Ruttuset

Topias22

Kertokaa ruttuset kun olen lähdössä ensimmäistä kertaa sadetta piteleen aurinkorannoille talveksi.
Kannattaako minun ostaa viinat ja laarseenit Virosta menomatkalla .
Entäs hernekeitot ,kun sitä rupeaa siellä mielistelemään.Sinappia on jo
Pärjääkö pelkällä sadetakilla vai tarviiko siellä myrskyssä olla oikein sadepuku ja saappaat
Aurinkovoiteita tuskin tarvitaan
Suomenlippu kyllä on ja maammelaulun sanat muistissa.
On se kiva kuulua siellä yhteen suureen perheeseen

72

1266

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • älyätkö

      Kaikki ruokatarvikkeet mitä ei heti pysty mukana kuljettamaan kannattaa ehdottomasti sopia naapurin kanssa, että lähettävät niittä lentorahtina kulloiseenkin osoitteeseesi. Tietysti täydellinen talvivaate varustus mukaan. Pilkkihaalareita unohtamatta.
      Noilla varusteilla saattaa pärjätä jopa viikon perillä, ennen paluumatkalle ajavan koti-ikävän yllättämistä.

    • Aurinkorannikolle

      Viinaa, jos nyt on aivan pakko kerta käyttää, saa myös Espanjasta.
      Samoin Espanjan Lidlistä saa hernekeittoa.
      Sadetakilla pärjää, vaan hyvä on ottaa muitakin vaatteita, kuten housut, t-paita yms. mukaan.
      Aurinko paistaa myös Espanjassa, joten voidetta on hyvä olla varalta.
      Suomenlippu ja Maammelaulukirja ovat tärkeät ulkomaille matkaajalla.
      Me karavaanarit vaalimme yhteishenkeä myös matkustaessamme Suomen rajojen ulkopuolella.

      Uskonkin tuon aloituksen olevan provoa ja muutenkin se on täysin asiaton, eikä se voi olla kenenkään SF-Caravan yhdistykseen kuuluvan kirjoittama.
      Aiemmin olen keskustellut aivan asiallisesti kyseisen Tomppa22 nimimerkin kanssa toisessa ketjussa.
      Siellä hän kyllä kertoi aikeistaan lähteä talveksi Espanjaan.
      Luulen nyt tuon kirjoituksen perusteella kirjoittajan olevan täysin eri henkilö.

      Tomssoni Tomppa
      Ps.
      Itse en pääse nyt lähtemään kun meni Tanikasta se kardaani.

      • topias22

        Mullakin on sen anopin kihtin kanssa propleemaa .Muuten ehkä lähtisimme
        Kyllä minä vähän kyselin rutuilta neuvoja ,ei missään tapauksessa ollut provoa.
        Tosissaan ollaan
        Saakohan sieltä tota HK sinistä ostettua Lidistä.?
        Olisi hyvää kyrsää rillailla iltaisin kun ottaa votkulia

      • Tom Tom
        topias22 kirjoitti:

        viestit on sheriffin poistettava.
        Eihän täällä enää kunnolliset ihmiset saa asijaansa toimitettuva kun häirikköamikset vaan.
        Ehtotankin että valitaan tänne järjestyksen valvojia jotka poistaa viestijä.

        Kyllä luulisi HK :ta olevan,
        ja käy se salamikin sangrian kanssa, sitä siellä ainaskin on.
        Vaan jo lähtiessä kannattaa ostaa Tom Tomiin uusi läntisen eteläeuroopan karttapäivitys, niin löytää sitten Lidlin.
        Minulla kun ei ole Tom Tomissa uutta päivitystä niin en uskalla tästä Tomssonin ääreltä poistua.
        Tom Tom ja Tomssoni Tomppa

      • topias22
        Tom Tom kirjoitti:

        Kirjoitteleeko tänne joku vielä asiatontakin? Minusta kaikki on tosissaan

        Ei sitä Sangriaa viitsi ryystää ,se kun on liian luirua.
        Minä tykkään niin ,että kireetä sen olla pitää.

        Kartat kävin ostamassa jo R ltä ,Lidin kauppoja ei niihin ole merkitty.
        Täytyy periltä joltakin kurtulta siteen kysellä Lidin osoitetta ,että saa sitä kyrsää ostettua.Ja Jalostajan hernekeittoa
        Anopin jalkakin alkaa jo vähän tokenee.Taitaa kihti antaa jo periksi. Kai sitä uskaltaa matkaan lähteä ,On siellä kai Suomalainen lääkärikin
        Kai sieltä paikka löytyy, kun meillä on toi linja-autosta tehty hevosenkuljetusauto/matkailuauto kanikka.
        Olisi kiva tutustua nopeasti muihinkin kurttuihin ,saisimme autot laitettua kivasti sitten ne rinkiin.
        Olisi sellainen tiivis porukka sitten .Pitäisi tuultakin paremmin.
        Onko siellä noita kuormalavoja tarpeeksi,vai tarvisikohan niitä myös matkaan ottaa ?
        Uutta pressua onkin jo muutama paketti hommattuna,Saa laitettua katokseksi ,jos sitten myrskyssä pysyy paikollaan.
        Aita pressu tarvii vielä hommata

        Luulen että tulee kiva talvi .Kovasti odotamme .Anoppi on aivan haltioissaan ,kun pääsee hangesta pois
        ,Siellä on kuulemma helpompi hengittää kosteessa ,kun anopilla on vielä toi astmakin riesana
        Mutta eikön tämä tästä hiljalleen etene ,kun tietää että sieltä saa muilta Suomalaisilta hyviä vinkkejä
        Laita Tomppa adressisi ,missä päin Tohmajärveä asut ,niin muistan sua sitten postikorteilla
        En tule unohmaan kotimaatamme,Olen painattanut jo meidän tuulipukujen selkämykseen Suomi sanan
        Tietää manoliitto kyörätä oikeaan paikkaa ,jos sattuu väärään paikkaan sitten iltasella torkahtamaan ,kun minäkin olen useasti niin iltauninen

      • Tom Tom Tomppa

        Elä sinne Tohmajärvelle enää laita, se osoite ei ole voimassa enää.
        Minä kun annoin sen ranchin nimismiehelle silloin kuusikymmenluvulla. Muutettiin äitin kanssa tänne eteläsuomeen. Aloitettiin silloin tämä karavaanariharrastus tällä samalla alueella.

        Uusi osoite:
        Poste restaurant
        00581 Sörnäinen

        Laittakaa tuolla osoitteella, jokainen erikseen niin Itellan henkilökunta sitten ihastelee kun käyn hakemassa. Tai voi se Ranekin ottaa kulkiessaan. Ilmoittelen jos vaihetaan taas paikkaa, vaan ei se ainakaan nyt ole ajankohtaista kun olen jo niin tänne kotiutunu.

        Paletaan asijaan.

      • topias22
        Tom Tom Tomppa kirjoitti:

        No minäpä tuikkaan sitten postin Sörkkään
        Täytyy katsella sitten sellaisia hienoja postimerkkeja kortteihin ,kun keräätkin vielä niitä postimerkkejä
        Ilmeisesti ovat epsanlaiset painattaneet oikein Suomalaisista kurtuista oman postimerkinkin jo
        Laitan sellaisilla merkeillä kortit aina sinulle .Ilmeisesti Ranekin haluaisi ulkomailta kortteja
        Rane ei olekkaan käynyt etempänä kuin mitä Pärnu on.
        Kivat on muuten rannat Pärnussa ,ja talvella on tilaa sielläkin ,josko sitten reuraavana talvena lähtisi sinne sitten talvehtii. Olisi ainakin Liviko lähellä.
        Ei tarvisi laarseenia paljon mukana raahata ,kun kauppa on lähellä

        Mulla on kommunikaattori Epsanjassa mukana ,että voin myös kirjoitella sulle sieltä

        Topias

        Oikein hyvä ja mukava olisi sellainen erikoismerkki.
        Kunhan vaan valvot siellä offisissa että tulee kanssa Espanjan Kuninkaallisen Postilaitoksen alkuperäisleima siihen korttiin. Saisi olla Frankon nimi siinä leimassa. Se antaa sille kortille katu-uskottavuutta.
        Rane ilahtuisi kanssa suuresti omasta kuvakortista, se kun on niin kaiken kauniin perään perso.

        Onhan se Virokin tietty yksi vaihtoehto, minulla vaan on huonoja kokemuksia itsellä sieltä.
        Ne lääkealan kauppiaat torilla ei voinu myydä niitä Vicksejään Ameriikan Expressikortilla, ja apoteekkissa kysyivät semmosta reseptiä. Eikä myyneet. On vielä neuvostoajan kankeutta siellä.
        Joten en voi suositella.

        Vaan lähetellään viestejä jos on tapahtumia.

        Kyllä minä Frankilta nimmarin jotenkin keplottelen postariin
        Palveltiin vuonna 76 Siinailla YK hommissa yhdessä ,Siellä toi poika oli silloin kanssa.
        Jos Frankkia enään löydy mistään ,Kysyn sen tuuraajalta sitten nimmaria ,kävisikö se
        Ja voihan kurttujen puheenjohtajakin siellä krivata nimmarin ,jos vaikka olisi sen ajan siellä tolpillaan ,että sais nimmarin väkästettyä korttiin.

        Juu ei viron rehelliset Toomakset huoli kortteja ,ainoastaan krooneja ,muuten ne epäilee että turisti kusettaa niitä ,kun itse pyrkivät olemaan aina rehelistä kansaa.
        Ainoastaan jos ostaa viguraa siitä satamasta Sadamarket ,niin käy kortti.Samalla on ostaa muutaman keissin Virukankeeta vaununperää,
        Ja lähtee sitten vasta kolkutteleen Pärnuun

        Soitellaan

      • Tom Tomppa

        Onkos sulla Topias ensikäden tietoa tuosta Marokosta. Ne siellä kun ovat niitä islamilaisia ne asukkaat nykyisin. Ne on muuttanut sieltä Islannista Marokkoon kun siellä on se pankkiriisi Islannissa.
        Tuntuivat olevan Marokossa oikein ystävällisiä kansalaiset, käsikynkässä kuulemma ovat heti kun ulos vaan lähtee. Ja puheliaitakin sanovat niiden olevan.
        Ja siitähän ei sitten kummonen matka olis käydä sielläkään Espaanjassa teitä morjenstamassa, sanovat että turistivenettä menee eestaas joka yö. Ja varsinkii paluukyytiin mahtuu huhun mukaan ilman ennakkovarausta, sinne Espanjaan päin kannattaa sitten jo varata istumapaikka etukäteen.
        Siellä jos on se ramaatakuukausi meneillään niin ei suositella päivänvalolla minkäänäköistä välipalaa otettavaksi. Silloin voisin hyvinkin veneillä sinne iberiaan.
        Täälläkin on yksi islanninuskoon kuuluva suku ollu, se on se fatima niin häveliäs ettei naamaansa näytä. Ja työtakin helmat maata laahaa. Lapset niillä on oikein vilkkaita kikkarapäitä, jos ei varaansa pidä niin kesken kallistelun jo hylsyä ovat viemässä.
        Tuntuisi aika viihtyisältä paikalta, eikä häviäis heinikkoon tavarat kun sorapinnalla on ympäristö.
        Jos laitat matkailuesitteitä kanssa tulemaan sieltä periltä, siellä on varmaan Marokostakin kertovia kun ihan rajanaapureita ovat.
        Täytyykin heti laittaa tekstiviestiä luottoyhtiöön, taisi olla joku Pikavilppi tai sinnepäin se virma. Katon tuolta kuuklelta tarkemmin ja panen sinullekkin sen numeron tulemaan.
        Onkohan kallista vaunun vietättäminen sinne Marokkoon ?

        Matkailuaikeissa Rupusakin kanssa,
        Tomppa

      • topias22
        Tom Tomppa kirjoitti:

        Tottahan mikä Marokossa olen poikennut Espanjan nykyisen kunkun kanssa ja hänen muijansa kanssa.Lupsakka pari tuntuukin oikein olevan.
        Otettiin siinä rantrussa yhtenä iltana vähän porukalla näkäräisiäkin ,anoppikin oli silloin taas messissä.Kun tuntuu että ilman häntä en voi lähteä mihinkään ,kun olen hänen paras vävypoika kuulemma,Ja samalla ainoa.

        Mutta asiaan.
        Joo veneessä olikin tilaa mennessä kovasti ,että totta virkoit.
        Paluu lipun saikin helpommin aamupaattiin ,tosin seisomapaikka silloinkin vaan

        Onhan Marokko siitä kiva paikka,että ei siellä Syrtekkiä tarvitse popsia jos on heinälle allerkinen ,ja jos meinaat sinne oman leirin talveksi laittaa ,niin älä suotta ota ruohonleikkuriakaan mukaan ,Ilman pärjää hyvästi.
        Vaatteet ovat niin kivan näköisiä kantaporukalla .On niin kuin ennen Kiinassa Maon aikaan
        kaikilla samanlaiset kuteet
        Ja vielä jos sinulla muija sellainen ettei kehtaa päivällä hänen kanssaan kuljeskella ,niin ostat samanlaiset kuteet hänelle kuin valtaväestöllä siellä on .Ei tarvi akkaansa hävetä ,jos ei satu kovaan ääneen pieree
        Tai tuskimpa se pieremistä kuulee ,kun Mineraatit kehottaa yötäpäivää ihmisiä paukuttaan otsaansa maahan.
        Vielä laivoista .Mielestäni Linda-Linen kannattaisi talveksi siirtyä sinne kyöräämään ihmisiä Espanjaan .On sen verran nopea paatti ,että ehtisi monta reissua yössä heittää porukkaa Espanjaan
        Talven se kuitenkin on Suomessa,tyhänpanttina laiturilla.Olisi ympärivuotinen tuotto paatissa

        Lähettelen sulle sitten niitä esitteitä Marokosta

        Voi harmien harmi.

        Jorma K ehti jo lähtemään, olisit muuten päässyt samassa saattueessa kokeneen karavaanikonkarin mukana. Eipäs Jorma K. ilmoitellut mitään lähdöstään, kyllä on jo itsekäs ja omaan napaansa tuijottaja koko Jorma.
        Olisi se ollut turvallista ja rattosaa matkantekoa, Jorma kun aina vaan kulkee samaa tuttua reittiä. Ettei vaan satu ikävyyksiä suomipojalle.

        Ja Jorma kun puhuu niin belgiat kuin muutkin kielet siinä matkanvarrella sinne Conaliin.
        Olisinhan sitä minäkin ollut lähdössä jos olisin päässyt Jorman kanssa, vaan kun ei ilmoita.

        No, kunhan suhaat sillä Viimalla kohtapuoliin kohti Espaanjata, niin käyppäs siellä Conalissa moikkaamassa Jormaa. Ota viemisiksi Jormalle niitä ään ja öön pilkkuja, ne kun ei siellä Conalin kirjaston nettisalissa niitä ole Jormaa varten huomanneet hommata. Niin saa sitten laitella jännittäviä matkakokemuksia kotomaahan ihan jormana. Kun sitten ottaa hän vielä sen iberian kännyliittymän, niin tekstareitakin voidaan lähetellä puolin ja toisin Jorman välityksellä.

        Tomppa

      • toimittaja kouhija Toimittaja herranarmosta.

        niinon ei peskules kyttää kuin omaa napaansa, ihme hyypiö. Eipä ole Jorma mikään karavaanari, taitaa olla omien polkujen kulkija, Ei jorma taida arvostaa kuin rutuja elikä ruttanoita. Paras karavaanari mitä olen koskaan tavannut on Rutu. Muuthan ovat alemman sossiaaliluokan pummeja , toisin paska housuja.Haisevatkin koin syömille komerovaatteille,Ämmätkin.

        Muutenhan jorma kulkee samoja reittejä kyllä,mutta aina eri teitä, Siihenhän ei moni pysty edes unissaan. Moottoritiet hän on unohtanut jo 20 vuotta sitten. Onhan jorma niin taitava ei hänelle mitään ikävyyksiä satu . Hän kyllä osaa hoitaa ne.niin kuin p..kahousujen asiat.

        Kyllähän Jorma oikei ilmoitteli lehdessä moneen kertaan ,että ottaisi perässä vedettäviä apinoita (karavaanareita ) muutaman vaunukunnan mukaansa ja maksaisi heidän polttoaineet ja muut kulut, eihä se Jorman rahoissa tunnu . Onhan hän niin tunnettu reiluudestaan ja ystävällisyydestään,Ainakin karavaanareiden mielestä.

        Belkian kielihän on hänelle sikäli vaikea koska se on flaaminkieltä ,sikojen eli(karavaanareiden ) äidinkieli sitähän ei normaali ihmiset puhu. En tarkoita että kaikkien karavaanareiden ainoastataan rääväsuu karavaanareiden,Niitä on varmasti vähemmistö.

        Juu kyllä hän otti varsiluutia mukaansa sitä vaan en tiedä pieksääkö hän niillä ääliökaravaanareita matkan varrella jos niitä satuu nyt siellä ollakaan .Raha vaikeusien vuoksi sinne eivät pääsekään .Kausipaikkalaisia hän on nänyt matkoillaan paljon .Muun muassa Portugalissa näkyy isoja leireja kausipaikkalaisia ,jokunen tummakin on seassa. Kausipaikkalaiset ovat niin sosiaalista väkeä ,että hyväksyvät heidät mukisematta ystäväkseen, Tavallisia ruunanmu....a ei kyllä hyväsy kukaan.

        Meinaatko että joku lähtee nykyään bussilla etelään ,ei saatana ,eihän sillä pääse perille . Koita nyt kuvitella 56 mallin bussi eihän niita ole ollut romuttamollakaan, kaikki on sulatettu aikaa sitten viipuriin kattopelliksi.Viipurissahan pellin ei tarvitse ei tarvise kestää korkeitaan kolme vuotta ,eikä varmasti kestäkkään vanhasta bussin rotiskosta tehty kattopelli.

        Ei kai jorma tarvitse siellä mitään ä ja ö pilkkuja ,hänellähän on pari läppäriä mukana .

        Kuulin että jorma tulee majoittumaan coniliin rantakadulle ,on kuulemma 3 huonetta ja keitttiö hänellä ,ei mikään köyhä kaveri.

        Jormahan ei itse lähettele minkäänlaisia textareita ,sitä varten hänellä on palkattuna pari tummaa tyttöä ,ei mitään Suomalaisia resuperse ämmiä ,hyi saatana .Tunkevat ämmät väkisin kyytiin saa potkia aina aastinlaudalta jäte paikalle.

        Muuten Jorma on hyvä ystäväni. Ollut jo kymmeniä vuosia .Kävimme dipolissa samat koulut, sinnehän ei pääse heikoilla arvosanoilla .Turha yrittääkään .

        Toimittaja Kouhija Mulkkujen karavaanareiden pyynnöstä

      • topias22
        Tom Tomppa kirjoitti:

        Voi harmien harmi.

        Jorma K ehti jo lähtemään, olisit muuten päässyt samassa saattueessa kokeneen karavaanikonkarin mukana. Eipäs Jorma K. ilmoitellut mitään lähdöstään, kyllä on jo itsekäs ja omaan napaansa tuijottaja koko Jorma.
        Olisi se ollut turvallista ja rattosaa matkantekoa, Jorma kun aina vaan kulkee samaa tuttua reittiä. Ettei vaan satu ikävyyksiä suomipojalle.

        Ja Jorma kun puhuu niin belgiat kuin muutkin kielet siinä matkanvarrella sinne Conaliin.
        Olisinhan sitä minäkin ollut lähdössä jos olisin päässyt Jorman kanssa, vaan kun ei ilmoita.

        No, kunhan suhaat sillä Viimalla kohtapuoliin kohti Espaanjata, niin käyppäs siellä Conalissa moikkaamassa Jormaa. Ota viemisiksi Jormalle niitä ään ja öön pilkkuja, ne kun ei siellä Conalin kirjaston nettisalissa niitä ole Jormaa varten huomanneet hommata. Niin saa sitten laitella jännittäviä matkakokemuksia kotomaahan ihan jormana. Kun sitten ottaa hän vielä sen iberian kännyliittymän, niin tekstareitakin voidaan lähetellä puolin ja toisin Jorman välityksellä.

        Tomppa

        Kyllä se Jorma on kanssa ehtii jokapaikkaan,
        Ajatella on käynyt oien auswitsissäkin menomatkalla.Taitaa tuo ryökäle olla oikein maailmanmatkaaja.
        Kiva kun pitää tänne jäänneillä yhteyttää ja kertoilee mitä Epsanjassa tapahtuu.
        Tietysti siellä on aikaa kirjoitella talvella ,mitäpä muutakaan tekisi ,kun kirjoitella sadetta pidätellessä.
        Tai roikkua pressun liepeessä kiinni ettei myrsky vie koko kiesiä mennessään.
        Kiva kun on oikein puhelinkortin ymmärtänyt hommata ,näkevät sukulaiset puhelimestaan kun Jorma soittaa että taas tulee oikein ulkomailta puhelu,
        Kyllä minä käyn Jomppaa moikkaamassa kun vaan saan kanikan käyntiin.Meni perhana hehkutulpat rikki .Täytyy ne ensin vaihtaa .
        Kauan ne kestikin kun kanikka on vuodelta 74 .
        Mutta hyvä on juhta ollut.On paljon viety hevosia pelillä.
        Ja anoppia kyörätty Tuuriin.

        Kyllä käy aivan kateeksi noita ,jotka tonne Epsanjaan rientävät talveksi
        Olen aina sanonut että ,kyllä rikkailla on hienoa

      • Tomppa Tom Tom

        Onko se kanikka seitennelonen, luulin kyllä uudemmaksikin ? Veikkailin 76 :seksi. Vaan kyllähän sen säännöllisesti kun vahaa ja muutenkin rakkaudella hoitelee niin pysyyhän se freesinä.

        Otatkai ne ravuritkin sinne reissuun ? Niillähän voisi tienata hyvät rahat kun vuokrailisi niitä niihin härkätaisteluihin. Vaan onkohan ne liian jäyhiä siihen hommaan, finnhorset ?
        Mutta eipä siitä ole matka eikä mikään käydä Gallian puolella ohjastamassa pollet palkinnoille.
        Onkos ne sen Forten varsoja nuo sinun juoksijat, vai jonkun muun kantakirjatamman?

        Kanikkaan älä pane niitä tarvikehehkuja, niistä ei ole kuin riesaa. Ainoat mitkä kannattaa hankkia on alkuperäiset Asean-ruotsalaiset, niitä saa Ikealta Habaranda-Tornio liikkeestä. Se on siellä kun menet Oulusta vielä jonkunmatkaa rantatietä Kukkolankoskelle päin.
        Vaihtotyö kannattaakin sitten tehdä itse, nuo merkkikorjaamot kun on Tekniikanmaailmassa testattu ja eivät ole huolellisia. Kun itse tekee niin tietää että tulee momenttiin tulpat.
        Laitan vielä tuossa noista momenteista linkin jos se sinun Hainessin korjauskirja on jo niin repaleinen ettei tarkkaa arvoa pysty lukemaan.
        http://www.laki24.fi/
        Tuolta ne pitäisi löytyä kanikankin momentit.

        Kunhan nuo huoltohommat olet tehny niin jos vielä kylmänä tartatessa savuttaa niin epäilen solenoidivikaa. Se on noissa seiskanelosissa ollu monessa. Mulla siinä Saapissakin oli, vaikka se oli kuusysi. Siitä se Saapista jäi mulle päälle tuo 69, ei siitä millään irti pääse, on se semmoinen OCD-juttu.

      • TOPIAS22
        Tomppa Tom Tom kirjoitti:

        Ai sinäkin luulit että kanikka on tuoreempi.
        Kyllä se on 74 vuotuinen.Kato vaihdoin siihen jokuaika sitten 76 vuosimallin maskin
        Vanhassa ei ollut sitä kullattua horsen kuvaa vielä maskissa 76 kutosessa jo on siihet plätkästy,niin kuin on myös Tuurin Keskisen ferrariinkin laitettu siihen konepeittoon

        Ei vielä tiedä noiden hevosten ottamista mukaan.
        Täytyisi ne raattatkin sitten laittaa kanikan katolle .Olen ajatellut niin ,että ostaisin Virosta sitä Virukankeeta ja laarseni keissejä useita ,ja laittaisin ne sitten sinne kanikan katolle,Kulkisi siellä mukavasti.
        Ainoa huono juttu on siinä .Kun keissit on pahvikääreissä ,eihän ne kestä vesisadetta laisinkaan ,vaan likoovat sateessa.
        Mutta onhan mulla tietysti niitä pressuja muutenkin mukana talven varalle ,kun siellä Epsanjassa sataa kuitenkin joka päivä ,niin silloin pressuja tarvitaan

        Kyllä voi olla että jätän hevoset Suomeen ,ajakoot mannet niillä talven ,Pysyvät hyvässä kunnossa ja laihoina ,kun tuskin raaskivat niitä ruokkia päivärahoillaan.
        Että laihana pysyvät .Se on hyvä kun tuntuvat helposti lihovan, Ja sehän ei sovi kilpahevoselle.Menee suotta liikaa aikaa jos kilpaa rataa kiertää

        Rotuhevosiahan nuo ovat .Ostin ne armeijan ylijäämä huutokaupasta molemmat Niinisalosta
        Kehuvat siellä kovasti että joutusia ovat

        Katsellaan nyt sitten myöhemmin.
        Täytyy varmaan tänään ruveta niitä hehkutulppia kynsiin paikalleen

      • Tom Tomppa
        TOPIAS22 kirjoitti:

        se tuottaa paljon hyvälaatuista tavaraa myyntiin.
        On mullakin armeijjan Miestenpyörä, siinä on turvaviiri ja kartastotaso ja valonheittäjäkin.
        Ja herkempi on sotkee kuin, jos muistat sen minun moottoripolkupyörän, se Rapeneikki siellä Tohmajärvellä kun talostelin.

        Ja on armeijjan maastoutumispukukin. Sese istuu luontoon niin kesät kuin talvet.
        Se kun on vielä semmoista Paakkasmallista marimekkokuosia.
        Saisivat vaan ruveta ompelemaan isompiakin kokoja. Tuo 48 yläosa kun on vähä napakka, joutuu seisomaan sillai kädet seläntaaksepäin. Mutta housut on sopivat, ihan viimesen päälle muodikkaat, semmoiset allelantionhousut.
        Vaan kunhan Jyri nyt kerkeää muilta kiireiltään käymään siellä intian tehtaalla niin varmaan niitä sitten saa isompiakin takkeja. Kun joutuu Jyri väistämättä tilaamaan niitä asuja isomman parttian, kun nyt liitytään siihen natoon, ja siellä köyhillä valtioilla ei ole kuitenkaan vara hommata omia lumipukuja. Kun tuo Ameeriikan Yhdysvaltakin on ajautunu semmoiseen kassariisiin.

        Vaan sitten kun saan sen uuden, sen numeroa kuusikymmennelonen, takin niin voisin sulle Topias myydä tämän nykyisen. Panet sinne alle joitakin villapaitoja niin ei se sitten niin pahasti lepata sinun päällä tuulisellakaan kelillä että haittaisi.
        Ilmottelen sitten kun vapautuu minulta.

        Sotilaallisin terveisin
        Vanhempi Sotamies evp.

        No perhana .
        Hyvä pidä rotsi mulle sitten varattuna .
        Ei haittaa vaikka on vähän iso. Käännän vähän hihoja
        Minä laitan sitten kiviä taskuun ,niin pysyn paremmin pystyssä myrskyssä,kun lähden sinne Epsanjaan talveksi.
        Onko palttoossa myös se flanellivuori ?On sitten lämpöisempi.Ei sen puoleen, on minulla se armeijan villapaita jäljellä ,jossa on se raitakin edessä.

        Toisella osastolla joku kirjoitti kun ihmettili mistä sana ruttuset on,
        siellä on sellainen nimimerkki kuin 114 maata

        Mitä lie tarkoittaa
        tarkoittaako että maapallolla on 114 maata .Kanntattako opiskella vielä maantietoa
        vai tarkoittaako että on käynyt 114 maassa.
        On siinä auton ovessa perkeleesti tarroja .
        Siinä menee paljon laarseenia ja aikaa ,kun kertoilee Tuurissa joka maasta jotain uutisia
        Vai tarkoittaako se 114 maata että on 114 kertaa heittanyt viinanhakumatkoja Mustamäentorin Livikoon.
        Tiedä mitä noin älykäs ihminen tarkoittaa

        Ja jossain kirjoituksissa oli sellaisia sanoja perkeleesti josta ei sitten ymmärtänyt mitään, Nim.merk Irma siellä haastaa

        Joko tuo ryökäle on kännissä aamusta ja pitäisi mennä merkaaroon ostamaan tropicanoa
        Vai onko rutut jo opetellut oman kielen
        Tai eikö eläke ole vielä saapunut tilille ,on Vmäistä seistä Epsanjassa sateessa ja odotella eläkettään saapuvaksi

        niitä talmaatilaisia, on vaan säästösyistä lyhentäny sanaa himpun ja jättäny muutaman kirjaimen pois.
        Niitähän on viimeisen luvunlaskun mukaan nyt jo 114 . Ne kun on sikiävää sorttia, talmaatialaiset.

      • Topias22

        Onko sulla vielä se ohjaustehostin kanikkaani
        Samaalla laittaisin sen paikolleen kun tahrin hyppyset niiden hehkujen kanssa.
        Tehostimen pitää olla se malli joka on kolmella pultilla kiinni

        Kato kun minäkin ponnistan sinne epsanjaan appien yli.
        Alpeilla kun tie on niin kiharaa ,että jos kurvissä hurautat suoraan ,niin on ainakin 5km pudotus
        On aika rytinää silloin
        Anoppikin voisi olla levollisemmin kanikassa sitten
        Anopista kannattaa muutekin pitää hyvää huolta ,kun sillä on hyvä eläke.
        Tunnetusti Epsanjassa toi elke on riitosenpi kuin Suomessa
        Kaikki pienieläkeläiset sinne ponnistaa ,kun Tuurissa eivät pustu talvehtimaan.
        Suomessa on vaatekulutkin paljon suuremmat
        Espanjassa pärjää tuulipuvulla ja sadevehkeillä .Joskun tarvii olla villasta päällä ja tumput kädessä
        Onko sulla tietoa koska se Pekka Pouta sitä syysmyrskyjä lupaillut sinne epsanjaan .Menisi vaikka sitten sinne Marokkoon myrskyn ajaksi
        Olisi vaikka sen ajan selvinpäinkin
        Näkisi maailmaa vähäsen väreissäkin

        Katso sitä ohjastehostinta josko löytyis,kyllä tälläinen monitoimiauto on hyvä reissussa
        Voi viedä hevosia ja asuakin siinä voi

      • Tom Tomppa
        Topias22 kirjoitti:

        Olipa hyvä etten myynyt sitä Blomeruksen Allanille. Se kun kävi lastin taas hakemassa rautatarvikkeita. Se makso niistä 35 ekua tonnille, iso työ oli punttipää puntarilla niitä punnita.
        Kävin pongaamassa sitä tehostinta tuolla patiolla, se on kuudella tai kahdeksalla pultilla ollu kiinni. Ensimmäisellä laskukerralla sain 6, ja tarkistuslaskennassa 8 pultinreikää, jompikumpi on oikein. Vaan tukevamminhan se usiammalla pysyy.

        Mitenhän, voisiko sen muorivainaan elakkeen kääntää vaikka sitten sinne Coniliin tulemaan. Josko tulis vaikka lähdettyä. Onko sinulla näistä tietoa ?
        Kun Conilissa on se Jormakin, voisin sitten Jorman tietämykseen turvautua kun itse ei ole tullu ennen reissattua.
        Saisinhan sitä varmaan minäkin oman semmoisen sairauseläkkeen, kun on tuota ihottumaakin, vaan kun on ollut tuo äitin tulo käytössä niin ei ole tullut anottua.

        Kuulin jotta se Marokon ruska on lapin ruskaa vieläkin loisteliaampi. Pitäisi ihan joskus piipahtaa katsomassa lapissa, niin osaisi sitten kuvitella miten hieno se ruska on Marokossa.

        Siihen minulla ei ole minkäänlaista tuntumaa mitä Pekka Pouta on sinne Espanjjaan ennustanut, minäkun tykkään katsella enämpi Anne Borgströmiä läppärin ruudulta. On se kyllä söpönen se Anne kun vertaa vaikka Leilaan, vaikka onhan se Leilakin ihan hyvässä lihassa, eipä silti.

        Vaan jos minä olen jossakin kun tulet hakemaan ne Saapin pyörät ja tuon tehostajayksikön ja niitä vaneereja, niin ota ne tuosta tantereelta. Minä jo liidulla niihin sinun nimet olen merkannu.

        Kuulostellaan taas tilanteita.

        Etkö olisi voinut Allanin luottaa ,että olisi käynyt jossain muualla punnittemassa romut ,ja sen jälkeen vasta olisi Allani tilittänyt sinulle sovitun maksun.
        Kyllä se porukka asiansa hoitaa jos sovitaan.

        Eikös se äitisi eläke mene Sampopakkiin ,ota pakkikortti mukaasi vaan ja hyppää kiesiin ,niin lähdet samaan matkaan .Mennään sillain perätysten .
        Olisi mullakin vähän turvaa ,jos sattuu kanikasta öljy loppumaan ,niin hakisit sitten lisää.

        Voisimme poiketa siellä Auswitsissäkin sitten samalla ,kun Jorma kehu että kiva on paikka ,ja siellä voisi olla jopa yötäkin

        Kyllähän se Aanna Bukström on hyvä tyttö.Hanurikin näyttää olevan kunnossa

        Ei muuta kun pakkaa autos ja lähde messiin .
        Tavataan Mustamäen Livikon edustalla

        Ps .Muista ottaa sadevehkeet mukaasi ,myrskyä on luvassa

      • Tomppa Tom

        Ei se nyt noin vain käy. Ei minulla ole tällä hetkellä autoa hallinnassa. Mukavahan se olisi auto olemassa, kaiholla muistelen kun köröteltiin tänne muorin kanssa Tomssoni Saapin perässä. Vaan kun lahjoitin sitten sen Saapin pois niin ajattelin, kun hyvän paikan vaunulle löysin, etten minä autoa oikeastaan tarvitsekkaan. Nyt olisi ollut tarpeen, mutta mistä sitä niin äkisti autoksi muuttuu.

        Ajattelinkin ehdottaa, jos sinulle Topias vain sopii, tälläista järjestelyä.
        Kun tulet niitä tuotteita hakemaan, pannaan minun matkatavarat ja muu kalusto sinne parteen ja minähän voinkin istua siinä kanikan rahastajanpenkillä menomatkalla. Sovitaan että vaihdetaan aina sitten kuskia, sinä ajat mennessä ja minä tullessa.
        Minulla on tuossa ajokortissa puolet aakkosista, enköhän minä vielä opi sillä kanikallakin ajamaan. Tai oikeastaan se onkin vaan kopio, mutta pitäisi sen jossakin tallessa minulla olla.

        On se vaan hyvä ettei ole Merseetes se sinun kanikka, nehän on semmosia kaasukammioita ne autot. Sama suunnittelija kuin Autsvitsilläkin.
        Koukkaappa tästä kautta niin hyppään völjyyn. Muuten, mitä ikäluokkaa se anoppisi on. Ei sillä että mitään taka-ajatuksia minulla olisi, kysyinpähän vaan.

        Tapaamisiin

      • topias22
        Tomppa Tom kirjoitti:

        No perhana
        Kyllä sitä minun kanikkaan kylköselleen sopii laittaa.
        Puran ne kahen hevosen pilttuut vaan pois.En kyllä ota nyt hevosia mukaan.Ei Marokossa jos ollaan pisempään ,niin ei siellä ole ruohoa mitä hevoset söisi.

        Täytyy vaan niiden lattialämmitysputkien päälle nikkaroida ne sinun vanerit.
        Sohvankin sain jo valmiiksi ,hyvä tuli
        Kolme kaljakoria sopii vieretysten sohvan alle.
        Eli ei mikään turha tekele sohva tullutkaan
        Anoppi antoi sängystää päiväpeittonsakin jo sohvalle .Kehu että nyt on kotoista oleskella kanikassa.Liekö jotain muistoja appiukosta sitten tulee kun peitto on mukana,Tiedä häntä

        Niin sää kysyit Anopista.
        Kyllä anopista sauhut vetää.
        On anopilla paljon kiinteämpi hanuri kuin Leilalla
        Luulen että anopin kanssa ei tule aika pitkäksi
        Ostetaan kuule Sadamarketista niitä vikuroita jokunen paketti sulle .
        Niitä kun popsii ,niin anoppi pysyy raukeena koko pitkän ajomatkan aikana.Ei suotta höpise turhia

        Muista ottaa navikaattori sitten völjyyn

      • Tomssoni Tomppa

        Jotta mites se Kyllikki, se anoppisi tytär. Tuleekohan hänkin matkalle vai jääkö kotiin lapsia hoitamaan ?
        Niitä on kyllä sellaisia sijaiskoteja joihin saa reissun ajaksi paaperot jättää. Ihan hyvin siellä kasvavat.
        Jos tulee mukaan, niin etkai semmoinen juutalainen ole ettet kaverille iloa suo ? Niitäkun on nykyisin semmoisiakin taipumuksia joillakin miehillä että vahtivat ja rajoittelevat toisen ihmisoikeuksia.

        Joo Sadamarketissa käydään, vikuroita otetaan, vaan pitäiskö lisäksi ostaa krossi niitä preservatiivejäkin ettei siirtyisi äitistä tyttäreen mitään kutinaa. Taikka toisinpäin.

        Tom Tomin jo valmiiksi virittelin, nyt se on jo varttitunnin sanonut että käänny takaisin jos mahdollista, vaikka ei vielä olla lähdettykään.

        Nyt jo jännittää lähtö, eiköline kuumettakin. Pitääkin mitata oikein mittarilla. Joutuu mittaria pitelemään kun on Rane ollut yötä niin on vähän huono pysymään tuo mittari.

        Lähdön tunnelmia nostattaen Tomppa

      • topias22
        Tomssoni Tomppa kirjoitti:

        Ei me mukuloita mukaan oteta
        Kai niile joku paikka löytyy .
        Niin siitä muijastani.
        Kaikin mokomin se sopii.Eiks karavaanareilla ole muutekin kaikki yhteistä
        Jos vaan huolit ,eukko vaan tahtoo pierrä kuin kyntöruuna samalla

        Olisin kavereille sitten ylpeä että hyvä on tullut valittua ,kun toisille sopii .

        Joku ehdotti että täytyy ottaa rasvoja mukaan
        Mitä siellä talvella rasvoilla tekee ,sadevaatteet ne olla täytyy ,jos meinaa ulos joskus mennä poikkeen
        Vai on tullut otettua nyt näkäräisiä ,ja nyt on sitten vipra päällä.

        Sopisi hyvin kivi hommiin

        Laita tom tom lataukseen jo
        Kohta on kanikka teidän portilla

        Oltaisiko jo ensimmäinen yö siinä teidän tantereellä ?
        Voitas vähän iltasella turista

        Niin minä jo vähän ounastelinkin ettei ne hyeenat tule mukaan. Vaan toisaalta mietitytti kuitenkin että lähtevät, kun anoppikin kerta. Kyllähän se on lapsille hyväksi kun pikkuhiljaa oppivat omillaan olemaan.
        Jokos ne pikku-Matin kaksivuotis synttärit oli ?

        Vaan tuosta pikku-Matista tuli mieleen tuo hujoppi-Matti. Missähän lienee kun ei ole kuulunut mitään aikoihin. Ei ole politiikkakaan enää tae julkimoksi pääsystä, toista se oli Kekkosen ollessa headminister. Aina oli juttuja ja kuvia Urkista meedioissa.

        Töötötä sitten torvea kun kurvaat siihen portille. Jos vaikka päiväunilla olen. Tai eihän siinä kyllä mitään porttia ole. Mutta kun ajat siitä Ranen Tanikan ja sen kissanhiekkalaatikon välistä syvemmälle tänne alueelle, niin pitäisi jo sinun tämä Tomssoni siitä näkyä. Se on se missä on se sininen ressu katolla. Jätä vähä etemmäs sitten kanikka, kun tuossa pihalla on noita minun tavaroita, etteivät vaan jää rattaiden alle ja rikkoonnu.

        Minäpäs jo termospulloon alankin koffetta keittelemään niin saadaan ottaa sitten plöröt kun tulette. Kun minulta on nyt tilapäisesti virontuomiset lopussa ja tuo suu niin napsaa, niin ota sinä hanssikaslokerosta joku nassakka kassiin, niin kahvitellaan sitten.

        Iltaa istutaan täällä sitten, jos on kuulakka keli niin voidaan tuossa ulkosalla raatata. Kyllä sitä puhuttavaa riittääkin kun suunnitellaan sitä reittiä. Pannaan jo karttaan nuppineuloja niihin kohtiin missä topataan. Saadaan sieltä sitten kirjoitella kokemuksia ja tuntemuksia muille karavaaniveljille ja siskoillekkin. Ne tuntuvat oikein tykkäävän lukea näitä matkakertomuksia. Ja pannaan kanssa löpön hintatietoja reitin varrella olevita öljyasemilta. Siitä kun on hyötyä jäljestätuleville.

        Tottakai yöksi jäätte, sehän on selvä asia kyselemättäkin. Osa porukastahan voi nukkua sitten täällä minun vaunussa, niin on sitten sinulla ja anopillasi vähän väljempää siellä kanikassa yöpyä.

        Minäkin olen pannut merkille mihin se koljatti Matti on oikein hävinnyt
        En ole eden oikeudessa näkynyt ,ei aamuuutissa ,kovasti on ollut pois julkisuudesta.
        Matti voi vaikka niistä laudoista nikkaroida kuormalavoja vaunussa eteen
        Toki taitaa olla liian hyvä ,kun on oikein höylättyä värkkiä.

        Minusta tämä Pispalan omapoika Alatalon Mikon täytyisi kanssa päästä yrittämään oikein huipulle
        Se poika se vaan rallattaa elämänsä loppuun asti.
        Olisi meillä helppoa .Kaikki vaan rallattelisi.Maailmalla saisimme huomiota maailman iloisempana kanssa .

        TäytyisI Jormalta kysyä onko siellä Euroopassa niitä ST1 asemia ?
        Minulla on se käteisalennus kortti ST1 asemalle .Kortilla saa joskus oikein 1,2 centtiä alennusta löpöstä.
        Jäisi enemmän sitten rahaa laarseeniin.

        Kun minä ehtoolla saavun pihaasi ,toki onhan minulla pulikka mukana
        Saadaan ehtoolla siinä sitten olla silmät killillään ja turista matkareittiä
        Onkos sulla se Jorman Espanjan numero valmiina .Voidaan soitella Jormalla että kannattaako laittaa kanikkaani ne talvipyörät paikoilleen
        Vai laitetaanko ne auton perään valmiiksi .
        Tosin on mulla heittää lumiketjutkin alle ,jos jätetään talvirenkaat poikkeen.
        Jää enemmän tilaa tuliaisille Livikosta

        Alappa keitteleen sitä Residenttiä Airamipulloon .Kohta tartataan kanikka käyntiin.
        Käynnistyy komiasti kolmella hehkulla ,en laittanut kaikkiin pytyihin uusia hehkuja ,kun ajattelin että säästän siinäkin vähän lisää matkarahaa.
        Tosin anoppikin sanoi että mitä niitä niin monta tarvii vaihtaa autoon.Eikö sitä vähemmällä pärjäisi.
        Katsotaan nyt miten Espanjan myrskyissä kanikka sitten käynnistyy .
        On ollut kosteydelle auto perso.

        Leivo vähän nisua valmiiksi
        Leivo vaikka niitä voisilmäpullia ,Tai kipase Siwaan ostaa sellainen Pirkkapussi ,ja paista pullat sitten valmiiksi .Muista sitten laittaa liina pullien päälle paistamisen jälkeen. Pysyvät paremmin rapsakkaanpana

        Ps Anoppi jännittää sinun kohtaamista .Anopilla tuppaa nilkat ainoa hikoamaan jännityksestä

        Topias muija anoppi

        Nytten kaikki karavaanihenkiset pitää saada Mikon taakse. Onko muka Suomikuvan kirkastamiseksi saatavana Mikkoa sopivampaa.
        Se kun panee valkean nailonipaidan ja ne siniset okulaarit, niin jo koreankin resitentit tunnistavat heti Mikon Suomen päämieheksi.
        Ja kun olisi tiukkapaikka Unisehfin kokoontumisessa niin Mikko kun vetäisisi falsetilla känkkäränkän, niin johan sopu löytyisi.

        Minulla sitä onkin muorin pyöräyttämiä rusinapullia tuolla jääkaapin pakastelokerossa, pitääkin ottaa ne jo sulamaan. Ovat varmaan sisältäkin jo jäykistyneet kun reilut kolmekymmentä vuotta olen niitä pakastanut. Eihän sinne monta elekroluksin pakastelokeroon sovi, vaan eiköhän ne riitä kun murustellaan osiksi.

        Vanhemmat ihmiset ne oli niin tottunu säästämään, ei ihme että anoppisikin huomautti niistä hehkuista.
        Minunkin äitimuori eväsi minulta parranajon päiväsaikaan kun yösähköllä tuli paljon halvemmaksi. Vaikka tuonne tolpan latvaan kävin sen liittymän itse asentamassa.

        On tuossa minulla semmoinen hiihtoliiton lokolla kaulahuivi, käärästään se anoppisi nilkkoihin, niin ei sitten niitä, jos kerta jo märät ovat, niin herkästi yöllä jäähän vedä.
        Vaan saattaahan se kastepiste illanmittaan ylemmäksikin anopillasi nousta kunhan lähemmin tutustutaan.

        Rupatellaan sitten lisää kunhan ollaan nokikkain.

        Haastoin anopin kanssa sinusta.
        Kyllä rouva odottaa matkalta paljon.
        Varmaan hikoo paikatkin muualta kuin pelkistä nilkoista.
        Anoppia kun hehkutta yhtäkovasti kuin kanikkaani ,saattaa anopilta kustakin lurahtaa
        Kai sulla anopille on pikkuhousunsuojia hommattuna ,tai mieluummin jos sinulla olisi volkkarin sisälokasuoja laittaa anopin pöksyyn ,voisi olla turvallisempi anopin olla.
        Onko Jorma soitellut jo siitä epsanjan liittymästä ,kun sellaisen sai siellä hommattua?
        Minusta Jorma osti sellaisen puhelimenkin joka on vesitiivis ,kun siellä alkaa syysmyrskytkin,tiedä vaikka Jorman pressu vuotaa sinä vaununsa edustalla.Ja kastelee puhelimensa silloin.

        Tuli tässä mieleen josko jättäisi muijankin kotiin .
        Otettas Tallinnasta Venäläiset huorat .Tunnetusti ne naiset ovat niin hulluina Suomalaiseen miehiin ,ovat vaikka naimisiin menossa puoltavanhemman ukon kanssa ,ovat tosissaan liikkeellä
        Olga on niin ihmisläheinen ,Taitaa olla ainoa rotu joka ei kyttää ukon rahapussia ,vaan on tosissaan rakastunut Suomalaisen mieheen
        Näitä tapauksia paljon ,että haluavat hyvän miehen ja joka kuolee pian

        Astiaakin saa niin paljon kun haluaa ,siinä toivossa että ukolta lähtisi henki joutuin

        Mitäs mieltä olet vaikka tehtäisi niin ,ehdin vielä kantaa muijan sadevaatteet ja saappaat kanikasta pois

        vielä niitä siipan kamppeita kotiuttamaan.
        Tuo minun Tom Tomi kun nyt kuvittelee olevansa jossakin kiertoliittymässä, ja toisesta liittymästä pitäisi muka erkanoitua vasemmalle. Eikä vielä olla edes lähdetty. Jos se tuollaviisiin matkallakin neuvoo, niin ympyrän keskikorokkeelle kanikka silloin karahtaa.
        Johtuukohan se siitä kun tilasin tuon uuden euroopankartan netillä Londonista ? Siellä kun ne ajavat noita ympyriäisiä myötäpäivään Enklannissa.
        Otetaan kuitenkin molemmat, äiti ja tytär, vaan matkaan. Lukee sitten kartastoa emo, jos ei hyvinkään tuo Tom Tomi tuosta tokene. Naiset kun ne paremmin hallitsee suunnistuksen, Ranenkin entinen tyttöystävä osasi aina takaisin vaikka minne sen jätti.

        Ei me niitä venakoita oteta, nättejähän ne ovat ja suveneereja, vaan sitten kohta on koko suku tulossa sukulaisviisumilla Conaniin, jos otetaan ne.
        Siellä kun tuntu senoraa Conanissa olevan ihan hutunhuttunaan, Jorma viestitteli joskus täällä semmoista.
        Ja satavarma olen jos Jormaakin kerta on onnannut niin ei ne meitäkään silloin karsasta. On se vaan Jorma sellainen eläjä.

        Flamenkoa siellä sitten lauletaan primadonnien kanssa ja appelsiinimehua aina väliin.

      • topias 22

        No ei kai sitten niin väliä ole vaikka minä muijan ja anopin mukaan kyörään.
        Mahtaa siellä sitten lauluraikaa kun Jommin näemme siellä Epsanjassa
        Jommi tossa toisessa postissa kyseli ,kuinka täällä kylmässä Suomessa menee ,vaikka hän on vasta kolmepäivää ollut Suomesta pois.
        Ja siitäkin ajasta kaksi yötä auswitsissä parkissa.
        Taitaa pojalla olla toi dementtia vaivana.
        Toivottasti muistaa ottaa vehkeensä ulos ,kun menee kuselle

        Tiedätkös muuten mistä tietää ett'ä on dementia, No yöt ravaat kusella ja päivät muistelet nimiä.

        Jokos olet narauttanut hylsyn auki ?
        Ollaan pian Tohmajärvellä teidän portilla.
        Onko Airamipullossa pysynyt kaffee lämpöisenä.
        Voit ottaa pullat sulaan ruusenleevin pakastimesta jo .
        Laita pullat pian mikroon ,sulavat nopeammin

        Nähdään kohta

        Topias

      • Muistakaa kahvi
        topias 22 kirjoitti:

        rakastunut anoppiinsa! Muista ottaa muijalle se hänen appiukko mukaan,tiedäthän sinä anopin kuskaajana että "vanhassa vara parempi".Eihän sitä muijaakaan voi puutteessa pitää. Ainiin ja vanhana Espanjan kävijänä muistuttaisin siitä sumpista,costaricaa mukaan niinpaljon kun hevosilta tilaa jää. Ei sieltä lidlistäkään kaikkea saa. Ja viekää Jormalle terveisiä!

      • Pink Lady
        topias22 kirjoitti:

        Kirjoitteleeko tänne joku vielä asiatontakin? Minusta kaikki on tosissaan

        Ei sitä Sangriaa viitsi ryystää ,se kun on liian luirua.
        Minä tykkään niin ,että kireetä sen olla pitää.

        Kartat kävin ostamassa jo R ltä ,Lidin kauppoja ei niihin ole merkitty.
        Täytyy periltä joltakin kurtulta siteen kysellä Lidin osoitetta ,että saa sitä kyrsää ostettua.Ja Jalostajan hernekeittoa
        Anopin jalkakin alkaa jo vähän tokenee.Taitaa kihti antaa jo periksi. Kai sitä uskaltaa matkaan lähteä ,On siellä kai Suomalainen lääkärikin
        Kai sieltä paikka löytyy, kun meillä on toi linja-autosta tehty hevosenkuljetusauto/matkailuauto kanikka.
        Olisi kiva tutustua nopeasti muihinkin kurttuihin ,saisimme autot laitettua kivasti sitten ne rinkiin.
        Olisi sellainen tiivis porukka sitten .Pitäisi tuultakin paremmin.
        Onko siellä noita kuormalavoja tarpeeksi,vai tarvisikohan niitä myös matkaan ottaa ?
        Uutta pressua onkin jo muutama paketti hommattuna,Saa laitettua katokseksi ,jos sitten myrskyssä pysyy paikollaan.
        Aita pressu tarvii vielä hommata

        Luulen että tulee kiva talvi .Kovasti odotamme .Anoppi on aivan haltioissaan ,kun pääsee hangesta pois
        ,Siellä on kuulemma helpompi hengittää kosteessa ,kun anopilla on vielä toi astmakin riesana
        Mutta eikön tämä tästä hiljalleen etene ,kun tietää että sieltä saa muilta Suomalaisilta hyviä vinkkejä
        Laita Tomppa adressisi ,missä päin Tohmajärveä asut ,niin muistan sua sitten postikorteilla
        En tule unohmaan kotimaatamme,Olen painattanut jo meidän tuulipukujen selkämykseen Suomi sanan
        Tietää manoliitto kyörätä oikeaan paikkaa ,jos sattuu väärään paikkaan sitten iltasella torkahtamaan ,kun minäkin olen useasti niin iltauninen

        Kuule laita ihmeessä kuvia tulemaan kun olette siellä ympyryssä,niinkuin entiaikojen uudisraivaajat jos sattuu vaikka intiaanit hyökkäämään.Ja ostakaa helvetisti niitä hernekeittopurkkeja,niin voitte paiskoa niitä sitten mahdollisten hyökkäjien varalta.Tyhjät Larsseeni putelit on myös hyvä heitellä,jos purkit sattuu loppumaan.En ymmärä mitä helvettiä täällä vingutaan provoista ja muista asiattomuuksista,minä ainakin nauran maha kippurassa jo pelkästä ajatuksesta.

      • Pink Lady
        topias22 kirjoitti:

        Kirjoitteleeko tänne joku vielä asiatontakin? Minusta kaikki on tosissaan

        Ei sitä Sangriaa viitsi ryystää ,se kun on liian luirua.
        Minä tykkään niin ,että kireetä sen olla pitää.

        Kartat kävin ostamassa jo R ltä ,Lidin kauppoja ei niihin ole merkitty.
        Täytyy periltä joltakin kurtulta siteen kysellä Lidin osoitetta ,että saa sitä kyrsää ostettua.Ja Jalostajan hernekeittoa
        Anopin jalkakin alkaa jo vähän tokenee.Taitaa kihti antaa jo periksi. Kai sitä uskaltaa matkaan lähteä ,On siellä kai Suomalainen lääkärikin
        Kai sieltä paikka löytyy, kun meillä on toi linja-autosta tehty hevosenkuljetusauto/matkailuauto kanikka.
        Olisi kiva tutustua nopeasti muihinkin kurttuihin ,saisimme autot laitettua kivasti sitten ne rinkiin.
        Olisi sellainen tiivis porukka sitten .Pitäisi tuultakin paremmin.
        Onko siellä noita kuormalavoja tarpeeksi,vai tarvisikohan niitä myös matkaan ottaa ?
        Uutta pressua onkin jo muutama paketti hommattuna,Saa laitettua katokseksi ,jos sitten myrskyssä pysyy paikollaan.
        Aita pressu tarvii vielä hommata

        Luulen että tulee kiva talvi .Kovasti odotamme .Anoppi on aivan haltioissaan ,kun pääsee hangesta pois
        ,Siellä on kuulemma helpompi hengittää kosteessa ,kun anopilla on vielä toi astmakin riesana
        Mutta eikön tämä tästä hiljalleen etene ,kun tietää että sieltä saa muilta Suomalaisilta hyviä vinkkejä
        Laita Tomppa adressisi ,missä päin Tohmajärveä asut ,niin muistan sua sitten postikorteilla
        En tule unohmaan kotimaatamme,Olen painattanut jo meidän tuulipukujen selkämykseen Suomi sanan
        Tietää manoliitto kyörätä oikeaan paikkaa ,jos sattuu väärään paikkaan sitten iltasella torkahtamaan ,kun minäkin olen useasti niin iltauninen

        Osta mummolle piippuja mukaan voi imaista siitä sitten lisähapet,äläkä pelkää kyllä ne manoliitot osaa köyriä oikeaan reikään.

      • Topias22
        Muistakaa kahvi kirjoitti:

        rakastunut anoppiinsa! Muista ottaa muijalle se hänen appiukko mukaan,tiedäthän sinä anopin kuskaajana että "vanhassa vara parempi".Eihän sitä muijaakaan voi puutteessa pitää. Ainiin ja vanhana Espanjan kävijänä muistuttaisin siitä sumpista,costaricaa mukaan niinpaljon kun hevosilta tilaa jää. Ei sieltä lidlistäkään kaikkea saa. Ja viekää Jormalle terveisiä!

        Kiitos kun olet meidän matkasta sydämmellä mukana
        Etkä ole kateellinen
        Appiukkoa ei voitu ottaa mukaan ,kun hänen vankkurit sammui kuusivuotta sitten. Anoppi on kovassa iskussa ,on vähän niin kuin Tompalle varattu ,joka kyöräs itsensä mukaan tähän reissuun ,kun kuuli että anoppi lähtee reissuun.
        Anoppi on mukava matkassa ,kun hänellä on toi käsilaukku mukana.On rahaa ja ST1 käteisalennuskortti .Ja Lidh alennuslipukkeet.
        Kaffeeta otettiin paketti mukaan,ei sitä enempää tuu ryystettyä ,menee vatsa oudosta aineesta änkyrälle.Vatsa tykkää vaan tosta laarseenista
        Me ollaankin jo aloiteetu Tompan kanssa menneiden muistelo.
        Meillähän on tälläinen Hevos/matkailuauto joka on itse tehtynä vanhasta kanikasta .
        Komia on peli on ainakin viittä eriväriä kyljissä
        Nokalle hitsattiin ne lipputelineetkin viikossa.
        Saadaan laittaa Suomenlippu ja caravaaneiden lippu sitten kun päästään aurinkorannoille sadetta pitämään.Laitettiin niin se lipputelineet että voidaan auton sisältä lippuja katsella ,kuinka me siellä myrkyssä väpättää

        On se niin kivaa että voimme sitten kirjoitella teille sieltä epsanjasta reissustamme ,sinne kylmään pohjolaan
        Luulen että Tomppakin jotain taas raapustaa kunhan tuosta tokkurastaan selviää.
        Eilen lähettiin ja nyt jo ollaan käyty Mustanmäen livikossa ostoksilla
        Ollaan varmasti Tallinnassa pari yötä
        Täällä on niin lupsakoita Toomaksia ja Olgia.Näiden ihmisten kanssa ei tule aika pitkäsi
        Virolaiset kun ovat niin vieraan varaisia ,eikä niillä ole mihinkään kiire.
        Kun eivät edes aamuisin lähde töihin
        Kiva kansa ,ja siistejä .Kaikilla on oikein mustapuvutkin päällä .Liekö menevät hautajaisiin

        Kirjoitellaan taas kuulumisia

      • Jorma K
        Pink Lady kirjoitti:

        Osta mummolle piippuja mukaan voi imaista siitä sitten lisähapet,äläkä pelkää kyllä ne manoliitot osaa köyriä oikeaan reikään.

        jorma K lta sekä toimittaja Kouhijalta.kouhija on kuulemma tekemässä uutta juttua Jostain pöperöpää tompasta ja topiaksesta

      • joosua 8
        Jorma K kirjoitti:

        Jokohan siellä aurinkorannikolla on alkanut syysmyrkyt, tai on viinat loppunut, kun päreet on kireellä
        Ota Viagraa jos auttaa vielä maailmanmatkaaja.

      • Jorma K
        joosua 8 kirjoitti:

        Jokohan siellä aurinkorannikolla on alkanut syysmyrkyt, tai on viinat loppunut, kun päreet on kireellä
        Ota Viagraa jos auttaa vielä maailmanmatkaaja.

        ole mitään uutta aina samat höpinät. Et kai vaan ole pikkuisen pimee ?????

    • Black Women

      Ota varoiks ankkuri,pelstusliivit ja tiiliskiviä taskut täyteen tsunamien ja trombien varalta.Larsseennia vaan reilusti mukaan sillä pärjää,ja jos jostain syystä nyt kuitenkin joudut tsunamin pyyhkiessä mereen on ainakin kivempi kuolla kännissä.Hauskaa Lomaa!

      • topias22

        Koitahan joutua autollemme.Onko sinun TomTon patteri loppu ,kun et meinaa löytää autoa.
        Meidän on kiirehdittävä täältä Tallinnasta Pärnuun .iltapäiväksi ,että saadaan laitettua kanikka hyvälle paikalle rannansuuntaisesti.Saadaan pressu levitettyä katokseksi nopeasti kun joku tulee muuten aivan viereen leiriytymäänJa voidaan ajoissa narauttu Sakun tummaa.
        Anoppi ei uskalla ajaa lujaa kanikalla ,ettei vaan poliisi pysäytä meitä,Katsos kun anoppi pelkää,kun hänellä ei ole ajokorttia laisinkaan.
        Pitikö sinun lähteä vain yhtä laarseenia ottamaan illalla,vaikka tiesit että tänään lähdetään eteenpäin.
        Taisit tavata jonkun Olgan siellä baarissa.
        Meillä on pitkämatka tänään ajomatkaa ,ainakin 150 km on Pärnuun matkaa.

        Siellä on Jomppakin jonkun toimittanut pyytänyt tekemään meidän matkasta juttua lehteen.
        Ilmeisesti ei haluaa enään Jompan matkasta halua juttua ,ilmeisesti kun samat jutut vuodesta toiseen.
        Kuka sitä jaksaa samaa haastaa ,esim,jostakin auswitsissä poikkeemista ,ja kuinka aurinko paistaa.
        Kirjoittaisi välillä kuin syysmyrky vaikutta ruttujen mielialaan ,kun istuvat yhdeksättä päivää kopissaa myrskyä pidellen.
        Voisi olla sellainen matkakertomus vähän yksitotista luettavaakin.
        Toimittajalle tietysti olisi helppoa uudistaa edellispäivän jutut.
        Kuka sitä uutta kerrottavaa myrkystä löytää päivästä toiseen.

        Ennen kuin lähdet sen Olgan luota ,niin ruokkoo se naama puhtaaksi ,tiedä vaikka lehtikuvaajakin olisi paikalla.
        Sulla on varmaan vielä naama mulassa,kun kaaduit auton edessa ruusupuskaan ,ennen baariin lähtöäsi.
        Muistahan pestä ,lieko Olga olisi naamaasi nuollut puhtaaksi

        Kun tuut niin soitellaan Jompan epsanjan liittymäänkin tänään

        Eipä näy kanikkaa siinä mihin se illalla jäi.
        Näyttää nyt että unehtui Tom Tomikin sinne hattuhyllylle, katseleppas onko se siellä, kuskista seittämän meetriä takaviistoon Saku-lootien välissä. Siinä anoppisi laverin yläpuolella.
        Tuossa piipahdin vaan jokusella oluella, kun niitä kielareita anoppisi kanssa vaiheltiin niin siinähän se minunkin suuni sitten kuivahti. Ja illemmalla kun poistuessa tavernasta olin varma että eksyn jos sormen talon seinästä irrotan, niin siinä meni jokunen aika kun kiersin tuota taloa varmaan kolmetoista kierrosta ennenkuin sen verran horjahdin että tänne satuin. No ihan ei ole vieläkään koordinaatit selvillä jotta missä nyt olen.
        Vaan onneksi olin pannu tämän kommarin Nokialaisen kumisaappaan varteen, ja vielä sen varren remmin kiristäny ettei pudota muljahda tämä toinen Nokialainen, niin voi yhteyttä pitää. Muuten olisin soittanut, vaan kun en täysin hallitse tätä paikallista vierasta kieltä. niin parempi on näin viestitellä.
        Jos viitit niin kaarrata takaisin, tuossa on joku torni vieressä, se on sitten helppo sinun tähän osata kunhan sen saat näköpiiriin. Minä sitten täällä viittoilen. Kyllä se anoppisi ainakin minut pongaa, on sillä semmoinen haukankatse.
        Pikkusen jo oli lähellä ettenkö kotio lähtenyt laivalla seilaamaan, vaan luin tuolta koneelta ettei se Tinttarella-alus satamasta poistu viiman vuoksi. Eipä silti, en tähänhätään mitään satamaakaan kyllä olisi löytänyt.
        Jaa se olikin jo lähtiessä minun naama savessa, luulin ihan jotta mutahoitolassa olisin käynyt. Niihin kun jakelevat semmoisia alennuskuponkeja kartsalla jotkut laitosapulaiset.
        Panin minä muistiinpanojakin ylös että on sitten reportterille aineistoa reissusta annettavaksi, on vaan tuo räntäsade sotkenut kosmoskynän jälkeä, jotta mahtaakohan siitä reitit selvitä. No. kyllähän se Jore K huolehtii ettei matskua reportterilta puutu.
        No jos minä nyt kuitenkin otan kumipyörän alle ja pyyhkäsen sinne Pärnuun, jos olette jo sinne asettuneet. Varaa sitten sievoinen tukku käteistä, että saadaan minun kyyti maksettua kun nämä näkyy olevan niitä harmaita, nämä vossikat.

        Näkyillään

        Heh odotan mielenkiinnolla jatkoa matkan etenemisestä,alku on ainakin ollut jo räväkkää menoa.Kai poikeatte sitten Reeperbaanin kautta ?Mahtaa Laredon miestä vit...aa kun ei päässyt,kunnon reissaajien matkaan.Tässähän on hauskaa piristystä,kaamosajan masennukseen kun lukee teidän touhujanne,jätin jo Tervon Koljatinkin kesken kun teillä on paremmat tarinat.Ps.istu jalat kippurassa siellä harmaassa vossikassa,niissä on pohjat jo niin ohuet että menee jalat lattiasta läpi.Ajattelin vaan varottaa ettei mene ne uudet,puma tossut puhki jo heti alkumatkasta.

      • topias22
        Black Women kirjoitti:

        Tulihan työ ryökälejo Pärnuun ,
        Kovasti oli poika kurassa ,kun siitä harmaasta kiesistä oli pohjarikki ,Ja täällähän niin kuraisia noi baanat,Oli kuraa roiskinut pohjien reijista
        Tompan sormetkin oli viottunut ,liekö auto ajanut sormien yli suojatiellä, Poika oli sellaisella kunnossa ,että oli nelivetopäällä ,vaikkei täällä ole edes vielä liukasta.
        Nyt Tomppa köllöttelee anopin vieressä onnellisena ,kun löysi kanikan rannasta.
        Tänään tulee Jompan toimittajakin ,valokuvaajan kanssa tekemään meistä juttua Caravaanilehteen.
        Tiedä sitten onko vielä mitään aihetta.
        Mutta halpaa on täällä reissussa olla ,ruokaa ei ole vielä mennyt yhtään rahaa.
        Jalostajan hernekeittopurkitkin on vielä avaamatta.
        Ollaan paremmin keskitetty tohon nestetankkaukseen ,kun ollaan lämpösiinmaihin menossa.
        Ei tule sitten sitä nestehukkaa niin paljoa.
        Ollaan ajateltu olla Pärnussa 3-4 päivää ,kun toi eilinen ajomatka oli aika huippaus Tallinnasta.
        Anoppi kun ajoi koko matkan,niin hänkin haluaa muutavan päivän huilata ,ja tutustua Tomppaan lähemmin vielä.
        Mutta kyllä heillä tuntuu jo nyt olevan kivaa ,kun autonlasit ovat aina huurussa kanikasta.
        Minun on ollut pakko sitoa remmeillä itseni kiinni laverille ,etten putoa laverilta kun auto heiluu välillä ,liekö sitten tuulesta,vai mistä johtuu.
        Anopilta kun kysyy syytä heilumiseen ,niin hän vaan on suu maireena ,ja ihmeellisesti napsuttelee legoja suussaan.Liekö tekarin ovat tullu väljäksi.
        Pärnus lähdemme sitten Jurmalan rannoille .Kunhan Tomppa vaan löytää Tom Tominsa
        Ilmeisesti on myynyt sen Toomakselle, kun kukaan ei sitä tässä maassa ainakaan varasta

        Katsotaan taas etenpäin ,kunhan toimittajat ovat käyneet
        Soitellaan siten Jompan epsanjan liittymääkin tänään

        Perillä ollaan jo kanikan uumenissa Pärnun kauniissa kaupungissa.
        Väsyhän tuo jo painaa, mutta ei saa unta kun tuo Topiaksen anoppi on niin virkku. Vähä meni myöhään tulo kun suhari pyöräytti Tartun kautta. Ja sitten pimeessä en löytänyt sisäänmenoaukkoa kanikasta, kun muu retkikunta oli jo heittäytynyt silmälleen ja sammuttaneet kynttilän. Ei se ovi sitten lukossa ollut, vaan tässä kun ei ole näköjään ovia kuin ravinpuolella, ja minä tuolta toiselta kyljeltä hain. Vaan heti kun miliisipartio näytti puoliviideltä Ladan lampuilla valoa, niin johan löytyi uksi. Pyysi ne ensin heille yöksi tai pariksi, vaan jos olisin lähtenyt niin Jurmalaan lähtö olisi ehkä siirtynyt.

        Onneksi lähtiessä jo panin useamman vaatekerran päälle, se on semmoista kerrospukeutumista. Nyt vaan aina kun savisen heittää menemään niin alta paljastuu puhtoinen kerros. Tuo taito on tullut kilpa-autoiluharrastuksen myötä. Ruusperin Keijo sen niksin minulle neuvoi televisiossa, kun Ranen luona katottiin vormuloita. Se Keijo heitti aina tuhraantuneen visiirin pientareelle, niin taas mentiin. Itse sitten sovelsin sen kikan tähän karavaanarielämään. Toivottavasti siellä Conalissa on kelit plussan puolella kun taitaa loppua tekstiilit tätämenoa ennenkuin perillä ollaan. Vaan jospa sillä Jorkilla olisi Suomen armeijalta ylijäänyt maastoutumispuku, kai se antaa kaverin semmoista lainata. Me kun ollaan ystävystytty syvästi jo kirjoitellessa, veikkaan että läheisiä ollaan kunhan tavataan.

        Nyt sitten jo täytyykin valmistautua haastateltavaksi, ajattelin panna lapulle asioita, niin on mistä vastata jos jotakin reportteri kysyy.
        Ja hiuksetkin pitää järjestellä, näkyivät vähän epäjärjestykseen päässeen. Ja sitten sipaus lopuksi Suaveeta, niin saa sitten edustavan kuvan Caravaanilehden keskiaukeamalle. Pitäisi varmaan tuolle Topiaksen anopillekkin joku leninki päälle panna, jos siitäkin kuvan haluavat lehteen. Ei sitten niin selkeesti erottuisi kuvissa nuo erokeenisten alueiden fritsut.

        Minäkään en ole vielä tuhlannut latin latia, tuollakin tavernassa joku setä antoi kroonetukun vessassa ja vielä kehui päälle jotta olet sinä hyvä suustasi. Ne kun on sukulaiskieliä, nämä vironkieli ja suomenkieli, niin helppoa on kommunikoida vieraidenkin kanssa.
        Saakohan näillä krooneloilla maksettua ostoksia Conalissa ? Jos siellä nyt omaa rahaa yleensä tarvitsee käyttää kun Jorman vieraiksi ollaan menossa.

        Mihin sää Tomppa taas kerkisit jo lähteä.
        Lähdikko apoia karkuun vai vähän loiventaa
        Toivottavasti sulla on kommunikaattori matkassa
        Ai ne olikin anopilla fritsut ,kun luulin että anoppi kävi eilen Lasnamäellä tatuoimassa ne kaulaansa.Ei anopista aina ota selvää.On se aina ollut niin sutki.Jo apiukkookin hän vei hänen eläessään kuin tiskirättiä.
        Laita anopille se minihame päälle ,se vekkihame jota se on aina pitänyt verkkareiden päällä.
        Nykyäänhän se on muotia että hame on housujen päällä.
        Peittyy silloin anopin kalsarit ,kun hänen housuissa on se jarruviiru tullut housujen läpi näkyviin
        Anopin vatsa kun on vähän tullut änkyrälle
        Ei sille oikein sovi toi Sakun tummaölle ,siinä on sitä jästiä kai liikaa.
        Tomppa älä tuhlaa kaikkia krooneja ,vaihetaan ne euroiksi epsanjassa ,jos vaikka mekin sitten hommataan se epsanjan linja puhelimiin.Tulee halvemmaksi Jorsen kanssa rimputella iltasella
        Katso joku Toomas joka tavernassa kuittaa sinun laskun.Kaikilla Virolaisilla kun on jo Visakorttikin hankittuna
        Kato kun ne luulee olevansa ameriikassa ,siellähän ei setelitukko paina mitään .Täytyy olla visa
        Toki kyllä Virolaiset rikkaita ovatkin ,ei niillä puhti lopu tililtä, kun käyvät Suomessa varkaissa
        On ne kovia yrittää ,sitä ei sovi kieltää .Tietysti työajat ovat vähän huonot kun yöllä joutuu toitä paiskimaan.
        Muutenn luulen että Jorse tarvii itse kuteensa ,eikös siellä Conalissa ole jo ne syysmyrkyt alakanut
        Käy niillä krooneilla ostamassa joku verkkapuku torilta ,Osta samanvärinen kuin anopillakin ollut alkuperä väreissä.
        Nythän anopin puku on vuosienvarrella kovasti haalistunut

        Toimittajat tulevat iltapäivällä ,Ruokaa niille eika tarjota kun purkinavaaja on hukassa.
        Koitahan rientää sitten iltapäiväksi kanikalle

        Laredossa ,menee aika noita teidän toitoja lukiessa.

      • topias22
        Jorma K kirjoitti:

        Laredossa ,menee aika noita teidän toitoja lukiessa.

        On hyvä ettei tule aikapitkäksi
        Kyllä Tompan kanssa koitetaan nopeasti rientää sinua katsomaan.Mutta kyllä tässä vielä tovin menee .
        Jos lähdet poikkeen nykyiseltä paikaltasi ,niin ilmoita ihmeessä missä sitten luuhaatkin.
        Tomppa kun löytää Tom Tominsa ,niin kyllä me perille ostaan
        Mekin hommataan sitten se epsanjan liittymä,niin soitellaan Suomeen kaikille kateellisille
        Täytyisi vaan hommata sellainen karvalakki päähän josta saa korvaläpän ylös ,kuulee sitten paremmin kateellisten puheet ,kun neuvoja kuiten tulee miten aurinkorannoilla olla

        Ilmoitan sitten sinulle lähemmin koska saavumme .Ei tosta kanikasta kun ole takuita kuinka se toimii ,vaikka vaihdoin kolmeen pyttyyn uudet hehkutkin lähteessä.

        Kirjoitellaan

        Topias

      • Tom Tom Tomppa
        Topias22 kirjoitti:

        Mihin sää Tomppa taas kerkisit jo lähteä.
        Lähdikko apoia karkuun vai vähän loiventaa
        Toivottavasti sulla on kommunikaattori matkassa
        Ai ne olikin anopilla fritsut ,kun luulin että anoppi kävi eilen Lasnamäellä tatuoimassa ne kaulaansa.Ei anopista aina ota selvää.On se aina ollut niin sutki.Jo apiukkookin hän vei hänen eläessään kuin tiskirättiä.
        Laita anopille se minihame päälle ,se vekkihame jota se on aina pitänyt verkkareiden päällä.
        Nykyäänhän se on muotia että hame on housujen päällä.
        Peittyy silloin anopin kalsarit ,kun hänen housuissa on se jarruviiru tullut housujen läpi näkyviin
        Anopin vatsa kun on vähän tullut änkyrälle
        Ei sille oikein sovi toi Sakun tummaölle ,siinä on sitä jästiä kai liikaa.
        Tomppa älä tuhlaa kaikkia krooneja ,vaihetaan ne euroiksi epsanjassa ,jos vaikka mekin sitten hommataan se epsanjan linja puhelimiin.Tulee halvemmaksi Jorsen kanssa rimputella iltasella
        Katso joku Toomas joka tavernassa kuittaa sinun laskun.Kaikilla Virolaisilla kun on jo Visakorttikin hankittuna
        Kato kun ne luulee olevansa ameriikassa ,siellähän ei setelitukko paina mitään .Täytyy olla visa
        Toki kyllä Virolaiset rikkaita ovatkin ,ei niillä puhti lopu tililtä, kun käyvät Suomessa varkaissa
        On ne kovia yrittää ,sitä ei sovi kieltää .Tietysti työajat ovat vähän huonot kun yöllä joutuu toitä paiskimaan.
        Muutenn luulen että Jorse tarvii itse kuteensa ,eikös siellä Conalissa ole jo ne syysmyrkyt alakanut
        Käy niillä krooneilla ostamassa joku verkkapuku torilta ,Osta samanvärinen kuin anopillakin ollut alkuperä väreissä.
        Nythän anopin puku on vuosienvarrella kovasti haalistunut

        Toimittajat tulevat iltapäivällä ,Ruokaa niille eika tarjota kun purkinavaaja on hukassa.
        Koitahan rientää sitten iltapäiväksi kanikalle

        Topias

        kemikaaliokaupassa. Kun loppu tuo Suave, eikä sitä ruokottoman näköisenä voi meediata vastaanottaa.

        No minäpäs käynkii samalta seisomalta kyselemässä niitä harjoittelupukuja.
        Pitää vaan tilata vielä sitten liitosta siihen se valtakunnallinen kangasmerkki. Onkai sillä emännälläsi parsimaneula mukana, niin se saa harsia sen merkin sitten pusakan rinnnukseen ?
        Katon samalla jos anopillesikin löytyisi jotain nättiä hörhelötä. Panin aamulla merkille jotta push upit olisi hyvät hällä kyllä olla niin ei saappaanvarret puristaisi rintoihin sitten niitä rantuja. Viititkös mitata anopiltasi ruumiinympärysmitat, ja panna pikimmiten ne tulemaan tänne minun kommariin, niin ei sitten tule hankittua käymättömiä.

        Otanko jokusen likööripullon kanssa tästä torilta kun näyttäisi olevan tarjouksena ? Näiltä uskaltaa ostaa kun antavat tutkia tuotteen. Kun ei ole sinetti pullossa päällä täällä niinkuin alkkohoolikauplussa, niistä ei siellä tiedä mitä niihin on pantu kun niin salaista on että sinetöidä on pitänyt.

        Kehno kun en muistanut, sehän se otti se safööri ne minun kroonit, ja miliisit vei vielä kellon. Et viitsisi laittaa vaimoasi juoksuttamaan lisävaluuttaa tänne torikioskin nurkalle, kun nyt ei minulla ole mitään jättää kaniin näitä nassakoita vastaan. Kommunikaattoria kun tarvitsee siellä Conalissakin vielä, niin sitä en kanita.
        Muuten otanko tuommoisen hyytyneen verenpunaisen verkkariasun, se kun on nyt tarjousmyynnissä. Selässä on isoilla kirjaimilla USSR, kai se on jonkun orkesterin tai palloseuran tunnus.

        Pitäisikinpä jo panna Telehfoonikalle korttitilaus Espaniaan etukäteen postiin, niin olisi edullisempaa sitten heti Joren kanssa pitää yhteyksiä. Jos joskus ei vaikka oltaisi Joren kanssa yhtämatkaa barhousessa asioimassa. Vaikka ainakaan aluksi ei kannata ilman Jormaa lähteä kylille, voi harhaantua tai tulla jopa ryöstöyrityksen kohteeksi. Niitä kun tietääkseni portukaalin puolelta tulee epämääräisiä henkilöitä vaaniskelemaan äkkinäistä karavaanaria. Sumuttavat sieraimeen nukutuskaasua ja sitten kun on uhri torkahtanut niin vievät vaatteet ja kassin.

        Oottelen nyt sitten tässä.

        Et varmaan Topias tienny mitä Jorma toitoilla tarkoitti. Se on espaanjaa ja tarkoitaa matkakertomusta.
        Näyttää nyt Jormaakin kovin valvottavan tämä meidän tapaaminen, sellainen erakkoluonne kun se vekkuli aina ennen on ollut. Että yksin on halunnut aina Conaliin mennä.

        Laitoin muijan kululle jo.
        Tulee sellaisella polkumasinalla ,samanlaisella ajettiin Tallinnan vanhassa kaupungissakin ,Kyörättiin silloin anoppia nukkumaan ,kun anoppi oli väsähtänyt pitkänlaivamatkan jäkeen
        Menee vähän aikaa mutta tulossa on.
        Ota sellain verkkari vaan ,Taitaa olla kalliskin kun on jo antiikkia ,mutta niinhän anoppikin rupiaa olemaan.Anoppikin on jo ehtoo puolella .
        Mutta anopilla onkin vielä kivat löylyt ,Kato vanhassa saunassakin on hyvät löylyt
        Vai mitä mieltä olet kun olet viimetteksi kokeillut

        Ei niistä toimittajien tulosta ole mitään varmaa .Ovat eilisestä asti odottaneen Suomen puolella eteläsatamassa sitä Georg Otsia laituriin.
        Kukaan ei ole heille kertonut että laiva on ollut romuna jo 15 vuotta.
        Nää pojat vaan istuu siellä baarissa odottamassa ,josko laiva pian tuuppaa laituriin,että pääsivät lähtemään joutuin Tallinnaan

        Tuntuu vähän vaikealta heidän reissuun lähtö
        Tulevat kyllä jollakin pelillä Pärnuun

        Tuo vaan muutama hylsy ,Ota sitä Saarenmaa votkulia sellainen mäyräkoira .Ja osta sellaiset kärrytkin millä vedät tuliaisia kanikalle sitten
        Jormakin siinä kirjoitteli jo heti aamusella,kovasti tuntuu meitä sinne odottavan ,kehu että tulee aika vähän pitkäksi
        Ihmekkös tuo on ,jossei Jommi ota yhtään pötikkää iltasella.

        Nähdään kanikalla pian

        Topias

      • topias22
        Tom Tomppa kirjoitti:

        Et varmaan Topias tienny mitä Jorma toitoilla tarkoitti. Se on espaanjaa ja tarkoitaa matkakertomusta.
        Näyttää nyt Jormaakin kovin valvottavan tämä meidän tapaaminen, sellainen erakkoluonne kun se vekkuli aina ennen on ollut. Että yksin on halunnut aina Conaliin mennä.

        Jomppa on kielimiehiä
        Jompalla on ollut aikaa opiskella siellä Conalissa ,kun on pidellyt sadetta ,ei ole muuta tekemistä ollut
        Nytkin siellä alkaa sadekausi taas ja loppuu just ennen vappua.
        Tiedähäntä mitä kieltä se keväällä taas virkkoo.
        Mutta ikävä on Jompalla jo meitä,Jommppakin on ollut reissussa viisipäivää.
        ´Tiedä hantä vaikka jatettäs Jurmala valiin ,ja suihkasta suoraan sinne auswitsiin .
        Ja oltaisi siellä vaan pari yötä.
        Jaksaisiskohan anoppi suhata auswitsistä sitten oikosta tietä Epsanjaan

        Topias

      • Black Women
        Tomssoni Tomppa kirjoitti:

        Perillä ollaan jo kanikan uumenissa Pärnun kauniissa kaupungissa.
        Väsyhän tuo jo painaa, mutta ei saa unta kun tuo Topiaksen anoppi on niin virkku. Vähä meni myöhään tulo kun suhari pyöräytti Tartun kautta. Ja sitten pimeessä en löytänyt sisäänmenoaukkoa kanikasta, kun muu retkikunta oli jo heittäytynyt silmälleen ja sammuttaneet kynttilän. Ei se ovi sitten lukossa ollut, vaan tässä kun ei ole näköjään ovia kuin ravinpuolella, ja minä tuolta toiselta kyljeltä hain. Vaan heti kun miliisipartio näytti puoliviideltä Ladan lampuilla valoa, niin johan löytyi uksi. Pyysi ne ensin heille yöksi tai pariksi, vaan jos olisin lähtenyt niin Jurmalaan lähtö olisi ehkä siirtynyt.

        Onneksi lähtiessä jo panin useamman vaatekerran päälle, se on semmoista kerrospukeutumista. Nyt vaan aina kun savisen heittää menemään niin alta paljastuu puhtoinen kerros. Tuo taito on tullut kilpa-autoiluharrastuksen myötä. Ruusperin Keijo sen niksin minulle neuvoi televisiossa, kun Ranen luona katottiin vormuloita. Se Keijo heitti aina tuhraantuneen visiirin pientareelle, niin taas mentiin. Itse sitten sovelsin sen kikan tähän karavaanarielämään. Toivottavasti siellä Conalissa on kelit plussan puolella kun taitaa loppua tekstiilit tätämenoa ennenkuin perillä ollaan. Vaan jospa sillä Jorkilla olisi Suomen armeijalta ylijäänyt maastoutumispuku, kai se antaa kaverin semmoista lainata. Me kun ollaan ystävystytty syvästi jo kirjoitellessa, veikkaan että läheisiä ollaan kunhan tavataan.

        Nyt sitten jo täytyykin valmistautua haastateltavaksi, ajattelin panna lapulle asioita, niin on mistä vastata jos jotakin reportteri kysyy.
        Ja hiuksetkin pitää järjestellä, näkyivät vähän epäjärjestykseen päässeen. Ja sitten sipaus lopuksi Suaveeta, niin saa sitten edustavan kuvan Caravaanilehden keskiaukeamalle. Pitäisi varmaan tuolle Topiaksen anopillekkin joku leninki päälle panna, jos siitäkin kuvan haluavat lehteen. Ei sitten niin selkeesti erottuisi kuvissa nuo erokeenisten alueiden fritsut.

        Minäkään en ole vielä tuhlannut latin latia, tuollakin tavernassa joku setä antoi kroonetukun vessassa ja vielä kehui päälle jotta olet sinä hyvä suustasi. Ne kun on sukulaiskieliä, nämä vironkieli ja suomenkieli, niin helppoa on kommunikoida vieraidenkin kanssa.
        Saakohan näillä krooneloilla maksettua ostoksia Conalissa ? Jos siellä nyt omaa rahaa yleensä tarvitsee käyttää kun Jorman vieraiksi ollaan menossa.

        Käskeppä sen villin anopinkin vähän siistityä,kampaa sen naimanutturansa ojennukseen,ja oikoo vähän hameen helmoja.Caravan lehdellä kun tuntuu olevan vähän herkänpuoleista lukija kuntaa,Kyllä ihan kateeks käy toi teidän reissunne.Meno on just niin vauhdikasta ettei meinaa perässä pysyä,no jatkakaa vaan samaan malliin.Tässähän tulee mieleen kuuluisat Keihäsmatkat aikanaan,kun Suomalaiset pääsi matkailun makuun.

        Kuules poika
        Ei anoppi ole ehtinyt hiuksiaan nutturalleen tällätä.
        Tomppa se vaan siitä huolen ,että ei ole aikaa hienosteluun
        Kyllä Tomppa anoppiaa pöyhii jatkuvasti ,jos vaan anoppi ajamiseltaan ehtii
        Sinä kun olet ns.rattimiehiä .Kato hei kun minulla on sellainen linja-autosta tehty hevos/matkailuauto.Käyn sillä aina yleensä viikolla raviloissa ,ja kuskaan noita hevosia raviloista toiseen ,kato ettei suotta kopotin väsy matkalla .Kun saattaa raviloiden välimatkat olla pitkät.
        Vien nämä matkat kanikallani.
        Kerro kun autossa on ne paripyörät takana ,niin tarviiko sisimmässä pyörissä olla ilmaa myös alapuolella
        Täällä Pärnus ST1 poika väittä että tarvi olla ,että menee kuulemma tasasemmi.Tiedä sitten häntä
        Anoppi vaan valittaa että ohjaus puoltaa .Johtuu varmaan Tompan Saabin renkaista kun Tomppa laittoi ojanpuolelle Saabin renkaat .Ovat vähän pienempiä kuin kuskin puolella.Autokin menee vähän sillain kuin koira juoksis

        Nyt Tomppakin jo tuli kanikalle .
        Ruvetaan Tompan tuliaisia korkkaamaan .
        Ei taideta vielä edes hernekeittopurkkia avata

        Ei muuta kun jaksele

        Topias

      • Tom Tom Tomppa
        Black Women kirjoitti:

        Käskeppä sen villin anopinkin vähän siistityä,kampaa sen naimanutturansa ojennukseen,ja oikoo vähän hameen helmoja.Caravan lehdellä kun tuntuu olevan vähän herkänpuoleista lukija kuntaa,Kyllä ihan kateeks käy toi teidän reissunne.Meno on just niin vauhdikasta ettei meinaa perässä pysyä,no jatkakaa vaan samaan malliin.Tässähän tulee mieleen kuuluisat Keihäsmatkat aikanaan,kun Suomalaiset pääsi matkailun makuun.

        vai minne se sinun kultasi polkaisi. Nyt jo tunnin olen täällä ventannut, vaan liverrystänsä ei vaan kuulu. Äänestä kyllä olisin huomannu jos kilometrin sädettä lähempänä olisi rouvasi liikkunut.
        Kun kanikankin peltikatto kerta pomppii, kun sinua Topias hän ohjeistaa.

        Nyt alkaa jo hieman pyörryttääkkin, vaikka ihan tilkan vasta olen janooni maistanut noista muutamasta potlesta. Vaikka ei nuo edes täyttä ainetta ole, jotakin 90 rosenttia vaan.
        No istun sitten paluumatkalla siinä pyörän ritsillä, ja otan pitävän otteen rouvasi uumasta etten matkalle tipu, vankat jalathan ne on emännälläsi polkea.
        Nyt kyllä huolestuttaa josko lehtimiehet silläaikaa jutun käyvät tekemässä kun olen täällä jumissa. Äsken olisin jo lähtenyt tulemaan, vaan tuo myymäläpäällikkö suostutteli vielä jäämään, kädestäpitäen oikein jutteli mukavia. Vielä jonkunverran aristaa nuo peukalot, ne kun ennestäänkin jo vähä olivat hellinä. Näet kun illalla siellä tavernan vessassa huolimattomasti istahdin pytylle niin jäi osa käsistä pöntönlaidan ja kannen väliin, ja kerkesi verenkierto sormissa heikentyä ennenkuin tarpeeni sain tehtyä.

        Jos ei tule ne lehtineekerit niin lähdetään yötämyöten lasettamaan sinne Jorkin tykö, kun se siellä malttamattomana jo meitä odottelee. Ei vain söisi Jorma vaunustaan huonekaluja yksinäisyyttään, minulla kun se seehveri ainakin söi ne sohvatyynyt kun viikoksi sen yksin vaunuun jätin.
        Nyt sieltä ääntä kyllä jo pulevardilta kuuluu, onkohan se nyt rouva Topias kun niin hengitys vinkuu kuin tulipalosireeni.
        Täytyy ihan pyytää myymäläpäälliköltä että laskisi hihasta senverran löysiä jotta voisi katsoa ääntä päin.
        Mutta ilman minua jos tulee vaimoke, niin käännytä takaisin vaan. Meillä karavaanareillahan on se motto jotta kaveria ei jätetä.

        Se on tämä Plakki Womeni. Lieneekö sama jonka kanssa kerran Unionin kahviossa muutamat keppanat napattiin ? Naiseen viittaa tuo Womeni, ja naiseläjä se saatto olla sekin siellä Unionilla. Ja oli sillä ainakin kiitettävästi plakkia, hampaat oli siellä plakin sisällä niinkuin kynttilän sydämmet.
        Vaan synkkasi meillä loistavasti, olisin ehkä kosinutkin jos vielä muutaman oluen olisi tarjonnut.
        Läksin sitten toiseen pöytään kun siellä oli niitä hevoismiehiä pitkävetoa tekemässä. Siinä se sitten naaras unohtui kun jo voittoja tasattiin.
        Mutta jos olet se sama ja tunnistat tästä minut niin pane viesti ja numerosi espaanjan valtalehteen, niin pidetään jatkossa yhteyttä.
        Minulla oli silloin se Kuusiston suksitehtaan pipo, aktiiviaikana kun enempi hiihtelin niin itse Mauno sen sponssasi minulle, siitä ainakin tunnistat jos muuta et nyt muista.

        Kaipaamaan jääneenä

      • Jorma K
        Jorma K kirjoitti:

        Laredossa ,menee aika noita teidän toitoja lukiessa.

        etkö tiedä että toito on arabiaa ja tarkoittaa kusipäisyyksiä ?

      • Tomppa Tom
        Jorma K kirjoitti:

        etkö tiedä että toito on arabiaa ja tarkoittaa kusipäisyyksiä ?

        Nyt vasta muistin että Jormahan se selvittikin kerran itselleen mitä tuo toito tarkoittaa.
        Vastaava päälääkäri kun oli Conilin ensiapuklinikalla arabiankielellä kirjoittanut Jorman polilaskortiin tuollaisen diagnoosin.
        Mutta Jorma, nyt kun me kaikki tiedetään miksi sinä olet tuollainen, niin me ei sitten turhaan epäillä mitään vakavampaa sairautta sinulla olevan.

        Tullaan kun keretään, voisitkin jo valmiiksi siivota ja tuulettaa vaunusi, niin on sitten meidän mukavampi kertoilla jännittäviä kokemuksia matkanvarrelta siellä sisätiloissa.

        Moneen kertaan raiskattun anopin rääppeet mukaan.

      • Tom Tomppaa
        Jorma K kirjoitti:

        Moneen kertaan raiskattun anopin rääppeet mukaan.

        Olisi me se tuotu vaikka et olisi noin malttamattomana vaatinutkaan.

        Vaan ei ole Helkaa kenenkään raiskata tarvinnut, ihan päinvastoin, Jormaseni.
        Kunhan tullaan niin siinä se on sinunkin poikuus katkolla !

        Malta nyt, tullaan tullaan !

      • Jorma K
        Tom Tomppaa kirjoitti:

        sehän on mukavaa.

      • Tom Tomppa
        Jorma K kirjoitti:

        sehän on mukavaa.

        mitään jaa, Topiaksen anoppi se on kun jakaa.
        Minä vaan luovutan. Mutta mukavaahan se semmoinen mukava aina on. Helkamuorilla on semmoinen mukava, tulet Jorma aivan olemaan onnesta äpölläsi sitten.

        Vaan kivasti nuo lyhtytolpat aina kopsahtaa kun Helka sompaa kanikalla kohti Conilia.
        Ei me sitten mennäkkään sinne Monakoon, siellä on nyt surua kun Kimi oli saanu Perluskonilta kenkää. Se kun on sen Kimin extallin kummisetä. Ei jaksa nyt Keijo vieraita vastaanottaa, ihan melankoliassa on.
        Topias meni äskettäin tuonne katolle ressua korjailemaan. Jeesusteipillä. Se kun on se Helkan 75 vuotis lahjakiikkustuoli siellä ressupaketissa. Joutuu varmaan taas Topias lisäämään erikeepperiä perillä niihin salvoksiin, ne kun oli jo uutena nitissy hyssytellessä. Vuonna 1998, silloin kun oli ollu ne syntymäpäiväkemut.
        Ja nyt joka ei jaksa näitä matkakokemuksia meitin kanssa jakaa, voikin panna päätteen jo offille. Aukasee sitten kun tuntuu että kestää.

        Humei humei Jore.

      • jorma k

        ham ham

      • Tom Tomppa
        jorma k kirjoitti:

        ham ham

        kun kirjoittaa Jorma pieni koo tai Jorma iso Koo.
        Jorma pieni koo on oikein lyhytsanainen ja masentuneenoloinen, vaan Jorma iso Koo taas sellainen tempperamentikas ja uhkuu menohaluja Coniliin. Vaikka nyt on juminutkin tilapäisesti sinne Laredoon.
        Ystävämme onkin varmaan tuo Jorma iso Koo, ja on myös paremmin Topiaksen anopinkin makuun.

      • topias22
        Tom Tomppa kirjoitti:

        Se on tämä Plakki Womeni. Lieneekö sama jonka kanssa kerran Unionin kahviossa muutamat keppanat napattiin ? Naiseen viittaa tuo Womeni, ja naiseläjä se saatto olla sekin siellä Unionilla. Ja oli sillä ainakin kiitettävästi plakkia, hampaat oli siellä plakin sisällä niinkuin kynttilän sydämmet.
        Vaan synkkasi meillä loistavasti, olisin ehkä kosinutkin jos vielä muutaman oluen olisi tarjonnut.
        Läksin sitten toiseen pöytään kun siellä oli niitä hevoismiehiä pitkävetoa tekemässä. Siinä se sitten naaras unohtui kun jo voittoja tasattiin.
        Mutta jos olet se sama ja tunnistat tästä minut niin pane viesti ja numerosi espaanjan valtalehteen, niin pidetään jatkossa yhteyttä.
        Minulla oli silloin se Kuusiston suksitehtaan pipo, aktiiviaikana kun enempi hiihtelin niin itse Mauno sen sponssasi minulle, siitä ainakin tunnistat jos muuta et nyt muista.

        Kaipaamaan jääneenä

        Minäkin muitasta tämän kyseisen missi.
        Jäi erikoisesti missukan hampaat mieleen,hampaat ovat sellaiset ,kuin olisi ollut hiilet suussa pystyssä. Oli aivan mustat.Ovat varmaan kesäkuumat.
        Siinä silloin meinasi tulla muutenkin teillä kuumat välit,et meinat missistä eroon päästä..

        Vähän haisi lintu jo tunkkaselta ja oli niin kuin parhaat vuodet nähnyt
        Vaatteetkin oli kuin Virolaisella ,musta perunakauppiaan nahkatakki päällä ,nike verkkarit ja lenkkarit jalassa.
        Ja tukka ajettu aivan lyhyeksi
        Rinnat olivat pitkät ja suipot verkkarin vyötärön kuminauhan alla
        Ääni kivan möreä .Punakka kasvoiltaan ,liekö laarseenin syytä
        Olisi siinä pappikin ollut ihmeessään ,kun olisit häntä alttarille kyörännyt

        Oli hyvä että ravimiehet pelasti sinut

        Topias

      • Jorma K
        Tom Tomppa kirjoitti:

        kun kirjoittaa Jorma pieni koo tai Jorma iso Koo.
        Jorma pieni koo on oikein lyhytsanainen ja masentuneenoloinen, vaan Jorma iso Koo taas sellainen tempperamentikas ja uhkuu menohaluja Coniliin. Vaikka nyt on juminutkin tilapäisesti sinne Laredoon.
        Ystävämme onkin varmaan tuo Jorma iso Koo, ja on myös paremmin Topiaksen anopinkin makuun.

        Laderosta aamulla

      • Tom Tomppa
        Jorma K kirjoitti:

        Laderosta aamulla

        kivaa ja mukava kuulla. Jätithän nyt paikat siistiksi. Keräsithän jätökset.
        Ettei tulla sanomaan siellä meille että on huonoa elämää edellinen Finski viettänyt.
        Kun ajateltiin siellä Laredossa mekin hetki viivähtää. Vaikka kolme päivää taikka viikko. Minne siellä kannattaa mennä, mitä tehdä ja mitä siellä on, sano Sinä sano ?
        Kun se on Sinulle Jorma niin tutuksi käynyt. Neuvo ja opasta meitä, varsinkin Helkaa, se kun on draiveri. Saako sähköä ? Sähkö on mukavaa.

        Kanikan poppoo

      • Pink Lady Blakki
        topias22 kirjoitti:

        Minäkin muitasta tämän kyseisen missi.
        Jäi erikoisesti missukan hampaat mieleen,hampaat ovat sellaiset ,kuin olisi ollut hiilet suussa pystyssä. Oli aivan mustat.Ovat varmaan kesäkuumat.
        Siinä silloin meinasi tulla muutenkin teillä kuumat välit,et meinat missistä eroon päästä..

        Vähän haisi lintu jo tunkkaselta ja oli niin kuin parhaat vuodet nähnyt
        Vaatteetkin oli kuin Virolaisella ,musta perunakauppiaan nahkatakki päällä ,nike verkkarit ja lenkkarit jalassa.
        Ja tukka ajettu aivan lyhyeksi
        Rinnat olivat pitkät ja suipot verkkarin vyötärön kuminauhan alla
        Ääni kivan möreä .Punakka kasvoiltaan ,liekö laarseenin syytä
        Olisi siinä pappikin ollut ihmeessään ,kun olisit häntä alttarille kyörännyt

        Oli hyvä että ravimiehet pelasti sinut

        Topias

        En ole ehtinyt kiireiltäni tänne vastailemaan,olen tässä putsaillut kesän jäljiltä olevia matkailuautoja ja vaunuja kuntoon.Tyhjiä viinapulloja on löytynyt säkkikaupalla,joten oiskohan siinä sitten kuitenkin perää että se viina maittaa?Pahassa jamassa oli muutenkin kiesit kesän jäljiltä,matot oli oksenneltu ja käytettyjä korkonkia roikkui jopa kattovalaisimissa,pahimmat tapaukset passitin suoraan ongelmajätelaitokselle.No rahaa on nyt tullut niin paljon ahkeroinnista,että kävin teettämässä uudet leegot suuhuun,ja Suomen kuuluisa plasstikkakirurgi Rolf Nuustrom kaiken korjaaja taituri laitatti niin komiat uudet ryntäät,että Pamsukin jää kakkoseks.Otatin kerralla 1,5 litran pussit silikonia,nyt ei vaan meinaa löytyä millään paitoja.Nyt kun olen täällä saanut hommat hoideltua,ja alkaa kelitkin kylmenee niin ajattelinpa lähteä perässä sinne Laredoon.Mahtaneeko sieltä löytyä yösijaa,vai otanko soputeltan mukaan.Laivalta ostan sitten kunnolla sitä Larsseenia,ettei tarvi niitten etelän ihmisten happamia viinilitkuja kitata.Isännälle olen tänne jo varastoinut kaapin täyteen Leijona viinaa se kun ei muuta juo,pärjäilee täällä sitten reissuni ajan.Laitan tässä kuvan että tulossa ollaan,älkää olko huolisanne kyllä minä teidät tavotan.

        http://www.youtube.com/watch?v=jOPkojRpjf8

      • Tom Tomppa
        Pink Lady Blakki kirjoitti:

        Nyt oltiin niin intensiivisesti Jorkan kanssa, että meinasi ihan suhteet sinuunpäin väljähtyä.
        Vaan meillä se kanikka aina säilyy siistinä, ei ole pulloja eikä kordareita meillä. Ja takapyörän kupeessa on ollut meillä se toaletti, aina kun siirtää paikkaa niin se läjä jää siististi sinne eikä kulkeudu mukana siistiä yleiskuvaa pilaamassa.
        Alussa tietysti piti oikein ostaa perusvarasto larseenia, se alku aina kysyy rahaa, vaan sitten on jo larseenissa pysytty tyhjillä pulloilla vaihtelemalla.

        Kyllä olet sydämellisesti tervetullut kanikkaan punkkaamaan, jos kerta on hyvät bosarit nyt sulla. Rolffi se aina Ranen nenänkin muotoilee kun se kääntyy sillai vinoon. Ei vaan enää kohta riitä paikka-aine Ranen takalistossa klyyvarin korjailuun. Hyvin on taitava ja hyvä leikkelemään Nuuströmin poika.
        Ja meillä ei ole niin nöpönnuukaa vaikka sinun paita olisikin hiukan napakka, ei ne Topiaksenkaan diakonaalihousut enää kiinni ole mahtuneet vuosiin. Vaikka on kiilapalan se sen anoppi Helka jo neulonut takasaumaan.

        Elä nyt hyvä nainen niitä Leijonavarastoja sinne jätä, juolahtaa vielä ukolles mieleen kokeilla alkkohoolin käyttöä. Parempi kun otat ne rinkkaan ja tuot tullessasi tänne.
        Tasapainokin pysyy sulla herkemmin kun on painoa kahdenpuolen luurangon.

        Ai että semmoinen surinasussu oikein olet. No olipa hyvä kun tulet niin voidaankin sitten asioilla käydä tuolla sinun Syntapilla. Minullakin oli Syntappi, vaan kun siitä meni se säipän alapään laakerihäkki, niin vaihdoin sen sitten huikkimalla siihen Saappiin.
        Ajellaan sitten oikein twona, minä takapaksilla kun sinulla on nyt mistä kiinnipitellä.

        Vilkuta sitten kaukopitkiä Syntapissa suoranpäässä jos lähituntumassa ajelet. Tunnistat tämän Kanikan siitä rekisterilaatasta ja FIN-tarrasta ja Suomenviireistä ja siitä kun se sinistä usvaa pukkaa. Ai niin, pitäskin tarkistaa minkämoinen numerokilpi se nyt on käytössä. Kun on niin hyvillä varusteilla tämä Kanikka että oli oikein neljät vaihtokilvetkin mukana.
        Niin saadaan morsetettua Helkalle hyttään viesti että nostaa Ainoa kaasupedaalilta. Tavoitat sitten meidät herkemmin. Saadaan se rinkka nostettua turvaan rahtiruumaan.
        Niin tykätään kovasti kun tulet että saat sitten vuorotella Hilkan kanssa rahastajanpenkillä, siinä kun on se pehmustus.
        Ja voidaan kammeta se Syntappisi tuonne katolle niin ei suotta siirtymätaipaleilla pensaa kuluta.

        Aja nyt kuitenkin varovasti ja keskellä tietä.

        juttu mennyt siihen malliin,että ukko perkule laitto Syntappini talviteloille ja minä perkules pyöritän tätä helkutin firmaa täällä hikipäässä.Onneks asin edes noita poikia tohon jelppimään noita autonpesuja,kuuma kun täällä hallissa on niin pojat päätti ryhtyä ilkosillaan pesu hommiin,eihän siinä mitään,mutta nyt oon saanut sitten ämmät riesakseni tänne.Ne kun on tuomassa autojaan pesuun yhtenään,parille jo jouduin antaan porttikiellon,kun tahtovat nipistellä poikia perskannikoista ihan ovat mustelmilla ressukat.Kyllä Mobilaatia menee kun joutuu voiteleen,mustia takamuksia.Olenkin niitä pahimpia ämmiä hätistellyt Teboilin pesulinjalle.Mulla tässä on nää matkailuautot ja vaunut niin ruuhkaks asti työn alla,ja välillä hoitelen asiakkaita kahvittelen ja kaupittelen autoja ja vaunuja.jotta saahaan tää karavaanari touhu vaan leviämään muitten tiellä liikkujien iloks.Kyllä katteeks käy toi teirän vauhdikas reissu,vauhtia ja vaarallisia tilanteita löytyy,mutta se on vaan hyvä.Reissussa pitää ollakin säpinää,eikä mitään perkuleen museo kierroksia ja viinilasi kädessä istuskelua katoksen alla.Saapahan se Laredon Jorkkakin vähän vauhtia siihen matkailuun,kunhan perille pääsette.Ai niin se huonomuistinen autonvaihtaja haki viinalaatikkonsa pois,kovin oli vapiseva ja heikon olonen mutta kummasti sillä ilme kirkastu kun lykkäsin lastin kouraan,tosta se lähti renkaat kirskuen pihasta.No eipä täällä juomat lopu,kun yks pojista on Tallinasta ja tuo joka viikonloppu lasteittain viinaa,eihän sitä kukaan kyllä ehi juomaan,mutta onpahan tuolla varastossa jos tarvetta tulee.Johan nää tässä harkitsivat jonkunsortin avajaisjuhlaa,lähialueen autopuljuille jotta olis juomista ja syömistä tarjolla(minun nekin pirun kestitykset pitäis hoitaa)en kyllä ymmärä että minkä pirun takia,kun nyt jo töihin hukutaan.Kyllähän tää kauppa täällä kukostaa siihen malliin,että ihmettelen mitä hittoja ne siitä lamasta jauhaa,autoo ja vaunuu vaihetaan kun mustalainen hevosta.Nyt kyllä näyttää pahasti siltä että matkaan lähtö viivästyy mun kohalta,niin pahasti joten jatkakaa vaan matkaa mua ei kannata ootella,pyöritän tätä bisnestä niin kauan kun,burn outit iskee.Nauttikaa nyt vaan reissusta,ja kyllä se Hilkka sen rahastajan penkillä pärjää,eikös siitä oo se laulukin tehty,pieni rahastajatyttö,aina posket pullollaan.Terveisin:Bisnens Pinkkis

        C:\Documents and Settings\Saila Ojala\Omat tiedostot\EA Games\Omat kuvatiedostot\Puhdas_auto.jpg

      • TOPIAS 22

        Kuules Jorse ,vieläkö ne pusikot ovat liekeissä?
        Kannattaisi sinun ottaa sammutushomma oikein valvontaan?
        Ei niistä Hoseista siihen hommaan ole .Ei ne pusikot sammu millään risuilla huitomalla,vaan kyllä niihin pensaisiin täytyisi jokunen ämpäri vettäkin lorauttaa.
        Tomppa haluaa päivisin köllötellä aina nurmikolla anopin kanssa yläosattomissa.
        Tulevat aika nokiseksi jos palaneella ruohikkolla päivän puhjaavat
        No eipä tietysti erotu kantaväestä sitten kun Marokkoon mennään.
        On siinä hyvätkin puolensa .

        Jorse ,kyllä Tomppa ja anoppi taas pitivät sellaisen rituaalin kanikan perälaverilla viime yönä.
        Tuli vaan mieleen että pitivätkö sadetanssia laverilla?
        Varmaan toivoivat sadetta ,että saisi ne pusikot sammumaan

        Suomessa tuli muuten aika pahapettymys Tarjalle ja Penalle ,eivät voi sitä saunaa lahjoittaa Amerikkalaiselle astronautille ,Sama ukko joka soitteli Tarjallekin avaruudesta.
        Onkohan Tarjalla ja tällä lentoperämiehellä joku suhde.Tarjakin istui koko päivän puhelimen vieressä odottaen perämien puhelua
        Taikku ei kerennyt kokopäivä tekemään mitään kotiaskareita ,ei edes Penalle kaffeeta keitellyt ,vaan odotti kärsivällisesti puhelua.
        Ja nyt ei saa saunaa lahjoittaa perämiehelle.
        Suomi kun sellainen maa ,ettei hyväksytä minkaanlaista korruptiota
        Rehellisyys maan perii

        Näkemisiin
        Olee Topias

      • Tom Tomppa
        TOPIAS 22 kirjoitti:

        Vegasin valkea tuollalailla, ei. Jos Hosee vähän hosalla hosasee vain sinne pesäkkeeseen päin.
        Kyllä tarvittaisiin Suomalaista jämäkkää tulenjohtajaa komentopaikalle, alkaisi sitten liekit hiipua. Vaan kun tuo Jore ei tunnu olevan enää kiinnostunut johtotehtävistä, kai se sai silloin työikäisenä sai tarpeekseen. Kun veteli niitä johtoja virtatöpselin ja Nintensonsa välille.
        Niinhän tuo on jo takaraivolta käkkärään vetänyt kuumuus Helkan polkkatukkaa, ihan kuin olisi pernamentin ottanu niin on takussa. Vaikka vasta loimotusta ollaan ihailtu.

        Vaan nyt se on sesonki tuolla puutavarakuljetusalalla. Tukkirekat ajaa yötäpäivää keräämässä tuppilautataapeleita, ja muita erikoissahauslinjojen tuotteita, nuorison kukittamisjohtoryhmän takapihoilta. Sitä kun oli huutavaa varastotilan puutetta taannoin sahaamoilla. Ja se kun oli silloin yleinen käytäntö että kansanministerit ja muut yhteisöpäälliköt luovuttivat omia tonttejaan lautalaanikäyttöön.
        Minullekkin jo soittelivat työkkäristä jälkeen, että jos kortin takaisin saan niin heti on puurahtivirmalla apumiehen paikka saatavana. Kun tiesivät että Tohmajärvellä olin ollu ehdolla lautamieheksi. Ja olinhan minä siellä huonekalustekaupan osamaksuosaston kirjoillakin hakemassa maksamattomia kirjahyllyjä pois.
        Vaan kun kuulin Pinkiltä miten nykyisin on tiukka työtahti tuolla työmaailmassa, niin täytyy nyt vielä harkita kannattaako kesken Espaanjan kiertueen toimeen tarttua. Pinkki parkakin kun joutuu nyt niiden vaunupesupoikien harjanvarsia ja letkuja väistelemään niin ettei firman kirjanpito tahdo ajantasalla pysyä. Ja vielä ne pesettäjä-ämmät siinä juo ja rällää seassa.
        Kunhan kevät koittaa ja ryysis siellä teillä firmassa hiljenee, niin tulet Pinkki sitten meidän tykö sinne Coniliin. Otata ukollas jo toukokuun tietämissä Syntappi telakalta, vaihata siihen pohjaöljyt ja tulppa ja polkase tänne sitten huilailemaan.

        Joo kyllä se sauna olisi Kopralle saatava vietyä. Mutta kun se Ameriikan hallitus vaan panee kapuloita rattaisiin. Kyllä jos Bussi olisi pressana niin ei jarruttaisi toimitusta. Vaan kun nyt on se aboriginaali siellä joka ei saunan päälle ymmärrä hevon humppaa, vastustaa vaan puhtauden vaalintaa. Ei sitä normaali suomensukuinen astrolooki kyllä mieluusti ilman löylyjä taivaalle lähde. Tokko liene Atlaksella ollut viime reissullakaan minkäänlaista bastua. Ei kohta hae kyllä pilotin paikkaa enää muutkaan Ameeriikkaan siirtyneet finnet jos ei sauna-asia ratkea maahanmuuttajien eduksi. Missä ne avaruuspölyt paremmin lähtisi hipiästä kuin Tarjan saunassa. Pentti voisi olla sitten vastaavana mestarina pystytystalkoissa, niin sattuisi Bobeilta kiuaskivet orteerinkiin.

        Vaan nyt jo täytyykin kipaista asioille tuonne kanikan takarattaan syrjään, palaillaan kunhan tärkeämmät asiat on ensin suoritettu.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      5130
    2. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      119
      1626
    3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      15
      1459
    4. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      50
      1376
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      13
      1183
    6. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      4
      1070
    7. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      17
      1037
    8. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      76
      999
    9. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      60
      817
    10. Junan alle

      Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?
      Kajaani
      27
      793
    Aihe