Mauri Pekkarisen kaavailemassa uudessa kaivoslaissa on useita tavallista kansalaista sortavia epäkohtia. Uudessa laissa on keskitytty lähinnä teollisuuden etujen puolustamiseen, helpotettu kaivoksen perustamista maanomistajan maille ja alennettu kaivoshankkeen aloittamisesta aiheutuvia korvauksia johtuen ympäristö, esteettisyys ja meluhaitoista.
Uuden lain mukaan kaivosyritys voisi perustaa maanomistajan maille kaivoksen ilman maanomistajan lupaa jos valtio antaa yritykselle luvan aloittaa kaivaukset. Tämän lisäksi siis kaivamisesta aiheutuvien haittojen korvauksia pienennetään.
Kyllä taas huomaa ketkä ovat olleet mm. Pekkarisen vaalirahoituksen takana kun tällaisia etuisuuksia ajetaan maanomistajien ja kansalaisten oikeuksien sekä etujen kustannuksella.
Miltä teistä tuntuisi jos kaivosyritys päättää aloittaa uraanikaivaukset maillanne jolloin maaperä ja pohjavesi saastuu väkisinkin kaivosalueella. Tämän lisäksi teillä ei olisi oikeutta päättää asiasta koska lahjottu poliitikko on jo antanut kaivosyritykselle luvan aloittaa kaivaukset sekä saatte tästä kaikesta (maiden arvon alennuksen, ympäristön haittojen, melusaasteiden ja raskaan liikenteen lisääntymisen vastineeksi) pienennetyn korvauksen verrattuna aikaisempaan kaivoslakiin vaikka tuo maaperä ei välttämättä enää kaivoshankkeen jälkeen sovellu marjojen poimimiseen, kalastukseen tai metsästykseen koska siellä on esim. liikaa taustasäteilyä johtuen uraanin kaivamisesta.
Nykyisinhän useissakin paikoissa on testiporaukset menossa uraanin, kullan ja muiden metallien löytämiseksi ja lisää tulee kun kaivostoiminnan aloittamista helpotetaan tällä tavoin. Raha virtaa ulkomaille ja suomalaisille maanomistajille jää saastuneet maat sekä muutama muodollinen kolikko korvauksia.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Halutaanko tietää miltä tuntuu...
Kannattaa kysyä vaikka niiltä joiden naapuriin kunta on perustanut kaatopaikan. Nykyäänhän näissä bisniksissä on mukana mm "eko" liitteellä olevia firmoja ja jossain on jopa nimetty alue "ekopuistoksi". Kysy miltä tuntuu pienituloiselta joka osti kiinteistön ko laitoksen naapurista ja miltä tuntuu kun alkaa tuntua siltä että oma ja perheenjäsenten terveys alkaa olla vaarassa ja pitäis pikaisestii muuttaa muualle. Se on vaikeaa jos kiinteistösi arvo on romahtanut, kukaan ei osta tonttia paskalaitoksen vierestä eikä haitan aiheuttajalla ole aikomuksia auttaa asiassa
No kyllä harmittaa kun äänestäjät meni retkuun ja äänesti kepua ja kokoomusta, itse kyllä kokemuksesta tiesin että tällaistäkin paskaa sataa niskaan ja paljon muuta jos ne taas pääsee valtaan
Missähän se poliisi on joka antoi Maurille kyytiä? Moni varmaan haluaisi kiittää ja muistaa jotenkin