Kas kun ay-liikeen paljon suurempi tuki ei riittänyt

Yle Teksti-TV Sivu 108/1
KOTIMAA YLE LAUANTAI

Urpilainen kritisoi Nova-rahoitusta


SDP:n pj:n Jutta Urpilaisen mukaan Nova
Groupin vaalirahoitus vaikutti viime
eduskuntavaalien tulokseen.

TV1:n Ykkösaamussa vierailleen puheen-
johtajan mukaan Novan rahoitus oli niin
mittavaa, että se osaltaan edes-auttoi
porvarihallituksen syntymistä.

- Jos kampanjoinnilla on minkäänlaista
merkitystä vaalien lopputulokseen, niin
varmasti myös Novan rahoituksella on
ollut merkitystä siihen, että maassa on
nyt porvarihallitus.

SDP:n omasta vaalirahoituksesta ei
Urpilaisen mukaan enää tule ilmi uusia
paljastuksia.
864
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

että maassa on porvarihallitus!Se olisi tullut kyllä ilman Novan rahoitustakin. Mutta SDPlle ja Urpilaiselle se on yksi selitys. Nyt viimeistään heidän olisi jo katsottava peiliin.Kansa halusi muutosta ja sai,monet sossujen "ominaan pitämät" asiat hoidettiin.On ihan eri asi puhua ja täyttää lupaukset.Odotusaika oli liian pitkä.

Äänestä
  • nuorkauppakamarissa on käynyt jo vuosia paikalli tasolla senluokan sutina että sak rahat on pientä kun kaikki porvari hallituksen linkit aukeavat kunnolla kaikki kunnaliset palvelut onjo jaettu yksityisille kapineteissa yms.

    Äänestä

  • terve kaupunkilais järki kirjoitti:

    nuorkauppakamarissa on käynyt jo vuosia paikalli tasolla senluokan sutina että sak rahat on pientä kun kaikki porvari hallituksen linkit aukeavat kunnolla kaikki kunnaliset palvelut onjo jaettu yksityisille kapineteissa yms.

    Miten täysin lailliset ja etukäteen tiedetyt AY rahat liittyy entisen talousrikoksista tuomitun tahallisesti konkurssiin ajetun ja poliitikkoja salaa lahjoneen firman toimintaan?
    Pitäisikö AY rahat palauttaa Novan konkurssipesään?

    Äänestä

  • Haisevaa velliä kirjoitti:

    Miten täysin lailliset ja etukäteen tiedetyt AY rahat liittyy entisen talousrikoksista tuomitun tahallisesti konkurssiin ajetun ja poliitikkoja salaa lahjoneen firman toimintaan?
    Pitäisikö AY rahat palauttaa Novan konkurssipesään?

    voisi palauttaa vaikka työttömille ja köyhille!Tai ainakin niille liiton jäsenille joilla ei ole sossujen jäsenkirjaa.Se olisi oikeudenmukaista.

    Äänestä

  • palautus kiitos kirjoitti:

    voisi palauttaa vaikka työttömille ja köyhille!Tai ainakin niille liiton jäsenille joilla ei ole sossujen jäsenkirjaa.Se olisi oikeudenmukaista.

    Ennen näkemättömän törkeää, että PAM eli Palvelualojen ammattiliittojen rahaa syydetty melkoisest. Ala joka edustaa pienipalkkaisia ja pääsääntöisesti osa ym määrä aikaisissa työsuhteissa paljon porukkaa. Onneksi en enää kuulu ko liittoon. Kannatta erota ja mennä Loimaan kassaan. Turhaa elättää poliittisia järjestelmiä joista ei kaupan työntekijöille ole mitään hytyä ollut koskaan.

    Äänestä

  • gggggggggggggggg............... kirjoitti:

    Ennen näkemättömän törkeää, että PAM eli Palvelualojen ammattiliittojen rahaa syydetty melkoisest. Ala joka edustaa pienipalkkaisia ja pääsääntöisesti osa ym määrä aikaisissa työsuhteissa paljon porukkaa. Onneksi en enää kuulu ko liittoon. Kannatta erota ja mennä Loimaan kassaan. Turhaa elättää poliittisia järjestelmiä joista ei kaupan työntekijöille ole mitään hytyä ollut koskaan.

    ennen näkemättömön törkeää että valtion yritysten rahoja on syydetty kokoomuksen ja yleensäkkin porvari hallituksen tukemiseen ja myös työnantajienjärjestöjen rahoja

    Äänestä

  • palautus kiitos kirjoitti:

    voisi palauttaa vaikka työttömille ja köyhille!Tai ainakin niille liiton jäsenille joilla ei ole sossujen jäsenkirjaa.Se olisi oikeudenmukaista.

    ei ole minkään puolueen jäsenkirjaa. Paljonko niitä palautuksia tulisi jos palautuksen saisi esim. kokoomuksen jäsenkirjaa vastaan?

    Äänestä

  • liittojen jäsenistä kirjoitti:

    ei ole minkään puolueen jäsenkirjaa. Paljonko niitä palautuksia tulisi jos palautuksen saisi esim. kokoomuksen jäsenkirjaa vastaan?

    ay vastinetta liitossa tarjotut vakuutus edut pensa edut hotelli alennukset jäsenille ja ajatellaan että 2000 tienaavan ihmisen ay jäsenyys on noin 25- 28e kuussa niin ei varmaan montaakaan penniä

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nolla puheenjohtaja kirjoitti:

Yle Teksti-TV Sivu 108/1
KOTIMAA YLE LAUANTAI

Urpilainen kritisoi Nova-rahoitusta


SDP:n pj:n Jutta Urpilaisen mukaan Nova
Groupin vaalirahoitus vaikutti viime
eduskuntavaalien tulokseen.

TV1:n Ykkösaamussa vierailleen puheen-
johtajan mukaan Novan rahoitus oli niin
mittavaa, että se osaltaan edes-auttoi
porvarihallituksen syntymistä.

- Jos kampanjoinnilla on minkäänlaista
merkitystä vaalien lopputulokseen, niin
varmasti myös Novan rahoituksella on
ollut merkitystä siihen, että maassa on
nyt porvarihallitus.

SDP:n omasta vaalirahoituksesta ei
Urpilaisen mukaan enää tule ilmi uusia
paljastuksia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu