Toivottavasti mediamaksu tulee pian käyttöön

Mediamaksua vastustavat tottakai tähän saakka siivellä katsoneet. Mukavaahan se olisi jos naapuri maksaisi muutkin maksut.

Nykyinen tv-lupamaksu on 224 euroa vuodessa. Mediamaksun suuruus on 175 euroa vuodessa.
9122
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

että mediamaksu on 175 euroa, ei kai joku Tuppeensahatut ole kertonut?

Äänestä

Ehkä logiikka voi olla enemmänkin hakoteillä kuin keskustelun aloittajalla, mutta vaikeaa sen täytyy olla. Suorastaan lindeenimäistä puolustaa mediamaksua kateuskortilla. Mediamaksu ei muutu kelvottomasta ideasta yhtään paremmaksi sillä, että lasku jaetaan kaikille tasan - yhtä lailla kateellisille kuin kateellisten naapureille.

Ylen rahoitukseen on varmasti tarjolla vähemmän huonoja vaihtoehtoja kuin esitetty mediamaksu. Nyt vain näyttää olevan niin, että päätösten teossa ovat päällimmäisenä aivan muut interssit kuin julkisuuteen annetaan ymmärtää. Samalla tavallahan jo munittiin digi-tv-uudistus, jonka lopputuloksesta riemuitsivat vain kaukoidän matolaatikkovalmistajat, kaikki muut hävisivät. Kateellisetkin.

Äänestä

Nää foorumit on täynnä työttömiä siipiveikkopummeja. Jotka parantelee maailmaa täältä käsin. Ja tyypillisesti he haukkuvat YLEä kommaripajaksi. Ei he osaa lukea, että siellä on kaikista puoluesta henkilökuntaa. Siitä pitäs tehdä Jimille joku dokumentti (tunnin mittainen) ja samaa toistaa ehkä 6 kertaa että menis daijuun.

Äänestä
  • suojatyöpaikka.

    Äänestä

TV-katselunsa. Kokemuksesta tiedän, että useimmissa lestadiolaiskodeissa TV kyllä on, mutta ukko siitä lähinnä katselee pornojuttuja. Välillä käy tutkimassa lasten kirjahyllyt ja repimässä aku-ankat, ja sitten pornon pariin taas.

Äänestä

wallin oli jo nostamassa sitä 300 geen,jotta sipoonkieliset uutiset olisivat entistä monipuolisemmat.

Äänestä
  • on oikein hyvä. Internetin kautta jokainen saa ennakkoon tietoa päivän uutisista, huomiset lehdet voi selailla tänään. Ja kaikki maksuttomat ilmojen halki tulevat tiedot ympari maapalloa tulla töpsähtää pikku ruutuu ihan noin vaan.
    Kunhan jaettaisiin ilmaiset päätteet joka kotiin ja ihan omat kaistat kaikille, ja varsinkin köyhille, niin onnellisia olisimme.
    Myöskään kännykkälinjat ja puhelut eivät maksa mitään, enhän näe mitään johtojakaan missään. Siis maksut pois kännyköiltä!
    Kristallipallostakin saa ihan hyvin selville koko tulevaisuutensa. Pallo siis ilmaiseksi kaikille!

    Äänestä

Olen maksanut vuodesta 1961 lähtien televisiomaksuja eri nimillä, joista ei tietenkään avaajalla ole mitään käsitystä. Nämä maksut on suoritettu vapaaehtoisesti.
Ylemaksu pakollisena sotii kuitenkin kaikkia demokratian vaatimuksia vastaan, joten vastustan sitä todella paljon.
Meidän kuluttajien pitää ymmärtää, että jos Ylen toiminta on edelleenkin yhtä holtitonta kuin nyt, maksut nousee edelleen.
Jos kannatetaan tasaista rasitusta kansalle Ylen toiminnasta, niin ainoa keino on panna sen rahoitus suoraan verotukseen, jolloin kaikki maksavat ansiotulojensa mukaan.
Silloin ei joudu rikkaitten puolesta maksajiksi vanhukset, sairaat, opiskelijat ymt. pienituloiset.
Ymmärtäkää hyvät ihmiset missä meitä aiotaan vedättää ja suhtautukaa asioihin siltä pohjalta.

Äänestä
  • Tästä samaa mieltä. Mediamaksu VEROTUKSEEN tulojen mukaan! Silloin se on tasa-arvoista!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


rehellisille säästöä kirjoitti:

Mediamaksua vastustavat tottakai tähän saakka siivellä katsoneet. Mukavaahan se olisi jos naapuri maksaisi muutkin maksut.

Nykyinen tv-lupamaksu on 224 euroa vuodessa. Mediamaksun suuruus on 175 euroa vuodessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu