Eilinen SUURmielenosoitus Helsingissä oli kansan valtava voimannäytös - saapuihan paikalle yli 50 000 tyytymätöntä suomalaista. Poliisi tapansa mukaan vähättelee ja puhuu muutamasta sadasta, mutta paikalla olleet TIETÄVÄT, että tuo on hallitsijioiden vasallien propagandaa!
Valtavaa ihmismassaa vartioimaan oli tuotu poliisin joukkojenhallintayksikkö JouHa, sekä armeijan joukko-osasto, joilla oli täysi työ pidellä raivoavaa joukkoa aloillaan. Todellisen VALLANKUMOUKSEN syntyminen oli hiuskarvan varassa, mutta haluttu lopputulos saavutettiin lopulta rauhanomaisin keinoin; pääministeri Vanhanen ilmoitti ylimääräisessä uutislähetyksessä, että hallitus eroaa, eduskunta hajotetaan ja järjestetään uudet eduskuntavaalit!
Seuraava SUURmielenosoitus järjestetään samaan aikaan, samassa paikassa ensi torstaina. Tällä kertaa asialistalla on piispojen erottaminen, kirkon hajottaminen ja uudet kirkollisvaalit. Tervetuloa mukaan vaikuttamaan!
Valtavaa ihmismassaa vartioimaan oli tuotu poliisin joukkojenhallintayksikkö JouHa, sekä armeijan joukko-osasto, joilla oli täysi työ pidellä raivoavaa joukkoa aloillaan. Todellisen VALLANKUMOUKSEN syntyminen oli hiuskarvan varassa, mutta haluttu lopputulos saavutettiin lopulta rauhanomaisin keinoin; pääministeri Vanhanen ilmoitti ylimääräisessä uutislähetyksessä, että hallitus eroaa, eduskunta hajotetaan ja järjestetään uudet eduskuntavaalit!
Seuraava SUURmielenosoitus järjestetään samaan aikaan, samassa paikassa ensi torstaina. Tällä kertaa asialistalla on piispojen erottaminen, kirkon hajottaminen ja uudet kirkollisvaalit. Tervetuloa mukaan vaikuttamaan!
Vastaukset 27
Vanhimmat
trollailut sikseen, olihan eilisessä mielenosoituksessa vissiin sadan paikkeilla mielenosoittajia.
mutta hukkaan menee sekin, jos mielenosoituksen kohde ei osaa hävetä ja olla mies vastuineen päivineen.
enkä nyt tarkoita että hallituksen pitäisi erota, mutta anteeksi voisi pyytää.
kun on sitä vähemmästäkin pyydetty. vaikka siitä että tanskalainen lehti julkaisi tiettyä uskontoa halventavia pilakuvia.
Ei tässä kuule mitkään anteeksipyynnöt enää riitä. Ei vangitkaan pääse rikosten jälkeen vapaudu vankilasta kortilla pois. Korruptio on saatava kurii, ei me sentään mikään Venäjä olla.
Koko vaalirajoitus on saatava läpinäkyväksi kuka maksaa kenelle ja kuinka paljon. Ihan sama onko se yksityinen ihminen, seura, järjestö vai tuleeko rahat omasta pussista. Kyllä ihmisillä on oikeus tietää.
kyllä se kansalle riittäisi että pyydettäisiin anteeksi ja vaihdettaisiin ministerit samasta puolueesta rehelliseen vaihtoehtoon (jos sellainen löytyy).
uudet vaalit ei hyödyttäisi mitään koska tämä tyhmä kansa äänestäisi heti samat tyypit takaisin.
vaikka itse persuja viimeksi äänestinkin, niin ei mielestäni nykyinen hallitus huono puoluetasolla ole.
koskaan en haluaisi pohjois-korean tai kiinan mallia jossa yksi puolue on liian voimakas.
itselle "unelmahallitus" olisi persujen ja demareiden tai vasemmistoliiton perustama ja mukana ehkä RKP ja vihreät tai jompi kumpi niistä.
En jaksa lakata ihmettelemästä, miten JOKA IKINEN kerta, kun Kepu pääsee hallitukseen ja vetovastuuseen, se AINA järjestää jonkun skandaalin tai ryvettää itsensä. Ei sillä, paskaa on vasemmistokin, mutta he sentään epäonnistuvat hienovaraisemmin, mutta Kepu on kuin norsu posliinikaupassa.
joku kepulainenhan joskus sanoikin että puhuu niin totta kuin osaa.
enkä yhtään epäile etteikö olisi niin tehnytkin, osaamisen tasoja kun on aika monia.
mutta demokratiaan kuuluu vastakkainasettelu. sitten kun sen aika on ohi, on myös demokratian aika ohi.
erilaisilla mielipiteillä tehtäisiin parasta demokratiaa ja parhaita päätöksiä.
demokratia on itseasiassa parhaimmillaankin vain kompromissejä.
Juttelin tänään eläkeläis mummeleiden kanssa kaupassa,hyvin olivat perillä et
suomi menettää itsenäisyyden ym.
MEGAFOONIT LAULAMAAN,MAASSA ON PARIMILJOONA TYPERYSTÄ JOTKA EI ASIAA TAJUA...!!!!
SIITÄ SE KOHU JA TUKI TULEE,pikku vinkki...
Väyrynen on rehdein vaihtoehto Vanhasella. Paavo tekee vielä Jalasmökillään komean comebackin.
Kyseinen hallitus, sekä muu valtiojohto rikkoo perustuslakia, miljoona suomalaista on alistettu kerjäläisen asemaan vaille riittävää perusturvaa ja toimeentuloa.
Se sössötys siellä vallanpitäjien paikalla saisi jo loppua, ihmettelen että niillä pää vielä keikkuu hartioitten välissä sen jälkeen mitä ne ovat ihmisille tehneet. Paljon köyhiä ihmisiä on kuollut oman käden kautta, suoraan tai välillisesti köyhyyden aiheuttamiin sairauksiin ym hallitus on vastuussa miljoonan suomalaisen elämän tuhoamisesta.
kyllähän suomen itsenäisyys on jo suurelta osin menetetty eu:n myötä.
eu-jäsenyydestä on ollut suomelle hyötyäkin yhteisen vahvan valuutan muodossa mutta myös haittaa.
eikä ole realistista että eroaisimme eu:sta.
itse sain äänioikeuden juuri silloin eurooppaan liittymisen äänestämisen aikaan ja kannatin asiaa. jos asiasta nyt äänestäisin niin ajattelisin asiaa tarkemmin.
en tiedä kannattaisinko vaiko vastustaisinko asiaa.
toisaalta on hyvä että nyt päätöksistä ei vastaa pelkästään tyhmien suomalaisten äänestämä eduskunta.
ja taas toisaalta neuvostoliittokin vain aikanaan hajosi.
Totta,eihän suomi käytännössä ole koskaan ollut itsenäinen.
Johan EU:ta on bulattu -50 luvult lähtien.
Mut virallisesti valta lähtee nyt..
Hiljaa hyvä tulee kuten maailman eliitti tokaisi.
Pointti oli et kansa on valistuneimpaa kuin noi "koirat" kuvittelee..
.
Kyllä ihmisten kannattaa äänestää ja osoittaa mieltä. Hallituksen on erottava! Aina niitä määriä vähätellään ettei vaan ihmiset ymmärtäisi kuinka paljon ihmiset vastustavat porvarien korruptiota.
Tästä johtuen "päätoimittaja" haluaa "juhlistaa" merkkipäiväänsä!
olisiko paikalla ollut n. 30 naama sinisenä värjöttelevää mielenosoittajaa, jotka osoittivat mieltään tekemättä mitään, maleksivat vaan aikansa ja lähtivät mikä minnekin.
Järjestäytyneen esivallan vastaisissa mielenosoituksissa on aina mukana SUPOn miehiä valokuvaamassa osallistujia, ja jos ei kaikkia saada kuvattua, valvontakameroista löytyvät loput pärstät. SUPOlla onkin ihan oma versio Naamakirjasta...
tämän päivän lehdissä. Myöskin ulkomailla.
Oli paikallla ollut sitten 30 tai 300000 nurisijaa niin mitä saavuttivat?
Aivan niin, ei MITÄÄN!!!
Sinunlaistesi vuoksi koskaan ei mitään saavutetakaan. Keskityt inisemään siitä, kun jotkut yrittävät tehdä asioille jotain. Asiat muuttuvat kun niitä muutetaan, mielenosoitukset eivät todellakaan jää tuohon.
Löytyy niitä muitakin nurisemisen aiheita, esimerkiksi rahalla ostettu ja korruptoitunut hallinto. Jos edes jotkut uskaltavat nurista tuosta eduskuntatalon edessä, niin vielä parempi.
BB:n katselu on parasta mitä voit asian hyväksi tehdä.
kun posket innosta hehkuen tapausta suunniteltiin. Taisi olla yli 300 viestiä ketjussa, mutta kuinka moni oli paikalla?
Kourallinen viluissaan värjötteleviä nyhveröitä, jotka nekin aika nopeasti poistuivat vähin äänin.
No mitäs täällä netissä vikiset?
Painu sinne eduskuntatalolle vikisemään ja valittamaan.
Selitetäänpä hieman. Tämä, suomi24:nen on viihdettä ja ajanvietettä.
Mitään mikä täällä kirjoitetaan ei voi ottaa vakavasti.
Joskus löytyy kultajyviä mutta nehän jäävät varjoon kun useimmilla ei ole aivoja niiden tulkitsemiseen.
No niin, hopi hopi sinne eduskuntatalolle vikisemään että vesi on märkää ja rahaa ei ole, kaikki huijaa ja kaikki on niin väärin. :)
no vittuku tulee tv:sta BB niin eika sitä viitsi lähteä.
Kun tekemistä näissä BB:n äänestyksissäkin.
Lampaat ei valita ne menee teuraaksi ihan kiltisti. Jätetään tuo tempperamentti vaan MTK:laisille ja eurooppalaisille. Ja katsotaan BB:tä töllöstä
Minulla ei ole televisiota. Mikä on BB? Brigitte Bardot? Bodybuilding?
Hallitus tappaa oman maan kansalaisia köyhyyteen. Köyhiä kuolee koko ajan suoraan tai välillisesti perusturvan ja toimeentulon puuttumiseen. Haastakaa hallitus oikeuteen.
historiaa!
UH´M CUMMING!