Paljon auto maksaa?

Voi olla tyhmä kysymys, mutta kertokaa tietämättömälle kuinka paljon sellainen perusauto maksaa noin suunnilleen?

En tarvitse mitään hienoa/kallista autoa tai sellaista jossa on kaikenlaisia hienoja lisäominaisuukisia. Tarvitsen vain auton, jolla pääsee eteenpäin. Eli auton pitää kuitenkin olla hyvä, ei mikään romu jota saa olla usein viemässä korjaajalle tai joka jättää tienpäälle, ei lähde käyntiin jne..

Mitä suosittelisitte ensimmäiseksi autoksi nuorelle, juuri ajokortin saanneelle 18v. tytölle?

Ja jos täällä on vanhempia, joiden alle 20-vuotialla lapsilla on oma auto niin voisitteko kertoa millä rahalla he ovat sen hankkineet? Vai maksetteko vanhemmat omalle jälkikasvullenne auton vai pitääkö heidän se itse maksaa?

Kiitos vastauksista :)
19622
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Itse sain aikoinani perheen kakkosauon ylioppilaslahjaksi, ja luultavasti jatkan samaa omien kersojeni kanssa. Auto ei ollut kallis, mutta sopiva nuorelle miehelle koska osasin itse huoltaa ja korjata sitä.

Pitäisi vähän tietää tuleeko paljonkin autolla kilometrejä vuodessa, ja ajatko matka-ajoa vai pelkkää kaupunkipyöritystä. Kaupunkiajoon ja vähäiseen matka-ajoon voisi riittää joku 2000 luvun vaihteen Nissan Micra, tai vastaava, joltain tutulta joka on pitänyt autoa hyvin.(Tämmöinen yksilö olisi itselläkin tiedossa nytkin). Semmoisen saa parilla tonnilla eli siitä ylöspäin maksaa toimiva kärry. Jos paljon matka-ajoa on parempi hankkia luokkaa isompi kärry jo turvallisuudenkin takia.
Rahkeesi mukaan ostaisin/ostattaisin auton joka maksaa 2000-15000e. Hinnan yläpäässä on jo uusia pikkuautoja, tai erittäin hyvä käytettyjä Golf kokoluokkaa.

Äänestä

Ford Ka, Fiat Punto, Renault Twingo..........Noista löydät varmasti mieleisen.
Ei tarvitse, kuin päättää väri ja hinta, jonka haluat maksaa.

Äänestä
  • Ai päätit tarjota heti kaikki huonoimmat merkit :)
    Oikeesti,noita ei voi suositella kenellekkään,tietty jos on kiinnostusta korjata joka vuosi niin mikäs siinä sitten.

    Äänestä

  • "...Ford Ka, Fiat Punto, Renault Twingo..."

    Hengenvaarallisia pommeja maantiellä. Tarkoitettu vain taajamanopeuksille. Suomesta vain puuttuu se taajama.

    Äänestä

Olen ostanut kolmelle pojalle aina sellaiset autot, mitä ovat halunneet. Viimeksi vaihdettu 1-3 vuotiaisiin käytettyihin ja autot ovat minun omistuksessa sen vuoksi, ettei tarvitse maksaa lahjaveroa. Ellei vanhempasi ole antaneet sinulle 3 vuoden sisällä muita lahjoja ja kumpikin rahoittaa autoasi maximi verottomalla summalla 3.999 euroa, niin voit ostaa vanhempiesi rahoilla 8.000 euron auton.

Sillä hinnalla saat todella hyvän pikkuauton ja 4 tonniakin riittää kelpo pelin ostoon. Mutta autoilu on kallista. Vakuutus maksaa, bensa maksaa, auton huollot maksaa.

Kun lähdet autoa ostamaan, neuvoja ei kannata kysyä tällä palstalla. Täällä et apuja saa. Tulet huomaamaan, että yksi neuvoo yhtä ja toinen toista. Riitaakin neuvojien kesken melko varmsti tulee.
Mikäli haluat varmuutta oikeaan valintaan, on ostossa oltava mukana sellainen, joka autoista ymmärtää. Ellei sellaista ole saatavissa, joutuu luottamaan omiin mieltymyksiin ja hyvään tuuriin.

Äänestä

Uusi perusauto maksaa noin 17000€.

Äänestä

18v kaikkein järkevin ratkaisu on katsoa netistä joku 90 luvun alkupuolen ford.opel,nissan,mazda
Valitset nettiauto.com:sta sellaisen auton joka on juuri katsastettu ja missä on kesä sekä talvirenkaat mukana.
100-500eurolla saat kyllä varmasti luotettavan pelin.

On hyvin toden näköistä ettei auto mene sitten vuoden käytön jälkeen katsastuksesta läpi mutta eihän tuo haittaa mitään koska pistät sen myyntiin 2kk aikasemmin ennenkuin leima on ummessa.

sanotaan että maksat autosta huomenna 500euroa niin aivan varmasti saat sen myytyä siihen 200euroon 100kk päästä kun katsastus on voimassa sen pari kuukautta.

Äänestä

Jos jälkikasvuaan rakastaa, niin mahdollisimman hyvä ja turvallinen airbagit ja niin edelleen. Pahimmalle vihamiehelle hankitaan 200€:n romu. Hyvää perusautoa, jossa on kaikki tarvittavat turvavehkeet ei alle 6000€: saa, jotta lainatkaa vain sitä talon autoa tai hankkikaa kakkosautoksi joku sellainen, jolla häthätää pärjäilee, kun perheen ykköskosla on nuorten käytössä. Mihin juuri 18v. täyttäny tyttö tarvitsee autoa, se kannattaa selvittää myös. Mikäli hän on saanut tuottoisan työn kaikkine lisineen, niin suosittelen Volvo 70:stä nahkajakkaroilla ja huoltopaketilla. (uutta tietenkin).

Äänestä
  • Turha tulla väittämään ettei alle 6000eurolla saa autoa missä olisi kaikki airbagit sun muut.
    Volvo on ollut kova sana joskus,ei enään.
    100-500euron auto on varsin järkevä ostos vaikkei niissä airbagejä olekkaan,täytyy muistaa että harvoin bagista edes konkreettistä apua on,Turvavyö on kaiken aa ja oo.
    Kannattaa myös muistaa että näissä alle 500 euron autoissa ei ole juurikaan suorituskykyä,toisin sanoen ei lähde auto hanskasta.

    Kuvitellaan vielä sivutörmäys tilanne jossa citymaasturi ajaa 80km/h nopeudella ensin VOLVO V70 kuskin ovea päin ja sitten sama tilanne 90luvn ooppelin ovea vasten,Kummassakaan tilanteessa kuski ei jää henkiin jos ei suojelusenkeli ole suotuisa.

    Äänestä

  • VainRealistinen kirjoitti:

    Turha tulla väittämään ettei alle 6000eurolla saa autoa missä olisi kaikki airbagit sun muut.
    Volvo on ollut kova sana joskus,ei enään.
    100-500euron auto on varsin järkevä ostos vaikkei niissä airbagejä olekkaan,täytyy muistaa että harvoin bagista edes konkreettistä apua on,Turvavyö on kaiken aa ja oo.
    Kannattaa myös muistaa että näissä alle 500 euron autoissa ei ole juurikaan suorituskykyä,toisin sanoen ei lähde auto hanskasta.

    Kuvitellaan vielä sivutörmäys tilanne jossa citymaasturi ajaa 80km/h nopeudella ensin VOLVO V70 kuskin ovea päin ja sitten sama tilanne 90luvn ooppelin ovea vasten,Kummassakaan tilanteessa kuski ei jää henkiin jos ei suojelusenkeli ole suotuisa.

    Ensinnäkin hankkimasta 100-500 euron rotteloa ja kielletty myös menemästä moisen rottelon kyytiin. Niiden romujen oikea paikka on sulatto ei liikenne. Romun ostamisessa ei ole koskaan ollut järkeä, miksi se olisi nyt muuttunut. Ole mitä mieltä hyvänsä, niin kakarat meillä ajavat vain ajanmukaisella kalustolla.

    Äänestä

  • Jos jälkikasvuaan rakastaa kirjoitti:

    Jos on katsastettu auto niin ei se voi olla romu tai kelvoton liikenteeseen.
    Kaikilla ei satu olemaan heti 4000euroa jolla saisi 2000 luvun auton eikä välttämäti halua ottaa lainaa.
    Sanoisin että 500euron ostossa on enemmän järkeä kuin uuden auton ostamisessa.
    Uuden auto hinta laskee käsittämättömän paljon ensimmäisen vuoden aikana,puhumattakaan kalliista huoltokustannuksista.
    500 euron autoa ei juurikaan enää tarvitse huoltaa,korkeintaan vaihtaa öljyt.

    Äänestä

  • Jos jälkikasvuaan rakastaa kirjoitti:

    Ensinnäkin hankkimasta 100-500 euron rotteloa ja kielletty myös menemästä moisen rottelon kyytiin. Niiden romujen oikea paikka on sulatto ei liikenne. Romun ostamisessa ei ole koskaan ollut järkeä, miksi se olisi nyt muuttunut. Ole mitä mieltä hyvänsä, niin kakarat meillä ajavat vain ajanmukaisella kalustolla.

    Juuri jossakin pyhänseudun onnettomuusuutisessa oli poliisin käsitys onnettomuuden syystä, etteivät nykyajan(mukaisissa) autoissa ole soratielle sopivia renkaita. Nainen suistui tieltä ja paloi ajanmukaiseen autoonsa. Myös viimeaikojen kaahausonnettomuudet ovat tapahtuneet ajanmukaislla autoilla.

    Äänestä

  • ennemmin vaikka 450 euron kadetti kun toi :)
    4500euroa aivan liika tommosesta roskasta,korkeintaan 3000e ok hinta.

    Äänestä

Säästä siihen asti että saat 20k€ kasaan. Sillä saa uuden turvallisen pikkuauton.

Äänestä

itselleen, että alkuperäinen viesti olisi lähteneyt "juuri ajokortin saaneelta 18 v. tytöltä"?
Autokauppiashan se vaan siinä aikansa kuluksi yrittää pitää yllä keskustelua, että pääsee kehumaan takapihallaan mätäneviä raatoja.

Äänestä

Katsopa tarkasti nettiauto.com -osoitteesta sellaisia automalleja kuin Peugeot Partner ja Citroen Berlingo. Kohtalaisen uusia, airbagillisia autoja parilla-kolmella tonnilla. Sen verran on kokoakin, että ei aina jää alimmaiseksi jos sattuu rysähtämään. Statusarvoa niissä ei ole niin paljon kuin reikäpääbemareissa, mutta kuka sellaista on hakemassakaan.

Äänestä

Toisesta maksoin 800.- ja toisesta 1200.- ,vuosimallit 94 ja 98, kummassakaan ei ole ruostetta ja huoltoihin ei ole vuoden aikana mennyt senttiäkään ylimääräistä,molempiin vaihdettu öljyt ja kohta tulee toiseen hihnan vaihto. Halpoja kilometrejä eikä loppua ole näkyvissä. Ovat erimerkkisä mutta merkkejä en kerro koska se tuo aina täällä suomipalstalla tunteet esille :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta

kyselijä.... kirjoitti:

Voi olla tyhmä kysymys, mutta kertokaa tietämättömälle kuinka paljon sellainen perusauto maksaa noin suunnilleen?

En tarvitse mitään hienoa/kallista autoa tai sellaista jossa on kaikenlaisia hienoja lisäominaisuukisia. Tarvitsen vain auton, jolla pääsee eteenpäin. Eli auton pitää kuitenkin olla hyvä, ei mikään romu jota saa olla usein viemässä korjaajalle tai joka jättää tienpäälle, ei lähde käyntiin jne..

Mitä suosittelisitte ensimmäiseksi autoksi nuorelle, juuri ajokortin saanneelle 18v. tytölle?

Ja jos täällä on vanhempia, joiden alle 20-vuotialla lapsilla on oma auto niin voisitteko kertoa millä rahalla he ovat sen hankkineet? Vai maksetteko vanhemmat omalle jälkikasvullenne auton vai pitääkö heidän se itse maksaa?

Kiitos vastauksista :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu