Ruotsi on osa suomalaista kulttuuriamme

Hienoa, että olen saanut opiskella ruotsia. Enpä ole montaa sisämaalaista tavannut, joka osaisi mainittavasti muitakaan kieliä. Muutenkin suomalaisten kielitaito näyttää olevan surkealla tasolla. Myös oman kielen (kirjallinen) hallinta näyttää olevan rappiolla.

Naapurissa on 10 miljoonaa ruotsalaista. Ruotsin hallinta auttaa tulemaan toimeen myös Norjassa ja Tanskassa sekä helpottaa muiden germaanisten kielten omaksumista.

Ruotsinkielisellä on oikeus saada palvelua omalla äidinkielellään Suomessa. Ruotsi on osa suomalaista kulttuuriamme ja siksikin säilytettävä!
173
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

.

tulee auttamaan myös suomalaisten valvontaa länsinaapurissa ::::


"Ruotsin armeija saattoi juuri lukea viestisi – urkintavaltuudet kasvavat tänään

Ruotsin puolustusvoimien radiolaitos Försvarets radioanstalt eli FRA on vuoden alusta seurannut *kaikkea* maan rajat ylittävää tietoliikennettä. Seurannan kattavuus kasvaa tänään merkittävästi, kun teleoperaattoreita koskeva velvoite reitittää liikenne FRA:n verkon kautta astuu voimaan.

Suomen ulkomaille suuntautuvasta nettiliikenteestä yli 90 prosenttia kulkee Ruotsin kautta, joten merkittävä osa suomalaisten organisaatioiden ja yksityishenkilöiden ulkomaisille palvelimille tapahtuvasta liikenteestä altistuu nyt seurannalle"

http://www.tietoviikko.fi/kaikki_uutiset/article333061.ece

.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


T.A. kirjoitti:

Hienoa, että olen saanut opiskella ruotsia. Enpä ole montaa sisämaalaista tavannut, joka osaisi mainittavasti muitakaan kieliä. Muutenkin suomalaisten kielitaito näyttää olevan surkealla tasolla. Myös oman kielen (kirjallinen) hallinta näyttää olevan rappiolla.

Naapurissa on 10 miljoonaa ruotsalaista. Ruotsin hallinta auttaa tulemaan toimeen myös Norjassa ja Tanskassa sekä helpottaa muiden germaanisten kielten omaksumista.

Ruotsinkielisellä on oikeus saada palvelua omalla äidinkielellään Suomessa. Ruotsi on osa suomalaista kulttuuriamme ja siksikin säilytettävä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu