Joulupukki on teloitettu!

Teotwawki

Aivan, luitte oikein. Olin eilen katsomassa Mental Finland näytelmän ensi-iltaa Kansallisteatterissa. Ohjaaja Kristian Smeds tuli suuren kansan tutuksi erikoisella sovituksellaan Tuntemattomasta sotilaasta, jossa presidentti muiden muassa teloitettiin. Nyt esitetty teos oli ollut vierailulla Brysselissä jo keväällä, joten olin saanut siellä asuvilta sukulaisiltani varsin nuivat eväät mennä sitä katsomaan.

Esitys oli kuitenkin suoraan sanoen loistava, mutta saanee lehdistössä ja muussa mediassa ristiriitaisen vastaanoton sen surrealistisuuden takia. Surrealismilla kun taipumus aueta kansalle vasta jälkeen päin.

Tarina on sodan, naiskaupan ja muukalaisvihan manifesti. Se sijoittuu vuosilukuun 2069, jolloin meno on entisestään kiihtynyt. Alun kauniin balettiesityksen jälkeen tavalle astuu voimakkain tehostein varustettu heavybändi soittamaan ja varsinainen näytelmä pääsee vauhtiin.

En kerro tarinan juonta, sitä ei täällä kukaan lue, mutta miten tämä sitten liittyy tämän palstan teemaan? Siten, että eräänä irvokkaana yksityiskohtana on, kun eräs muslimi on kadulla tapettu epäselvissä olosuhteissa, lavalle astuu saksalainen pappi lausumaan ääneen kymmentä käskyä omalla kielellään.

Joulupukki siis teloitetaan lopuksi Smedsmäiseen tyyliin brutaalilla tavalla; hänet ristiinnaulitaan ja kivitetään kuoliaaksi kristuksen kuolintapaa mukaillen.

39

220

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ...

      Minä tykkäsin lapsena joulupukista...

      • tarkoitettu ironiaksi:-)???? Et kuitenkaan usko enää joulupukkiin, jeesukseen etkä maahisiin?????

      • ...
        Teotwawki kirjoitti:

        tarkoitettu ironiaksi:-)???? Et kuitenkaan usko enää joulupukkiin, jeesukseen etkä maahisiin?????

        Se vitutti, kun tajusin, että minulle on valehdeltu ja naureskeltu selän takana:(

        Kun lakkasin uskomasta jumalaan minulle sitten suututtiin. Eikö olekin outoa?

      • ... kirjoitti:

        ja se on etenkin outoa, että vanhemmat valehtelevat lapsille niin paljon. Kukaan ei ole jumalaa todistettavasti nähnyt, mutta häntä rukoillaan monessa kodissa iltaisin lasten kanssa.

      • ...
        Teotwawki kirjoitti:

        ja se on etenkin outoa, että vanhemmat valehtelevat lapsille niin paljon. Kukaan ei ole jumalaa todistettavasti nähnyt, mutta häntä rukoillaan monessa kodissa iltaisin lasten kanssa.

        Minusta on moraalitonta iskostaa lapsen päähän tuollaisia valheita.

        Eikö ole ristiriitaista, että ensin ne valehtelevat, että joulupukki on olemassa ja jonkun vuoden kuluttua naureskelevat, että et kai sinä nyt enää pukkiin usko. Mutta kun ne valehtelevat, että jumala on olemassa ja kun sitten vuosien pääästä sanoo, että ei sellaiseen voi kukaan täyspäinen uskoa, niin ne suuttuvat!

        Metkaa logiikkaa.

        kaikissa uskonasioissa. Jos sanot kristitylle, että uskot väärään jumalaan, hän suuttuu. He vihaavat muslimeja, vaikka koko islam pohjautuu samaan alkuperään kristinuskon kanssa. Luterilaiset eivät arvosta katolisia, vaikka samaa raamattua he lukevat:-D))))))))))))

      • Teotwawki kirjoitti:

        Olen tällä palstalla alusta asti ihmetellyt kuinka pinnallista, väärää,vikoilevaa, ennakkoluuloista,-asenteellista ja jopa valheellistakin ovat ateistien käsitykset kristinuskosta ja uskovaisista. Ihmetystä lisää se merkillinen seikka, että muista asioista ateistit tuntuvat olevan hyvin perillä ja ajan tasalla,ihailtava piirre sinänsä. Kun kyse tulee kristinuskosta ja uskovaisista tämä tieto ja halu etsiä asiallista tietoa katoo kuin savu ilmaan. Onko se sittenkin pelokuutta ottaa asioista o-i-k-e-a-s-t-i selvää ja asiallisista lähteistä? Jos näin, hyvin surullista.
        En ole vielä yhdestäkään ateistin kirjoituksesta tunnistanut harjoittamaani kristinuskoa, en löydä kirjoitusten kristinuskoa myöskään kristinuskoisissa ystävissäni.

        "He vihaavat muslimeja, vaikka koko islam pohjautuu samaan alkuperään kristinuskon kanssa."

        Itse en kristittynä vihaa muslimeja, yksi parhaimmista ja mukavaimmista sättiystävistäni on muslimi, olemme käyneet hyvin antoisia ja asiallisia keskusteluja jo vuosikaudet. Olen todella iloinen ja kiitollinen, että olen häneen tutustunut ja että olemme ystäviä. Myöskään yksikään tuntemani kristitty ystäväni ei vihaa muslimeita.

        " Luterilaiset eivät arvosta katolisia, vaikka samaa raamattua he lukevat"

        Arvostan myöskin katolilaisia, miksikö? Koska he ovat ihmisiä, pyrin ennen kaikkea ottamaan ihmiset ihmisiänä, vakaamukseen katsomatta. Se että, Raamattutulkinassamme voi olla eroja ei ole koskaan ollut minulle este arvostaa jotakin ihmistä.
        Toivoisin totta totisesti, että kristinuskosta ja uskovaisista otettaisiin vastaan sitä asiallistakin ja totuudellista tietua, sitäkin on kyllä tarjolla riittävästi.

      • juhani1965 kirjoitti:

        olen törmännyt eräiden kristittyjen huomioihin muista uskonnoista tai lahkoista. Hobo7 on tästä loistava esimerkki. Juuri hän sanoi minulle, että ei tunnusta paavia. Esim.!

        http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8475756/40026638

        http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8475756/40011475

      • lk
        ... kirjoitti:

        Se vitutti, kun tajusin, että minulle on valehdeltu ja naureskeltu selän takana:(

        Kun lakkasin uskomasta jumalaan minulle sitten suututtiin. Eikö olekin outoa?

        "Se vitutti, kun tajusin, että minulle on valehdeltu ja naureskeltu selän takana:("

        Tunsin itseni nöyryytetyksi. Ihan oikeasti. Minusta on inhottavaa nauraa lasten kustannuksella.

      • lk kirjoitti:

        itse en sitä näissä uskomusasioissa ole kokenut, muuten kylläkin. Minun kouluaikoinani oli tavallista, että opettaja nolasi oppilaan, jos pärstä ei miellyttänyt.

      • Teotwawki kirjoitti:

        olen törmännyt eräiden kristittyjen huomioihin muista uskonnoista tai lahkoista. Hobo7 on tästä loistava esimerkki. Juuri hän sanoi minulle, että ei tunnusta paavia. Esim.!

        Mutta miksi yleistää? Tai tehdä yhden ihmisen lausunnoista ja aatoksista koko vakaamuksen totuus ja kuva? Kaikella kunnioituksella Esim.Nassea kohtaan, mutta jos päättelisin ja tekisin Nassen edustaman sinusta-pitäisi-hakata-paskat-pihalle-ateismista koko ateismia käsittävän totuuden, olisit varmaankin samaa mieltä, että pieleen menisi?

        Ihmiset ovat ja tulevat olemaan vajavaisia ja erehtyväisiä, minusta mitään vakaamusta tai aatetta ei tulisi "tuomita" jonkun yksittäisen edustajansa mukaan.

        olla maltillinen kaikissa vastauksissasi. Kun otin Hobon esimerkiksi myönnän, että se oli kärjistys, mutta käy vilkaisemassa ketjuani Helluntailaisuus palstalla, niin näet miten siihen on vastattu. Löydät sen kyllä ilman linkkiäkin.

    • tuosta Hesarista. Harmi kun ei itse päässyt näkemään, olisi varmasti ollut hieno kokemus.

      • kokemus ja erikoisiin sovituksiin tottuneena en hämmästynyt lähestymistapaa. Minusta Hesarin toimittaja jätti kyllä kertomatta tämän manifestin sisällön olennaisen osan. Ehkä hän ei ymmärtänyt sitä?

      • Teotwawki kirjoitti:

        kokemus ja erikoisiin sovituksiin tottuneena en hämmästynyt lähestymistapaa. Minusta Hesarin toimittaja jätti kyllä kertomatta tämän manifestin sisällön olennaisen osan. Ehkä hän ei ymmärtänyt sitä?

        Kaipa esitys aukeaa jokaiselle vähän omalla tavalla. Toinen juttu mikä eilisen hesarissa herätti kiinnostusta oli afgaanikirjailija Atiq Rahimin haastattelu ja kuvaus tämän kirjasta "Kärsimysten musta kivi".

        Lyhyt kuvaus: http://www.hs.fi/kulttuuri/artikkeli/Afgaanikirjailija valjasti viihteen itsemurhaiskuja vastaan/1135249345801

        Jo pelkkä lehden kuvaus kirjasta oli niin vaikuttava että ajattelin hankkia sen luettavaksi.

      • Today kirjoitti:

        Atiq Rahimille ei käy huonosti Afganistanissa. Muistatko Salman Rusdien tapauksen?

      • Teotwawki kirjoitti:

        Atiq Rahimille ei käy huonosti Afganistanissa. Muistatko Salman Rusdien tapauksen?

        Oletan että kohtalo on sama kuin yleensä, salamurha? Ihmisoikeuksien puolustaminen on nykymaailmassa vaarallista.

      • Today kirjoitti:

        Oletan että kohtalo on sama kuin yleensä, salamurha? Ihmisoikeuksien puolustaminen on nykymaailmassa vaarallista.

        Oxfordin yliopiston intialaissyntyinen entinen opiskelija. Hän syntyi Mumbayssa keskiluokkaiseen muslimiperheeseen ja kirjoitti aikanaan kirjan Saatanalliset säkeet, joka kritisoi voimakkaasti islamin uskoa. Hänelle langetettiin Fatva, eli käytännössä kuolemantuomio islamilaiseen tapaan, joten hän joutui hakemaan turvaa Britanian viranomaisilta ja sai vartioinnin ja salaisen asuinpaikan.

        En tiedä onko Fatvaa vieläkään poistettu, mutta hän on esiintynyt viime aikoina julkisuudessa silloin tällöin ja kirjoittanutkin taas.

        on pakoon päässyt tuomiotaan, ainakin tähän asti. Hullua on kyllä tuo meininki, sivistyneen muslimikulttuuriin syntyneen henkilön on paettava ulkomaille kirjoittamaan jos haluaa sanoa jotain islamista.

        sitä, että Britanniassa on vahva toisen polven muslimikulttuuri, joten tuskin Salman Rusdie on sielläkään turvassa.

      • kirjailijasta
        Today kirjoitti:

        Oletan että kohtalo on sama kuin yleensä, salamurha? Ihmisoikeuksien puolustaminen on nykymaailmassa vaarallista.

        Ajatollah Khomeini Iranista julisti miehelle tappokäskyn. Salman on kuitenkin edelleen elossa Biteissä muistaakseni. Sattui kirjoittamaan hiukan huolimattomasti muslimeista kirjassaan Saatanalliset säkeet ja loppu on historiaa sananvapaudesta teokraateilla.

      • kirjailijasta kirjoitti:

        Ajatollah Khomeini Iranista julisti miehelle tappokäskyn. Salman on kuitenkin edelleen elossa Biteissä muistaakseni. Sattui kirjoittamaan hiukan huolimattomasti muslimeista kirjassaan Saatanalliset säkeet ja loppu on historiaa sananvapaudesta teokraateilla.

        olla olennainen:

        http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/8477893/40019693

      • ...
        Teotwawki kirjoitti:

        Oxfordin yliopiston intialaissyntyinen entinen opiskelija. Hän syntyi Mumbayssa keskiluokkaiseen muslimiperheeseen ja kirjoitti aikanaan kirjan Saatanalliset säkeet, joka kritisoi voimakkaasti islamin uskoa. Hänelle langetettiin Fatva, eli käytännössä kuolemantuomio islamilaiseen tapaan, joten hän joutui hakemaan turvaa Britanian viranomaisilta ja sai vartioinnin ja salaisen asuinpaikan.

        En tiedä onko Fatvaa vieläkään poistettu, mutta hän on esiintynyt viime aikoina julkisuudessa silloin tällöin ja kirjoittanutkin taas.

        "Iranin hallinto on keskiviikkona ilmoittanut kirjailija Salman Rushdien 20 vuotta sitten saaman kuolemantuomion olevan yhä voimassa.

        Rushdie sai fatwan eli kuolemantuomion teoksestaan Saatanalliset säkeet (1988), koska muslimien mielestä Rushdie kirjoitti profeetta Muhammedista epäkunnioittavasti ja vääristeli hänen töitään.

        Iranin uskonnollinen johtaja ajatolla Khomeini langetti Rushdielle fatwan 14. helmikuuta vuonna 1989. Hänen tappamisestaan luvattiin palkkio, minkä vuoksi Rushdie joutui vetäytymään maan alle.

        - Luonnollisesti fatwa on voimassa niin kauan, kunnes se mitätöidään, Iranin ulkoministeriön edustaja Hassan Ghashghavi sanoi tiedotustilaisuudessa keskiviikkona.

        Iranin hallitus lupasi vuonna 1998, ettei Rushdieta vahingoiteta. Iran ei kuitenkaan ole kumonnut fatwaa virallisesti. Iranin mukaan vain fatwan langettanut voi perua sen. Ajatolla Khomeini kuoli vuonna 1989.

        Khomenein seuraaja, ajatolla Ali Khamenei sanoi vuonna 2005 pitävänsä brittikirjailijaa luopiona, jonka surmaamisen islam oikeuttaa.

        Iso-Britannia löi Rushdien ritariksi viime vuonna."

        http://yle.fi/uutiset/kulttuuri/2009/02/iran_rushdien_fatwa_yha_voimassa_539932.html

        Millä sen nyt voisi peruakaan, kun Komeini on kuollut. On niillä hullut touhut.

        ole mitään logiikkaa, vaikka koko logiikka keksittiin aikoinaan muinaisten sumerilaisten toimesta juuri samoilla alueilla, jossa nyt pommit paukkuvat ja kuolemantuomioita julistettaan. Miten voi koko yhteiskunta jollain alueella taantua niin voimakkaasti? Käykö meidän samoin joskus?

        jos dementia iskee. Sitä ei voi tietää.

        Mikään ei vie ihmiskuntaa rappiolle yhtä tehokkaasti kuin uskonnot. Hirveät käskytykset ja valtapelit yhdistettynä uskomuksiin on kyllä vaarallinen yhdistelmä. Ymmärrän jotenkin hyvin Hägglundia, kun hän sanoi, ettei suomalaisten pidä olla Afganistanissa sisällisodan osapuolena. Vaikken muuten miehestä pidäkään.

        vainoharhainen, mutta luulen, että jos nimenomaan muslimiväestön kasvu Euroopassa lisääntyy sitä vauhtia, jolla se nyt lisääntyy, on tämän vanhenevan ja taantuvan maailmankolkan pian otettava entistä enemmän huomioon heidän näkökantojaan ja kohta täälläkin julistetaan Fatwoja. Se ei tule tapahtumaan omana elinaikanani, mutta lasteni elinaikana ehkä.

        Kukas juuri sanoi ja missä yhteydessä (en muista, kun pätkii) että ensin sanotaan, että on liian aikaista puuttua asiaan ja sitten sanotaan, että on liian myöhäistä tehdä enää mitään. Ajatus sopii juuri tähän juttuun.

        Olen ehdottomasti sitä mieltä, että viimeistään nyt on Suomessa riisuttava uskonnoilta erioikeudet. Ja asia olisi kirjattava perustuslakiin.

        ohjelman, mutta pätkii minullakin. Hyvin sanottu kuitenkin.

      • ...
        Teotwawki kirjoitti:

        ohjelman, mutta pätkii minullakin. Hyvin sanottu kuitenkin.

        Turha rypistellä, kun on paskat housuissa. Asiaa pitää ajatella ennen kuin on liian myöhäistä.

      • ... kirjoitti:

        Turha rypistellä, kun on paskat housuissa. Asiaa pitää ajatella ennen kuin on liian myöhäistä.

        tiedossa hyvin, mutta poliittiset päättäjät eivät uskalla tehdä mitään. Kotouttaminen on epäonnistunut täysin. Hyvä että saanut porttikieltoa kerran erääseen pizzeriaan, kun sanoin turkkilaiselle omistajalle lukevani Orhan Pamukin Lumi kirjaa.

        Sitä minä ihmettelen. Eduskunta säätää lait, eikä niitä ainakaan tähän asti ole ulkomailta määrätty. Ei ainakaan pitäisi voida määrätä.

        Ihan oikeasti, suomalainen demokratia on vaarassa.

        terrorismin pelko puntin tutisemaan.

    • H3mmo

      Ei kai Joulupukkia!? EEEEIIIIIIIiiiiiiiii! Nyt olemme Pakkas-Ukon armoilla tässä voimatasapainoltaan vinksahtaneessa maailmassa. Kuka enään haluaa elää tällaisessa kammottavassa perversiossa?

      • antautua "Neuvostoliitolle ja Putinille" ja valita pakkaukko.:-D)))))))))))))))) Ai niin, firman nimi on nykyään Venäjä.

      • H3mmo
        Teotwawki kirjoitti:

        antautua "Neuvostoliitolle ja Putinille" ja valita pakkaukko.:-D)))))))))))))))) Ai niin, firman nimi on nykyään Venäjä.

        Antaako pakkasukko lahjoja enemmän kuin joulupukki?

      • H3mmo kirjoitti:

        Antaako pakkasukko lahjoja enemmän kuin joulupukki?

        Nikolai voi vastata tuohon. Parasta olla kavereita niiden kanssa, sillä kohta me asumme samassa maassa ja laulamme suuria isänmaallisia lauluja yhdessä balalaikan säestyksellä.:-)

      • H3mmo
        Teotwawki kirjoitti:

        Nikolai voi vastata tuohon. Parasta olla kavereita niiden kanssa, sillä kohta me asumme samassa maassa ja laulamme suuria isänmaallisia lauluja yhdessä balalaikan säestyksellä.:-)

        Neuvostoliiton, tai siis nykyään Venäjän, kansallislaulu on kyllä ihan hyvä sävelmä. Tosin tuosta balalaikasta en niin välitä.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      79
      4333
    2. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      18
      2776
    3. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      24
      2688
    4. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      16
      2465
    5. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      112
      2444
    6. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      111
      2214
    7. Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa

      Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e
      Maailman menoa
      99
      2161
    8. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      629
      2016
    9. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      1965
    10. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      32
      1796
    Aihe