näkymättömään maailmaan ja sen olentoihin? Onko uskovilla joku yliaistillinen kyky kokea tämä näkymätön maailma? ns. kuudes aisti.
Mikä laittaa uskomaan
askeltava
19131
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Siksi. Miksei olisi maailmaa, jota ajalliset silmät eivät näe kuin silloin kun se sallitaan. Ihmisellä on historiassaan ollut paljon asioita, jota ei ole tiedetty, muuta on aavistettu, mutta nyt tiedetään.
Silloin varmaan esitettiin vastaavanlaista kysymystä mitä nyt esität.
sen silloin >kun se sallitaan<
>Ihmisellä on historiassaan ollut paljon asioita, jota ei ole tiedetty, muuta on aavistettu, mutta nyt tiedetään.>
Kehittyykö ihminen sitten niin, että joskus tämä näkymätön maailma ymmärretään toisella tapaa kuin nyt vrt. Jumalusko?
kaikkina historian aikana on varmaan käytävä tämä sama keskustelu läpi? Nykyäänhän ihmistä ei pidättele mikään auktoriteetti esittämästä kysymyksiä.
Se sallivuus tulee sydämestä, ei ulkopuolelta, ellei seurakunta elä niin elävästi, että Herran ilmestyminen tulee eläväksi.
Mutta kuten tässä aikaisemmin olen todentanut ääneen, että länsimainen kristillisyys, Laodikealainen muotojumalisuus tulee muuttamaan kenttäämme Islamilaiseksi.
Ihmisiä ei kiinnosta usko, jossa ei palvella Elävää Jumalaa, vaan muotojumalisuutta palvellaan.
Nyt aamu tv..ssä tutkija proffa puhui, ilmeisesti ilmestyvä kirja länsimaisen kulttuurimme tuho ja viittasi samaan. Eli älymystö ei usko, uskon kulemankouristukset (omin sanoin) on kouristellut 200 vuotta.
Nyt tilalle on tulossa Islam ja eipä tästä kovin mairittelevaa tulevaisuutta meille Laodikealaisille ole luvassa.
Eli passaa ottaa elävä Jumala tosissaan ja myös kuuliaisuus häneen, rukoilla armolahjoja, eli painua parannukseen tuhkaan, että löytyisi todellinen halu kohti elämää.
Tämä Laodikealaisuus, se on niin oksettavaa Jumalallekin, että toivoisi, että ei oltaisi edes uskossa.
Asia on vakava.
Mutta voiko Jumalan näkymätön maailma ilmestyä, sanon kyllä voi.
Tuon esimerkin, vaikka en haluaisi.
Tuossa ystäväperheeni uskova tuttava kuoli, kuoli iän perusteella.
Hänellä oli Etelä-amerikan matkalta avanne, koska se on tahi oli todiste näkymättömästä maailmasta, tapauksesta.
En tuo tapauksen paikkaa esille, ilmeisesti siitä on aikoinaan kirjoitettu, että joku voi tunnistaa sen.
He olivat nostamassa pankista rahaa, uskovat kaverit. Rahan nostoon meni aikaa, eli ilmeisesti pankkivirkailija soitti johonkin, että nämä huumeporukka tulisi tekemään ryöstöä, tuolla se oli mahdollista.
Rahat nostaen, he astuivat pankista ulos, tuli moottoripyörä kovaa vauhtia ja tapahtui ryöstö.
He eivät halunneet antaa rahaansa, koska työhönhän se oli tarkoitettu, veti ryöstäjä aseen ja ampui tätä toista kaveria. (josta avanne, avanne jossa vaurioitunut suoli johdetaan vatsapeitteen läpi iholle ja käytetään ulostepussia siinä päällä). No mitä toiselle kaverille kävi? Hän näki tiiliaidassa ison reijän ja hän hyppäsi siitä aidan sisäpuolelle.... No kaikki tuntuu nyt sitten meille ok. mitäpä ihmeellistä tuossa on.
Mutta nyt siihen näkymättömään maailmaan ja tähän uskoomme, elävään Jumalaan.
Kun tilanne laukesi, ryöstäjät pakenivat, ammuttu kansalaisemme, todisteena tapauksesta rupesi saamaan hoitoa, niin se näkymätön maailma.. pikkasen vedätän.. ettei heti.... kerrota... no...
Hän totesi tullessaan kadulle portista.. sitä reikää tiiliaidassa ei todella ollut, se avattiin hänelle, eli kyse oli ihmeestä... Entäpä lisää.... Silminäkijät eivät nähneet tämän poistumista, vaan paikalla oli enkeli, hänen näköisensä ja kokoisensa ja ryöstäjät veivät tämän moottoripyörällään pois.
Siinäpä ryöstäjille varmaan kokemusta näkymättömästä maailmasta, missävaiheessä tämä korvaava ryöstettävä hävisi kyydistä, ts. se enkeli.
Tuon sinulle tämän, kun kysyit, tuon senkin takia, että epäuskoiset kirjanoppineetkin heräisi siihen, on elävä Jumala ja toimiva enkelimaailma, että toden tullen Jumala toimii tänäänkin.
Onhan Uusitestamentti todiste enkeleistä, avautuvista kahleista, vankilanovista, miksei tänään.
Ei jätetä niitä vain kirjojen lehdille ja eletä Laodikealais-uskoa. Tehdään parannus ja kumarretaan Jumalan eteen uudistumaan, etsimään sitä, joka voidaan löytää.
Usko voi kylmentyä hyvin helposti, valvomattomuutta. Se ei uskoonnu kiistelemällä asioista vaan todellisessa elämässä. Ei uskova_1 tyylillä saada mitään aikaiseksi, Ei Antin väittelyllä, tai vastaavien kiistojen lihallisissa tyydytyskirjoituksissa. Pitää tehdä totta, uskoa Vapahtajaan ja jopa siihenkin, että ei opeta sitä, mitä ei ole lupa opettaakaan.
Eli palataan alotukseen Laodikea-uskosta, joka ei länsimainen usko-oppina anna mitään ja kansa etsii muuta.
Tulee tämä Islam... koska elävä Jumala ja elämä ei kelpaa.
Laitetaan omat rajat Jumalalle, oman näköinen Jumalantahto... ja kumarrellaan käsin lyötyjen alttarikivien äärellä hokien Herra Herra.... Sopii miettiä sydämessään, mitä tehdään.
mitä tarkoittaa? Tuo kertomus, en oikein ymmärtänyt sitä, se on nähtävästi kokenut uskonnollinen ihminen...? joka selittää oudot tapahtumat uskonnolliseen sävyyn.
Jos ihminen on uskossa, niin kaupassa käyntikin saattaa saada yliluonnollisia tapauksia osakseen, ...läheltä piti tilanteita, mutta Jeesus / enkeli auttoi...
Islamilaisuus, sehän on uskomus uskomusten joukossa.
Onko sinulle usko Kristukseen ulkopuolinen, vielä etäinen asia?
Kyllä Herra on koskettanut ihmistä, joka on vielä uskon ulkopuolella, kirkkautensa kädellä niin, että todella on tuntenut Pyhyyden ja vapissut siinä tilanteessa, ennekuin todella on tullut uskoon.
Asia, jonka kerroin, kertoo elävästä Jumalasta, joka auttaa käsittämättömällä tavalla, avaamalla tiiliaitaan reiän, mitä siinä ei todellisuudessa ole, vie tämän piiloon panemansa henkilön "enkelinä" pois, näitten rikollisten ja silminnäkijöiden edestä. Eli silminnäkijät sanovat, ihmetellen tapahtunutta, että hehän veivät sinut pyörällään pois ja henkilö todellisuudessa onkin paikalla.
Mutta Jumalan aivoitukset ovat käsittämättömät. Miksi tämä toinen henkilö sitten haavoitettiin hyvin vakavasti, että oli kuolemankielissä, mutta pelastettiin.
Itse näin jälkikäteen ajatellen tilannetta, siinä haavoitetun ja pelastetun ihmeen kautta todistus tulee aikaamme todelliseksi. Jos joku väitää vastaan, että se oli vain unta, tämä avanneihminen on todistus haavojensa kautta. Jumala laittaa epäilijöille suun tukkoon, jopa farisealaisuskolle.
Toisaalta, Laodikealaisuus on sellaista haaleaa uskoa, ihmisuskoa, joka ei tartu todellisesti elämään uskoaan. Kuin Matteus raamatusta, Jeesus sanoi "seuraa minua". Siinä todella jätettiin entinen elämä ja seurattiin Jeesusta.
Jeesus sanoo meille jokaiselle, Seuraa minua, siinä on lähdettävä, jos aikoo seurata.
On noustava entisestä elämästä, jätettävä tämän maan petospöydät, vaihatuspöydät ja lähdettävä.
Se ei ole Islamilaista uskoa, vaan Luojaan Jumalaan joka Kristuksessa on ilmituonut itsensä pelastajana.
Muuta pelastusta ei ole, pelastuksen lähdettä. Me kaikki olemme syntiin langenneita, kykenemättömiä pelastamaan omin voimin itseämme taivaskotiin, mutta me voimme ottaa siitä kädestä kiinni, joka kadonneen ottaa vastaan, nostaa kantaa ja pelastaa.
Meidän on sitten seurattava Jeesusta, Hänen tahdossaan ja viitoittamaa tietä, ettei maailma saastuttaisi meitä uudelleen ja palata siihen entiseen.
Itselleni kalskahtaa korvaan uskonnollinen ihminen, koska se ei ole jotain, joka otetaan vain tarpeen mukaan, vaan siinä eletään, se on elämää Kristuksessa.
Uskonnollisuus on sellaista harrastamista joidenkin asioiden äärellä.
Aivankuin rakennuksella huono rakentaja, on kirves ja mies, ei suinkaan kirvesmies, joka hallitsee oppimansa.
Jeesus haluaa opettaa meidät elämään hänessä.
Sinun on luottavaisin mielin hypättävä Herran käsivarsille, sanoa, "Herra tässä olen pelasta Jeesuksen työn tähden minut, haluan jättää kaiken sen väärän elämästäni ja seurata sinua".
Ei rukous välttämättä tarvitse olla monisanainen, tärkein on rehellinen sydän.
Mikä laittaa uskomaan?
Ensimmäisessä vaiheessa sitä alkaa varmaan miettimään maailman menoa ja elämän mysteeriä, miksi minä olen ja mikä on kaiken tarkoitus. Jossain vaiheessa saattaa alkaa tutustua maailmaan uskontojen kautta, mitä uskonnot vastaavat kysymyksiin. Se ei vielä paljoa välttämättä anna syytä "uskomiselle", mutta on varmaan jonkin sortin kasvualusta. Viime vaiheessa oman elämän rajallisuus/kolhut/konkurssi saavat kokeilemaan käytännössä "uskoa".
Esimerkiksi itse olin hyvin masentunut, mutta kuitenkin kiinnostunut mykästä/kuurosta/sokeasta Jumalasta, joka ei minun elämääni missään vaiheessa ollut ainakaan itseni havaitsemalla tavalla koskettanut tai vaikuttanut. Vai onko niin, että ihminen itse on sokea, kuuro ja mykkä? Kun olin henkisesti hyvin ahdistunut, sain viimeinkin puristumaan oman rukoukseni ulos, kai minä olin aiemminkin rukoillut, mutta mitään ei ollut tapahtunut. Yhtenä iltana tuli mieleeni ajatus - "mitäs, jos ryhtyisit uskovaiseksi". Ja sitten tiukassa paikassa rukoilin - masennukseni katosi heti ja jäljelle jäi vain iloinen olo. Se minusta teki uskovaisen. En muista kuin muutaman tilanteen, joissa mieleeni on tullut ajatus, joka tuntui tulevan "jostakin" ja joka oli oman käytännön elämäni kannalta merkittävä.
Raamatussa Paavalin kirjeissä kerrotaan, että Jumalan Henki asettuu asumaan ihmiseen, kun tämä uskoo ilosanoman. Sitä ennen ihmisessä hallitsee tämän maailman henki, mikä se sitten lieneekään. Tämä uskominen on itselleni ollut mysteeri. Ei ole auttanut uskoa lainkaan, vaikka kuinka sitä itsestään yrittäisi pusertaa. Siksi on ihme, että minusta tuli uskovainen. Ehkä Jumalan Henki oli asettunut minuun (?) jo aikaisemmin, mutta sitten "kuulin" hänen äänensä.
Mikähän minun tilanteeni lie? Olenko vaarallinen hullu? Vaaraton hullu? Onko Jumala sittenkin olemassa ja Hän vaikutti minuun? Minä elän tässä viimeksimainitussa toivossa varovaisesti uskoen.
Ilmiö on sen verran laaja, että olen huomannut (lukenut tai kuullut) muilla olleen samanlaisia kokemuksia kuin itselläni.
"...masennukseni katosi heti ja jäljelle jäi vain iloinen olo. Se minusta teki uskovaisen."
Noin monet sanovat, etä rukous tiukassa paikassa auttaa.
Itse koen 'tiukoissa paikoissa' auttavan vain tavallisen 'maalaisjärjen'. Tokihan sitä on oppinut myös juttelemaan ylöspäin, mutta ei sieltä mitään vastausta ole tullut. Tuo rauhallinen olotila tulee minullekin, mutta ei mitenkään liittyen Jumalan näkymättömään maailmaa. Se on vain, siis tuo olotila. Siksi ihmettelen, että uskovien täytyy pinnistellä ja todistella yliluonnollisten aistien kanssa saavuttaakseen tuon 'rauhan' eli suomeksi tavallisen elämänmakuisen olotilan.
Ihmisen elämäähän kuuluu luonnollisena osana; masennukset, tiukat paikat, läheltä-piti-tilanteet, tyytymättömyys, kuolema, sairaudet ja niin ilot ja onnen hetketkin. Minusta nuo ovat niin tavattoman luonnollisia asioita, että on vaikea ymmärtää jonkun kokevan ne noin raskaina ja syyllisenä että hakeutuvat näkymättömän maailman huomaan.
Toki ihmisen mielen sairastuessa tarvitsee kääntyä ammattiauttajien puoleen vaikka eihän siellä kuule kuin oman äänensä, mutta sekin helpottaa kun ihminen jolle puhua, niin siinä selviää monikin sotku elämänlangassa.
Mutta että kääntyä henkimaailman puoleen, sitä en ymmärrä...
Askeltava:
>>Itse koen 'tiukoissa paikoissa' auttavan vain tavallisen 'maalaisjärjen'. Tokihan sitä on oppinut myös juttelemaan ylöspäin, mutta ei sieltä mitään vastausta ole tullut. Tuo rauhallinen olotila tulee minullekin, mutta ei mitenkään liittyen Jumalan näkymättömään maailmaa. Se on vain, siis tuo olotila. Siksi ihmettelen, että uskovien täytyy pinnistellä ja todistella yliluonnollisten aistien kanssa saavuttaakseen tuon 'rauhan' eli suomeksi tavallisen elämänmakuisen olotilan.>>
"Tiukalla paikalla" en oikeastaan omalla kohdallani tarkoita hetkellistä olotilaa tai yksittäistä tapahtumaa. Olin ollut masentunut jo pitkään ja toivoin tai vaistosin, että jospa Raamatusta löytäisin tietoa siitä mikä voisi auttaa. Minäkään en ollut tottunut saamaan mitään vastauksia "jutteluuni ylöspäin". Kun niin oman tulkintani mukaan tapahtui (en tosin sillä hetkellä tulkinnut mitään), niin kokemuksen kuvaileminen sanoin "masennukseni katosi jne..." tuntuu hiukan lattealta.
Täytyy sanoa, että tuli kyllä kiusattua uskovaisia kavereita (niitäkin oli jokunen), mutta olin myös utelias tietämään, miten he pystyvät uskomaan. Se ei mitenkään mahtunut päähäni. Yllättävää kyllä he eivät pystyneet vakuuttamaan minua mistään enkä tullut hullua hurskaammaksi. Heidän kokemuksensa oli eri kuin minun kokemukseni. "Uskoontulokokemukseni" jälkeen en ole pystynyt olemaan uskomatta. Aika lailla näkökulma pään sisällä vaihtui ja hyvin nopeasti - hetkessä.
>>>Ihmisen elämäähän kuuluu luonnollisena osana; masennukset, tiukat paikat, läheltä-piti-tilanteet, tyytymättömyys, kuolema, sairaudet ja niin ilot ja onnen hetketkin.>>>
Uskovaisen ihmisen elämään nuo kaikki kuuluvat myös. On masennuksen hetkiä, vaikeita elämäntilanteita, tilanteita, joissa jäät yksin ja kaikki vanha ympäriltä murenee pois. Olen kokenut "uskoontulemisen" jälkeenkin tällaista. Tuntuu siltä kuin iso luuta lakaisisi kaiken pois, mutta sitten sitä huomaakin, että on olemassa jokin, johon ankkuroitua, jotain, joka pysyy, kun kaikki muu katoaa. Se on Jumala ja minä. En olekaan tyhjän päällä. Tätäkin on hiukan vaikea selittää.
>>>> Minusta nuo ovat niin tavattoman luonnollisia asioita, että on vaikea ymmärtää jonkun kokevan ne noin raskaina ja syyllisenä että hakeutuvat näkymättömän maailman huomaan.>>>>
Niin, vaikeahan tätä on ymmärtää. Jos se olisi helppoa, kaikki uskoisivat Jumalaan ja kaikilla olisi omakohtainen kokemus, johon tukeutua. Ja tavallaan onkin - osalla on vain kokemus siitä, että mitään ei tapahtunut!
Tärkein askel on kai, että haluaa antaa elämänsä tavalla tai toisella Jumalalle ja sitten se, että myös toteuttaa tämän. Siinä ei montaa sekuntia kerkeä vanhenemaan. Vaikka kyllä minulla meni vuosia ja vuosia ennenkuin ymmärsin miten annan elämäni Jumalalle. Enkä ole edes varma toimiiko se muiden kohdalla samalla tavalla kuin omalla kohdallani.
kun niin monet uskovat sanovat tuota samaa 'sisäinen rauha' eli onkohan se sisäinen rauha jotain erilaista kun ei-uskovalla.
"mutta olin myös utelias tietämään, miten he pystyvät uskomaan. Se ei mitenkään mahtunut päähäni"
Tuo on totta.
Mutta huomaan, että sinullakin on vaikeuksia selittää tuota uskoontuloa. Se varmasti pitäisi kokea itse, mutta kun ei ole kimmokkeena kuin uteliaisuus.
Ja miksi pitäisi antaa elämä jollekulle näkymättömälle Jumalalle, yli aistien menevälle asialle.
Minua näissä uskonasioissa kiinnostaa se, että miten jotkut saattavat uskoa ihan selkeää ihmisjärjellä kirjoitettuun kirjaan. Raamattuhan on ohjeistusta miten elää.
"Vaikka kyllä minulla meni vuosia ja vuosia ennenkuin ymmärsin miten annan elämäni Jumalalle."
mutta kuitenkin koit uskoontulon hetkessä ja masennus haihtui?
Ps. hyvin kirjoitat, koska et tuputa uskoasi.
askeltava:
>>mutta kuitenkin koit uskoontulon hetkessä ja masennus haihtui?>>
Aluksi ajattelin, että kaikki tapahtui tuossa hetkessä, mutta jälkeenpäin olen tuumaillut, että tuo oli vain jonkinlainen "läpimurto". Elämä kai kypsytti minut siihen pisteeseen, että tämä tuli mahdolliseksi kohdallani.
>>>Mutta huomaan, että sinullakin on vaikeuksia selittää tuota uskoontuloa.>>>
Niin on. Aika mystinen juttu ottaen huomioon sen, että on istunut puolet elämästään koulunpenkillä oppimassa asioita, jotka eivät rohkaise uskomaan Jumalaan tai vaikka Raamattuun. Ja vaikka itse on kokenut jotakin, niin en ole lainkaan varma, että muut voisivat kokea samaa. Minuahan voisi sanoa vaikka epäuskoiseksi sen suhteen, että en millään tahdo uskoa, että se sama, jonka itse koin, voisi olla jonkun muunkin kokemus. Muistelen vain aikoja, jolloin milloin missäkin joku lähetysintoinen (tai velvollisuuden tuntoinen) uskovainen lähestyi varovaisesti ja saattoi sanoa "mitä sinä ajattelet Jeesuksesta?" tai "oletko sinä antanut elämäsi Jeesukselle?". Täytyy sanoa, että ainakin minun oli tosi vaikea suhtautua tällaisiin lähestymisiin. Jonkun toisen kohdallehan nuo olisivat voineet sopia.
Jotkut puhuvat uskosta yhteytenä. Ehkä se onkin sitä, että syntyy jonkinlainen yhteys Jumalaan. Toisaalta taas uskovien kristittyjen välillä on yhteys positiivisessa mielessä, vaikka tällä palstalla ei ihan siltä aina näyttäisikään. Tämä yhteyden tunteen syntyminen on mahdollista, jos pystyy ylittämään oman nurkkakuntansa ahtaat rajat. Tietyllä tavalla tuntee myös turvallisuutta, kun huomaa eri yhteyksissä olevansa tekemisissä toisten uskovien kanssa. On helpompaa luottaa "veljeensä tai sisareensa" kuin johonkuhun, jonka arvomaailmasta ei ole niin tarkkaa tietoa.
Paavalikin kuvailee uskovaisia yhteisönä. Uskovaiset ovat saman rakennuksen kiviä ja tässä rakennuksessa Jumalan Henki asuu. Uskovaiset ovat saman ruumiin jäseniä ja osia, pää on Jeesus Kristus. Uskovat ovat siis yhteisö, jonka johdossa on jonkinlainen näkymätön henki. Ehkä kaukaa katsottuna voikin huomata, että on olemassa löyhä yhteisö, jossa säännöt ja pyrkimykset ja elämä ovat erilaiset kuin "maallisissa" yhteisöissä.
Ja tosiaankin, en tyrkytä, mutta itsepähän kyselet ja vastaamalla kysymyksiin itsekin tulee asioita miettineeksi päänuppinsa sisällä!
Me kristityt uskomme siksi, ettei meillä muutakaan oljenkortta enää ole jäänyt käytettäväksi.
Emme kykene selviytymään omin avuin, varsinkaan helvetillisestä syyllisyyskysymyksestä.
Emme kykene antamaan anteeksikaan omin avuin vaan katkeroitamme sisimpämme ja
myrkytämme oman ja toisten elämän - jos sellainen elämä sitten mitään elämää edes on.
Joh. 6:66-69
66 Tämän tähden monet hänen opetuslapsistaan vetäytyivät pois eivätkä enää vaeltaneet hänen kanssansa.
67 Niin Jeesus sanoi niille kahdelletoista: "Tahdotteko tekin mennä pois?"
68 Simon Pietari vastasi hänelle: "Herra, kenen tykö me menisimme? Sinulla on iankaikkisen elämän sanat;
69 ja me uskomme ja ymmärrämme, että sinä olet Jumalan Pyhä."
"Emme kykene selviytymään omin avuin, varsinkaan helvetillisestä syyllisyyskysymyksestä."
Syyllisyyskysymys? Mitä se tarkoittaa? tunnetteko olevanne syyllisiä johonkin?
Antamaan anteeksi omin avuin?
Uskovissa täytyy olla jotain sellaista ihmeellistä, että heillä on jotensakin herkempi mieli kokea syyllisyyttä? Vaikeaa pyytää anteeksi?
Eikö elämä ole täynnä ihan inhimillistä olemassa oloa. Miksi siihen täytyy etsiä näkymätöntä elementtiä mukaan?
Niin hirveän monet asiat selittyvät ihan automaattisesti tarkastelemalla ihmisen olemusta. Niin, kyllä selittyvät myös näkymätön maailma, toiset ihmiset kaipaavat jotain ulkopuolista tukea tai auttavaa oliota, niin senhän antaa raamattu.
Mutta miksi siihen raamattuun täytyy uskoa, sehän on teos joka on kirjoitettu sen aikaisissa olosuhteissa, teos jossa on monta tasoa, eri aikakausina kirjoitettu. Raamattu syyllistää ihmistä vaikka ihmisen elämässä ei ole mitään syyllistettävää.
Ensin pitää kysyä mihin ja minkälaiseen Jumalaan uskoo?
Entinen pappikin kertoi, että kun häneltä kysytään että uskotko Jumalaan niin hän EI vastaa siihen suoraan että uskon.
Miksi? No koska kysyjällä on oma kuvansa Jumalasta ja kysymys oikeastaan ehkä tarkoittaa (ainakin jossain mielessä) että uskotko sellaiseen Jumalalaan kuin kysyjä olettaa. Voisin melkein taata että minä joka uskon Jumalaan, en usko selllaiseen Jumalaan kuin esimerkiksi sinä ajattelet minun uskovan.
Jumala on yksi, mutta uskojien ajatuksia Jumalasta on vaikka kuinka montaa erilaista, alkaen viidakon pimennosta aina kuninkaan linnaan saakka.
Jos kysyn sinulta, että voitko itse ajatella muutamien asioiden voivan olevan täydellisiä, sanan positiivisessa mielessä, niin silloin ehkä saat paremman kuvan ainakin yhdestä uskosta Jumalaan.
Aloita siitä että todistettavasti itse olet olemassa tässä rajattomassa avaruudessa ja voit toteuttaa asioita joiden katsot olevan hyväksi elämällesi.
Sanokaamme että olet ymmärtänyt, että määrätyt asiat olisivat välttämättömiä elämässäsi jotta olisit onnellinen ja menestyisit. Olet esimerkiksi huomannut että elämä ilman rakkautta ja oikeudenmukaisuutta ei ole kestävä.
Olet ehkä huomannut sen koska olet tehnyt sitä mikä on näiden ominaisuuksien vastakohta ja kärsit siitä - koko elämäsi kärsii siitä. Alat tajuamaan että sellainen elämä missä oikeudenmukaisuus ja rakkaus toteutuisivat täydellisesti olisi paljon parempi elämä, mutta kun katsot ympärillesi maailmassa näet vain elämää jossa ei näitä asioita ole täydellistettynä, näet kurjuutta ja valhetta, kiihkoilua, rahanhimoa ja kaiken tämän seurauksena koko maapallo on tuhonsa partaalla.
Jos nyt alat lukemnaan Raamattua ja teet sen ilman ennekkoluuloja (kuten esimerkiksi pappien keksimää ikuisen piinan oppia joka opettaa että jumala "oikeudenmukaisessa rakkaudessaan" loisi ensin elämää ja piinaisi sitä sitten ikuisesti) niin silloin ehkä huomaan että juuri tästä Raamattu puhuu.
Raamattu kertoo seikkaperäisesti, että rakkaus ja oikeudenmukaisuus ovat, eivät vain mahdollisia vaan jopa välttämättömiä hyvässä elämässä, että vain elämä jota ohjaa rakkaudelliset ja oikeudenmukaiset periaatteet on hyvä elämä.
Ja sinä joka olet ymmärtänyt että vain sellaiset periaatteet ja elämän tavat omaksumalla elämässä voi mikään elämä olla onnellista, esität itsellesi kysymyksen voitko uskoa että sellainen elämä on mahdollista ja koska ymmärrät sen olevan ainoan mahdollisuuden onnelliseen elämään uskot että sellainen on jo olemassa. Näethän kuinka kaikki elämä hakee teitä säilyäkseen.
Jos luet Raamattua jonka sanoma osoittaa että on jo olemassa rakkauden ja oikeudenmukaisuuden lähde "Jumala", joka on edustaa kaikkea sitä mikä tekee hyvän elämän mahdolliseksi.. Elämä jossa nämä ominaisuudet ovat täydellisiä ja joka siksi luonnollisesti toimii niiden puitteissa, silloin olet jo alkanut kulkemnaan sitä tietä omassa elämässäsi jossa nämä ominaisuudet ovat tavoittelemisen arvoiset ja mikä tärkeintä voit uskoa Jumalan avulla saavuttavasi ne omaan elämääsi, halusi elää Jumalan tahdossa kasvaa ja haluat periaatteessa hinnalla millä hyvänsä yhtyä tähän oikeudenmukaiseen rakkauteen jonka tiedät olevan todellisuutta.
Jos nyt jatkat Raamattun lukemistasi tulet huomaamaan että sen sanoma kertoo juuri tästä, kuinka sellainen elämä tulee mahdolliseksi missä rakkaus ja oikeudenmukaisuus ovat elämän viisautta ja ymmärrät että se lähde mistä ne kumpuavat on olemassa ja sinä kutsut sitä elämän viisautta antavaa läahdettä Jumalaksesi. Mitä syvällisemmin opit tuntemaan Jumalaasi sen enemmän opit oikeasta elämästä - opit esimerkiksi miksi syntien anteeksi saaminen on välttämätöntä rakkaudellisen ja oikeudenmukaisen elämän saavuttamiseksi ja kuinka se tuli mahdolliseksi näiden samojen periaatteiden täydellisen rakkauden ja oikeudenmukaisuuden puitteissa.
Nyt siis uskot (koska tiedät), että hyvää ja viisasta elämää ei voi olla ilman että se eletään rakkaudellisessa oikeudenmukaisuudessa ja myös luonnollisesti uskot että ne ominaisuudet ovat olemassa ja uskot että niiden sovelluttaminen elämään sen tähden on mahdollista ja päin vastoin koska se on mahdollista ne myöskin on olemassa.
Kuten näet uskolla Jumalaan voi tarkoittaa montaa eri asiaa. Monet ovat hurmion vallassa ja heidän uskonsa on eräänlainen sekava tunne "että on olemassa jokin spiritisminen Jumala jaka heittää vihassaan luomiaan ikuiseen helvetin tuleen jossa ei matokaan kuole, saati sitten kuolematon sielu.
Totuus on kuitenkin että jos kuolemattomuus on olemassa (ja minä uskon että niin on) on se vain mahdollista sellaisissa olosuhteissa mitkä tekevät sen mahdoilliseksi ja esimerkiksi ilman rakkautta ja oikeudenmukaisuutta ei kuolemattomuutta ole. Raamattukin sanoo että näin on että "ainoastaan" Jumalalla on kuolemattomuus, koska sen mahdollistaa "ainoastaan" täydellinen rakkaus ja oikeudenmukaisuus ja ne ovat Jumalan ja jokainen joka elää niissä elää Jumalan tahdossa.
Siis minulle se "yliaistillinen kyky kokea tämä näkymätön maailma" on rakkauden ja oikeudenmukaisuuden välttämättömyyden ymmärtämistä - hyvän elämän saamiseksi - ilman niitä ei ole todellista elämää. Sellaista kuin elämä voisi todellisuudessa olla.
itse kuitenkin olen pähkäillyt, että oikeudenmukaisuus ja rakkaus on ihmisen myötäsyntyinen kyky elää todellista elämää. Olosuhteet vievät ihmisen epäoikeudenmukaiseen ja rakkaudettomaan maailmaan , siihen ei tarvita näkymätöntä maailmaa. Kun ihmistä kohdellaan huonosti syntymästä lähtien, niin eihän ihminen voi aikuisenakaan käyttäytyä muutoin kuin kohdella huonosti lähimmäisiään.
Olisikohan tunneälyllä mitään tekemistä siinä, että ottaa elämän ilman yliaistillista olomuotoa sellaisenaan kuin se on.
Onhan ihmiset selvinneet ilman Kristusta aikaisemminkin ja lisääntyneet. Kristus tuli ja alkoi ihmisten syyllistäminen ja uhkailu. Enne Kristusta uhrattiin jotain jumalille jotta he leppyisivät, tänä päivänä tiedetään että se oli joutavanpäiväistä taikauskoa.
Eikä tämä Kristinuskokin ole taikuutta; ihmiset elävät näkymättömän maailman kanssa joka kuitenkin on opittu raamatusta ja muotoutunut jokaisen omassa päässä itsensä kaltaiseksi. Ihminen alkaa nähtävästi uskoa jos on ylen altis luonne ja herkkä luonne, niin hyvässä kuin pahassakin asiassa.
mitä sanoit rakkauden ja oikeudenmukaisuudesta ihmisessä ja siinä mitä kirjoitin.
Jos ihmisellä todella on halu elää oikeudenmukaisuudessa ja rakkaudessa niin silloin hän oikeastaan haluaa elää Jumalan tahdossa (sitä juuri on Jumalan tahtoo että elämme rakkaudessa ja oikeudenmukaisuudessa), todellinen rakkaus ja oikeudenmukaisuus myös ihmisessä on sitä Jumalan oikeudenmukaisuutta ja rakkautta. Ei Jumala orjuuta ketään vaan vapauttaa, sillä ei rakkaus ja oikeudenmukaisuus orjuuta, se vain poistaa pahuuden ja sen mukana olevan vajavaisuuden elämästä.
Mutta oikein sanoit usein on pahuuden syynä meidän ihmisten luomat ulkoiset olosuhteet ja siksi meidän tuleekin antaa anteeksi niille jotka eivät oikeastaan halua pahuutta vaan rakkautta elämäänsä. Raamattu sanookin että oikeudenmukaisen armon saamiseen liittyy se että itse armahtaa niitä jotka ovat "meitä vastaan rikkomneet" - enää ei siis olekaan sysymys hammas hampaasta vaan armo armosta. Se on oikeudenmukaisempaa ja rakkaudellisempaa.
Silloin kun teemme oikein on olomme hyvä vaikka huonommissakin oloissa.
Ero Jumalan ja ihmisen toiminnassa on vain siinä että me emme kykene eri syistä toteuttamaan Jumalan jossa on elämä esimerkiksi juuri olosuhteiden tähden
ihmisen omaksi kuvakseen, niin eikö ihmisellä ole silloin jo synnyinlahjanaan oikeudenmukaisuus ja rakkaus. Joku tai jotkut vievät vain sen pois ihmisen kasvaessa, pettyessä elämään tai jotain sen kaltaista.
Synnynyinlahjana oikeudenmukaisuus ja rakkaus...?
Onko sinulla lapsia? :-)
Rakkauden ja oikeudenmukaisuuden opettelu vie aikaa.... Kyllä lapset näyttävät pääsääntöisesti olevan enimmäkseen aika itsekkäitä, varsinkin pienet lapset.
Sinun on sitä vilpittömästi pyydettävä ja myös mentävä sen hengen mukaan, joka vie uskon tielle.
Se on mahdolllista vain sille, joka nöyrästi sanoo: Tässä olen, teen, mitä sinä, Jumala, haluat minun tekevän.
Tunne syntisi, tunnusta ne ja hylkää ne, niin saat armon tulla Jumalan lapseksi. Siitä jatkuu tie itsekseen. Kokeile! tv annu
en ymmärrä mitä synti on. Minä koen sen ns. synnin luonnollisena osana ihmisyyteen kuuluvana elementtinä.