Punaisten suorittamista murhista on yleensäkin hyvin vähän autenttisina pi¬dettäviä kuvauksia. Jo siitäkin syystä lienee oikeutettua antaa tilaa seuraavalle tiivistel¬mälle nimim. Merimaan (J. Suomalainen) kuvauksesta, jossa selostetaan Karjalan punakenraali Heikki Kaljusen suorittamaa kuulustelua.
Eikö aukene kitanne, häh! ärjyi Kaljunen ja kirosi tuhkatiheään lauseittensa lomassa. Varokaa, tapahtuu kohta vahingonlaukaus! Uhri oli kirkonkylän opettaja. "Tunnusta, tunnusta, ja pian, sillä vahingonlaukaus käy kohta!" raivosi Kaljunen. Ihmeekseni kuulin opettajan tyynellä äänellä sanovan: "Jos himoitsette vertani, niin teurastakaa minut heti. Minä en tiedä mitään, eikä minulla ole teille mitään tunnustettavaa." raaka pilkkanauru pääsi Kalju¬sen suusta." Te kansakoulunopettajat olette mustimpia taantumuksen kätyreitä mitä olla voi. Teidän paikkanne olisi köyhälistön riveissä, sillä näettehän nykyisin nälkää. Mutta eipäs vaan! Mustatakkisten jesuiittojen kanssa te vedätte yhtä köyttä, ja opetatte meidän lapsillemme olematonta olentoa, jonka me olemme jo aikoja sitten heittäneet muinaismuistomuseoon. Mitä hyötyä teillä siitä on, mitä hyötyä? Ne, joiden puolta te pidätte, heittivät eteenne kaluttuja luita — koirien ruokaa, hyi!" Taas kuului tyyni vastaus: "Huono on se ihminen, joka itsekkäiden yksilöllisten etujensa vuoksi myy kunniansa ja omantuntonsa leipäkannikkaan. Voihan olla köyhä olematta kunniaton. Voihan nähdä nälkää tulematta isänmaanpetturiksi." Kaljunen virkkoi: 'Te pidätte minua rosvona, mutta minä olen yksi köyhälistön vallankumouksen esitaistelijoista." Vilkaisin opettajaan ja huomasin miten hän punas¬tui. Ja aivan kuin unohtaen itsensä ja vaarallisen asemansa huudahti hän kiivaasti ja halveksuen: "Roisto te olette ja murhaaja". Se herätti pedon vimmaansa. Pamahti. Kuula hipaisi pääkalloa hiusten-rajassa. Opettaja horjahti. Otsalle valui verta. Hän ojentautui kuitenkin ja ihmeeksemme alkoi laulaa: "Oi Suomi, isän, äidin maa, Ei sua vieras sortaa saa" Uusi laukaus. Oikea korva vuoti verta. Kuula oli lävistänyt sen."ei vallat vääryyden", lauloi opettaja. Taas pamahti. Kuula lävisti leuan sitten kuulin taas laukauksen. Sen perästä näin hänet horjuen painavan käsiään rintaansa vasten. Suljin kauhusta silmäni Sitten kuulin raskaan kolahduksen ja kaikki hiljeni hetkiseksi.
Välittämättä vähääkään uhristaan kääntyi hän (Kaljunen) kapteeniin ja hymyili paholaisen herttaisesti hänelle. "Valitan. Vahingonlaukaus. Mitä sille mahtoi!" Sitten hän ärjäisi äkkiä: "Entä te?" Kapteeni, joka jo ennestään oli kuumesairas ei enää tajunnut tapahtumia. "Voisinkohan saada nukkua?" hän kysyi raukeasti.
Kaljunen tähysteli häntä terävästi. Hän kai ensin ajatteli kapteenin teeskentelevän,
mutta huomasi erehtyneensä.
Kun kapteeni oli viety ulos, kääntyi Kaljunen 18-vuotiaaseen ylioppilasnuorukaiseen ja sanoi hänelle: "Sinulla ei ole armon toivoa¬kaan, sillä sinusta on ilmoitettu, että olet kaikkein pahimpia lahtaripäälliköitä." Siihen vastasi "syytetty" kiihkeästi: "Luulot eivät ole toden arvoisia. Todistakaa laillisessa oikeuden istunnossa kelvollisten todistajien läsnä ollessa minut syylliseksi ja tuomitkaa sitten!" Kaljunen nauroi: "Laillisessa oikeudessa ja kelvollisten todistajien läsnä ollessa, ha, ha, ha, haa! Nyt sinä vasta oikein paljastatkin lahtari-kantasi. Tiedä, että se mikä ennen oli laillista, on nyt laitonta, ja mikä ennen oli laitonta, on nyt laillista. Kansan tahto on nyt korkein oikeus ja laki, ja minä edustan sen tahtoa. Siis, te olette laillisen tuomioistuimen edessä." Kaljunen miettti hetken: "Sillä ehdolla saat pitää elämäsi, että ilmaiset asekätköt ja luettelet suojeluskuntaan kuuluvat henkilöt ja heidän johtajansa. "ylioppilas lausui tukahtuneella äänellä: "Minä en tiedä niistä mitään." Ennenkuin Kaljunen ehti vastata, puuttui puheeseen ylioppilaan lanko, eräs paikkakuntamme liikemies: "Älkää tahratko käsiänne hänen viattomaan vereensä! Säästäkää ainoa poika vanhemmilleen! Ampukaa minut, jos se voi hänet pelastaa, mutta säälikää hänen nuoruuttaan!"
Kaljunen oli taas joutunut mielipuolisen raivon valtaan. Tuskin oli liike¬mies ennättänyt lopettaa, kun hän raivosta kiroten ampui, ja nuori ylioppilas kaatui tuskasta huudahtaen ja vaikeni sitten. "Kurja pyöveli ja saatanallinen peto!" huusi liikemies voimatta enää hillitä itseään. "Kaikki Siperian karkulaiset ja vanki¬lasta karanneet roistot tässä rupeavatkin rehellisten ihmisten tuomareiksi." Hän nosti kätensä ylös kuin iskeäkseen ja läheni nyrkit ojossa Kaljusta joka ampui samassa useampia laukauksia. Uhri kaatui ääntäkään päästämättä entisten viereen lattialle.
Tärisyttävät tapaukset olivat vaikuttaneet voimakkaasti mieleeni. Kun Kal¬junen viimein kääntyi minuun ja ärjäisi minulle, ymmärsin tuskin hänen puhettaan. Kuin unen läpi kuulin hänen sanovan jotain tällaista: "Viekää tämä lahtarirenki häkkiinsä."
lähde;
Merimaa, Karkuun Kaljusen kynsistä, s. 40—52.
Eikö aukene kitanne, häh! ärjyi Kaljunen ja kirosi tuhkatiheään lauseittensa lomassa. Varokaa, tapahtuu kohta vahingonlaukaus! Uhri oli kirkonkylän opettaja. "Tunnusta, tunnusta, ja pian, sillä vahingonlaukaus käy kohta!" raivosi Kaljunen. Ihmeekseni kuulin opettajan tyynellä äänellä sanovan: "Jos himoitsette vertani, niin teurastakaa minut heti. Minä en tiedä mitään, eikä minulla ole teille mitään tunnustettavaa." raaka pilkkanauru pääsi Kalju¬sen suusta." Te kansakoulunopettajat olette mustimpia taantumuksen kätyreitä mitä olla voi. Teidän paikkanne olisi köyhälistön riveissä, sillä näettehän nykyisin nälkää. Mutta eipäs vaan! Mustatakkisten jesuiittojen kanssa te vedätte yhtä köyttä, ja opetatte meidän lapsillemme olematonta olentoa, jonka me olemme jo aikoja sitten heittäneet muinaismuistomuseoon. Mitä hyötyä teillä siitä on, mitä hyötyä? Ne, joiden puolta te pidätte, heittivät eteenne kaluttuja luita — koirien ruokaa, hyi!" Taas kuului tyyni vastaus: "Huono on se ihminen, joka itsekkäiden yksilöllisten etujensa vuoksi myy kunniansa ja omantuntonsa leipäkannikkaan. Voihan olla köyhä olematta kunniaton. Voihan nähdä nälkää tulematta isänmaanpetturiksi." Kaljunen virkkoi: 'Te pidätte minua rosvona, mutta minä olen yksi köyhälistön vallankumouksen esitaistelijoista." Vilkaisin opettajaan ja huomasin miten hän punas¬tui. Ja aivan kuin unohtaen itsensä ja vaarallisen asemansa huudahti hän kiivaasti ja halveksuen: "Roisto te olette ja murhaaja". Se herätti pedon vimmaansa. Pamahti. Kuula hipaisi pääkalloa hiusten-rajassa. Opettaja horjahti. Otsalle valui verta. Hän ojentautui kuitenkin ja ihmeeksemme alkoi laulaa: "Oi Suomi, isän, äidin maa, Ei sua vieras sortaa saa" Uusi laukaus. Oikea korva vuoti verta. Kuula oli lävistänyt sen."ei vallat vääryyden", lauloi opettaja. Taas pamahti. Kuula lävisti leuan sitten kuulin taas laukauksen. Sen perästä näin hänet horjuen painavan käsiään rintaansa vasten. Suljin kauhusta silmäni Sitten kuulin raskaan kolahduksen ja kaikki hiljeni hetkiseksi.
Välittämättä vähääkään uhristaan kääntyi hän (Kaljunen) kapteeniin ja hymyili paholaisen herttaisesti hänelle. "Valitan. Vahingonlaukaus. Mitä sille mahtoi!" Sitten hän ärjäisi äkkiä: "Entä te?" Kapteeni, joka jo ennestään oli kuumesairas ei enää tajunnut tapahtumia. "Voisinkohan saada nukkua?" hän kysyi raukeasti.
Kaljunen tähysteli häntä terävästi. Hän kai ensin ajatteli kapteenin teeskentelevän,
mutta huomasi erehtyneensä.
Kun kapteeni oli viety ulos, kääntyi Kaljunen 18-vuotiaaseen ylioppilasnuorukaiseen ja sanoi hänelle: "Sinulla ei ole armon toivoa¬kaan, sillä sinusta on ilmoitettu, että olet kaikkein pahimpia lahtaripäälliköitä." Siihen vastasi "syytetty" kiihkeästi: "Luulot eivät ole toden arvoisia. Todistakaa laillisessa oikeuden istunnossa kelvollisten todistajien läsnä ollessa minut syylliseksi ja tuomitkaa sitten!" Kaljunen nauroi: "Laillisessa oikeudessa ja kelvollisten todistajien läsnä ollessa, ha, ha, ha, haa! Nyt sinä vasta oikein paljastatkin lahtari-kantasi. Tiedä, että se mikä ennen oli laillista, on nyt laitonta, ja mikä ennen oli laitonta, on nyt laillista. Kansan tahto on nyt korkein oikeus ja laki, ja minä edustan sen tahtoa. Siis, te olette laillisen tuomioistuimen edessä." Kaljunen miettti hetken: "Sillä ehdolla saat pitää elämäsi, että ilmaiset asekätköt ja luettelet suojeluskuntaan kuuluvat henkilöt ja heidän johtajansa. "ylioppilas lausui tukahtuneella äänellä: "Minä en tiedä niistä mitään." Ennenkuin Kaljunen ehti vastata, puuttui puheeseen ylioppilaan lanko, eräs paikkakuntamme liikemies: "Älkää tahratko käsiänne hänen viattomaan vereensä! Säästäkää ainoa poika vanhemmilleen! Ampukaa minut, jos se voi hänet pelastaa, mutta säälikää hänen nuoruuttaan!"
Kaljunen oli taas joutunut mielipuolisen raivon valtaan. Tuskin oli liike¬mies ennättänyt lopettaa, kun hän raivosta kiroten ampui, ja nuori ylioppilas kaatui tuskasta huudahtaen ja vaikeni sitten. "Kurja pyöveli ja saatanallinen peto!" huusi liikemies voimatta enää hillitä itseään. "Kaikki Siperian karkulaiset ja vanki¬lasta karanneet roistot tässä rupeavatkin rehellisten ihmisten tuomareiksi." Hän nosti kätensä ylös kuin iskeäkseen ja läheni nyrkit ojossa Kaljusta joka ampui samassa useampia laukauksia. Uhri kaatui ääntäkään päästämättä entisten viereen lattialle.
Tärisyttävät tapaukset olivat vaikuttaneet voimakkaasti mieleeni. Kun Kal¬junen viimein kääntyi minuun ja ärjäisi minulle, ymmärsin tuskin hänen puhettaan. Kuin unen läpi kuulin hänen sanovan jotain tällaista: "Viekää tämä lahtarirenki häkkiinsä."
lähde;
Merimaa, Karkuun Kaljusen kynsistä, s. 40—52.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Sinusta tulee pian oikea kirjailija. Mutta eikö olisi jo aika lähettää tuotteesi kustantajalle?
Punainen terrori oli johdettua. Kaljusen lisäksi on kymmeniä murhia omallatunnollaan ainakin seuraavilla erilaisten lentävien osastojen, laittomien tuomioistuinten tai vain innokkaaan koston edustajilla: räätäli Juho Vuori Akaalta, suutari Kalle Tanner Toijalasta, Vihtori Saarinen Kouvolasta, Jaakko Uski Haminasta, Lauri Kara Hyvinkäältä, oeltiseppä Arvid Aho Luumäeltä,muurari Aarre-Davidsson Helsingistä ja parturi Bernard Leivo Loviisasta. On muitakin. Useimmat aloittivat tappamisen tammi-helmikuussa, mihin sitten valkoiset vastasivat tunnetulla tavallaan.
Murhakierteen aloittivat kiistatta punaiset ja nimenomaan rintamaesikuntien määräysten perusteella. Väitteet pelkästään yksittäisten henkilöiden satunnaisista murhateoista ovat pötyä. Tietysti niitäkin tapahtui muutamia satoja. Punaisetn johto ei näihin juuri puuttunut.
Näkemättä jäi vain punaisten voiton jälkeinen teurastus. Vallankumoushan nostaa aina pintaan kaikkein raaimmat. Niinhän kävi aluksi valkoisillekin. Jonkinmoiseen laillisuuteen päästiin vain hitaasti kesän 1918 mittaan. Yksittäisiä laittomuuksia tapahtui vielä 1919-21.
Kyllähän voittajien kosto oli ainakin osittain seurausta punaisten aloittamasta terrorista.
Kokonaan toinen asia on, että punaisten rankaiseminen hoidettiin kovin kourin, usein julmasti, tutkimatta ja selvittämättä. Lisäksi nälkä ja sairaus olisivat kesällä 1918 olleet ainakin jossain määrin torjuttavissa ja turhilta uhreilta ynnä myöhemmältä katkeruudelat olisi vältytty paremmin.
Punainen terrori nimenomaan ei ollut esikuntien taholta johdettua kuin poikkeustapauksissa. Pikkupäälliköillä kuten Kaljusella, Vuorella ja Tannerilla oli omat pienet kannattajajoukkonsa, joita he johtivat. Tunnetuin on ollut Kaljunen Viipurissa (esintyy mm. Antti Tuurin Suuri Asejuna kirjassa). Mutta pahin oli ilmeisesti Akaan seudun tapposakki Juho Vuoren ja Kaarle Tannerin johtamana. Mitään virallista hyväksyntää ei heidän toimillaan ollut. Esim. Akaan seudulla paikallinen punakaarti uhkasi ampua Vuoren miehet, jos nämä eivät lopettaisi viattomien teurastusta. Niin sanottua Vuoren Lentävää osastoa ei kuitenkaan tapettu omien toimesta vaan punaiset panivat pääpukarit vankilaan. Josta he tosin vapautuivat pian kun kaikki miehet piti saada romahtaneelle rintamalle. Kaikkein pahin teurastaja siitä sakista oli otto Lax joka tapatti itse itsensä Hämeenlinnan alueen taistelussa. Hänellä oli johtajan asema vain nimellisesti mutta hän teki eniten likaista työtä omin käsin.
Punaisten varsinaiset esikunnat olivat täysin kyvyttömiä organisoimaan oikeastaan yhtään mitään. Se näkyi paitsi sotamenestyksessä myös väestön huoltotilanteessa.
antoivat tehtäviä ja kehoituksia murhaamiseen näille terrorijohtajille. Tavoitteena oli säikyttää ihmiset hiljaisiksi punaisten linjojen takana. "laskekaa läpi vaan", oli rintamaesikunna tavallinen ohje, kun pidätettyjen käsittelystä kysyttiin.
Kyvyttömiähän ne olivat. Kai tapettuja olisi ollut enmmän, jos kykyä olisi riittänyt. Nyt oli vain halua.
Tuo virhekäsitys johtuu siitä että tappojoukot omivat itselleen hienoja titteleitä. Esim kyseinen Otto Lax tituleerasi itseään rykmentin komentajaksi vaikka ei ollut mitään johtoasemaa vaan toimi Juho Vuoren alaisena 'rivimiehenä'. Oli kyllä pelätty omien joukossa koska ei häikäillyt tappamisessa omin käsin. Eikä ollut mitään rykmenttiä vaan noin nykyajan joukkueen vahvuinen 'lentävä' osasto.
Tilanne oli samanlainen mitä Afrikan sisällissodissa myöhemmin, siellä on ollut sotia missä kaikki asetta kantavat ovat kenraaleita ja jokainen ryyppäys ilta on esikunnan kokous.