Me naiset jos ketkä tiedämme, että alkoholi on sellainen tabu, että jos siitä puhuu vähänkin negatiiviseen sävyyn, saa synkän moralistin maineen. Mutta kaiken uhallakin, alkoholi tekee paljon pahaa maailmassa, etenkin perheissä, että liikaa siitä ei varmaan koskaan kirjoiteta.
Mistä nuo "puliukotkin" sen viinarahansa aina löytävät. Sillä niin ne vaan hoipertelevat kännissä aamusta iltaa ja illasta aamuun. Monasti minusta tuntuu, että näistä ukoista ollaan enemmän huolestuneita kuin heidän perheistään. Perhe varmaan kärsii eniten. Perheellä täytyy olla henkinen että aineellinen hätä. Mitäs nuo puliukot aineellisesta puolesta välittävät. Heidän henkinen minänsä on jo niin turtunut, ettei se tajua kuin viinapullon. He ovat saaneet haluamansa.
Mutta perhe ei, se varmasti haluaisi sitä mitä toisetkin perheet. Lapset isän, vaimo miehen ja huoltajan kantamaan yhteisen vastuun.
Isälle on vaan viinapullo heitä rakkaampi. Niinpä juomarin siittämät lapset yrittävät päristellä tässä maailmassa, ainoana isältään lahjaksi saatuina synnynnäisesti heikot hermot. Isä pitää huolen niidenkin romahtamisesta.
On myös sellaisia miehiä, jotka elättävät nipin napin perheensä, mutta ovat humalapäissään oikeita sadisteja. Ketkä ajavat lapsensa vuoteista yöllä, kun talon herra tulee kotiin, ketkä hakkaavat äidin, ketkä yrittävät tappaa itseään lasten järkyttyneiden silmien edessä tai jotka ajavat perheen yön selkään.
Kaikki eivät ole herttaisia humalaisia kuin eräässä perheessä, jossa poika ei osannut sanoa s-kirjainta selvästi, vaan se tuli jonkinlaisena suhuäänteenä. Isän ollessa humalassa, suhauksia kuului samalla lailla häneltä itseltään. Kerran tietty isä sai päähänsä opettaa pojalle oikeata s:n käyttöä.
-Sha-no prin-shi, hän opetti poikaa.
-Prinshi, sanoi poika.
-Ei kun prin-shi, oikaisi isä.
-Shano shinä itte, kun kerran oshaat, älä mua matki, tokaisi poika.
Näitä juoppoja on paljon ja juopoista kärsiviä perheitä. Voiko mies, joka toikkaroi lastensa silmien edessä humalassa, odottaa heiltä mitään kunnioitusta. Ja jos odottaakin, sitä ei tule saamaan. Sillä se on tunne, jota ei voi käskeä.
Kunnioitus ei automaattisesti seuraa isä-sanan myötä.
Vanhempien on itse hankittava se itselleen!
>>
Mistä nuo "puliukotkin" sen viinarahansa aina löytävät. Sillä niin ne vaan hoipertelevat kännissä aamusta iltaa ja illasta aamuun. Monasti minusta tuntuu, että näistä ukoista ollaan enemmän huolestuneita kuin heidän perheistään. Perhe varmaan kärsii eniten. Perheellä täytyy olla henkinen että aineellinen hätä. Mitäs nuo puliukot aineellisesta puolesta välittävät. Heidän henkinen minänsä on jo niin turtunut, ettei se tajua kuin viinapullon. He ovat saaneet haluamansa.
Mutta perhe ei, se varmasti haluaisi sitä mitä toisetkin perheet. Lapset isän, vaimo miehen ja huoltajan kantamaan yhteisen vastuun.
Isälle on vaan viinapullo heitä rakkaampi. Niinpä juomarin siittämät lapset yrittävät päristellä tässä maailmassa, ainoana isältään lahjaksi saatuina synnynnäisesti heikot hermot. Isä pitää huolen niidenkin romahtamisesta.
On myös sellaisia miehiä, jotka elättävät nipin napin perheensä, mutta ovat humalapäissään oikeita sadisteja. Ketkä ajavat lapsensa vuoteista yöllä, kun talon herra tulee kotiin, ketkä hakkaavat äidin, ketkä yrittävät tappaa itseään lasten järkyttyneiden silmien edessä tai jotka ajavat perheen yön selkään.
Kaikki eivät ole herttaisia humalaisia kuin eräässä perheessä, jossa poika ei osannut sanoa s-kirjainta selvästi, vaan se tuli jonkinlaisena suhuäänteenä. Isän ollessa humalassa, suhauksia kuului samalla lailla häneltä itseltään. Kerran tietty isä sai päähänsä opettaa pojalle oikeata s:n käyttöä.
-Sha-no prin-shi, hän opetti poikaa.
-Prinshi, sanoi poika.
-Ei kun prin-shi, oikaisi isä.
-Shano shinä itte, kun kerran oshaat, älä mua matki, tokaisi poika.
Näitä juoppoja on paljon ja juopoista kärsiviä perheitä. Voiko mies, joka toikkaroi lastensa silmien edessä humalassa, odottaa heiltä mitään kunnioitusta. Ja jos odottaakin, sitä ei tule saamaan. Sillä se on tunne, jota ei voi käskeä.
Kunnioitus ei automaattisesti seuraa isä-sanan myötä.
Vanhempien on itse hankittava se itselleen!
>>
Vastaukset 5
Vanhimmat
Alkoholismi on sairaus. Tuskin kukaan alkoholisti siitä itsekään on ylpeä. Ja perheet kärsivät aina niin alkoholismista kuin siitä, että lapset joutuvat kokemaan jotain noin järkyttävää. Vaikeinta on kai usein erottaa ettei se ole oma vika, sellaista ei ole ansainnut ja että on kuitenkin paljon sellaisia avuja itsessään, mitä
muuten ei koskaan olisi kehittynyt.
Onneksi sentään aikuisena ihmiset, joilla on ollut vaikeata lapsena voivat ottaa etäisyyttä niihin asioihin, jotka tuntuvat vaikeilta ja rakentaa toisenlaista elämää itselleen sekä omalle perheelleen. Kyllä sitä oppii aika lailla niistä koettelemuksista. Niiden, ja rankoista kokemuksista aiheutuneiden asioiden käsitteleminen ei vain käy ihan hetkessä.
Kaikki tarvitsevat kunnioitusta, ja kunnioitusta sekä arvostusta jokainen ihminen voi koittaa aina ansaita parhaaksi katsomallaan tavalla.
Ehkä sitä sellainen ihminen, joka kokee saaneensa lahjaksi vain heikot hermot omaa avuja, joita ei aina edes itse huomaakaan. Ja on saanut "lahjoja" vaikka jostain ihan muualta kauempaa suvustaan. Tai oppinut paljon sellaisia asioita, joita muut eivät ole elämänvarrella. Ansaitsee itse sitten omalla toiminnallaan kunnioitusta ja tietää millainen isä tai aviomies haluaa olla.
Olen joskus kuullut sanottavan, että ihminen voi kehittää itsään juuri sellaiseksi kuin haluaa.
.vaimo on juoppo.siinäpä vasta kestämistä.
nim merkki:kokemusta on!
vois kirjoittaa vaikka kirjan.olis niin paljon kerrottavaa,mutta tähän en rupee kokemuksiani sepostelemaan.
Uskalsin viimeinkin erota alkoholistimiehestäni.
Päivääkään en ole katunut.
Nyt ei tarvitse enää pelätä kotiin menoa.
Alkoholisti ei sairastu yksin, vaan koko perhe sairastaa... eri sairautta kylläkin.
Ero paransi muun perheen, alkoholisti tuhoaa edelleen pikku hiljaa itseään.
Hyvää kevättä kaikille!
Tai onko se nyt sitten mitenkään "jännä juttu", mutta monella ihmisellä on taipumus olla kännipäisään aivan eri ihminen kuin selvinpäin...
Rakastava ja huolehtivainen puoliso muuttuu hiukan tissuteltuaan rääväsuiseksi meuhkaajaksi tai väkivaltaiseksi rentuksi...
Se nyt vaan taitaa olla shillälailla, että tuo ah niin maukas "viisasten juoma" ei yksinkertaisesti vaan sovi kaikille...
Ja niiden joille se ei sovi on todella vaikea myöntää sitä itselleen...
Toisaalta sattaahan se "kuningasjuoma" tuoda jollekulle pintaan juuri sen "oikean minän" ja siihenhän se ryyppeemisen lopettaminen sitten tyssääkin...
Alkoholisti haluaa olla "oma itsensä"...vaikka
joutuisikin olla juovukkeessa ylenaikaa...
Siinäpä ompi vaan semmottinen ongelma, että parisuhteessa tai perheessä ei riitä se, että ajattelee vain omaa hyvinvointiaan...lopulta sitä kuitenkin saa sitä mitä tilaa...
Monenlaisia mietteitä sai taas kirjoituksesi aikaan, pääasiassa olen samaa mieltä. Hauska oli tämä suhuäänne juttukin.
Kanssakäyminen oman ystävän tai kaveriporukan kanssa: pientä naposteltavaa, seurajuomaksi valittuna pullo mieleistä juomaa. Tilanne päästä irti jokapäiväisistä arkisista ympyröistä. Keskustella kaikesta maan ja taivaan välillä, mistä milloinkin ja mihinkin tilaisuuteen sopii. Pitää hauskaa, rentoutua. Aivan paikallaan. Jokainen kuitenkin tekee niinkuin itse haluaa, hauskaa voi pitää ja rentoutua ilman pulloakin. Jokainen taaplaa tyylillään, muistaisimme vain rajamme.