Herää suuri kysymys, että miksi nämä afgaanit, irakilaiset ym. eivät halua rakentaa ja kehittää OMIA MAITAAN? Kehitysmaat pysyvät kehitysmaina, jos aikuiset miehet raukkamaisesti karkaavat länsimaihin sos.turva ja helppojen naisten takia!! Mukana on motiivina levittää ja juurruttaa islam länteen.
=================================================
Ranskan hallitus on päättänyt sulkea laittoman pakolaisten leirialueen Calais´n satamakaupungissa. Alueella majailee satoja Afganistanista ja Irakista kotoisin olevia miehiä, jotka pyrkivät Britanniaan.
Ranskan maahanmuuttoministeri Eric Besson sanoi, että pakolaisten leiri suljetaan tällä tai seuraavalla viikolla. Ministeri sanoi hallituksen lähettävän näin pakolaisten salakuljettajille viestin, että toimintaa ei Calais´ssa enää suvaita.
Calais´n "Viidakoksi" nimetyssä leirissä on elänyt enimmillään 700 laitonta maahanmuuttajaa - nyt heidän määränsä on noin 300.
Ministeri Bessonin mukaan kaikille leirin asukkaille taataan inhimillinen kohtelu - heidät joko listataan turvapaikanhakijoiksi tai palautetaan lähtömaahansa. Besson sanoo, että laittomia ihmissalakuljettajien verkostoja vastaan taistellaan myös muualla Ranskassa.
Calais´n virallinen pakolaiskeskus lakkautettiin 2002, ja sen jälkeen maahanmuuttajia on asunut leireissä kaupungin liepeillä.
=================================================
Ranskan hallitus on päättänyt sulkea laittoman pakolaisten leirialueen Calais´n satamakaupungissa. Alueella majailee satoja Afganistanista ja Irakista kotoisin olevia miehiä, jotka pyrkivät Britanniaan.
Ranskan maahanmuuttoministeri Eric Besson sanoi, että pakolaisten leiri suljetaan tällä tai seuraavalla viikolla. Ministeri sanoi hallituksen lähettävän näin pakolaisten salakuljettajille viestin, että toimintaa ei Calais´ssa enää suvaita.
Calais´n "Viidakoksi" nimetyssä leirissä on elänyt enimmillään 700 laitonta maahanmuuttajaa - nyt heidän määränsä on noin 300.
Ministeri Bessonin mukaan kaikille leirin asukkaille taataan inhimillinen kohtelu - heidät joko listataan turvapaikanhakijoiksi tai palautetaan lähtömaahansa. Besson sanoo, että laittomia ihmissalakuljettajien verkostoja vastaan taistellaan myös muualla Ranskassa.
Calais´n virallinen pakolaiskeskus lakkautettiin 2002, ja sen jälkeen maahanmuuttajia on asunut leireissä kaupungin liepeillä.
Vastaukset 26
Vanhimmat
Kun tämä muslimi-beduiinikulttuuri perustuu hyvin pitkälti siihen että ryöstetään ja otetaan muilta mitä tarvitsevat, mitään ei tarvitse itse tehdä vaan kaikki vain odottaa ottajaansa.
Miksi muslimimaat eivät kehity:
Syynä on uskonto.
Talouselämä ei voi kehittyä koska esim pankkijärjestelmää ei ole kun koraani kieltää koron oton.
Mutta tärkein syy on hillitön väestönkasvu joka johtuu uskonnosta. Esim Gasan väkiluku kasvoi 40 % 90-luvulla. Imaamit huutaa moskeijoissa että miksi teillä on niin vähän lapsia vaikka heillä on yleensä 5 - 9 lasta / äiti. Ja miehellä voi olla neljä vaimoa
Kyllä islamilaisilla pankeilla korko on. Se vain kulkee toisella nimellä, niin pääsevät synnistä.
vaan palkkio. Silloin sitä voidaan korotella yleisistä palkankorotuslinjoista riippumatta.
Sanan mahti on suuri.
tappaa myös perheen sivistyksen, sillä aikuiset eivät lastensa hyysamiselta pääse kehittymään henkisesti aikuiseen psyykkiseen ymmärrykseen, joka vaatii mielenrauhaa, jonka puute puolestaan lisää päätöntä lisääntymistä. Tuloksena on noidankierre, joka aiheuttaa paljon kärsimystä kaikille. Ei ole oikein että niitä kärsimyksiä pitää sitten levittää tännekkin ihmisille, jotka ovat kylmissä ja karuissa olosuhteissa ymmärtäneet tämän eivätkä siten ehdoin tahdoin lisää oman kansansa tuskaa ilman omavaraisia realistisia resursseja monien lasten hankkimiseen, vaikka heitäkin lienee on mutta moraalinsa on kuitenkin kasvattaa lapsistaan työteliäitä.
Oishan täällä Suomessa maaseudulla toisaalta autiota tilaa monille, mutta EI näillä paraikaan tarjottavilla elinstandarderillamme, joita meillä hädin tuskin on varaa/halua tarjota omillemme
En tiedä, mutta epäilen että kehityksen esteenä on se ettei kellään ole niin suurta sukua, klaania tahi heimoa että voisi niinkin suuria maita ottaa kokonaan haltuunsa? Tai sitten niissä on sen verran väkeä jäljellä joka vastustaa totaalista islamistista hallintoa sen verran, että ns rauhaa ei pääse syntymään? Tässä näin oletuksena pari ajatusta.
Eivät kykene samaan kuin valkoiset euroopassa ja ameriikassa, eivätkä samaan läheskään kuin aasialaiset.
Uskonto on este, totaalinen este, mutta vain koska he haluavat sen olevan este.
Heillä ei ole samaa kehitysvimmaa kuin meillä euroopassa, sitä paitsi he itse haluavat jarruttaa jopa meidän kehitystämme.
Iran, irak, syyria, palestiina jne...eivät koskaan tule pääsemään samalle tasolle kuin valkoinen valtaväestö, heillä ei ole edellytyksiä siihen.
Valitettavasti he sitten haluavat käyttää systeemiämme hyväkseen ja karkaavat sitten maamme kiusaksi:)
Toisaalta, ymmärrän hyvin ettei sinne haluaisi jäädäkkään:)))
Mitähän valkoista valtaväestöä on Iranissa, Irakissa, Syyriassa ja Palestiinassa?
Jos aloitamme Iranista, sen väestöstä 50-60% on persialaisia, siis indo-arjalaisia ja indo-arjalaista kieltä puhuvia. Kurdeja on 10%, azereja 20%. Shiioja on enemmistö, 90%. Iran - entinen Persia - on paljon vanhempi kulttuurivaltio kuin yksikään Euroopan maa, puhumattakaan Amerikasta. Iranin historia on monimutkainen ja sisältää jyrkkiä käänteitä, joista kansaa ei varsinaisesti voi syyttää.
Irakissa, kuten yleisesti pitäisi tietää, on käyty viime vuosikymmeninä kolme tuhoisaa sotaa ja lisäksi maa on ollut taloussaarrossa ja on parhaillaankin vieraan vallan miehittämä. Väestön enemmistö on arabeja, loput kurdeja. Uskontoja on kaksi, shiialaisuus ja sunnilaisuus.
Syyria on vanhaa kulttuurialuetta, ja on nykyisin pääasiassa arabimaa - tosin kristittyjä on asukkaista 10% ja heillä on monia etuoikeuksia, kuten omat tuomioistuimet ja omat vapaapäivät. Syyria oli Ranskan miehittämä vuoteen 1946. Syyrialaisilla on ollut jokseenkin vähän mahdollisuuksia kehittää maataan - se on totalitaarisesti hallittu ja on ollut käytännössä sodassa viimeiset 40 vuotta.
Palestiinalaisilla ei ole mitään mahdollisuuksia kehittää alueitaan, kuten jokaisen historiaa, politiikkaa ja uutisia tuntevan pitäisi tietää. Muistin virkistämiseksi tässä tietoa ongelmasta:
http://global.finland.fi/public/default.aspx?contentid=70166
islamilaista ihmistä, yli kymmenessä maassa, useimmat näistä maista ovat vanhoja tieteen ja kulttuurin keskuksia.
Noin 600v ajanlaskumme jälkeen näissä maissa tapahtui jotain merkillistä, tieteet ja kulttuuri hävisivät. Niiden tilalle tuli islam, rukous ja alistuminen. Alkoi pyhä sota vääräuskoisia vastaan, jokainen demokratia on islamin vihollinen, vaarallinen esimerkki, tuhottava mieluimmin ennemmin kuin myöhemmin.
Sanoin hieman huonosti, tarkoitin tietysti valta väestöllä sitä kohta vähemmistönä olevaa vaaleampaa ihmiskantaa euroopassa, usassa jne....
Palestiina on asia erikseen oikeastaan, juutalaiset tietysti ovat halunneet pyhän paikkansa itselleen, en jaksa siihen ottaa nyt kantaa, tästä voisi puhua vaikka vuoden putkeen eikä päästä mihinkään:)
Olen kuitenkin Israelin puolella jos kysytään, hehe:)
Syyriasta olikin hyvä tietää tuo mitä sanoit, en ole itse kuullut mitään muuta kuin rasistista syrjimistä kristittyjen kohdalla, mutta voi olla että infoni on ollut väärä?
Tässä pari linkkiä eräästä muslimimaasta. Seuraavaksi avaaja varmaankin selittelee että helppoahan se on rakentaa kun on öljyä. Ei se öljykään ”ihan issekseen” kehitykseksi muutu. Siinä tarvitaan lisäksi älyä ja taitoa.
DUBAI-1
http://images.google.com/imgres?imgurl=http://www.studentsoftheworld.info/sites/country/img/20380_dubai_towers.jpg&imgrefurl=htt...
DUBAI-2
http://images.google.com/imgres?imgurl=http://wautsi.com/wp-content/uploads/2008/09/burj-dubai-maailman-korkein-rakennus-3.jpg&i...
savimajaa kummallisempaa pystyyn. Ulkomaalaiset rakentavat, ja emiirit maksavat.
saa öljystä vain 6% tuloistaan. Maa on kasvava keskus mm. informaatioteknologiale, pankkitoiminnalle ja matkailulle. Siellä on myös tärkeä satama.
Dubain asukkaista 80% on kotoisin Sri Lankasta, Intiasta, Bangladeshistä ja Pakistanista - syntyperäisiä dubailaisia on kaikkiaan 260 000, joten he eivät millään pysty tekemään kaikkia töitä maassa. Niinpä he palkkaavat väkeä muista islamilaisista maista.
rakennettu öljyrahalla, ja emiraattien öljyraha pyörittää pitkälle Dubaita. Nyt kun Dubain öljytulot näyttävät loppuvan, muutaman vuoden sisällä, monet uskovat maan joutuvan suuriin taloudellisiin vaikeuksiin. Mutta onhan emiraateissa rikkaita ystäviä. Toivottavasti matkailu vetää.
http://www.abbeyit.net/news/?p=104&lang=fi
Kannatat sitten orjatyövoimaakin, kun sen tekee oikea uskontokunta?
Dubai:
http://www.independent.co.uk/opinion/commentators/johann-hari/the-dark-side-of-dubai-1664368.html
Sahinal Monir, a slim 24-year-old from the deltas of Bangladesh. "To get you here, they tell you Dubai is heaven. Then you get here and realise it is hell," he says.
http://www.guardian.co.uk/world/2008/oct/08/middleeast.construction
'We need slaves to build monuments'
It is already home to the world's glitziest buildings, man-made islands and mega-malls - now Dubai plans to build the tallest tower. But behind the dizzying construction boom is an army of migrant labourers lured into a life of squalor and exploitation. Ghaith Abdul-Ahad reports
Ulkolainen keskustelufoorumi:
http://www.therevival.co.uk/forum/general/5075
I guess there is a reason why Muslims and Muslim nations like to concentrate and focus their hate on Israel. its because our own backyard is extremely fugly and an absolute disgrace.
Panorama will finally lift the finger on some of what happens to migrant workers in Dubai who are more or less treated as slaves, maybe even worse as Islam gave slaves some basic rights.
Totta, tuskin itse tekisivät niillä ehdoilla töitä joilla teettävät sitä muilla..
vai palkkaavat islami-maista, lapiomiehet sattaa olla allahin miehiä mutta inssiaivot ovat liljanvalkoisia. ilman heitä dubaissa kudottaisiin mattoja erämaassa.- jaa niin, intiasta tulee hinduja auttamaan viittaveljiä.
lentäsit perseillesi jos omin silmin näkisit rikkaiden muslimimaiden loiston. Jo tymempikin huomaa ettei moisen vaurauden kehittäminen ja ylläpito onnistu aivan helposti.
Vaikka suomalainen tuntee itsensä pieneksi ja mitättömäksi - ennen kaikkea köyhäksi aika monen lähi-idän kaupungin ökyrikkaassa ympäristössä, voi lohduttaa itseään sillä että melkein jokainen muslimimiljonäärin viitan taskussa on Nokia-kännykkä. Muslimi saattaa luoda huvittuneen suopean katseen kun suomalainen osoittaa itseään ja sanoo:
"Me from Nokialand Finland."
..on Lähi-Idässä työskentelevien vierastyöläisten kotimaihinsa lähettämää rahaa. Summa on moninkertainen verrattuna länsimaiden yhteensä maksamaan kehitysapuun.
Aika hyvin "orjuuttaja-arabeilta"!
Se on hienoa se, että orjatyövoiman käytölle löytyy puolustajia kylmää suomea myöten. Tai no, nohan sitä täälläkin 8e/pvä orjuutta.. Hyödytkö sinä 8€/pvä työläisistä jollain tavalla?
http://www.gopetition.com/petitions/stop-exploitation-of-asian-migrant-workers.html
I would like to shed light on the Exploitations of Asian migrant workers in Saudi Arabia by privately owned company due to lack of government mechanism to monitor problems and issues concerning their protection and welfare in time of accident or serious sickness.
Also most of the Asian migrant workers are forced to work long hours without pay and very low payscale compared to other countries.
Lensitkö sinä perseillesi kun ensimmäisen kerran menit eunukin hommiin rikkaan muslimin haaremiin?
Se on sitä suomalaista "huippuosaamista".
Pitää antaa kaikki kunnia rehellisille työmiehille. Lama oli suuri onnettomuus myös vierastyöläisille. Kun Persianlahden rakennustyömaat pysähtyivät, kymmenien tuhansien ahkerien duunareiden oli lähdettävä kotimaihinsa. Onneksi nyt talous on elpymässä. Kun kutsu käy, kehitysmaan rakentajatyöläinen ei epäröi sekuntiakaan vaan palaa välittömästi siihen länsimaisen pikkunatsin pilkkaamaan "orjatyöhön".
**Ei se öljykään ”ihan issekseen” kehitykseksi muutu. Siinä tarvitaan lisäksi älyä ja taitoa.**
Ja sitähän öljymaissa piisaa, älyä ja taitoa:
http://www.gmanews.tv/story/172462/family-of-raped-jailed-pinay-in-ksa-seeks-help
Under Sharia’h Law, unmarried women who engage in sexual acts or are impregnated are liable for the crime of fornication or adultery. Punishment for the two acts varies depending on the judges and whether the person is Muslim or not.
Dennis said his sister has been in jail since September 11. Nerissa has since told him and their mother Deofila in the Philippines about what happened to her last August.
No en sano, ettei haukuta rasistiksi.
Koska muslimit ovat kehitysvammaisia.
kaupallisuus ja korkea lisääntyvyys lämpimissä maissa pitää ihmiset kehitysvammaisina eli eivät kypsy terveeseen aikuisuuteen ikinä elämänsä aikana. Parasta lääkettä siihen voisi tarjota Suomen tai jopa Siperian syrjäiset alueet jalasmökissä yksin asustellen ja tällä hetkellä muuten jänisruttoa levittävien hirvikärpästen syöntiaika voisi osaltaan tehostaa kypsymisvaikutusta hiljaista luontoa tarkkaillessa.