Siunauksista ja uhriudesta

Itse en ole varsinaisesti uskontojen uhri, mutta minut on kasvatettu uskoon, josta luovuin jo varhaisella iällä. Nyt minulla on oma uskoni, eikä kukaan painosta minua, mutta edelleen saan osakseni siunauksia ja rukouksia. Jo nämä ahdistavat minua, vaikken ole uhri ja sanon usein: "miten itse haluatte, mutten minä rukouksianne kaipaa."

Miten muut kokevat rukouslistat yms. joille päädytte tietämättänne ja esimerkiksi täällä? Itse en ainakaan uskoisi, että uskontojen uhriudesta sillä pääsee, että joku toinen rukoilee uhrin puolesta.
251318
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

Olen itse samassa jamassa... kuulen usein puolestani rukoiltavan. Totesin aiemmin näille rukoilijoille, etten koe rukouksia kaipaavani. Olen kuitenkin tullut siihen tulokseen, etteivät hyvää tarkoittavat rukoukset voi minua satuttaa, etenkään kun en ylipäätään usko siihen jumalaan, jota nämä ihmiset rukoilevat. Parasta on siis, ettei välitä koko touhusta. Loppujen lopuksihan siinä on kyse lähinnä näiden rukoilijoiden omista pyrkimyksistä puhdistaa omatuntonsa tekemällä kuten kokevat uskontonsa kehoittavan tekemään - pysyvät kas siten niillä kalliilla taivaspaikoillaan.

Äänestä
  • Aivan järkyttävän kyyninen asenne teillä! Oletteko ajatelleet että jotkut ihmiset saattavat ihan oikeasti välittää teistä ja rakastaa teitä. Jos heidän uskossaan rukoillaan ihmisten puolesta he varmasti haluavat rukoilla sellaisen ihmisen puolesta josta he välittävät. Jos jotkut uskonnot ovat tuomiohenkisiä ja eivät hyväksy erilaisuutta ettekö te nyt syyllisty samaan. Antakaa toisten rukoilla ja toteuttaa uskoaan, varsinkin jos se tapahtuu tuollaisessa rakkauden hengessä. Siunaushan tarkoittaa kaiken hyvän toivomista sydämensä pohjasta. Mitä pahaa te siinä näette? Te uskotte tavallanne, antakaa muidenkin uskoa.

    Äänestä

  • Eeva kirjoitti:

    Aivan järkyttävän kyyninen asenne teillä! Oletteko ajatelleet että jotkut ihmiset saattavat ihan oikeasti välittää teistä ja rakastaa teitä. Jos heidän uskossaan rukoillaan ihmisten puolesta he varmasti haluavat rukoilla sellaisen ihmisen puolesta josta he välittävät. Jos jotkut uskonnot ovat tuomiohenkisiä ja eivät hyväksy erilaisuutta ettekö te nyt syyllisty samaan. Antakaa toisten rukoilla ja toteuttaa uskoaan, varsinkin jos se tapahtuu tuollaisessa rakkauden hengessä. Siunaushan tarkoittaa kaiken hyvän toivomista sydämensä pohjasta. Mitä pahaa te siinä näette? Te uskotte tavallanne, antakaa muidenkin uskoa.

    ...sanoinkin. Annan toisten rukoilla ja toteuttaa uskoaan. En kiellä ketään rukoilemasta puolestani.

    Tuo "rakastaminen" on kyseenalainen asia, sillä tässä tapauksessahan "rakkaudenosoituksena" toimii rukous - nämä "rakastavat" ihmiset rukoilevat huomioonottamatta sitä, että Tommin ja minun kaltaisiani rukoileminen saattaa ahdistaa tai vaivata.

    Sikstoisekseen minut on rukouksella "manattu" ja tuomittu helvettiin niin monia kertoja, ettei se oikein mene enää "rakkauden teosta".

    Iisisti, Eeva.

    Tiedän esimerkiksi sen, että äitini, joka rukoilee puolestani rakastaa minua. Minulla ei ole sinällään mitään sitä vastaan, että minun puolestani rukoillaan, mutta alkuperäinen kysymykseni oli se, että jos kyseessä on joku täysin ventovieras, joka ottaa teidät rukouslistoilleen tms. miltä se teistä tuntuu? Itse en koe rukouksia tarvitsevani ja se jossain määrin ahdistaa minua, kun joku toistuvasti kysyy, saako rukoilla puolestani. Jos haluaa rukoilla, sen voi tehdä täysin lupaa pyytämättä. En usko, että kirouksiinkaan lupaa pyydetään.

    Ja oikeastaan tämä kysymys lähtee nyt siitä, että voin kuvitella joidenkin ihmisten ahdistuvan näistä rukouksista, jos ne tulevat juuri siltä seurakunnalta, jonka piirissä ovat uhriutuneet. Esimerkiksi haluaisiko ex-jehovan todistaja edelleen kuulla rukouspyyntöjä toisilta jehovan todistajilta, joita ei tunne ja, jotka eivät tunne tämän ex-jt:n taustaa?

    Äänestä

  • Eeli kirjoitti:

    Ei ole varmaan sopivaa kertoa. Mutta kerron kuitenkin nauroin kippurassa lukiessani Tommin ja sinun kirjoituksia. Tämä johtui siitä että olen itsekkin uskovan kodin lapsi. Ja tiedän ihan tarkkaan miten jotkut jutut voi ärsyttää ja jopa ahdistaa. Ja nyt minun omat lapsi raukkani ovat saman kohtalon kokevia. Siis äiti saattaa rukoilla heidän puolestaan kun viipyvät jossain eikä ole varma onko turvassa.
    Toisaalta sekin ärsyttää (siis meidän murkkua)
    kun ei pääse väittämään että äiti pakottaa. (nauru) Kun äiti ei pakota koska omasta kokemuksesta tietää, että siitä ei ole mitään hyötyä. Mutta joskus sekin ärsyttää että ei voi elää rauhassa oman uskonsa kanssa omassa kodissaan. Olisikohan kyseessä myös sukupolvien välinen kuilu? Jota varmasti löytyy joka kodista.

    Mutta vakavasti. Mitä tarkoitat helvettiin manaamisella varoittelua vai uhkailua? Vai viellä syvempää kiroamista?

    Äänestä

  • Tommi kirjoitti:

    Ymmärrän kyllä eron, jonka sinä ja Eeva esitätte: minunkin äitini on vahvasti uskovainen, ja rukoilee puolestani usein. Tiedän hänen tekevän niin, koska haluaa minulle hyvää, enkä siitä pahastu.

    Mutta on todellakin näitä vieraita ihmisiä, jotka tulevat kysymään, voivatko he rukoilla puolestani. Kysyt, miltä se tuntuu. Pahalta. Ahdistavalta. En halua olla "osallisena" vieraiden, minua tuntemattomien ihmisten rukouksiin. Ei siksi, että uskoisin rukousten jollain tapaa vaikuttavan minuun, vaan siksi että koko asia on mielestäni äärimmäisen henkilökohtainen ja intiimi, ja siksi tällainen rukouspyyntöjen esittäminen on mielestäni epäkorrektia ja menee röyhkeästi "henkisen reviirini" yli silloin kun kyseessä on minulle tuntematon, minua tuntematon henkilö.

    Etenkin kun useimmiten kyseessä on vieraiden ihmisten kohdalla toteamus tyyliin: "Oletpa sinä lävistetty ja tatuoitu ja pukeudut mustiin, voinko rukoilla puolestasi?", jolloin rukouksen syy on ilmeinen: minua pidetään ulkonäköni vuoksi vähintäänkin saatananpalvojana, vaikken sellainen ole eikä minusta sellaista tule.

    Onpa käynyt niinkin, että työpaikallani asioinut asiakas on lähtiessään kysynyt, voiko hän rukoilla puolestani - täysin ilman minkäänlaista asiayhteyttä. Kyllä sellaiset kysymykset lähinnä vaivauttavat. Miksi monet uskovaiset näkevät rukouslistat ym. hyväntekona, eivätkä ajattele sitä etteivät kaikki ole samoin ajattelevia eivätkä uskovia? Sitä en ymmärrä...

    Olen kuitenkin tehnyt sen periaatepäätöksen, ettei se minua vahingoita, jos joku tulee siitä iloiseksi että saa rukoilla puolestani. Rukoilkoot, sillä kuten jo aiemmin sanoin, en kuitenkaan usko asian vaikuttavan elämääni.

    Huomasin tämän viestin vasta sen jälkeen kun olin laittanut oman vastaukseni Eelille. Siis tarkoitikin vento vierasta. Taidatpa olla oikeassa. Ei siihen lupaa tarvita. Ja hengellisissä kokouksisakin on hyvä olla hionotunteinen, että rukous tilaisuus ei muutu juorutilaisuudeksi. Rukoilun tarkoitushan on että asioita viedään Jumalalle.
    Mutta toinenkulma on joistakin saattaa tuntua tosi hyvältä että joku rukoilee. Ja jos ei uskalla kysyä niin...
    Mutta jotkut taitavat käyttää kyseistä myös ikävinä aseina joilla...

    Äänestä

  • Eija kirjoitti:

    Ei ole varmaan sopivaa kertoa. Mutta kerron kuitenkin nauroin kippurassa lukiessani Tommin ja sinun kirjoituksia. Tämä johtui siitä että olen itsekkin uskovan kodin lapsi. Ja tiedän ihan tarkkaan miten jotkut jutut voi ärsyttää ja jopa ahdistaa. Ja nyt minun omat lapsi raukkani ovat saman kohtalon kokevia. Siis äiti saattaa rukoilla heidän puolestaan kun viipyvät jossain eikä ole varma onko turvassa.
    Toisaalta sekin ärsyttää (siis meidän murkkua)
    kun ei pääse väittämään että äiti pakottaa. (nauru) Kun äiti ei pakota koska omasta kokemuksesta tietää, että siitä ei ole mitään hyötyä. Mutta joskus sekin ärsyttää että ei voi elää rauhassa oman uskonsa kanssa omassa kodissaan. Olisikohan kyseessä myös sukupolvien välinen kuilu? Jota varmasti löytyy joka kodista.

    Mutta vakavasti. Mitä tarkoitat helvettiin manaamisella varoittelua vai uhkailua? Vai viellä syvempää kiroamista?

    Tämä aihe on hieman ikävä, enkä sitä mielelläni muistele, mutta minut on kirjaimellisesti toivotettu helvettiin "syntieni" vuoksi, samoin minusta on "ajettu pahoja henkiä" tyyliin: "Saatana, väisty tästä ihmisestä Jeesuksen nimessä" jne. mikä on äärimmäisen loukkaavaa. Kaikkia en jaksa enkä halua edes muistaa.

    Nämä manaukset ym. on aiheuttanut vain ja ainoastaan se, että olen ystävällisesti todennut, etten usko jumalaan ja sanonut kyllä aina, ettei minulla ole mitään sitä vastaan että ko. henkilö itse uskoo, kunhan ei loukkaa uskollaan minua tai muitakaan.

    Äänestä

  • Eeli kirjoitti:

    Ymmärrän kyllä eron, jonka sinä ja Eeva esitätte: minunkin äitini on vahvasti uskovainen, ja rukoilee puolestani usein. Tiedän hänen tekevän niin, koska haluaa minulle hyvää, enkä siitä pahastu.

    Mutta on todellakin näitä vieraita ihmisiä, jotka tulevat kysymään, voivatko he rukoilla puolestani. Kysyt, miltä se tuntuu. Pahalta. Ahdistavalta. En halua olla "osallisena" vieraiden, minua tuntemattomien ihmisten rukouksiin. Ei siksi, että uskoisin rukousten jollain tapaa vaikuttavan minuun, vaan siksi että koko asia on mielestäni äärimmäisen henkilökohtainen ja intiimi, ja siksi tällainen rukouspyyntöjen esittäminen on mielestäni epäkorrektia ja menee röyhkeästi "henkisen reviirini" yli silloin kun kyseessä on minulle tuntematon, minua tuntematon henkilö.

    Etenkin kun useimmiten kyseessä on vieraiden ihmisten kohdalla toteamus tyyliin: "Oletpa sinä lävistetty ja tatuoitu ja pukeudut mustiin, voinko rukoilla puolestasi?", jolloin rukouksen syy on ilmeinen: minua pidetään ulkonäköni vuoksi vähintäänkin saatananpalvojana, vaikken sellainen ole eikä minusta sellaista tule.

    Onpa käynyt niinkin, että työpaikallani asioinut asiakas on lähtiessään kysynyt, voiko hän rukoilla puolestani - täysin ilman minkäänlaista asiayhteyttä. Kyllä sellaiset kysymykset lähinnä vaivauttavat. Miksi monet uskovaiset näkevät rukouslistat ym. hyväntekona, eivätkä ajattele sitä etteivät kaikki ole samoin ajattelevia eivätkä uskovia? Sitä en ymmärrä...

    Olen kuitenkin tehnyt sen periaatepäätöksen, ettei se minua vahingoita, jos joku tulee siitä iloiseksi että saa rukoilla puolestani. Rukoilkoot, sillä kuten jo aiemmin sanoin, en kuitenkaan usko asian vaikuttavan elämääni.

    Onhan se ärsyttävää kun uskovaiset asettuvat toisten yläpuolelle näiden rukouskyselyidensä kanssa.

    Kysy huviksesi itse näiltä kyselijöiltä, voitko sinä oman 'piirisi' kanssa rukoilla näiden henkilöiden puolesta. Jää sitten odottelemaan vastausta. Saatpahan ainakin jotain makaaberia huvia aiheesta, ja luulisi ettei ainakaan samat henkilöt kysele uudestaan.

    Äänestä

  • Eeli kirjoitti:

    Tämä aihe on hieman ikävä, enkä sitä mielelläni muistele, mutta minut on kirjaimellisesti toivotettu helvettiin "syntieni" vuoksi, samoin minusta on "ajettu pahoja henkiä" tyyliin: "Saatana, väisty tästä ihmisestä Jeesuksen nimessä" jne. mikä on äärimmäisen loukkaavaa. Kaikkia en jaksa enkä halua edes muistaa.

    Nämä manaukset ym. on aiheuttanut vain ja ainoastaan se, että olen ystävällisesti todennut, etten usko jumalaan ja sanonut kyllä aina, ettei minulla ole mitään sitä vastaan että ko. henkilö itse uskoo, kunhan ei loukkaa uskollaan minua tai muitakaan.

    Tajuan mihin tilanteeseen olet joutunut.
    Tiedän omasta kokemuksesta että jo yläpuolelta tuleva rukoilija saa veren paineeni nousemaan. Sekin on loukkaavaa. Ihmetelen jos ystävällisesti annat muiden rukoilla puolestasi vaikka et haluaisikaan. Minä ainakin sanon tiukan EI sellaisessa tilanteessa jos en halua puolestani rukoiltavan. Ja jos sana ei tehoa saan pultin. Siitäkin huolimatta että olen uskova ihminen.
    Henkistä väkivaltaa on monenlaista ja sen vuoksi itse olen joskus sortunut siihen kun olen täysin piipussa yrittänyt selvitä akressiivisesta painostuksesta niin olen käskenyt pahaa jättää "kiusaajani" rauhaan. (kyseessä ei uskova joka halusi tahtoaan läpi keinoja kaihtamatta). Keinot on joskus vähissä kun joutuu henkisen väkivallan uhriksi ja alkaa itse luhistumaan.
    Mutta viellä pahemmaksi henkiseksi väkivallaksi koen asiat joista kirjoitit. Olen todella pahoillani.

    Äänestä

  • Jos ne rukoilevat Jumalalle, ne eivät voi valehdella mitään. Sielukin puhuu rukouksessa, ja jos ne on epärehellisiä, niin eihän se ole hyvä niiden itsensä kannalta. Mutta hyvää tarkoittava rukous ei vahingoita yhtään ketään.

    Äänestä

  • Eeli kirjoitti:

    ...sanoinkin. Annan toisten rukoilla ja toteuttaa uskoaan. En kiellä ketään rukoilemasta puolestani.

    Tuo "rakastaminen" on kyseenalainen asia, sillä tässä tapauksessahan "rakkaudenosoituksena" toimii rukous - nämä "rakastavat" ihmiset rukoilevat huomioonottamatta sitä, että Tommin ja minun kaltaisiani rukoileminen saattaa ahdistaa tai vaivata.

    Sikstoisekseen minut on rukouksella "manattu" ja tuomittu helvettiin niin monia kertoja, ettei se oikein mene enää "rakkauden teosta".

    Iisisti, Eeva.

    Ei rukouksissa tuomita ketään joutumaan minnekkään, jos ne ovat kristinuskonnon rukouksia, mutta jos ne on jotain muuta niin mitä väliä sillä on? (Piru ei voita Jumalaa.)

    Äänestä

  • Eeli kirjoitti:

    Ymmärrän kyllä eron, jonka sinä ja Eeva esitätte: minunkin äitini on vahvasti uskovainen, ja rukoilee puolestani usein. Tiedän hänen tekevän niin, koska haluaa minulle hyvää, enkä siitä pahastu.

    Mutta on todellakin näitä vieraita ihmisiä, jotka tulevat kysymään, voivatko he rukoilla puolestani. Kysyt, miltä se tuntuu. Pahalta. Ahdistavalta. En halua olla "osallisena" vieraiden, minua tuntemattomien ihmisten rukouksiin. Ei siksi, että uskoisin rukousten jollain tapaa vaikuttavan minuun, vaan siksi että koko asia on mielestäni äärimmäisen henkilökohtainen ja intiimi, ja siksi tällainen rukouspyyntöjen esittäminen on mielestäni epäkorrektia ja menee röyhkeästi "henkisen reviirini" yli silloin kun kyseessä on minulle tuntematon, minua tuntematon henkilö.

    Etenkin kun useimmiten kyseessä on vieraiden ihmisten kohdalla toteamus tyyliin: "Oletpa sinä lävistetty ja tatuoitu ja pukeudut mustiin, voinko rukoilla puolestasi?", jolloin rukouksen syy on ilmeinen: minua pidetään ulkonäköni vuoksi vähintäänkin saatananpalvojana, vaikken sellainen ole eikä minusta sellaista tule.

    Onpa käynyt niinkin, että työpaikallani asioinut asiakas on lähtiessään kysynyt, voiko hän rukoilla puolestani - täysin ilman minkäänlaista asiayhteyttä. Kyllä sellaiset kysymykset lähinnä vaivauttavat. Miksi monet uskovaiset näkevät rukouslistat ym. hyväntekona, eivätkä ajattele sitä etteivät kaikki ole samoin ajattelevia eivätkä uskovia? Sitä en ymmärrä...

    Olen kuitenkin tehnyt sen periaatepäätöksen, ettei se minua vahingoita, jos joku tulee siitä iloiseksi että saa rukoilla puolestani. Rukoilkoot, sillä kuten jo aiemmin sanoin, en kuitenkaan usko asian vaikuttavan elämääni.

    Jos joku rukoilee Jumalalle, joka rakastaa sinua, mutta ehkä sinun tekosi erottavat sinut hänestä ja saavat hänet surulliseksi. Mielestäni on tärkeää että joku rukoilee sinun puolestasi.

    Äänestä

Sotkee, kun käytät SERIFFIN nimimerkkiä! Jos et siis ole seriffi-Tommi!

Äänestä

Kyllä tuollainen uskovaisten rukouslistalle joutuminen loukkaa. Itse taidan olla kahdenkin uskontokunnan listoilla. Ei se mitään, jos joku rukoilee hiljaa sydämessään, mutta, että asioitani käsitellään tuntemattomien ihmisten parissa. Mutta uskovaiset ihmisethän ovat tunnettuja tahdittomuudestaan.

No, eipä tunnu heidän rukouksensa voima ainakaan omassa elämässäni. Olen edelleenkin pitänyt oman pääni.

Äänestä
  • Minusta on ihan mukavaa kun joku rukoilee, eihän se ainakaan tee pahaa.

    Äänestä

  • Uskonnollisiin liikkeisiin kuulumattomana hämmästyn näistä palstoista ihan kauheasti. Tarkoittaako esim.esirukous sitä, että rukoiltavan synnit julistetaan kaikelle kansalle kokouksissa ja sitten rukoillaan porukalla asioiden muuttamiseksi? Miksi "synnit" luetellaan ääneen? Eikö teidän Jumalanne tiedäkään niitä ilman muuta. Haluaako Jumala tosiaan, että seurakuntalainen luettelee hänelle, mikä on synti? Siis naapurin synti?!
    Tyhmänä olen luullut, että armo on lahja, jota ei minulle naapurin tarvitse anoa.

    Äänestä

Ei kai sen pitäisi noin paljon häiritä. Oma mielipiteeni on että saavat rukoilla niin paljon kuin haluavat =)

Tietysti kyllähän sitä tuntee itsensä vaivautuneeksi kun joku tulee mainostamaan omaa "hyvyyttään" kun on oikein rukoillutkin.

Äänestä
  • Kyllähän se vaivaantuneeksi tekee, jos joku mainostaa omaa hyvyyttään.

    Äänestä

Toisin kuin tässä ketjussa jotkut ovat sanoneet, kaikki uskovaiset eivät tarkoita niillä "siunauksilla" mitään lähimmäisenrakkautta, vaan nämä "siunaukset" ovat usein ihan suoraa piilov***lua, joista näilläkin palstoilla on monia esimerkkejä.

On kornia ja jumalattoman ärsyttävää, kuinka monet uskovaiset jonkun pitkän tappeluviestiketjun jälkeen, jossa ovat ensin pitkään ja hartaasti tapelleet, toivottavat sitten lopuksi vielä maireasti "Siunausta!", ikäänkuin se antaisi heistä itsestään jotenkin hyvän loppuvaikutelman. Jotenkin siten se menee, että saa tapella ja loukata kuinka paljon tahansa, kunhan lopuksi toivottaa "siunausta". Se "siunauksen" toivottamisen kuvitellaan jotenkin kuittaavan sen kaiken muun.

Mutta vaikka nämä rukoukset ja siunaukset toivotettaisiinkin ihan "rakkauden hengessä" ja hyvää tarkoittaen, on mielestäni tosi typerää mennä toivottelemaan ja kertomaan esirukouksista sellaiselle henkilölle joka ei ole uskovainen. Se on jotenkin röyhkeää, ja kertoo siitä, ettei siunausten toivottelija kunnioita toisen henkilön elämänkatsomusta. Siinä ei kysytä eikä kunnioiteta sen toisen tahtoa. Se on sitä samaa itseriittoista toisen yläpuolelle nousemista.

Miltä tuntuisi kristitystä uskovaisesta jos esim. muslimi menisi sanomaan hänelle että "Allah on suuri!" tai uuspakana "Blessed be!"?

Äänestä
  • Kyllähän se on sellaisesta vaikea uskoa, että joku toinen todella tarkoittaa hyvää, joka ei itse ole sellaiseen tottunut taikka saanut sellaista ihmisten taholta.
    Koska yleensä ihmiset ovat pahoja sydämmeltään.
    Mutta jos rukous menee Jumalalle, se on hienoa!
    Ihmisistä välittämättä, jos ei niihin luota.

    Äänestä

  • No minä olen kristinuskovainen jolle niin on sanottu useaan otteeseen. Voi se vähän järkyttää mutta tuskin siitä kannattaa olla millänsäkkään.

    Äänestä

Onko siinä mitään lisättävää.

Äänestä

Olen iloinen niistä ja otan ne rauhallisesti.
Olipa kiva että joku halusi rukoilla Jumalalle minunkin puolestani.

Äänestä

"miten itse haluatte, mutten minä apuanne kaipaa kun olen avannossa."

Hyvä Tommi, tuo oli miehekästä js itseriittoista.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Tommi kirjoitti:

Itse en ole varsinaisesti uskontojen uhri, mutta minut on kasvatettu uskoon, josta luovuin jo varhaisella iällä. Nyt minulla on oma uskoni, eikä kukaan painosta minua, mutta edelleen saan osakseni siunauksia ja rukouksia. Jo nämä ahdistavat minua, vaikken ole uhri ja sanon usein: "miten itse haluatte, mutten minä rukouksianne kaipaa."

Miten muut kokevat rukouslistat yms. joille päädytte tietämättänne ja esimerkiksi täällä? Itse en ainakaan uskoisi, että uskontojen uhriudesta sillä pääsee, että joku toinen rukoilee uhrin puolesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu