Nato olisi viimeinen naula Suomen arkkuun!

Kaikki esi-isiemme työ ja uhraukset menisivät viimeistä pisaraa myöten hukkaan, jos liittyisimme Natoon!

Vain isänmaan petturit voivat olla Naton kannalla!
"Raukat menköön merten taa"!

Jos liitymme Natoon, niin Suomi ei selviäiasi enää mahdollisesta seuraavasta sodasta, eikä maastamme jäisi mitään jäljelle, paitsi kuoppia.

En kannata Venäjää millään tavoin, mutta valitettavasti Venäjä on naapurimme, jonka kanssa laiha sopu on parempi, kuin lihava riita.

Natolla ei ole mitään tekoa Suomessamme millään muotoa, ja se lisäisi vain ainoastaan puolustusmenojamme.
Puolustusmenomme kattaisi siis osaltaan USAn impperialistisia päämääriä heidän varastaessa maapallon väheneviä luonnonvaroja.
Naton "turvallisuustakuu" tarkoittaa Suomeksi sitä, että seuraavassa mahdollisessa sodassa Suomi tuhottaisiin niin tuusannuuskaksi, jonka jälkeen täällä olisi turvallista, kun ei kukaan enää takuulla voisi täällä elää!

Sota on nyky-USAlle välttämättömyys, joita CIA tehtailee ympäri maapalloa.
Maailmassa 2/3 aseista valmistetaan USAssa.

USA olisi konkurssissa, jollei maailmassa sodittaisi!

Nato olisi viimeinen askel kohti helvettiä ja lopullista orjuutta vailla mitään tulevaisuutta maallemme!
472
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

En ymmärrä Miksi Nää Impivaaran-Pöykärit haluis nuolla peppua kiivaasti, ja päästä sosialisti Obaman Syliin, mutta Impivaaran Musta-ihoiset pitäs heidän mielestään käännyttää pois. ja Saada tilalle 100000 Usa,n Sexy-käämpää mustaa sotilasta kävelemään Suomeen.. Katsellut Thailand.ssa Niitä Usa.n Mustaa sotilasta, niitä riittää. tuhansin näärin, ja Ne kyllä nussii Teidän Naiset Takaan.. Neon Paljon Kalliimpa käveliöitä. kuin nämä Nykyiset.. Tietty Kehä III pohjoiseenpäin 3/4 Impivaaraa poronhoito aluetta tyhjillään Tukikohdaksi lahjoittaa.. sopis 10000 hornrttia testaamaan pohjoista-ulottuvuutta... .. Nauraa.... Nauraa.. teidän Puhdistautumis--Nato-Kiimaa... ps. Hagglund joka Mielestäni Järjissään, Haluu Suomen miehet Afganistanista POIS Naton Hyökkäys sodasta Heti... Nimestä päätellen tää Uusi on Nimensä Väärtti "Puheloinen"

Äänestä

NATO ei pysty turvaamaan rauhaa. Kummallista kuinka isänmaallisina itseään pitävät ihmiset voivat olla NATO:n liittymisen kannalla. Suomea ei uhkaa mikään ulkovalta, eikä mitä luultavammin tule uhkaamaankaan. Politiikkojen tehtävä on ylläpitää hyviä suhteita naapurimaihin, eikä haikailla sotretkiä. Sodat on Suomen osalta sodittu. Kaikki sodat, yli sata, on hävitty (puol.voimien mukaan) NATO:n tehtävä saattaa tulevaisuudessa olla Islamin torjunta, mutta paras keino Suomelle olisi torjua muslimilaumat rajoillamme ja pyytää jo Suomessa olevia palaamaan kotimaihinsa.

Äänestä
  • päästä Nato kylpyyn pis Suomettumisesta.. Mutta Sääli kun Musta NATO mies pesee, jäljelle jää Kuitenkin Vain Tsuhna..

    Äänestä

  • haloo. onks valoo?? kirjoitti:

    päästä Nato kylpyyn pis Suomettumisesta.. Mutta Sääli kun Musta NATO mies pesee, jäljelle jää Kuitenkin Vain Tsuhna..

    kaikista suurin uhka!

    Nato voi antaa vain tuhoamistakuut!
    Nato on toisen maailmansodan mätä jäänne, jolle ei ole enää tarvetta!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nato on maanpetturuus! kirjoitti:

Kaikki esi-isiemme työ ja uhraukset menisivät viimeistä pisaraa myöten hukkaan, jos liittyisimme Natoon!

Vain isänmaan petturit voivat olla Naton kannalla!
"Raukat menköön merten taa"!

Jos liitymme Natoon, niin Suomi ei selviäiasi enää mahdollisesta seuraavasta sodasta, eikä maastamme jäisi mitään jäljelle, paitsi kuoppia.

En kannata Venäjää millään tavoin, mutta valitettavasti Venäjä on naapurimme, jonka kanssa laiha sopu on parempi, kuin lihava riita.

Natolla ei ole mitään tekoa Suomessamme millään muotoa, ja se lisäisi vain ainoastaan puolustusmenojamme.
Puolustusmenomme kattaisi siis osaltaan USAn impperialistisia päämääriä heidän varastaessa maapallon väheneviä luonnonvaroja.
Naton "turvallisuustakuu" tarkoittaa Suomeksi sitä, että seuraavassa mahdollisessa sodassa Suomi tuhottaisiin niin tuusannuuskaksi, jonka jälkeen täällä olisi turvallista, kun ei kukaan enää takuulla voisi täällä elää!

Sota on nyky-USAlle välttämättömyys, joita CIA tehtailee ympäri maapalloa.
Maailmassa 2/3 aseista valmistetaan USAssa.

USA olisi konkurssissa, jollei maailmassa sodittaisi!

Nato olisi viimeinen askel kohti helvettiä ja lopullista orjuutta vailla mitään tulevaisuutta maallemme!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu