Olen ollut metadonihoidossa nyt 4 ja puolvuotta. 3 vuotta annosta jouduttiin nostamaan aina vähän ajan päästä. Nyt on vuos mennyt aika hyvin annoksella 200mg/40ml. Kysyisin vaan että onkohan suomessa kenelläkään ollut Levasetyylimetadonia käytössä? Jos niin tarvitaanko erikoislupa. Olisin kiinnostunut siitä että tavallisen metadonin sijaan LAAM:ia voidaan annostella jopa niin että viikossa tarvitsisi käydä vain 3 x klinikalla tai yleensäkin ottaa annos?
Metadonikorvaushoito
luv1
85062
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
olen oulussa toista kertaa korvaushoidossa ja haluaisin kuulla toisilta paikka kunnilta että miten teillä tomitaan?itse olin 2001 kun hoito aloitettiin oulussa ensimmäisten joukossa ja raskaana ollessani silloin annokseni oli 24mg subutexia.lopetin hoidon kun kuvittelin että pärjään ilman sitä mutta pelkkää vetämistä se oli ja 2008 pääsin jonoon ja aloitin 2009 alussa ja nyt maaliskuussa 2010 18mg suboxonea vaihdettiin metadoniin ja osastolta lähtiessäni huhtikuussa annokseni oli 60mg ja nyt 85mg johon lääkäri oli vastannut että annos ok.annokset ovat tippuneet valtavasti,en mitään 200mg ottaisi edes vastaan mutta joku 100-120mg olisi sopiva.välillä ostan kaveriltani 5mg nappeja ja muutama aamulla ja muutama illalla jeesaa oloani.exäni annos oli n245mg ja muidenkin annokset yli puolet suurempia kuin nykyään.ennen jos puhalsi aamulla niin sai tulla iltapäivällä uudestaan puhaltamaan että sai lääkkeen.mielestäni on kohtuutonta ettemme koskaan voi v.loppuna juoda.kun lääke aika on 10 aikaan niin baarista täytyy lähteä kun muut vasta tulevat.kotilääkkeet on tosi vaikea oulussa saada ja se on todella väärin että kaikilta pääasiassa poistetaan bentzot.ennen a-klinikan lääkäri kirjoitti 10mg xanoria päivässä,90mg opamoxia,40mg tenoxia,4mg sirdalud,600mg tramalia,6-8 panacodia jne voin melkeinpä sanoa että lääkäreiden takia olen lääkekoukussa:( koska 15v tytölle joka ei tajunnut mistään mitään määrättiin 3kpl 10mg pameja päivässä ja 30mg dormicumia niin kyllä siitä lähti tämä ralli joka jatkuu vielä 17v myöhemmin.lisäksi haluaisin tietää millainen myöhästymis raja teillä on?meillä on 10min eli jos myöhästyn ajaltani 12min,lääke jää saamatta joka on älytöntä!täällä ei bussit kulje samoin kun helsingissä metrot,ratikat ja bussit lisäksi.huomenna su,aamulla menee 1 bussi,jos myöhästyn,jään ilman lääkettä.asun yli 10km päässä hoitopaikasta,kukaan ei vastaa su aamuna klo10 kun soitan kyytiä ja aina ei ole taksi rahaa.eli miinukset oulun korvaushoidossa ovat-annokset -bentzot vähennetään minimiin tai lopetetaan-kotilääke on vaikea saada-ei voida juoda alkoholia,ainakaan kunnolla juhlia v.loppuisin-myöhästymis raja pitäisi jotenkin sopia! toivon että muuata korvaushoitolaiset kirjottaisivat heidän hoidostaan!
Itellä suboxone 12mg/pv, joka ei kyllä muuta oloa MITENKÄÄN, mutta pitää terveenä. Meillä 'myöhästymisraja' 30 minuuttia, joka ei kyllä tuota pienintäkään ongelmaa täällä. Ymmärrän kyllä varsin hyvin, että 10min 'isossa' kaupungissa on todella vähän, mutta toisaalta, ethän sä voi duunistakaan myöhästellä kovinkaan usein 10 minuuttia.
Ensimmäisen lomapäivän saa, kun on antanut 3kk puhtaita seuloja, kaksi päivää 6kk jälkeen jne. jne. Alkon kanssa myös nollatole. Ite vähän ahdistuin näinkin tiukoista säännöistä alkuun, mutta oon huomannut, että en ikinä olisi pysynyt selvinpäin ilman niitä.
Bentsot lopetettiin meikälläkin ekan kuukauden aikana, joka on vain hyvä asia. Bentsoja meni ennen hoitoa ~9v älyttömiä määriä, ja bentsoista omat ongelmani johtuivat TÄYSIN. Ne veivät kaiken harkintakyvyn jne. ja tuli tehtyä todella typeriä asioita, joita ei ikipäivänä olisi selvinpäin tehnyt.
Tuntuu, että tämä korvaushoito on ainakin meikän pelastus ollut, enkä ole aloittamisen jälkeen antanut yhtään positiivista seulaa.
Tsemppiä sinne Ouluun!
moikka!!olen ollut suboxone-korvaushoidos pian 7 vuotta,nyt vaihdetaan metadoniin.....subu-annos ollut 16mg,onx kokemuksia paljonkohan metadoniannos tulee olemaan???
...on taydellinen alkoholin ja laakkeitten lopettaminen. Kattokaa Nimettomien Narkomaanien kokouksia paikkakunnallanne ja kaykaa paivittain.
En ikina uskoisi etta sanon ton, heroiini helvetin, subut, benzot ja muut lapikayneena, en voinut jaada suomeenkaan, mutta kayttoni jatkui, niin monen sairaalareissun jalkeen paatin etta lopetan nyt (kuten monta kertaa aijemmin) mutta nyt suljetulla osastolla, minimi maara lihasrentouttajia (librium, tosi mieto benzopohjainen) paiva paivalta vahennettiin mutta voin sanoa, etta en nukkunut 3vk ainakaan, luulin tulleeni hulluksi, oksentelin monta viikkoa, oisin tehnyt mita vaan saadakseni opiaatteja, ihan mita tahansa, tiedatte mista puhun...Ajattelin etta "Huomenna on parempi" se oli kylla aivan kamalaa..Koska aina ei tod ollu parempi...
No suoraan sairaalasta vieroitukseen 30pv, TAYSIN laakkeeton hoito, silti oli ihan kamalat olot, mutta paivittain aktiviteetteja ja ryhma kokouksia ja lammin ruoka palautti rytmin ja paiva paivalta parempi...En pystynyt edes kavelemaan kunnolla edes 4vk jalkeen, mutta sitten kun paa selvenee niin voi sita iloa!!!
Siis ite korvaushoitoa yrittanyt, parempi oli kayda lapi ihan kamalat vieroitusoireet valvotusti tosin jos mahdollista. Sen jalkeen tehoterapiaa paalle ja paa kuntoon, mielenrauha palaa jos sita haluaa. Nyt oon vasta huomannut etta ei ne ollu ne aineet mun pahin vihollinen vaan mun oma paa!! Jos paa ei oo kunnossa niin sita aina hakee jotain. No oli se aika vaikeeta olla erossa KAIKISTA aineista, myos ALKOHOLISTA! Mutta nyt vasta kyllakin vahan yli 5viikkoa ollut ilman mitaan laakkeita ja alkoholia niin voi tata oloa! Ihan parasta, pakko vaan jaksaa, mutta energia tasot ym on palautunut ja nukkuminen on ok, ennen korvaushoidossa ym en jaksanut mitaan ja kokoajan vaan ajatteli etta mita sita ottais seuraavaks ja onko muita keinoja ottaa jotain ym...Mutta sanon vaan etta taydellinen lopetus on ainut PARAS VAIHTOEHTO!! Ja muitten addiktien kanssa puhuminen ym....Tsemppia kaikille!! Korvaushoitoa tai ilman!!
jep oon ilonen sun puolesta itse lopetin metkorvaushoidon 2vko sitten en oo yössä nukkunu sen jälkeen ku 3 h viimeyö 4 siis parempi en aio antaa periksi tää on kyl tosi vaikeeta.mut onneksi on avohoito ja tukihenkilö.oon ihan varma et tää on oikee päätös..sain voimaa sinun kirjotuksesta joten kiitos ja oikein mukavia syyshetkiä.t.katja
Kertokaas millaiset systeemit teillä on hoidon lopettamisen suhteen. Itse olen ollut KH:ssa vuodesta 2005 ja nyt noin kuukausi sitten tiputin 10mg metadonia, eli 200mg:sta 190mg:aan. Se tiputus onnistui kohtalaisen hyvin ja osaltaan siihen auttoi, että mun lyrica annosta nostettiin 450mg:stä 600milliin, joka onkin sitten nyt tapissa. Olen lähdössä opiskelemaan ja pelkään eniten, etten voi käydä kouluja, jos koulun aikaan tiputetaan annosta. Tahtoisin opiskella ja sitten vasta alkaa tiputuksen. Minua hiukan painostetaan tiputtamaan. Uusi lääkäri muka laittaa nyt hoitopaikan kuntoon ja muuttaa asioita. Tällä ei ole kokemusta ymmärtääkseni pahemmin KH:sta,mutta muuten se kai on pätevä(ollut n.20v psykiatrina). Minulla on vielä sellainen tilanne, että tulen tarvitsemaan loppuikäni vahvan kipulääkityksen(opiaateista aina ennen puhuttu), joten tuntuu hölmöltä tiputtaa ja vieroittaa jos joudun alkaa sitten taas käyttää opiaatteja. Eli minusta voisi tiputtaa, muttei kokonaan. Vaihtaisi vaan toiseen lääkkeeseen. Näin siitä puhuttiinkin, kun aloitin hoidon. Tai sitten ylläpitohoidoksi muuttaisi korvaushoidon. Kellään kokemusta ihan käytännössä ylläpito hoidosta? kiinnostaisi tietää???
Itte aloitin vuos sitte suboxonel 14mg meni jonku aikaa.. linnassa jatkettiin tota korvaushoitoa, ku pari päivää ne ihmetteli etten ees oo KH:D
Mut nyt joku 5kk ollu metadonil 70mg menee se nostettiin alus 10mg ja pitäs nostaa vieläkin mut on muka Alkon käyttöä liikaa ni kärsin sit vieroitusoireista aamul.
-ૃc҉ث૨ઽૄㄉ₁₈₇
Tietääkö kukaan kuinka monta mg metadonia on 10 mg Subotexia?