Näin tehtiin 170 miljoonan ryöstö kepulaisille?

Minusta on selvää että on kyse salaliitosta, jonka tarkoituksena on ollut yhteiskunnan rahojen ja varojen ohjaaminen tiettyjen puolueiden aktiivien ja lähipiirien hyväksi.

Valtio maksaa vuosittain kymmeniä miljoonia suoraa puoluetukea jonka tulisi riittää, eikä tarvetta ylimääräiselle yhteiskunnan varojen ohjaukseen puolueaktiiveille ole.

RAY:n hyväntekeväisyyteen aiottuja tukirahoja ei esimerkiksi ole tarkoitettu puolueiden rahasammoksi.

Myös hallituksen tuki- ja elvytysmiljoonien ohjaus heille itselleen rahaa antaneille tahoille on todella törkeää toimintaa, jolla on palveltu lähinnä aktiiveja itseään, koska raha ovat tulleet suoraan takaisin omaan taskuun, esimerkiksi synttäribileiden (17,000 euroa -- tavallisen ihmisen vuosipalkka) ja ilmaisten lentolippujen muodossa. Korruptiorahan takaisinmaksu ei poista tehtyä rikosta.

Suoran rahastuksen lisäki elvytystä ja yhteiskunnan avustuksia näyttävät saaneet ennenkaikkea puolueaktiivien hallinnoimat asuntoyhtiöt ja rakentajat jotka ovat myös poliittisia tukia antaneet:

http://www.hs.fi/paakirjoitus/artikkeli/ Remonttituki on koeteltu lamalääke/HS200 90109SI1MA011yp

"Liikenneministeri Anu Vehviläinen (kesk) julkisti 170 miljoonan euron hankelistan..."

Näillä rahoituksilla tuotettu varallisuus menee suoraan puolueaktiivien omiin taskuihin, ovathan he kyseisten tuettujen taloyhtiöiden omistajia. -- Huomatkaa että osakkeiden omistajana voi toimia myös ulkomaisen veroparatiisissa rekisteröidyn hallintayhtiön, pankin tai säätiön kautta, jolloin omaa nimeä ei näy laisinkaan saajien joukossa:

"Vuokra-asuntotuotantoon on ehdolla lisähoukuttimia. Korkotukea ja valtion täytetakauksia voisivat saada muutkin rakennuttajat kuin perinteiset yleishyödylliset. Tuki olisi kymmenen vuoden mittainen, jonka jälkeen talot olisi lupa vaikkapa myydä omistusasunnoiksi. Moni rakentamista vaille valmis omistusasuntohanke voisi uusin ehdoin toteutua kovan rahan vuokratalona.

Tällä tavoin yhteiskunnan johto pesee yhteisiä verovarojamme suoraan eliitin omaisuudeksi, maksamalla heidän yhtiöidensä omistamiin taloihin remontteja.
271
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat
  • http://suomenkuvalehti.fi/jutut/politiikka/hallitus-kay-taantuman-kimppuun-miljardiluokan-elvytyspaketilla

    Kataisen mukaan hän ei vielä itsekään tiedä elvytyspaketin täsmällistä suuruutta. Hän kuitenkin muistuttaa, ettei elvytystoimien mittavuutta arvioitaessa pidä tuijottaa pelkästään budjetin kautta kanavoitavan rahan määrää.

    ”Se ei ole koko totuus. Ei läheskään.”

    Katainen viittaa ministeri Antti Tanskasen tuoreisiin esityksiin. Tanskanen on suosittanut valtiota osallistumaan yritysrahoitukseen aiempaa voimakkaammin.

    Asuntoministeri Jan Vapaavuori (kok) on puolestaan esittänyt yli sadan miljoonan euron tukia asuntojen peruskorjaamiseen ja rakentamiseen.

    ”Siinä on hyviä elementtejä. Korjausrakentamiseen ja vuokra-asuntotuotantoon on tietysti tarvetta. Ne myös työllistävät hyvin”, valtiovarainministeri pohtii.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonymou123211 kirjoitti:

Minusta on selvää että on kyse salaliitosta, jonka tarkoituksena on ollut yhteiskunnan rahojen ja varojen ohjaaminen tiettyjen puolueiden aktiivien ja lähipiirien hyväksi.

Valtio maksaa vuosittain kymmeniä miljoonia suoraa puoluetukea jonka tulisi riittää, eikä tarvetta ylimääräiselle yhteiskunnan varojen ohjaukseen puolueaktiiveille ole.

RAY:n hyväntekeväisyyteen aiottuja tukirahoja ei esimerkiksi ole tarkoitettu puolueiden rahasammoksi.

Myös hallituksen tuki- ja elvytysmiljoonien ohjaus heille itselleen rahaa antaneille tahoille on todella törkeää toimintaa, jolla on palveltu lähinnä aktiiveja itseään, koska raha ovat tulleet suoraan takaisin omaan taskuun, esimerkiksi synttäribileiden (17,000 euroa -- tavallisen ihmisen vuosipalkka) ja ilmaisten lentolippujen muodossa. Korruptiorahan takaisinmaksu ei poista tehtyä rikosta.

Suoran rahastuksen lisäki elvytystä ja yhteiskunnan avustuksia näyttävät saaneet ennenkaikkea puolueaktiivien hallinnoimat asuntoyhtiöt ja rakentajat jotka ovat myös poliittisia tukia antaneet:

http://www.hs.fi/paakirjoitus/artikkeli/ Remonttituki on koeteltu lamalääke/HS200 90109SI1MA011yp

"Liikenneministeri Anu Vehviläinen (kesk) julkisti 170 miljoonan euron hankelistan..."

Näillä rahoituksilla tuotettu varallisuus menee suoraan puolueaktiivien omiin taskuihin, ovathan he kyseisten tuettujen taloyhtiöiden omistajia. -- Huomatkaa että osakkeiden omistajana voi toimia myös ulkomaisen veroparatiisissa rekisteröidyn hallintayhtiön, pankin tai säätiön kautta, jolloin omaa nimeä ei näy laisinkaan saajien joukossa:

"Vuokra-asuntotuotantoon on ehdolla lisähoukuttimia. Korkotukea ja valtion täytetakauksia voisivat saada muutkin rakennuttajat kuin perinteiset yleishyödylliset. Tuki olisi kymmenen vuoden mittainen, jonka jälkeen talot olisi lupa vaikkapa myydä omistusasunnoiksi. Moni rakentamista vaille valmis omistusasuntohanke voisi uusin ehdoin toteutua kovan rahan vuokratalona.

Tällä tavoin yhteiskunnan johto pesee yhteisiä verovarojamme suoraan eliitin omaisuudeksi, maksamalla heidän yhtiöidensä omistamiin taloihin remontteja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu