Puheenjohtaja Kaikkonen sai rahaa säätiöltään

Eikö tullut yhdistyslaki ollenkaan mieleen, kun vastaanotti tällaisia lahjoja, joilla ei ollut hallituksen lupaa, kuten nyt on selvinnyt?

Mikstähän se paperi löytyy, jossa näkyy toimitusjohtajan tekemät tukipäätîökset. Kaiken järjen mukaan säätiö tekee tutkintapyynnön asiasta. Toisaalta viranomaiset ovat oma-aloitteisempia - PRH ensin, sitten KRP, jos aihetta löytyy...
476
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

joka tuon kieltää. Minä en sellaista löytänyt. Tunnen kyyllä sen lain aika hyvin. Jos siellä jokin sellainen on niin olisin löytänyt.

Jos Hesari tai Iltis sanoo että tuo on laitonta niin eivälttämättä silti sitä ole.

Äänestä
  • erityiset jääviysehdot? Jos on edes epäily siitä, että jääviysehto voi täyttyä, tulee jäävätä itsensä.

    Se, mikä olisi laillinen tapa jakaa yleishyödyllisen yhdistyksen rahoja yksityisille kansalaisille, en osaa sanoa. Hallitus ei voi tällaista päätöstä tehdä ilman selkeää valtakirjaa, jossa määritellään tarkasti, mihin kohteeseen varoja voidaan kohdentaa ja mitkä ovat jakoperusteet. Yhdistyksissä tämä menee luultavimmin jäsenäänestyksen tasolle. Tällöinkään tuskin raamipäätös "annetaan meidän kavereille" riittää, mutta lakia paremmin tuntevat osaavat varmasti kertoa, miten olisi sallittua. Jäsenillä jääviysehto on otsikossa mainittuja lievempi, mutta selkeä yhteys rahan saajaan tuo jääviyden myös yhdistyksen jäsenille.

    Säätiöillä on omat sääntönsä, joiden mukaan niistä voidaan rahaa jakaa. Edelleenkään se ei poista jääviysehtoa. Kaikkonen oli hallituksen puheenjohtajana esimiesasemassa säätiön työntekijöihin nähden, joten hän ei voi ottaa vastaan lahjaa josta on päättänyt säätiön toimitusjohtaja. Ei, vaikka hallitus olisi antanut vapaan (yleisen) valtakirjan toimitusjohtajalle rahaliikenteen suhteen. Asia olisi pitänyt viedä säätiön hallituksen käsittelyyn. Jos puolueella on säätiöön nähden puhevaltaa (esim. nimitysvaltaa), samalla perusteella myös puolueen johdon saamat lahjat säätiöltä voivat olla kyseenalaisia. Puolueen rivijäsenien tukemisen suhteen tällaisia rajoituksia ei luonnollisestikaan ole.

    Samankaltainen esimies-alaissuhde voi muodostua myös yhdistyksen/säätiön hallituksen jäsenten ja sen puheenjohtajan välille, mutta vaali/nimitystavalla on tässä paljon tekemistä. Esimerkiksi jos hallituksen puheenjohtaja valitsisi muut halllituksen jäsenet (joka olisi käsittääkseni hyvin poikkeuksellista), tai jos hallituksen puheenjohtajalla olisi oikeus erottaa hallituksen jäsenet, muodostuisi heidän välilleen esimies-alaissuhde. Tällöin myös hallituksen määrittelemät lahjat hallituksen puheenjohtajalle olisivat laittomia. Samoin, jos puheenjohtaja olisi hallituksen nimitysvaltaa omaavan tahon (esim. puolue) AINOA virallinen edustaja hallituksessa.

    Ray on taas ollut säätiön rahoittaja, mahdollisesti myös puolue. Säätiön rahoittajien hallintoelimien edustajien jäsenien ja säätiön hallituksen ja toimihenkilöiden välille muodostuu automaattisesti jääviyssude. Rahoittajien edustajien yksityinen rahaliikenne säätiön kanssa pitäisi olla täten käytännössä mahdotonta. Säätiön kaikkien päätöksentekijöiden kun tulisi jäävätä itsensä, jos hyötyjänä olisi yksityishenkilö, joka on edellamainitunkaltainen säätiön rahoittajan edustaja. Tällaiseksi yksityishyödyksi voitaneen tulkita mm. suora vaalituki säätiöltä nimetyille henkilöille.

    Äänestä

odotellessa

Äänestä

Tää on todella uskomatonta. Ei ole Kaikkonen ollut lempinimensä mukainen tässä asiassa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


... kirjoitti:

Eikö tullut yhdistyslaki ollenkaan mieleen, kun vastaanotti tällaisia lahjoja, joilla ei ollut hallituksen lupaa, kuten nyt on selvinnyt?

Mikstähän se paperi löytyy, jossa näkyy toimitusjohtajan tekemät tukipäätîökset. Kaiken järjen mukaan säätiö tekee tutkintapyynnön asiasta. Toisaalta viranomaiset ovat oma-aloitteisempia - PRH ensin, sitten KRP, jos aihetta löytyy...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu