Torstaina tulee kuluneeksi tasan 200 vuotta siitä, kun Ruotsi ja Venäjä solmivat Haminan rauhan. Haminan rauha päätti NAPOLEONIN SODAN. Ruotsi joutui luovuttamaan itäiset lääninsä Venäjälle ja rauhassa muotoutunut Venäjän ja Ruotsin raja on nykyinen Suomen ja Ruotsin välinen raja.
Haminan rauhassa Venäjän länsirajaksi määräytyi Tornionjoki. VENÄJÄ OLI VAATINUT RAJAA KALIX-JOELLE, jolloin myös karjalaisia alueita olisi tullut mukaan .
Historian professori Henrik Meinanderin mukaan Haminan rauha tarkoitti pitkän päälle sitä, että SUOMI SYNTYI SEKÄ KANSAKUNTANA ETTÄ VALTIONA.
- Siksi se oli käänteentekevä rauhansopimus, Meinander sanoo.
Haminan rauhaa seurasi autonomian aika, joka oli Suomen taloudelliselle ja kulttuuriselle kehitykselle hyvin hedelmällistä aikaa.
- Kun Suomi liitettiin Venäjään suurruhtinaskuntana, niin maa koki hyvin pitkäaikaisen rauhan. Jos Krimin sotaa ei lasketa mukaan, Suomi koki yli sadan vuoden rauhan ajan, niin sanotun Pax Russican, jolloin yhteiskunta, talous ja kulttuuri saattoivat kehittyä hyvin, arvioi Meinander.
SUOMEN KIELI, SUOMEN MIELI
Keskeistä oli, että suomen kieli nousi vahvasti kansalliseksi kieleksi. Suomen kertomusta kerrottiin ja kirjoitettiin suomeksi. Autonomian aikana Suomen kertomusta kirjoittamaan, säveltämään ja kuvittamaan nousi lukuisa joukko kansallisen kulttuurin suurmiehiä.
Haminan Rauha 1809 - Kansakunnan Synty
5
1115
Vastaukset
- Eikunder
Poikako se kirjoittaa Suomen historiaa uusiksi?
Tämän lieron isäkö se paljasti rauhanoppositiona tunnetun ryhmä 33:n adressin Tukholman lehtiin? Tuo teko vaaransi Suomen aseman etenkin Saksan suhteen.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kolmenkymmenenkolmen_kirjelmä
http://fi.wikipedia.org/wiki/Nils_Meinander
http://www.sci.fi/~eiry/ruotsinkielisia.html
Rauhanoppositio ruotsinkielisten keinona.
"Nils Meinander kuului sodan aikana virallista politiikkaa vastustavaan ”rauhanoppositioon”. Hän muun muassa toimitti viholliselle Suomen sotaponnisteluja vahingoittavia salaisia tietoja, joita virkansa perusteella sai, selviää Meinanderin muistelmista. Rauhanoppositio oli ruotsinkielisten poliitikkojen ja vaikuttajien liike, joka ensisijaisesti tiedotustoiminnalla pyrki vaikeuttamaan suomalaisten sodankäyntiä."
"Nils Meinander ja Atos Wirtanen olivat jo sodan aikana ”rauhanoppositiossa” osoittaneet sopivuutensa ”uuden suunan” toimijoiksi. Kuten jo mainittu, sodan päätyttyä he Urho Kekkosen ja Hertta Kuusisen kanssa suunnittelivat keinon, miten sodan aikaiset johtajat saadaan syytteeseen sotasyyllisinä."
http://www.eduskunta.fi/triphome/bin/hx5000.sh?{hnro}=911053=su=kaikki
Otti siis nuoremman akankin vielä...
http://www.helsinki.fi/historia/henkilokunta/meinander.html
http://fi.wikipedia.org/wiki/Henrik_Meinander
Loppuun pientä pohdintaa aiheesta.
1944 kesällä rauhanoppositiona tunnettu ryhmä 33 sunnitteli jälleen kerran pakolaishallitusta Tukholmaan, eli siis selvä maanpetos oli kyseessä. Miksi heitä ei ammuttu? Koska he olivatkin Suomen virallinen 5. kolonna eli suurin osa Ryhmä 33:sta oli suomenruotsalaisia. Siksi Ei ammuttu, päinvastoin.
Aiheesta enemmän tässä kirjassa:
Yrjö Soini: Kuin Pietari hiilivalkealla, sivut 22 - 23, 36, 56, ja 81 - 85, Otava, Helsinki 1956 - Aleksanteri I
Haminan Rauhan jälkeen Porvoon Valtiopäivät muodosti tärkeän lähtölaukauksen Suomen irtaantumisessa Ruotsin Itämaasta omaksi kansallisvaltioksi myöhemmin 1800-luvulla.
Porvoon Valtiopäivät 1812 oli tässä suhteessa tärkeä tapahtuma maamme historiassa, kun koko ETELÄ-KARJALA - Karjalankannas, Laatokan Karjala Kymi-joelle ja Päijänteelle saakka - liitettiin nykyisen Suomen alueeseen ja maastamme muodostettiin Suurruhtinaskunta:
http://www.uta.fi/FAST/FIN/HIST/images/mv-duchy.jpg - Onnen päivä
Suomen kansan kannalta hedelmällisin ja kansakuntaa eheyttävin kokous koskaan! Siitä alkoi eräänlainen onnellisuuden jakso, jota vain nälkävuodet mustaa ja tappaa kansasta neljänneksen.
- 16
Ainutkaan historiankirja, jolla räkänokille opetetaan menneisyyttä ei näin sitä tuovalitettavasti esille. KAikissa on sen ruåttalaisuuden ja tukholmin vallan perään itkemistä!
- Historiaa uusiksi?
Henrik Meinander on maanantaina Oulussa esitelmöimässä Riihi -säätiöllä.
05.10.2009 Prof. Henrik Meinander "Veitsen terällä - Suomi 1944"
http://www.riihi.fi/esitelmat.html
Historia on muutakin kuin faktaa Helsingin Sanomat 1.10.2009
http://personal.inet.fi/koti/jukka.tarkka/HeSa-Meinander-Suomi 1944.htm
Henrik Meinander
SUOMI 1944
Sota, yhteiskunta, tunnemaisema
Siltala 2009, 428 sivua
Jukka Tarkka [email protected]
Historianprofessori Henrik Meinander tähyää uuteen suuntaan. Hän ei kalua tapahtumahistorian yksityiskohtia eikä lähdekritiikin knoppeja vaan hakee isoja näkymiä korkealta ja syvältä.
Hän tutkii, miten Suomen viime sotia pitäisi katsella kun yhteiskuntailmastoa pian hallitsevan sukupolven isovanhemmillakaan ei ole tunne- ja muistijälkeä talvi- ja jatkosodasta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 856314
Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta
Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t303793törniöläiset kaaharit haaparannassa
isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/283150Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!
https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu3691706- 331398
- 271330
Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän
Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi46949Anteeksi kulta
En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv11946Perttu Sirviö laukoo täydestä tuutista - Farmi Suomi -kisaajista kovaa tekstiä "Pari mätää munaa..."
Ohhoh, Farmilla tunteet alkaa käydä kuumana, kun julkkiksia tippuu jaksosta toiseen! Varo sisältöpaljastuksia: https:11880- 42859