempaa pitää vanhus tuolissa, vyöllä "sidottuna" ihan hänen oman ja muidenkin turvallisuuden vuoksi. Olisihan se ihanaa, jos heitä ei tarvitsisi turvavöin sitoa, mutta emme halua, että käy ns. turhia tapaturmia.
Kaatumisia on tapahtunut, ja lonkkaa murtunut, ruhjeita tullut ja syyttävä sormi osoittanut hoitajaa.
Se hetki tuolissa päiväsalissa muiden kanssa piristää kuitenkin vanhustakin, ettei tarvitse koko ajan sängyssä makoilla, mutta turvallisuussyistä haaruvyöllä turvattuna. Usein tuoliin nosto on kuitenkin vasten vanhuksen omaa tahtoa, silloin on kuunneltu omaista ja toimittu heidän toiveensa mukaan. Ulkoiluun on aikaa aniharvoin, onneksi on ihania omaisia, jotka tulevat je vievät omaansa ulkoilemaan, kotona poikkeamaan ja muuta mukavaa ja onneksi on ihania vapaaehtoisia, jotka silloin tällöin vievät kynnelle kykeneviä ulos, ja muillakin on joskus mahdollisuus ulkoiluun, osaston parveketiloja käytetään kesäisin tiuhaan. Sinne viedään usein myös petipotilaita...
Ruokailuhetken yritän rauhoittaa mukavalla jutustelulla ja täydellä läsnäololla. Avustan itsesyöviä ja syöttelen syötettäviä. Maanittelen maistamaan ja avaamaan suunsa..Aina ei vaan maistu. Väkisin en heitä ala syöttelemään. Usein käy niin, että mukavan jutustelun lomassa ruoka alkaakin maistumaan. Aika on rajallista, mutta monasti olen itse hotkinutkin sitten ruokani, kun jo muut työt painavat päälle. Siihen on monia syitä, miksi ruoka ei vanhukselle maistu. Energian kulutus on minimaalista, lääkkeet vievät ruokahalua, ruoka ei ole mieleistä, nieleminen jostain syystä hankalaa ym. Kokonaisuudessaan he päivän aikana kuitenkin syövät, yleensä kommentit ovat ruoan tullessa, että taasko pitäisi jaksaa syödä? Useimmilla ruoka on soseutettua ruokaa, huonojen hampaiden vuoksi, tukehtumisvaaran vuoksi... tekohampaita on useilla, mutta iän myötä ikenet muuttuvat jonkin verran , tekohampaat louskuvat kilvan leivän tai lihapalojen seurana suussa, ei kiinnitysgeelitkään enää auta, silloin siirrymme sosemaiseen ruokaan..maku niissä on aivan sama, vain pureskeluvaihe jää pois. Moni vanhus ei pystyisi syömään mitään, ellei tarjolla olisi soseutettua ruokaa.
Lääkitys puhuttaa myös. Me yritämme vähentää systemaattisesti ns. "turhia" lääkkeitä lääkärin kanssa yhteistystyössä. Mutta monesti vanhuksen oma vointi ja ahdistuneisuus ja harhat pakottavat lääkitsemään. Itse haluaisin ainakin, että saisin lääkettä, jos vointini olisi huutelevainen ja ahdistunut ja aggressiivinen. Tähtäämme kuitenkin aina hoidettavan voinnin kohentamiseen ja helpottamiseen ja lääkkeet annetaan aina ja vain lääkärin määräyksistä Silloin jos hoidettavan oma tai osaston muiden asukkaiden turvallisuus on vaarassa, esim. kävelevän aggressiivisen vanhuksen toimesta, on ryhdyttävä tarvittaviin toimenpiteisiin, enkä koe sitä ollenkaan pahana.
Työ vanhusten parissa on ihanaa, palkitsevaa, fyysisesti raskasta, henkisesti raskasta, surullista, iloista ja valitettavasti usein kiireen siivittämää..mutta kun muistaa hoitaa kaikkia niin kuin haluaisi itseään joskus hoidettavan ja ja iloitsee ja suree ja myötäelää, niin voi sanoa, että on onnistunut työssään... huonoja päiviä on joskus itse kullakin, myös hoitajalla..olemme ihmisiä vain mekin. Jokaisella alalla löytyy myös niitä, jotka eivät ko. työhön sovellu. Jos ei jaksa, halua tai pysty työhönsä, niin olisi hyvä miettiä alanvaihdosta. Minä ainakin aion alalla pysyä ja tehdä parhaani ja olla ylpeä työstäni.
Kohtelen vanhuksia kunnioituksella, arvostaen heidän elettyä elämäänsä ja itsemääräämisoikeuttaan. Kuuntelulla, läsnäololla ja kunnioittavalla kosketuksella on suuri merkitys. Kuuntelen omaisia ja otan heidän ja hoidettavan toiveet huomioon hoitotyössä, vaikka ne eivät usein kohtaakkaan.Omaisten olisi hyvä miettiä, onko toive todellakin hoidettavan itsensä vai omaisen omasta riittämättömyyden tunteesta kumpuava asia. Tuen omaisia heidän surussaan kuoleman kohdatessa ja ymmärrän myös heidän ahdistuksensa ja huolensa omaisensa hoidosta ja sen tasosta. Yritän toimia niin, että vanhuksen elämä olisi turvallista ja että heillä olisi vielä niitä ilonkin hetkiä loppuelämänsä taipaleella.
Joskus on turvallisempaa pitää vanhus tuolissa, vyöllä "sidottuna" ihan hänen oman ja muidenkin turvallisuuden vuoksi. Olisihan se ihanaa, jos heitä ei tarvitsisi turvavöin sitoa, mutta emme halua, että käy ns. turhia tapaturmia.
Kaatumisia on tapahtunut, ja lonkkaa murtunut, ruhjeita tullut ja syyttävä sormi osoittanut hoitajaa.
Se hetki tuolissa päiväsalissa muiden kanssa piristää kuitenkin vanhustakin, ettei tarvitse koko ajan sängyssä makoilla, mutta turvallisuussyistä haaruvyöllä turvattuna. Usein tuoliin nosto on kuitenkin vasten vanhuksen omaa tahtoa, silloin on kuunneltu omaista ja toimittu heidän toiveensa mukaan. Ulkoiluun on aikaa aniharvoin, onneksi on ihania omaisia, jotka tulevat je vievät omaansa ulkoilemaan, kotona poikkeamaan ja muuta mukavaa ja onneksi on ihania vapaaehtoisia, jotka silloin tällöin vievät kynnelle kykeneviä ulos, ja muillakin on joskus mahdollisuus ulkoiluun, osaston parveketiloja käytetään kesäisin tiuhaan. Sinne viedään usein myös petipotilaita...
Ruokailuhetken yritän rauhoittaa mukavalla jutustelulla ja täydellä läsnäololla. Avustan itsesyöviä ja syöttelen syötettäviä. Maanittelen maistamaan ja avaamaan suunsa..Aina ei vaan maistu. Väkisin en heitä ala syöttelemään. Usein käy niin, että mukavan jutustelun lomassa ruoka alkaakin maistumaan. Aika on rajallista, mutta monasti olen itse hotkinutkin sitten ruokani, kun jo muut työt painavat päälle. Siihen on monia syitä, miksi ruoka ei vanhukselle maistu. Energian kulutus on minimaalista, lääkkeet vievät ruokahalua, ruoka ei ole mieleistä, nieleminen jostain syystä hankalaa ym. Kokonaisuudessaan he päivän aikana kuitenkin syövät, yleensä kommentit ovat ruoan tullessa, että taasko pitäisi jaksaa syödä? Useimmilla ruoka on soseutettua ruokaa, huonojen hampaiden vuoksi, tukehtumisvaaran vuoksi... tekohampaita on useilla, mutta iän myötä ikenet muuttuvat jonkin verran , tekohampaat louskuvat kilvan leivän tai lihapalojen seurana suussa, ei kiinnitysgeelitkään enää auta, silloin siirrymme sosemaiseen ruokaan..maku niissä on aivan sama, vain pureskeluvaihe jää pois. Moni vanhus ei pystyisi syömään mitään, ellei tarjolla olisi soseutettua ruokaa.
Lääkitys puhuttaa myös. Me yritämme vähentää systemaattisesti ns. "turhia" lääkkeitä lääkärin kanssa yhteistystyössä. Mutta monesti vanhuksen oma vointi ja ahdistuneisuus ja harhat pakottavat lääkitsemään. Itse haluaisin ainakin, että saisin lääkettä, jos vointini olisi huutelevainen ja ahdistunut ja aggressiivinen. Tähtäämme kuitenkin aina hoidettavan voinnin kohentamiseen ja helpottamiseen ja lääkkeet annetaan aina ja vain lääkärin määräyksistä Silloin jos hoidettavan oma tai osaston muiden asukkaiden turvallisuus on vaarassa, esim. kävelevän aggressiivisen vanhuksen toimesta, on ryhdyttävä tarvittaviin toimenpiteisiin, enkä koe sitä ollenkaan pahana.
Työ vanhusten parissa on ihanaa, palkitsevaa, fyysisesti raskasta, henkisesti raskasta, surullista, iloista ja valitettavasti usein kiireen siivittämää..mutta kun muistaa hoitaa kaikkia niin kuin haluaisi itseään joskus hoidettavan ja ja iloitsee ja suree ja myötäelää, niin voi sanoa, että on onnistunut työssään... huonoja päiviä on joskus itse kullakin, myös hoitajalla..olemme ihmisiä vain mekin. Jokaisella alalla löytyy myös niitä, jotka eivät ko. työhön sovellu. Jos ei jaksa, halua tai pysty työhönsä, niin olisi hyvä miettiä alanvaihdosta. Minä ainakin aion alalla pysyä ja tehdä parhaani ja olla ylpeä työstäni.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kiitos.
Olen ps niitä vaikeita kriittisiä ihmisiä, mutta kuulostaa ok.
hoito on ala josta ei kiitosta heru hoitajille.
Mikseiköhään vanhainkodeissa ole mies hoitajia?
pieni palkka, ikävät työajat,likaista(kakkaa),raskasta..... lista on pitkä.
Juttuja paisutellaan tehdään kärpäsestä härkänen ei vanhusten hoito ole niin huonolla tolalla.
dementoitunut vanhus vaatii 24h valvontaa yks yökkö ei välttämättä kerkiä joka paikkaan.
Omaiset narisee ja vaatii mahdottomia HEI siellä voi omaiset käydä myös katsomassa ja auttamassa!!
T: Mies ei hoitoalalla