SILMÄT TURVOKSISSA!!

myeyes!

Minulla on itsetuntoa, aikaa ja yöunia vievä vika, joka kuulostaa liioiteltulta, mutta uskon, että kohtalotovereitani löytyy.

Silmäni ovat muutenkin pienet,tihruiset ja eikä mitkään erikoiset ja vielä lisäksi yli 2h unien jälkeen silmäni ovat aina aivan turvoksissa! aamut ovat aina aivan hirveitä, jos menen kouluun kymmeneen herään jo viim. viideltä, että silmäturvotukseni ehtii laskea. kahdeksan aamuina en edes jaksa yrittää, vaan laitan silmälasit päähän,luojan kiitos niistä. illalla ja päivän mittaan turvotus sitten laskee, mutta joudun näkemään hirveästi vaivaa, että näyttäisin ihmiseltä edes kaksi kertaa viikossa koulussakin.

No nyt sitten tämän viikonlopun aikana minun silmieni turvotus ei ole laskenut moneen päivään,ei melkein yhtään! kahden huonosti nukutun yön ja ulkoilu- ja saunomistäyteisen päivän jälkeen olen ollut jo aivan itkun partaalla, tämä ei voi olla mitään allergiaa, sillä silmiäni ei muuten kutia tai mitään, eikä ole mitään mistä yhtäkkiä voisin tulla allergiseksi, aiemminkaan niitä ei ole ollut.

Tulen hulluksi, sillä ihmissuhteenikin kärsii tästä, en halunnut tavata poikaystäväänikään koko viikonloppuna tämän takia ja selitin vain jotain tekosyitä!!toivon siis ettei kukaan moralisoi,ivaa jne, tämä on minulle hyvin suuri juttu nyt. en aio nukkua ennenkuin tämä turvotus lähtee!

Haluaisin siis TOIMIVIA vinkkejä ja tuotteiden nimiä, jotka oikeasti auttavat tähän turvotukseen, laskemaan turvotusta edes puolen päivän aikavälillä! tiedän kaiken maailman turhia poppaskonsteja tarjottavan, esim. lusikat pakastimeen ja silmille, se ei toimi, ei edes jääpalat, se neste pitäisi saa pois sieltä silmäluomista.käyn saunassa, jossa hikoilee ja neste höyrystyy, ennen se on toiminut mutta nyt ei!samoin olen lenkkeillyt kylmällä ilmalla ja liikkunut ja tehnyt vaikka mitä, join teetä ja kaikkea mutta mikään ei auta.onko mitään kylmä geeliä, joka OIKEASTI auttaa, ei mitään nivean halppispaskaa.

olisi ihana jos joku auttaisi ja kertoisi miten saan taas elämäni raiteilleen!

7

898

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • gfjhyj

      Vähennä suolan määrä minimiin, eli älä laita ruokasuolaa ruokaan ja osta sellasia ruokia missä vähän suolaa tai mielummin ei yhtään suolaa, juo ainakin 2l puhdasta vettä. Osta himalajan kristallisuolaa, se on terveellistä!!! Älä osta valmisruokia, osta naturel broiler suikaleita ja mausteeksi currya, täysjyvä pastaa ja täysjyvä leipää, älä kuitenkaan syö 4 viipaletta enempää koska leiväs on paljo myrkkysuolaa, se kerää nestettä ja turvottaa, himalajan suola ei turvota. ota aamuisin 2kidettä kielen alle, se on hyväksi. syö paljon omenia ja vihanneksia.

      • myeyes!

        kiitoksia vinkeistä, mutta syön ihan normaalisti, enkä koe tarpeelliseksi vähentää suolan määrää ruokailussani enempää, varsinkin kun olen jo kokeillut sitä, eikä se ole auttanut.
        kertoisitko lisää tästä "kiteestä"?mitä se on ja mistä niitä saa, kerääkö se siis nestettä myös silmistä?suussahan on jatkuvasti nestettä, eikö se kuivata suuta ja kuinka kauan kidettä pidetään kielen alla, mikä sen vaikutus aika on?

        ja nimimerkille "Toinen samanlainen", miten boorivesi vaikuttaa, ilmaisusi "hieman auttanut" ei vakuuta hirveästi.onko kallista?

        Itselläni kestänyt turvotus nyt kohta jo viikon ja lääkäriin jos ei laske parin päivän kuluessa. Olen nyt juonut perkeleesti kahvia ja vastaavasti vettä, luulisi aineen vaihdunnan kiihtyvän.en myöskään aio nukkua ennen kuin turvotus laskee/ ei enää pysty valvomaan. kidutan itseäni niin kauan kunnes hommaan alkaa löytyä ratkaisua. onneksi huomisen jälkeen alkaa vajaa viikon loma niin ei univelalla ole väliä.yritän myös välttää stressiä, sehän voi vaikuttaa asiaan.

        lisää vinkkejä kiltit ihmiset?


      • Toinen samanlainen
        myeyes! kirjoitti:

        kiitoksia vinkeistä, mutta syön ihan normaalisti, enkä koe tarpeelliseksi vähentää suolan määrää ruokailussani enempää, varsinkin kun olen jo kokeillut sitä, eikä se ole auttanut.
        kertoisitko lisää tästä "kiteestä"?mitä se on ja mistä niitä saa, kerääkö se siis nestettä myös silmistä?suussahan on jatkuvasti nestettä, eikö se kuivata suuta ja kuinka kauan kidettä pidetään kielen alla, mikä sen vaikutus aika on?

        ja nimimerkille "Toinen samanlainen", miten boorivesi vaikuttaa, ilmaisusi "hieman auttanut" ei vakuuta hirveästi.onko kallista?

        Itselläni kestänyt turvotus nyt kohta jo viikon ja lääkäriin jos ei laske parin päivän kuluessa. Olen nyt juonut perkeleesti kahvia ja vastaavasti vettä, luulisi aineen vaihdunnan kiihtyvän.en myöskään aio nukkua ennen kuin turvotus laskee/ ei enää pysty valvomaan. kidutan itseäni niin kauan kunnes hommaan alkaa löytyä ratkaisua. onneksi huomisen jälkeen alkaa vajaa viikon loma niin ei univelalla ole väliä.yritän myös välttää stressiä, sehän voi vaikuttaa asiaan.

        lisää vinkkejä kiltit ihmiset?

        Boorivesi on siis hieman auttanut, ollut ehkä tehokkain keino tähän mennessä. Jos tietäisin sellaisen ihmeaineen, joka tämän vaivan olisi kokonaan poistanut, en etsiskelisi täältä vinkkejä. :)

        Boorivesi laskee turvotusta. Silmät pyyhitään aamuin illoin booriveteen kastetulla pumpulilapulla.


      • Toinen samanlainen
        Toinen samanlainen kirjoitti:

        Boorivesi on siis hieman auttanut, ollut ehkä tehokkain keino tähän mennessä. Jos tietäisin sellaisen ihmeaineen, joka tämän vaivan olisi kokonaan poistanut, en etsiskelisi täältä vinkkejä. :)

        Boorivesi laskee turvotusta. Silmät pyyhitään aamuin illoin booriveteen kastetulla pumpulilapulla.

        Niin, ja hintaa kannattaa vertailla. Jotkut apteekit pyytävät jopa 20 e/plo, toiset taas reilun kympin.


      • myeyes!
        Toinen samanlainen kirjoitti:

        Niin, ja hintaa kannattaa vertailla. Jotkut apteekit pyytävät jopa 20 e/plo, toiset taas reilun kympin.

        pitää kokeilla kun ei siinä varmaan mitään häviäkään, paitsi vähän rahaa, mutta yritystä on sitten ainakin ollut :)


    • Toinen samanlainen

      Itse kärsin aivan samasta ongelmasta, joten kuulisin minäkin mielelläni vinkkejä. Itse en käytä juurikaan suolaa, joten ongelma ei ainakaan minun kohdallani ole suolan määrässä. Luulisi, että turvotus näkyisi kyllä muuallakin kehossa jos olisi siitä kyse.

      Minulla on hieman auttanut apteekissa myytävä boorivesi.

    • turpoavat minullakin

      Itselläni on yliherkkyyttä sitä sun tätä kohtaan, mutta ei testeissä näkyvää allergiaa. Esimerkiksi kevätsiitepölyt saavat silmäni kutiamaan, vuotamaan ja turpoamaan. Myös korvat ärtyvät siitepölystä. Moni ruoka-ainen aiheuttaa samaa: mansikka, paprika, mausteet... Otan keväästä myöhään syksyyn joka ilta antihistamiinin, muuten silmät kutiavat jatkuvasti.

      Munuaisvaivatkin aiheuttavat nimenomaan silmien turpoamista. Niistä pitäisi aiheutua muutakin haittaa, joten kyseessä on varmasti jokin muu kuin munuaisten häiriö.

      Jos silmien alla on luonnostaan rasvakudosta, niin sellaiset silmät saavat herkästi turvonneen lookin. Olen huomannut, että matalapaineella hyvin monen ihmisen silmät ovat turvoksissa ja korkeapaineella turvotusta ei ole. Korkeampi päänalunen vähentää silmien turvotusta, mutta voi haita ryhtiä sen verran, että seuraavaksi on pussi lean alla.

      Rasvainen ja huonosti sulava ruoka, kuten liika syöminenkin turvottavat. Myös raskas päivä ja väsyminen keräävät nestettä, joka näkyy aamulla silmissä. Olen huomannut, että hedelmä- ja vihannesmehujen käyttö vähentää turvotusta. Olen lukenut, että sitrushedelmissä on jotain ainetta, joka hidastaa esim urheilusuorituksista palautumista, ja voi aiheuttaa migreeniä. Ananasmehu taas vilkastuttaa aineenvaihduntajätteiden, jotka sitovat nestettä, poistumista paremmin. (Aineenvaihdunta ei ole suolentoimintaa, vaan esimerkiksi energian tuottamista fyysisessä rasituksessa)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Rakastatko?

      Ala kertomaan se ja heti
      Ikävä
      71
      3105
    2. Mikä haluat olla kaivatullesi?

      1. Kaveri 2. Ystävä 3. Panokaveri 4.puoliso 5 jokin muu
      Ikävä
      92
      2875
    3. Kosiako meinasit?

      Voi sua rakas ❤️
      Ikävä
      51
      2115
    4. Mietin että

      Onko tästä enää paluuta entiseen? Ainut asia joka päiviini toi taannoin iloa, oli meidän yhteinen hassuttelu ja huumorin
      Ikävä
      20
      1575
    5. Oot ilkee paha noita

      Paha babushka Luulitko etten tienny
      Ikävä
      15
      1349
    6. Nyt rupeaa löytymään talonmiestä ja muuta sankaria hallipaloon

      Kyllä on naurettavia juttuja tuossa paikallislehdessä, että saa tosiaan nauraa niille..
      Vimpeli
      5
      1338
    7. Aaamu on täällä taas!

      Hyvää ja rauhallista työpäivää rakkauteni. Kunpa vaan hymyilisit enemmän. Toivon, että joku kaunis päivä kanssani et vaa
      Ikävä
      13
      1301
    8. Tajusin vaan...

      Että olen pelkkä kroonistunut mielisairas. Olen sairauspäissäni luullut itsestäni liikaa. Luulin, että olen vain korkein
      Ikävä
      13
      1273
    9. Sytyttikö hallin lapsi vai joku mielipuoli

      Onko tietoa? Toivon jälkimmäistä
      Vimpeli
      18
      1270
    10. Noin ulkonäkö-jutut ei multa

      Nainen, koskaan en ole kirjoittanut siitä mitään ilkeää. Ei kuulu tapoihin
      Ikävä
      24
      1232
    Aihe