.
Nykyinen maansa myynyt ja omansa moneen kertaan pettänyt porukka, tuo Vanhasta taluttavan ja hänen vallassa pysymisestään hyötyvä jengi saa jo mennä menojaan!
Vanhanen-Kiviniemi-linjan kielikolloksi ryhtynyt, keväällä 2008 takinkäännössään kannattajansa pettänyt J. Korhonen joutaa myös menemään saman oven heilahduksessa, pois päin Apollolta!
*****************************************************************************
Vain Keskustan nuorista löytyy todellista
keskustalaista voimaa. He pelastavat Keskustan,
jos se yleensäkään on enää mahdollista.
*****************************************************************************
Nykyisten pohjamutaan poljettujen suhdanteiden valossa on jo pakko myöntää, että sosialisti Lipposen suosikki, vuonna 2003 Jäätteenmäen teilauksen yhteydessä Lipposen ukaasilla Keskustan johtoon määrätty Vanhanen on jo totta vieköön työnsä tehnyt, temppunsa näyttänyt!
Samoin kuin on takkinsa kääntänyt J. Korhonen,
kuten myös vaalirahasotkun arkkitehti Kalli,
samoin myös Kaupunki-Keskustan suuruuden nousun pahin jarru M. Kiviniemi ym.. tunnetut oman onnensa onkijat ovat vetäneet puolueen suohon.
**************************************************************************
Keskustan nousun joko - tahi –aikataulu
on suoraan suhteessa
Tuomo Puumalan toiminnan ripeyteen!
*************************************************************************
JOS Puumala nuorten 1 - toivona uskaltaa välittömästi nousta pöydälle, korreloi nopeus silloin suoraan Keskustan uuden nousun aikatauluun! Esiintulo tarkoittaisi käytännössä Vanhasen välitöntä hyllyttämistä ( E. Aho voisi neuvoa Mattia, miten tehdään "ripeät Ahot") ja nykyisen varapuheenjohtaja Puumalan nousemista tilapäiseksi puheenjohtajaksi. Linja oikaistaisiin sitten normaaliin muotoonsa Lahdessa kesäkuun 2010 puoluekokouksessa.
MUTTA JOS Vanhanen saa edelleen jatkaa, ei mikään pelasta Keskustaa semi-luokasta, kuin ehkä joku ihme joskus 2015 tai sen jälkeen.
Seppo Hietanen
"kerimäki st"
CITY-Keskusta
Nykyinen maansa myynyt ja omansa moneen kertaan pettänyt porukka, tuo Vanhasta taluttavan ja hänen vallassa pysymisestään hyötyvä jengi saa jo mennä menojaan!
Vanhanen-Kiviniemi-linjan kielikolloksi ryhtynyt, keväällä 2008 takinkäännössään kannattajansa pettänyt J. Korhonen joutaa myös menemään saman oven heilahduksessa, pois päin Apollolta!
*****************************************************************************
Vain Keskustan nuorista löytyy todellista
keskustalaista voimaa. He pelastavat Keskustan,
jos se yleensäkään on enää mahdollista.
*****************************************************************************
Nykyisten pohjamutaan poljettujen suhdanteiden valossa on jo pakko myöntää, että sosialisti Lipposen suosikki, vuonna 2003 Jäätteenmäen teilauksen yhteydessä Lipposen ukaasilla Keskustan johtoon määrätty Vanhanen on jo totta vieköön työnsä tehnyt, temppunsa näyttänyt!
Samoin kuin on takkinsa kääntänyt J. Korhonen,
kuten myös vaalirahasotkun arkkitehti Kalli,
samoin myös Kaupunki-Keskustan suuruuden nousun pahin jarru M. Kiviniemi ym.. tunnetut oman onnensa onkijat ovat vetäneet puolueen suohon.
**************************************************************************
Keskustan nousun joko - tahi –aikataulu
on suoraan suhteessa
Tuomo Puumalan toiminnan ripeyteen!
*************************************************************************
JOS Puumala nuorten 1 - toivona uskaltaa välittömästi nousta pöydälle, korreloi nopeus silloin suoraan Keskustan uuden nousun aikatauluun! Esiintulo tarkoittaisi käytännössä Vanhasen välitöntä hyllyttämistä ( E. Aho voisi neuvoa Mattia, miten tehdään "ripeät Ahot") ja nykyisen varapuheenjohtaja Puumalan nousemista tilapäiseksi puheenjohtajaksi. Linja oikaistaisiin sitten normaaliin muotoonsa Lahdessa kesäkuun 2010 puoluekokouksessa.
MUTTA JOS Vanhanen saa edelleen jatkaa, ei mikään pelasta Keskustaa semi-luokasta, kuin ehkä joku ihme joskus 2015 tai sen jälkeen.
Seppo Hietanen
"kerimäki st"
CITY-Keskusta
Vastaukset 53
Vanhimmat
Miksi sinä aina korostat sitä kuka tekee, vaikkei sillä ole mitään merkitystä sen rinnalla, mitä pitäisi tehdä.
Kylä mä olen pelkästään tällä S 24 -saitilla noin viiden vuoden aikana noin kahdentuhannen jutun verran kirjoitellut myös siitä mitä pitäisi tehdä. On vain niin että kolmen suuriman puolueen tahdon mukaisti on demokratiamme muutettu puolueitten hallitsemaksi valtiodiktauuriksi. Vaalirahajupian on vain pieni osa suurasta paskakasasta. Eräs kiusallinen osa ongemasta istuu par'aikaa Keskustan puheenjohtajan pallilla.
Miksi nyt kirjoittelisimme vaikkapa aina tarpeellisesta pk-yritysten aseman paratamisesta, kun kohderyhmiemme aika kuluu jopa 150% tehon vaatimuksella tappeluun siitä kuka mitäkin on sanonut tai tehnyt, suhteessa vaali -ym rahoituksessa.
Kuuntelin tänään pääministerin haastattelutunnin ja olin hyvin iloisesti yllättynyt siitä rauhallisen maltillisesta tavasta, jolla Vanhanen taklasi kaikki toimittajien kampitusyritykset.
Nythän on niin, ettei oppositiosta ole mihinkään. Alkavalla viikolla oppositio taas häviää kaksi luottamusäänestystä, koska hallitus on toimintakykyinen ja sen rivit pitävät.
Nyt on parhaillaan menossa budjetin käsittely valiokunnissa. Vaalirahoituslakikin tulee käsittelyyn ihan pian. Asioita siis hoidetaan niin kuin asioita pitää hoitaa, Vanhasen johdolla ja niin, että kukin ministeri hoitaa omaa rooteliaan median lööppikohusta ja opposition räksyttelystä huolimatta.
kaikki asiat sujuvat, niin kuin on suunniteltu, joten mikä ihmeen into sinulla on jäkättää siitä, että miehiä pitää vaihtaa?
-Jäbä
Voiko valtion pääministerillä olla luottamusta, jos hänen toimensa ovat keskusrikospoliisin tutkinnassa. Missä läntisessä demokratiassa tämä olisi mahdollista?
No ehkä Italiassa :-))
.
.. eikä moni muukaan poliisi, ellei t-pyynnön esittäjällä ole iskeä pöytään jo valmiiksi kaivettua faktaa.
seppo Hietanen
Asiasta ei ole tehty tutkintapyyntöä. KRP on ryhtynyt toimeen oma-aloitteisesti
KRP tutkii väitettä, jonka eduskunnan valvonnassa oleva yleisradioyhtiö on ohjelmassaan esittänyt.
Pääministeri ei ole tutkinnan kohteena, vaan ohjelmassa nimettömäksi jätetty rakennusliike, jonka väitettiin antaneen 13 vuotta sitten kansanedustaja Vanhaselle rakennustarvikkeita ilmaiseksi.
Vanhanen olisi tutkinnan kohteena, jos ohjelmassa olisi väitetty hänen pyytäneen rakennustarvikkeita ilmaiseksi, mitä hän ei tehnyt.
Tutkinta ei siis koske millään tavalla Vanhasen luotettavuutta eikä uskottavuutta.
-Jäbä
KRP tekee täysin oikein, kun se alkaa tutkia valtakunnallisen yleisradion ohjelmissa esitettyjä, rakennusliikkeeseen kohdistettuja lahjomaväitteitä.
Totta mooses koko jutun päivitys/esiinnosto makaa Matti Vanhasen henkilöön liittyvässä yhtedessä. Kait sen sinäkin ymmärrät että 13 v. kama on kaikin tavoin vanhentunutta!
Korvolan tadot toimittajana riittävät 100-0 silläl rajalla, jossa ensin varmistetaan oma selusta, sitten tehdään juttu!
Kyseessä on Vanhasen henkilön uskottavuuteen liittyvä toiminta. KRP ei teveisillä tutki. Linjaorganisaatiossa ei 100-avrmuudella mennä sellaiselle pellolle joss vastasssa saattaa olla uran katko jos ronkitaan omin päin poliitisen tuleisuuden kannalta vaaralista asiaa. Katsopa totuutta hieman syvemmälle, niin vastaan saattaa tulla outo juttu: Siksi sinun pitääkin kysy itseltäsi, miten asiaan saattaakin liittyä poliisiministeriö ja sen "kuuluisa" kansliapäällikkö R. - toveri - Viljanen. Nyt ilm. väität että kokoomuslainen ministeri ei ryhdy... , aivan, ei rydykään, mutta kun kansliapäällikkö sitä vastoin saattaa ryhtyä... eikä liene kysynyt Annelta, ei tässäkään asiassa liene kysynyt!
Seppo Hietanen
KRP tutkii asiaa nimenomaan siksi onko kyseessä laiton ilmianto Ylen suunnasta.
valitatko sitä?
Turhaa pöpinää; Lapsetkin jo tietävät että kymmen vuoden aikaraja on tappanut Vanhasen lautakauppojen tai lahjojen rikosoikseudelliset aiheet..
KRP:n toiminnan moottori istuu poliiisministeriön kansliapäällikön paikalla. Sieltä irtoaa herkasti käskyjä kentälle, joissa pontimena ovat vasemmistolaista maailmankuvaa vaikka väkisin kirkastavat pyrkimykset.
Tässä aiheessa nostetu tutkimus liittyy samaan sarjaan, omituisiin juttuihin, joissa mm. Patrian johdon vangitseminen herättää kummastusta. Samoin Hki-Vantaa-KRP:n huumepoliisien lopulatkin tehokkasti toimivien laajan pääkaupunkiseudun erikoisyksiköiden repiminen näennäisaiheilla rikosoikeudelliseen vastuuseen...
Poliisin on pakko tutkia, - syyttäjän syyttää - sillä linjaorganinsaatiossa käytännön korkein kivi on poliisiministeriössä. Sielta annetuja käskyjä ei edes KRP:n johto voi asettaa kyseenalaiseksi.
Kiinostavaa on myös kaivella esiin todelliset taustat ent. Instrumenttariumin ja erään väliamerikan banaanivaltion välisen vanhan, laajaan tuotekirjon sairaalakalustamisesta lämpimänä pidettyä ja nyt koptitetun Instrun ent. johdon osuutta lahjontarikoskauppaan... Poliitiset muutokset po. asiakasmaassa vaikuttavat suoralla syy-yhteydellä asian ylöslämmitämiseen.
Jutun taustala kuuluu epäilyttävää mölinää, ääriänkyröitten siisporukoitten laulavaa vallnakumusta muistuttaa hyminää. "Kauhallinen Guatemalan verta", Kontrsissien suuret toverit, Fidelin vallankumuksen sanakrit, Zhe Quaveran kuolematon myytti...
Kerimäen porttivahti
.
Sun pitäisi vanhana kauppalopojen frendinä osata jo sen verran käytäntöä että bonimaju' olisi paikallaan. Tsiikaa nyt edes vähän mistä tuulee....
Tossa linjalla on jossain juttu jossa mainitaan ikivanhan punakoneen änkyröitten mahkut.. Saattaa hyvinkin olla että "...vanhan kommari-idän perillisten juonimiset tässä tuulessa huulia heiluttavat....."
Seppo Hietanen
.
...ovat myös todellisuudessa niin tehneet.
Keskustan perinteisiin on kuulunut pellervolaisen kaupan keskuliikkeen SOK:n kanssa toimiva lähes satavuotinen pitävä liitto.
Kun Kokoomuslainen linja on tahollaan suosinut K-merkkiä, kaupan keskusliikettä Keskoa, ovat nämä yhdessä päässeet kasvamaan isäntiään suuremmiksi.
SOK ja Kesko pelaavat käytänössä Alkoakin kovempaa monolopia päivitäistavarakaupan ohjaajina. 75-80 % markkinaosuuteen ei yllä edes tuo valtion viinamonopoli Alko!!!
Totta on että hakaniemeläisten SDP-SAK -symbioosia ei erota toisistaa aina edes rautakangella.
Samaa on pakko sanoa Keskustasta ja SOK:sta,
kuten myös Kokoomuksesta ja Keskolaisesta intressistä!
Tiivistelmänä tämä tarkoittaa meillä EU-maitten vertailussa noin 20% korkeampia päivittäistavaran hintoja.
"Maansa myyminen" selittyy nykyisillä jättimarkettin suhdanteilla, joille Keskusta -ja tai Kokoomusjohtoisissa kunnissa löytyy aina ymmärtäjänsä.
Helppoa se onkin, kun läheskään aina ei voida olla varmoja johtaako kuntaa pellervolainen SOK, vai osuuskauppaa sen kotikunnan Keskusta-piiri!
Kaavoituksessa määräävät mopolin haltijat, samoin kauppapaikkojen laajuudessa ja myyntiunelöitten kokonaismäärissä. Käytännässä tämä osuus Keskusta-Kokoomus-SOK-Kesko -pelissä on johtanut omituiseen vääristymään myös kaupan laajuuden suhteen:
Suomessa tarjotaan päivitäistavaroita noin 20.000.000 asukkaan tarpeita vastaavilta kaupan pinta-aloilta!
Kun tähän lisätään pisteeksi Iin päälle sukarilaiset IDEA-PARKIT, onkin hulluus saavuttanut jo moneen kertaan kliimaksi huippunsa!
Kuntien tavoin istuu eduskunnassa tietty valiojoukko monopolien lobbareita. Niinpä kaupan keskuliikkeiden valtaa ja öykkäämistä rajoittaan lainsäädäntöön ei kosketa edes heinäseipäällä!
Seppo Hietanen
Ruoka ei Suomessa halpene, ennen kuin kaupan kahden suuren hallitseva markkina-asema on tavalla tai toisella purettu ja täysin turha uusien myymälöiden rakentelu pantu stoppiin.
Ei Vanhasessa mitään vikaa ole. Vai oletko alkanut luulla Urpilaine tavoin, että Vanhasen pitää kantaa koko maailmakaikkeuden ja ympäröivien planeettojenkin vaalirahakohu vastuu?
Usko pois, että piiri pieni pyörittää uutisiakin ja muillakin kuin Jungerilla on punainen valttikortti takataskussa.
Vaatii paineensietokykyä kestää se, että on vain kestettävä. Epäreiluahan tämä on, mutta SAK on hoitanut hommansa hyvin näköjään.
Mutta heille suurin este on se, että keskusta on kuin Suomen kansa pienois koossa, se on sisukas, vahva, kestävä, lojaali, luotettava ja ei jätä ystävää pulaan.
PS; Jos Vanhanen väistyisi, sama jallitus kohdistuisi seuraavaan johtohahmoon keskustassa. Keskustalla ei ole varaa heittää Vanhasta pois. Hän on näyttänyt paineensietokykynsä, hän on vahva ja hän kyllä kestää ja klaaraa tämän homman kotiin.
..uransa ensi päivästä alkaen.
Mistään maamme historiasta ei löydy vastaavaa kummajaista; Näennäisesti edmokraattisessa monipuoluejärjestelmässä voi vain meillä, vain yhteenkertaan, suuren puolueen johtaja heittää lenossa ulos vaalit voitaneen toisen puolueen puheenjohtajan, maan pääministerin. ..ja edelleen: Ja voi samalla määrätä toiselle puolueelle YPK:n ja määrätä myös siitä mitä kokouksessa tulee päättää.
Jos oletaan että Keksusta voisi vielä nousta tdoelliskesi vaikutajaksi, on se 100% varmuudella kiinni Keksustan nuorison kyvystä tehdä nyt tarvittavat kovat muutokset! Vanhanen lakeijoineen on menneen edustaa jotain tälle vuosisadalle kuulumatonta omituisuutta.
Seppo Hietanen
Vanhanen on Olli Rehnin ohella ainoa keskustalainen, jolla on yleisen tunnettuutensa ohella kykyä saada keskustalle kannatusta liikkuvien äänetäjien joukosta.
Jabhasen vaihto johonkin "kentän kannattamaan" puoluepukariin olisi keskustalle paha tappio ja johtaisi nykyisen hallituspohjan heikkenemiseen.
Ei se hyvä asia minusta olisi, kun demarit eivät nyt ole ollenkaan sinipunakelpoisia kokoomukselle.
-Jäbä
Voin vain toistaa että Vanhanen on nyt paikallaan.
Oletetaan että vaikka Lehtomäki olisi nyt Vanhasen paikalla ja saisi mitä todennäköisimmin samanlaista sakkaa päälle. Hieman vain lehtomäen tyylisempänä vain. Muistamme Vanhasen olleen harmaan mies uransa alkuvaiheilla. Pian hänestä leivottiin naisten mies lööpeissä jne... MIten Lehtomäki olisi kestänyt
näitä vuodesta toiseen tuulesta revittyjä otsikoita. Tai Jäätteenmäki?
Hän, Vanhanen on ollut välillä kaikkien aikojen suosituin poääministeri, SE on ollut liikaa puna armeijalle ja luultavimmin myös osalle oikeistoa.
Vanhanen tulee jatkamaan. Hänen työssää ei ole mitään moitittavaa. Nuoret pääsee ääneen seuraavassa puoluekokouksessa. Keskustan tulee ottaa tavaksi oman puolustaminen, sekin on muuten vaalityötä. Itse diggaan siitä ettei kaveria jätetä. Pitää kasvattaa rintamakestävyyttä. Nyt on näin ja johtajalle on oltava lojaali myös vaikeina päivinä. Eli, nuorille malttia ja muistakaamme sekin että suurin hallituspuolue saa eniten kuraa päälleen.
.
Vahasen taluttajien kielikello uhoaa pusikosta:
mm. " ..Hän, Vanhanen on ollut välillä kaikkien aikojen suosituin pääministeri, SE on ollut liikaa puna armeijalle ja luultavimmin myös osalle oikeistoa.
Vanhanen tulee jatkamaan. Hänen työssää ei ole mitään moitittavaa..."
...
Muissa olosuhtiessa "SE" on aivan se ja sama mitä puna-armeijan euhtinaat pienessä sielussaan miettii, mutta tällä kertaa sen teot painavat Keskustan miinuskupissa vuortakin suurempana.
PERUSTEET:
Punikkien pahin öykkäri Paavo Lipponen putosi kuin eno veneestä, kun pieni mutta pippurinen Kepujohtaja Anneli Jäätteenmäki nosti vaalikeskusteluissa 2003 punikkien pomon pimitetyn totuuden kokokansan tietoisuuteen.
Lipponen raivostui jä näytti hakaniemeläisten punakoneen mahdin:
ULKOPARLAMENTAARINEN VÄKIVALTAKONE PYSTYI KÄYTTÄMÄÄN PERUSTUSLAKIMME MUKAAN ITSENÄISTÄ JA RIIPPUMATONTA OIKEUSLAITOSTA, - TUOTA TÄRKEÄTÄ VALLAN KOMIJAON KULMAA - POLIITTISEN OIKEUDENKÄYNNIN TOTEUTTAJANA. ANNELI SAI TUULESTA TEMMATUN SYYTTEEN, JA VAIKKA HÄNTÄ EI TUOMITTU, PYSTYI PUNAKONEEN MAHTI KUITENKIN HEITÄTTÄMÄÄN HÄNEN ULOS!!!
Muista sinäkin pusikossa kyykkivä kepu, että tuolloin Lipponen valitsi suosikkinsa - lue: helpoimmin ohjailtavan - pääministeriksi, määräsi puolueelle kesällä 2003 YPK:n ja käski sen valita Keskustalle uudeksi puheenjohtajasi epäpätevän Matti Vanhasen.
JA MIKÄ OMITUISINTA;
Yksikään Keskustan silloinen - samat kuin nykyiset - johdon jäsen ei nostanut korttakaan esteeksi puheenjohtajansa puolesta!
Tuosta ajasta alkaen on Keskustan ytimessä muhinut sovittamaton ristiriita. Jarmo Korhesen mukana 2006 tuli puolueen ytimeen hetkeksi tervettä toimintaa, mutta sitten: - ehkä yhteisten synkkien salaisuuksien, ehkä oman etunsa minissä - Korhonen vaikeni ja käänsi takkinsa ja ryhtyi Vanhasen taluttajien joukon jatkona vetämään yhtäköyttä - täysin epäuskottavalla tavalla - Kiviniemi - Vimpari -ym jengin kanssa.
Seppo Hietanen
Minun mielestäni olet väärässä ja elät jossain epärealistisessa mielikuviytusmaailmassasi.
Keskustalla ei ole ketään sellaista henkilöä, Olli Rehniä lukuunottamatta, joka voisi saada aikaan liikkuvien äänestäjien kannatuksen siirtymisen keskustan laariin siinä määrin kuin Vanhanen tähän on pystynyt huolimatta puoluesihteerin ja "kepun kentän" myyräntyöstä, kun oma väki syyttelee eniten Vanhasta heikkoudesta ja johtajuuden puutteesta.
Vertaaminen Jäätteenmäkeen on aika hölmöä, koska Jäätteenmäki ei hallinnut asioita eikä pystynyt johtamaan hallitustaan millään tavalla: sen totesivat oppositiossa olleen kokoomuksen ohella myös kepun hallituskumppanit, kun kepun nykyiset hallituskumppanit taas ovat sataprosenttisesti vanhasen tukena.
-Jäbä
Huomannet että kerron vastineessani niinkin selkeästä asiasta kuin Vanhasen omituisesta asemasta, joutua peliin "puskista" ei kenenkään kepun suosikkina, mutta sosialisntin määräyksestä päämministeriksi ja Keskustan puheenjohtajaksi. En mä ´ryhdy tästä aiheesta sun kanssa kinaamaan, koska emme edes puhu samasta asiasta. Asiaan vaikuttaa erityiseti sun tunnetilasi Jäätteenmäen persoonaa avoimesti vähättelevänä tahona.
En missään kohdin aseta Jäätteenmäkeä ja Vanhasta paremmuusjärjestykseen!
Toki tässä toistan tunnetun, selkeästi mielipiteeseesi vaikuttavan seikan; Vanhanen on mielestäsi "mallijohtaja", mutta et suostu myöntämään asian todellista syytä;
SYY:
Jokaisen kokoomuslaisen kannalta tumpelo, vailla omaa tahtoa huseeraava tyyppi, sisältä riitaisan puolueen "johtaja" on suosikki, koska hän toimii 1:1 kokoomuslaisen tahtotilan mukaisesti.
Huomaa tässä yhtymäkohta SDP-SAK:n juntan tyyppien kanssa: Hekin pitivät Vanhasta erinomaisena "johtajana", syystä siitä että 2003 - 2007 hallitus toimi SDP-SAK:n asialla, ja Keskustalla oli lakeijan paikka hagiksen portin pielessä.., kuten nykyisin P-rautatiekadun tunnetussa os.
Seppo Hietanen
Se, että keskustan "kenttä" on hajanainen, ei minua kiinnosta tippaakaan, koska se on keskustan oma ja sisäinen ongelma eikä siis ulkopuolisille kuulu.
Olennaista on ennen muuta se, että ÄÄNESTÄJÄT ovat valinneet keskustan eduskuntaryhmän, joka on sataprosenttisesti Vanhasen takana ja tukena.
Edellisestä seuraa, että huru-ukkomaiset löpinäsi Lipposesta Vanhasen nimittäjänä ja kokoomuksesta heikon johtajan tukijana, ovat ihan täyttä paskaa ja sinun sekopääsi mielikuvituksen tuotetta.
Jos ajattelet tippaakaan keskustan menestystä, sinun on pakko ajatella, miten keskusta saa takaisin ne liikkuvat äänestäjät, jotka se on menettänyt vuoden 2003 jälkeen.
Niitä ei saada takaisin sisäisellä riitelyllä ja vaihtamalla puheenjohtajaa, jolla on keskustan eduskuntaryhmän ja muiden hallituspuolueiden täysi tuki huolkimatta siitä, että media yrittää kaikkensa Vanhasen kaatamiseksi.
-Jäbä
.
Huomaat olennaisen, Keskustan äänikadon, mutta et rekisteröi selvää asiayhteyttä;
Äänikato sai alkunsa kun Lipponen keväällä 2003 raivosi kuin dorga ja määräsi kyykkyyn pelotelluille vanhaslaislle kepuille ..., mitä kaikkea määräsikään, jota en enää viitti tässä toistaa.
Jarmo Korhosen hetken terveevä päällään kantanut tuulahdus nosti Keskustan vaalivoittoon 2007, mutta kuten olet havainnut munkin jutuistani, on Korhosen takinkääntöä, - keväällä 2008 -, seurannut johdonmukaisesti se jonka Vanhanen aloitti jo 2004; Pitkä liukumäki joka johtaa Keskustan semi-luokkaan, jos ei ns, skeidaa saada veks rattailta.
- Ehkä et suostu myöntämään sitäkään että räyhätessään Lipponen pelkäsi oman kärynsä riskiä, ikään kuin olisi ollut hänellä skeidat byysissä. JOS nykyinen hurmosliikkeeksi noussut "rosvot koppiin" - suhdanne olisi painanut päälle silloin mediassa, olisi Paavo-punikki huomannut että ei hän suotta hämyilyjään sgakannut, kun olisi kalteritango saattanut soida...
Koska satun muistamaan sinut Lippos -funny-clubin jäseneksi, niin en viitti jatkaa tästä tämän laajemmin.. Tämän vain tok' sanon perusteluksi:
"Kun tunne painaa päälle, ei järkisyille jää sijaa. Väittelyn niillä ( järkisyillä ) saattaa voittaa, mutta handeli menetetään." Tässä se tarkoitaisi monivuotisen asiallisen, useimmin kahdensuuntaisen juttulinjamme muutumista kaksipuolisesti fibailuksi. Jätän nyt sen käyttöösi ottaman linjan ja roolin sulle yksinoikeudeksi, olethan nähtävästi saavuttanut Lippos-klooriassasi tilapäisen kliimaksi huipun, - syystä jota ei aiankaan iisisti ottamalla edes saata hiffata.
M-pankin "viiltävä vittuilu" - jota toisaalla ihaillen hähättäelet -, menee putkeen omassa sarjassaan, kuten silloin tällöin katkeroituneen komun veetuilujen kuuluukin. Debatöörinä M-bank on toki eräs parhaista, sillä periaateessa hän ei useinkaan pudota itseään tämän saitin keskimääräiselle tunkiotasolle, vaan pyrkii päinvastaiseen. Sitten on näissä lonkalta heitetyissä debateissa sekin mahdollisuus, että "satiiri" ja satiiri heittää volttia ja jutun tarkoitus kääntyy ympäri-ämpärissä...
otapa muuten iisisti, viinan viljely putkeen saattaa tehdä kaalin klesaksi, ja ykäkin saattaa irrota..
Seppo Hietanen
...muuta kuin häissä, hautajaisissa ja rippiäisissä, ts. silloin, kun pitää mennä kirkkoon.
Muuten voin vain toistaa, ettei nyt ole kyse Lipposesta, vaan siitä kenen johdolla keskusta voi pitää ja saada takaisin liikkuvien äänestäjien kannatuksen.
Eikä sinun tässä asiassa kannata jauhaa mitää kepun sisäisistä asioista, koska yksikään liikkuva äänestäjä ei ole kepun sisäpuolella, vaan sen ulkopuolella.
Keskity siis olennaiseen, koska kannatuksen kasvu ei missään puolueessa tule sisältäpäin, oman kenttäväen aplodeista.
-Jäbä
Vanhasen maine on ryvettynyt jo niin pahoin, että pelkästään negatiivinen keskustan kannatukselle.
Jotekin on tullut tunne, että ajelehdimme Matin johdossa täysin sattumanvaraisesti tilanteesta toiseen ja kokoomus kerää kaikki pisteet keskustan puolesta. Puumala olisi tuore ja älykäs kaveri nostamaan kannatuksen taas ylöspäin ja samalla johtoon tulisi tervetullut tuuletus. Jos Matin johdolla jatketaan, niin meiltä vuotaa puolueen molemmilta laidoilta kannattajia vasemmistoon, persuihin ja kokoomukseen ja sinne jäävät. Puumalan vahvaa osaamista on myös maatalous ja se varmistaisi peruskannattajakunnan ruodussa pysymisen. Mikä ihme meillä keskustassa on, että epäpätevään johtajaan pitää hirttäytyä, johan Jäätteenmäen esimerkin pitäisi riittää, tosin siinä virhe oli Vanhasen valinta puheenjohtajaksi. Olli Rehn pitäisi saada pikaisesti kotimaahan Puumalan pariksi ja sitten kyllä tapahtuisi ja keskustan kannatus lähtisi vihdoin nousuun.
Seppo puhuu täyttä asiaa. 10 mielipiteistä
Hienoa nähdä, että en ole ajatuksineni yksin. Ehkäpä Keskusta sittenkin vielä nousee tästä nykyisestä alennustilasta mihin nykyinen johtomme on sen saattanut.
Nyt pitäisi pistää pystyyn kansanliike Puumalan puolesta ja kammeta nämä "Vanhaslaiset" pois vallankahvasta. Tällä kovalla "oikeistolinjalla" mitä nykyinen johtomme harjoittaa, ei ole mitään tekemistä oikean keskustalaisuuden kanssa.
Sama hätä on monellä kepulla kädessä kuin oli jo 2003 Lipposen raivotessa eduskunnassa kepuille!
Vanhanen on Lipposen valittu, eikä Tsaari Lipposen kengille kukaan kuseskele, ei vieläkään, eivät edes friidut!
Anneli Jäätteenmäki sitä kerran kokeili, mutta joutui siitä raskaasti kärsimään.
Sitten ovat nämä oman onnensa soturit, Matti Vanhasen edunvalvojat, jotka pitävät Vanhasta pystyssä kuin hurrit juhannussalkoa saaristossaan! Vanhasen varassa eläjien maallinen onni pysyy tai kaatuu Vanhasen mukana. Otapa siitä sitten selvää kuka nyt johtaa Keskustaa, kuka päättää mitä Vanhasen tulisi seuraavassa käänteessä tehdä, mitä jättää tekemättä?
http://www.keskustanuoret.fi/portal/suomi/lehdet/nuori_keskusta-lehti/nuori_keskusta_-verkkolehti/vko_18/kaikkonen_ilahtui_putoa...
Jotain ilonaiheitakin on matkalla ollut :o)
http://www.keskustanuoret.fi/portal/suomi/lehdet/nuori_keskusta-lehti/nuori_keskusta_-verkkolehti/vko_18/kaikkonen_ilahtui_putoa...
Mistä saadaan ?
niin ehjä linkki puuttuu
.
Kaikkonen ilahtui putoamisestaan
"Viime aikoina Kanki-Kaikkosena tutuksi tullut tanssiva kansanedustaja Antti Kaikkonen (kesk.) on ilahtunut putoamisestaan"
http://www.keskustanuoret.fi/portal/suomi/lehdet/nuori_keskusta-lehti/nuori_keskusta_-verkkolehti/vko_18/kaikkonen_ilahtui_putoa...
.
.
Kanki Kaikkosen jutun saanee auki tästä
http://www.keskustanuoret.fi/portal/suomi/lehdet/nuori_keskusta-lehti/nuori_keskusta_-verkkolehti/vko_18/
ja linkki "Kanki Kaikkonen ilahtui putoamisestaan"
.
Erinomaisen visionäärinen kirjoitus sinulta Seppo. Kepu tarvitsisi nyt radikaalin pöydän puhdistamisen. Olen ehdottomasti samaa mieltä siitä, että Tuomo Puumalan tapainen ryvettymätön poliitikko voisi nostaa Kepun siitä suosta, mihin Vanhasen liberaali oikeistolaisuus on sen vienyt. Jäätteenmäki kykeni kokoamaan Kepun taakse laajemmat kansanjoukot, koska hänen poliittinen ohjenuoransa oli kuitenkin paljolti alkiolaisuus. Sosiaalinen alkiolaisuus on poljettu Kepussa uusliberalististen oppien saappaan alle. Kun Kepu ei kykene enää vetomaan laajoihin kansanjoukkoihin, käyttövoimaksi on otettu kaikenlainen valehtelu ja kieroilu. Vanhanen venkoilee päivästä toiseen vaalirahasotkun kanssa. Se on oikea moraalisen rappion taidonnäyte ja kansa on sen noteerannut.
satiirinen salavittuilusi on ihailtavan terävää.
Oletko aivan varma?
Moi Jaba
Löysin oheisen, Lipposen vaalimatkaa WDC 9.12.2002 koskevan leikkeen 2003 vaalien ajan IL:n arkistosta. Olisiko tuossa uutisen aihe ihan väärin, vai kertoisiko se ehkä pelkistetyn totuuden?
laina:
Iltapäivälehdet: Bush kiitti Suomea "liittymisestä koalitioon"
11.03.2003 09:38
Suomen ulkoministeriön salaisen raportin mukaan Yhdysvaltain presidentti George W. Bush kiitti pääministeri Paavo Lipposta "liittymisestä koalitioon" Yhdysvalloissa viime joulukuussa.
koko jutu:
http://www.mtv3.fi/uutiset/arkisto.shtml/arkistot/kotimaa/2003/03/158992
Seppo Hietanen
Onhan tuo koalitioasia käsitelty jo moneen kertaan. Sinäkin muistat, että sotakoalitio syntyi vasta vuoden 2003 puolella, kun USA ei saanut YK:n turvaneuvostossa läpi sen joulukuisen koalition ajamaa päätöslauselmaa, jonka mukaan Irakiin olisi lähdetty YK:n hyväksymälle kurinpalautusretkelle joukkotuhoaseita hakemaan.
Kun joulukuussa puhutaan Lipposen ja Bushin välillä koalitiosta, puhuttiin sellaisesta koalitiosta, joka oli hankkimassa aikeilleen YK:n lupaa, eli juuri sitä lupaa, jota Suomikin ulkopolitiikassaan on aina edellyttänyt.
Jäätteenmäki yllätettiin sittemmin sukkahousut nilkoissa siitä, että hän lähti hämäämään käsitteitä sillä, että sinun tapaasi sotki nämä koalitiot keskenään.
-Jäbä
.
.. Helsinkin KäO:ssa, toki ilman Stalin-mallinnettua operaatio niskalaukausta
Lipposen matka oli
1. vaalimatka kotimaan tavoittein
2. vaalimatka EU-johdon paikan saavuttamiseksi
3. Amos -sotakoneen, - kranaatinheitinajoneuvo - meidän Patriamme huipputuotteen menekinedistäminen, siis tältä osin luonnollisesti salainen duunmatka.
Lipposella ei ollut kotimaasta saatikka EU-neuvostolta saatua asemaa mennä WDC:n ytimeen, suoraan myrksyn silmään asioitten edelle. Matka oli UM:n sossujen junailu, punakoneelta saadun käskyn mukaisesti järjestetty vaali - Lipposen loistoa-temput tehdään pääministerin asemaa ja muitten fyrggaa käyttäen - täky, joka vakavasti vahingoitti meitä, osin myös EU:n arvovaltaa. Lipposen kannalta se leikkasi viimeisenkin kuvitteellisen siteen hänen haaveittensa kliimaksi huipun köysidasta, EU-superjohtajan kuolemattomasta asemasta. Raskaimmin sekoilu vahngoitti punakonetta ja ilseään Lippopsta, joka puolueensa mukana putosi asemastaan. sossujen menettäessä suuriman edun, pm-aseman.
Seppo Hietanen
CITY-Keskusta
Lipposen matka käsiteltiin etu- ja jälkikäteen hallituksessa ptresidentin kanssa ja utvassa.
Kukaan ei koskaan nostanut esiin poikkipuolista sanaa, patsi Jäätteenmäki vasta kaksi kuukautta matkan jälkeen, kun kepu ei olisi muuten vaalissa pärjännyt.
...Kukaan ei uskaltanut nostaa poikkipuolista sanaa...
Kokoomus surejohtajsan Ville Itälän johodlla ei uskaltanut pyytää edes paikkaa wc-jonossa, niin miten olisikaan rohjennut ottaa ja sanoa oikean poliitikon ja puoluejohtajan asenteilla..?
Punikit tekivät vielä 2003-2007 Vanhasen 1. aikana mitä mielen heillä tuli.
Komento muutui kuin taikaiskusta 2007 Kokoomuksen tullessa punikkien tilalle. Hallitus onkin ollut niistä ajoista 1:1 kokoomuslaista politiikkaa äysillä lataava porvarihalitus, jossa keskustaisia on viety kuin laskiämpäriä.. tänäänkin!
On sulla todellisia ongelmia myöntää että kokoomus on ollut 1987 alaken punikkien lakeijana, poiketen 1991-1995 jolloin Aho oli Viinasnen kanssa kahden Koiviston tsupparina, silloinkin siis punikkien apupoikana, sitten 1995 Kokoomus taas 1:1 punikkien lakeijana aina vuoteen 2003!!
Tätä en myönnä' että nykyistessä menossa Keskusta olisi vuorostaan Kok-apupuolueena.
Vanhenen 1. 2003-2007 näit kuitenkin kirkkasti että sossut vei ja kepu vikisi.
Niin se puoltaa ihmisen tahko, sinullakin, kun kirkas syvyysnäkö on sumentunut.. Eikä siihen aina tarvita marxilaista harhaa.., porvarillinen hyvinvointikin voi toimia samentajana.
Seppo Hietanen
Jos pysytään Lipposen USAn matkassa, niin se kösiteltiin ennen ja jälkeen hyvin perusteellisesti eikä kukaan keskustasta silloin sanonut sanaakaan. Vasureiden Jaakko Laakso kyllä yritti, mutta siihen se jäi, kun kepu ei lähtenyt mukaan, vaan Jäätteenmäki sai koalitio-syytösideansa vasta helmikuussa 2003.
.
,, ei tarvinnut punikkien sen vartaakaan pelätä, sillä Keput olivat jo kyykyssä, Annelia teilattiin, Masaa komennettiin kepujen johtoon, ja joengi onkin ollut siinä samassa mykkänä nöyrtyvässä asennossa, jossa Vanhanen taluttajineen on ollut niistä ajoista alkaen.
17.3.2003 Yle Teksti-TV Sivu 106/1
KOTIMAA YLE24 MAANANTAI 1/2
”Puolueet varovaisia kannanotoissaan
Eduskuntapuolueet ottivat eilen vaalituloksen varmistumisen jälkeen hyvin varovaisesti kantaa hallituskuvioihin.
Keskustan Anneli Jäätteenmäki sanoi olevansa valmis yhteistyöhön SDP:n puheenjohtajan Paavo Lipposen kanssa.
- Minulla ei ole mitään sitä vastaan, Jäätteenmäki vastasi eilen kyselyihin."
Kepuhan itse erotti Jäätteenmäen sanomatta sanaakaan Lipposta tai demareita vastaan.
Ja mitä sitten, jos ovat kyykyssä? Maata johdetaan hyvin Vanhasen ansiosta.
Ei se johtajuuden hyvyyttä ilmennä, että johtaja nostaa itseään ylitse muiden. pääasia on aina, että asiat tapahtuvat niin kuin niiden on suunniteltu tapahtuvan.
Olet sinäkin sen verran montaa johtajaa aikanasi haastatellut, että tiedät, mitä oikea johtaminen on. Se ei ole räyhäkästä ärhentelyä. Ei pekka Herlinkään sitä johtamisessaan harrastanut, vaan pelkästään kotonaan.
Otsikossa huvittunutta ihmettelyä.
""Kylä mä olen pelkästään tällä S 24 -saitilla noin viiden vuoden aikana noin kahdentuhannen jutun verran kirjoitellut myös siitä mitä pitäisi tehdä.""
..myös siellä Hagiksessa, siis jos ymmärrät?
..ai niin, meinäs unohtua; Kyykkyyn siitä, ja kaartaen vasemmalle ja tahdissa marx-marx-marx... jne.. sähän sen Hertta-Tavja yms punikkien verisen kunnian, sen halkotorin punakaartilaisten tyylin osaat jo ennestään
Otsikossa naurunsekaista ihmettelyä...;=)
""Kylä mä olen pelkästään tällä S 24 -saitilla noin viiden vuoden aikana noin kahdentuhannen jutun verran kirjoitellut myös siitä mitä pitäisi tehdä."""
Otsikoissa edelleen faktaa!
>>Olen ollut vuodesta 2000 alkaen lähes ainoa poliittisen debatin osakas, joka on säilyttänyt linjansa:
Noin puolivuotta sitten olit vielä puoluesihteeri Korhosen kova kannattaja puheenjohtajaksi, mikä mieltäsi kääntää jatkuvasti, kun nyt turvaudut jo kokemattomaan Tuomo Puumalaan. Noin kokematonta miestä vasurit voisi "kusettaa" mennen tullen, pitäisi sinun se käsittää, sillä tämä ajojahti vasemmiston taholta on enemmänkin puolue, kuin henkilö kysymys.
Kun Saksassa kävi demareille hyvin eli 11% kannatuksen lasku, niin he ovat nyt täälläkin täydessä paniikissa, ja ampuvat kovilla kaikkea mikä liikkuu, ja sitä vastassa täytyy olla kokenut poliitikko, Puumala ,vaikka hyvä mies onkin ei kokemattomana kestäisi vasemmisto mafian kynsissä pitkäänkään.
Korhosesta olet onneksi nyt samaamieltä, kuin minä olen aina ollut, eli meillä ei häntä olisi koskaan tarvittu, asioita sekoittamassa.
YLE: joutuu todennäköisesti täysremonttiin, sillä ei näin voi jatkua, että siellä on lähes kymmenkertainen miehitys kilpaileviin kanaviin verrattuna, ja ohjelmat ovat täyttä kommari probakantaa, muutoin loppuu TV lupien maksu tähän vuoteen.
Puolitoista vuotta... sitten Korhonen käänsi takkinsa.
Puumala on nuori, mutta ei hän tässä sodassa olisi " liian nuori", sillä mitä varmimmin hän ei jäisi yksin vähäisen kokemuksensa kanssa. Keksusatn nuoren edustavat nykyoloissa merkittävää voimavaraa.. Ja toki Keskustassa on muitakin kuin vain yksinvaltiaan torniinkenekään pyytämättä muitten holhottavaksi nostetun Vanhasen taluttajien joukoissa.
Paavo Väyrynen oli vuonna 1980 monekin mielestä aivansopimaton, kun hän oli vasta 34 vuotias. Entä Jyrki katainen Kok, kundi on hyvässä opissa kasvanut suuriin saappaisiin...
Totta myös on että nykymenossa vain räväkät otteet saattavat pelastaa Keskustan.. Näin jos edelleen mennään, niin hukka perii varmastai, ehkä jo siltikin.., mutta se jää nähtäväksi.
Jarmo Korhosen takinkääntöä en ymmärtänyt silloin, enkä edelleenkään. Toki on selvää että eihän meikäläinen keskuslaisittainkin outolinnun mielipiteistä välitettä jossain Apollon suunnalla vähääkään, joten eipä tässä kukaan putoa - tällä puolen pöytää - kovinkaan korkealta, kuin pahimmillaan luudan päältä permanolle...
Seppo Hietanen
7ie68o67l