Mielenosoituksia nyt...

Maalle on valittava välittömästi valtakunnan edistyksellisimmistä ja pätevimmistä erialojen asiantuntijoista koostuva johto. Ministereiksi kunkin sektorin asiantuntijaosaaja hyödyntämään osaamistaan kansalaisten eduksi ja valtakunnan ohjaamiseksi älylliselle linjalle,jossa yhteiskunnan kokonaisuus ja todelliset faktat,niin tätä päivää,kuin tulevaisuuttakin koskien huomioidaan!Mitä varten sitä tiedettä tehdään ja tietoa kartutetaan,jos päättäjillä ei ole tahtoa,eikä velvollisuutta lotkauttaa sille korviaankaan?Nämä istuvat täkinleikkaajat ja pääoman suolinkaiset kieroiluineen ja mokailuineen joutavat työttömyyskortistoihin pohtimaan mistä elämässä ja yhteiskunnassa on oikeasti kysymys!On jo aivan liian selkeästi saatu kokea ja todeta mitä tapahtuu kun raha ja sitä omistavat saavat ohjailla marionetteja,joiden valtaan valinta on perustunut julkisuuteen,rahalla ostettuun julkisuuteen. "Saatana tunarit"!
4111
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Demokratiassa kansa vlitsee.
Kansa näkyy haluavan, laulajia, kuuluttajia, missejä, rallikuskeja, mukavia läpänheittäjiä.

Äänestä

Muualla maailmassa tuollaisia olisikin jo ollut. Ja paljon.
Muualla maailmassa eivät poliitikot eroa siksi että tahtoisivat vaan siksi että kansa vaatii. Kun kymmenenkin tuhatta vaatii, ei siinä enää ole sanomista. Helppoa on erottaa ketkä ovat korruptoituneita.
Totaalisen elikkäs täydellisen korruptoituneita ovat kaikki puolueet jotka kannattavat pakkoruotsia ja ruotsalaisten etuisuuksia vastoin kansan tahtoa.
Seuraavissa vaaleissa:
http://keskustelut.a-lehdet.fi/apu/topic_show.pl?tid=656

Äänestä

Tällaisen turhan ja tyhjästä keksityn "kriisin" takia kenenkään ei tule erota. Vaalirahaa on aina ollut ja aina tulee olemaan myös jatkossa - läpinäkyvyyttä ehkä lisätään hieman muodon vuoksi, mutta vaaleja tuetaan myös jatkossa myös yrittäjien varoin ettei vasemmisto tule ainoana saamaan vaalirahaa - heillähän on avoin valtakirja rahan suhteen ay-liikkeen kautta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hallitus vaihtoon.... kirjoitti:

Maalle on valittava välittömästi valtakunnan edistyksellisimmistä ja pätevimmistä erialojen asiantuntijoista koostuva johto. Ministereiksi kunkin sektorin asiantuntijaosaaja hyödyntämään osaamistaan kansalaisten eduksi ja valtakunnan ohjaamiseksi älylliselle linjalle,jossa yhteiskunnan kokonaisuus ja todelliset faktat,niin tätä päivää,kuin tulevaisuuttakin koskien huomioidaan!Mitä varten sitä tiedettä tehdään ja tietoa kartutetaan,jos päättäjillä ei ole tahtoa,eikä velvollisuutta lotkauttaa sille korviaankaan?Nämä istuvat täkinleikkaajat ja pääoman suolinkaiset kieroiluineen ja mokailuineen joutavat työttömyyskortistoihin pohtimaan mistä elämässä ja yhteiskunnassa on oikeasti kysymys!On jo aivan liian selkeästi saatu kokea ja todeta mitä tapahtuu kun raha ja sitä omistavat saavat ohjailla marionetteja,joiden valtaan valinta on perustunut julkisuuteen,rahalla ostettuun julkisuuteen. "Saatana tunarit"!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu