Miksi noin kaunis blondi ei päässyt jatkoon?
No Talenthan toimii tuomareitten pärstäkerroin mittarin mukaan.
Eivät näköjään pitäneet Amerikan Michaelistakaan
Anja oli paras tanssijoista
6
405
Vastaukset
- napakorutanssijatar
Kauneus on katsojan silmässä, sanotaan. Ei kaikki lantionketkuttajat olleet hyviä - ei Anjakaan. Varsinkin kun esiintyi todella taitavan tanssijan jälkeen. Ja Michael-kopioita on ollut iätajat ja koko ajan lisää tulee. Huomattavasti parempiakin, kuin oli tuo pikkupoika. Tässä kohtaa ymmärsin täysin tuomaristoa.
- hyvin, siksi ei jatkoon
Anja ei mielestäni ollut hääppöinen tanssija. Pyöri vaan ympyrää. Mutta oli kyllä aurinkoinen esitys. Ja puku oli hieno. Eikä kumpikaan tanssija mielestäni ollut kaunis. Vaikka ei kai tämä missikisa olekaan.
Edellinen tanssija tanssi hyvin suomalaiseksi. Me kun yleensä ollaan niin jäykkiä. Mutta olen nähnyt kyllä ulkomailla parempiakin esityksiä.
Michael imitaattori oli ihan hyvä. Osasi liikkeet hyvin ja oli harjoitellut. Mutta keskittyi liikaa juuri siihen, että osaa liikkeet hyvin. Asenne puuttui ja jotenkin ei ollut "läsnä". Jätti kylmäksi. Vaikea sitä Michaelia kyllä on imitoida!- ah haareminaiset
molemmat tanssijat olivat kaunottria ömalla tavallaan ainakin miesten enemmistöstä,Anjan tanssista jäin kaipaan lisää että koska pyöriminen loppuu ja tanssi alkaa, olis varmaan seksikäs
- muistetaas fakta
ah haareminaiset kirjoitti:
molemmat tanssijat olivat kaunottria ömalla tavallaan ainakin miesten enemmistöstä,Anjan tanssista jäin kaipaan lisää että koska pyöriminen loppuu ja tanssi alkaa, olis varmaan seksikäs
Sami ,ainoa tanssin ammattilainen tykkäsi molemmista,myös Anjasta eli siis on hyvä tanssija
- simplythebest
muistetaas fakta kirjoitti:
Sami ,ainoa tanssin ammattilainen tykkäsi molemmista,myös Anjasta eli siis on hyvä tanssija
Hieno esitys, mahtava omaan asiaan uskova nainen. Ei tietysti tässä kisassa voi pärjätä, mutta muuten tosi mahtava!
- V***uuntunut
No eipä sekään kauheasti talenttia vaadi, että hommaa jostain ylisuuret siivet, ja pyörii lavalla ympyrää. Ei jatkoon....
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,834483Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu253258Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt392914Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1172727- 162680
Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka432567Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod172559Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1132285MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142095Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S281737