Adventismistä, se ei ole Kristuksen seurakuntaa rakentavaa. kristus Jeesus ei ole adventisti, eikä siihen yhdy.
Keskustelkaa Jumalan seurakuntaa Rakkaudessa rakentavasti / Kristuksen Jeesuksen kirkkaudeksi ja kunniaksi / maailmalle valkeudeksi ja maalle suolaksi koituvasti tarkoituksella ja tavoittelle, kaikille omilleen yhteiseksi hyväksi keskinäiseen rakkauteen ja huolenpitoon jokaista jäsentään yhteen (Kristuksessa Jeesuksessa) yhtymiseksi vetävästi, ja siihen yhtä olemiseen ja kaikessa yhtä pitämiseen ohjaavasti, kehoittavasti ja vaativasti.
Puolustaja
Keskustelkaa Jumalan seurakuntaa Rakkaudessa rakentavasti / Kristuksen Jeesuksen kirkkaudeksi ja kunniaksi / maailmalle valkeudeksi ja maalle suolaksi koituvasti tarkoituksella ja tavoittelle, kaikille omilleen yhteiseksi hyväksi keskinäiseen rakkauteen ja huolenpitoon jokaista jäsentään yhteen (Kristuksessa Jeesuksessa) yhtymiseksi vetävästi, ja siihen yhtä olemiseen ja kaikessa yhtä pitämiseen ohjaavasti, kehoittavasti ja vaativasti.
Puolustaja
Vastaukset 4
Vanhimmat
Jeesus oli juutalainen, eli hän ei ollut myöskään helluntalainen, luterilainen, jehovan todistaja, islamilainen, katolilainen, lestadiolainen, ortodoksi, mormooni, eikä siis minkäänlainen jäsen mitä nyt täällä maailmassa vain on olemassa liikkeitä jne. No, oliko hän kristitty, niin ei taida sellaistakaan hänen lausumanaan Raamatun kirjoituksista löytyä.
Millä tavoin adventismista voi puhua rakentavasti?
Muistathan, että tämän palstan puheenaiheen tulee liittyä adventismiin?
Niin tuossa aloituksessa jo mainittiin että adventisimistä puhuminen ei ole kristllisyyttä, eikä rakenna Jumalan seurakuntaa, eikä johda Jumalan valtakunta yhteyteen. Niin kuin kristillisen / rakkaudessa rakentavan keskustelun kuuluu.
Puolustaja
Joh. 17. - JEESUKSEN YLIPAPILLINEN JÄÄHYVÄISRUKOUS
19 Minä pyhitän itseni uhriksi heidän tähtensä, että heistäkin tulisi totuuden pyhittämiä.
[1. Kor. 1:30; Ef. 5:26; Hepr. 10:10]
20 "Minä en rukoile vain heidän puolestaan, vaan myös niiden puolesta, jotka heidän todistuksensa tähden uskovat minuun.
21 Minä rukoilen, että he kaikki olisivat yhtä, niin kuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa.
Niin tulee heidänkin olla yhtä meidän kanssamme, jotta maailma uskoisi sinun lähettäneen minut.
[Ef. 4:3-6]
22 "Sen kirkkauden, jonka sinä olet antanut minulle, olen minä antanut heille, jotta he olisivat yhtä,
niin kuin me olemme yhtä.
23 Kun minä olen heissä ja sinä olet minussa, he ovat täydellisesti yhtä, ja silloin maailma ymmärtää,
että sinä olet lähettänyt minut ja että olet rakastanut heitä niin kuin olet rakastanut minua.
24 "Isä, minä tahdon, että ne, jotka olet minulle antanut, olisivat kanssani siellä missä minä olen.
Siellä he näkevät minun kirkkauteni, jonka sinä olet antanut minulle, koska olet rakastanut minua jo ennen maailman luomista.
[Joh. 12:26, 14:3]
25 Vanhurskas Isä, maailma ei ole sinua tuntenut, mutta minä tunnen,
ja nämä, jotka ovat tässä, ovat tulleet tietämään, että sinä olet lähettänyt minut.
26 Minä olen opettanut heidät tuntemaan sinun nimesi ja opetan yhä,
jotta heissä pysyisi sama rakkaus, jota sinä olet minulle osoittanut,
ja jotta minä näin pysyisin heissä."
Huutavan ääni erämaassa