Hurriviha kuuluu suomalaiseen identiteettiin enemmän kuin ruotsalaisuus tai pakkoruotsi. Olen ylpeä että suomalaiset eivät sittenkään ole lammaslauma ja ymmärtävät vihata vähättelijöitään. Näköjään ainoastaan hurrivihan voimalla saadaan suomen häiriintynyt kielipolitiikka oikaistua.
Hurrivihaa ei saa poistaa pakkokeinoin, se on aiheellisesti aiheutettu ja sillä on aiheelliset taustat. Suomalaiset saavat vihata sortajiaan ja mitä ikinä haluavat eikä siihen ole valtiovallalla mitään asiaa.
Ei ole mikään asennevamma jos vihaa alistajiaan. On asennevamma ihailla alistajiaan ja hyväksyä oman identiteetin vähättely. Passiivinen suhtautuminen oman identiteetin puolustamiseen on myöskin asennevamma.
Mikään kaksikielisyys ei ole edes tavoitteena ainakaan ruotsinkielinen kaksikelisyys. Suomalaiset eivät ole koskaan olleet kaksikielisiä eikä sitä voida pakottamalla tunkea heidän identiteettiinsä.
Ruotsia ei kuulukaan opiskella kuten englantia vaan sen tilalla kuuluu olla jokin muu tärkeämpi maailmankieli.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Antipatia suruja kohtaan johtuu pitkään jatkuneesta pakkoruotsituksesta ja on hyvin luonnollista.
Syyhän ei ole tavallisten surujen, vaan hallitsevien svekojen. Tosin surut saavat myös syyttää itseään äänestämällä ainoaa rasistista etupuoluetta eduskuntaan.
Kansan oikeutettu närkästys kyllä laantuu, kunhan sitä rasittava keinotekoinen kaksikielisyys saadaan puretuksi.
Suomalaiset ovat tunnetusti rauhallista kansaa, joka ei ole pitkävihainen.
.
ei ole varsinaisesti vihaa vaan oikeutettu tunne epäoikeudenmukaisesta ja ei-tasavertaisesta kansalaisten kohtelusta maassamme
.
kun on fennonasset taas vauhdissa typeryyksineen.
se nyt oikeaa vihaa ole, ennenminkin suuttumusta ruotsinkielistä eliittiä kohtaan joka vastustaa suomalaisuutta ja kannattaa voimakkaana pakkoruotsia ja suomalaisten alistamista.