NYT se yksityistäminen rikkoo Suomen

Näin se Suomi seuraa Yhdysvaltojen huonoa esimerkkiä 80-luvulta. Toimivia sairaaloita yksityistetään, valtion firmoja tksityistetään, kaikkien laitosten täytyy tuottaa! Kohta mukana tulevat poliisi ja armeija.

Äitini on yli 50-vuotias ja ollut koko elämänsä töissä sairaanhoitajana. Nyt hänen työpaikkansa Hatanpään sairaala Tampereella yksityistetään. Miten kävikään työntekijöiden etuuksille? Sairaskassalle? Kertyneille eläkkeille?
Kun sairaala siirtyy valtiolta yksityiselle, saa tämä yksityinen firma valtiolta työntekijöiden kertyneet eläkkeet. Mutta kokemuksien ja historian mukaan, 100% yksityisistä firmoista sijoittaa kaiken "pääomansa" yhtiön kehittämiseen. Miten käykään jos/kun kehitystyö ei anna toivottua hedelmää? Eikö eläkkeitä pystytäkkään maksamaan ja päädytään samanlaiseen asemaan kuin USAlaiset lentöyhtiöt 80-luvun lopulla, sairaalat jotka eivät hyväksyneet vakuutusyhtiöiden ehtoja 80- ja 90-luvuilla sekä aluksi valtion omistamat tehtaat. Kaikki nämä loivat USA:han VALTAVAN määrän työttömiä, joiden jälkeläiset ovat nykyään maan pienituloisimmat / slummeissa asuvat.
Päättäjät MUISTAKAA, että suurimittaisen yksityistämisen mukana tulee AINA työttömyyttä ja suurempaa kastieroa keskituloisten ja suurituloisten välille.
167
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kommentoi aloitusta

HERÄTKÄÄ kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu