"Uskovien kaste" ei ole raamatullinen

Ns. uskovien kasteella kastetut eivät miellä kastettaan uudelleen kastamiseksi, koska heidän mielestään luterilaisessa kirkossa suoritettu kaste Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ei ole kaste.

Samasta syystä myöskään adventistit eivät pidä helluntaikirkossa suoritettua kastetta Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen kasteena, eikä omaa kastettaan Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen kasteen uusimisena. Samaa voisi jatkaa Jehovantodistajiin ja pienempiin lahkoihin.

Jos nainen kastaa, sekään ei ole kaste, ja jos ihmistä ei kasteta kokonaan veden alle, sekään ei ole oikea kaste. Mitä muuta tämä on kuin muotomenoa ja ihmistekoa? Tosin raamatullisuudestakaan ei voi puhua. Kasteethan suoritettiin Uudessa testamentissa avovedessä ulkosalla. Ei Raamatussa kerrota että sisätiloissa altaissa olisi ketään kastettu. Uskovien kaste on siis ihmisteko, mutta ei kovin raamatullinen.
12386
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Ota huomioon se että hellarit eivät noudata Ojalan matematiikkaa. Heille esimerkiksi 1 1 1=1 tässä kasteasiassa. Ojala oli heidän mielestään ateisti, koska tämä ei ollut hellari, ja siksi hänen matematiikkansakin on perkeleestä ja arveluttavaa, aivan samalla tavalla kuin koulun biologian opetuskin. Biologia evoluutioineen pitäisi poistaa kouluista ateistisena ja korvata Raamatun alkukertomusten ulkoaopettelulla. Niinhän se menee.

Väitänkö että hellarit ovat tyhmiä? En. Jos vuodesta vuoteen aina lapsesta asi joutuu tietyn idean kuulemaan, niin pakostahan siihen alkaa uskomaan, ja onhan hell-saarnaajilla pyhä henki, kyllä heidän pitäisi tietää että 1 1 1=1 on totta. Tämä on jumalallista tietoa, jota maailman ihmiset Ojala mukaanluettuna eivät voi ymmärtää:)

Äänestä
  • tai sinut erotettiin Helluntaseurakunnasta, sillä olisit häpeäksi paitsi Jumalan sanalle myös hell. liikkeelle.

    Tuollainen tonttuilu sopii hyvin kirkkoon. Kelpaavathan sinne homoaavioliitot ja lesbopapitkin.

    Vai sattuiko sinulla olemaan tänä-aamuna vain "dagen efter", kun noin pahasti sekoilet?

    Äänestä

  • että sinä erosit kirjoitti:

    tai sinut erotettiin Helluntaseurakunnasta, sillä olisit häpeäksi paitsi Jumalan sanalle myös hell. liikkeelle.

    Tuollainen tonttuilu sopii hyvin kirkkoon. Kelpaavathan sinne homoaavioliitot ja lesbopapitkin.

    Vai sattuiko sinulla olemaan tänä-aamuna vain "dagen efter", kun noin pahasti sekoilet?

    Mitä muuten tarkoittaa "dagen efter". Osaan kyllä ruotsia, mutta tämän sanonnan merkitystä en ole kuullut. Voisin arvella että se tarkoittaisi jotain krapulapäivää, mutta minun tapaukseeni se ei sovi, koska en käytä alkoholia.

    Äänestä

Kirjoitit:
>>"Uskovien kaste" ei ole raamatullinen>>Ns. uskovien kasteella kastetut eivät miellä kastettaan uudelleen kastamiseksi, koska heidän mielestään luterilaisessa kirkossa suoritettu kaste Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ei ole kaste.Ei Raamatussa kerrota että sisätiloissa altaissa olisi ketään kastettu. Uskovien kaste on siis ihmisteko, mutta ei kovin raamatullinen.

Äänestä
  • Täytyy tunnustaa heti alkuun, että minulla on hyvin heikot tiedot. En ole lukenut edes Tunnustuskirjoja. Olisi varmasti yleissivistykseenkin kuuluvaa jo tietää niistä. Jos sinä olet jaksanut lukea niitä, niin onnittelen.

    Myös tietoni juutalaisuudesta ovat puutteelliset. Essealaisten kastealtaista olen kyllä lukenut. Raamattua olen lukenut eniten, mutta ompas jäänyt nämä juutalaisuuteen kuuluvat kastekäytännöt huomaamatta. Olisin kiitollinen jos panisit jonkin raamatunpaikan tästä asiasta.

    Uusi testamentti on tietysti tärkein dokumentti kristillisestä kasteesta, mutta en myöskään muista lukeneeni sieltä että kaste olisi suoritettu sisätiloissa, mutta voihan se toki olla mahdollista. Sisätiloissa kastaminen perustuu siis päättelyyn, mutta niinhän tapahtuu monet muutkin uskon-opin tulkinnat.

    Olen matkalla pikapuolin Israeliin, joten voisin pistäytyä Jordanissa. Se kait olisi ainakin Uuden testamentin mukainen kaste. Uskonpuute voi tulla tietysti siinäkin esteeksi .

    Äänestä

Siinpä sinullekin muutama Raamatun mukainen totuus oikeasta kasteesta.Tuo sakramentillinen kastehan ei löydy Raamatusta ei niin millään se on aina uudestisyntymisen jälkeen ja uskomalla Jeesukseen.
Eipä vauva suinkaan ole kykenevä ottamaan vastaan evakeliumia
Sinä lukija olet niitä lutterin peite silmillä olevia et ymmärrä Raamatusta lukemaasi sanaa,lienetkö uudestisyntynyt uskossa oleva ihminen!!mietityttää....

Uudelleen kastaminen

"Kun Apollos oli Korintossa, tuli Paavali, kuljettuaan läpi ylämaakuntien, Efesoon ja tapasi siellä muutamia opetuslapsia. Ja hän sanoi heille: 'Saitteko Pyhän Hengen silloin, kun te tulitte uskoon?' Niin he sanoivat hänelle: 'Emme ole edes kuulleet, että Pyhää Henkeä on olemassakaan.' Ja hän sanoi: 'Millä kasteella te sitten olette kastetut?' He vastasivat: 'Johanneksen kasteella.' Niin Paavali sanoi: 'Johannes kastoi parannuksen kasteella, kehoittaen kansaa uskomaan häneen, joka oli tuleva hänen jälkeensä, se on, Jeesukseen.' Sen kuultuaan he ottivat kasteen Herran Jeesuksen nimeen" (Ap.t.19:1-5).

Kenelle kaste kuuluu?

"Niin Pietari sanoi heille: 'Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan'...Jotka nyt ottivat hänen sanansa vastaan, ne kastettiin, ja niin heitä lisääntyi sinä päivänä noin kolmetuhatta sielua" (Ap.t.2:38, 41).

"Ja hän kastoi heidät Jordanin virrassa, kun he tunnustivat syntinsä" (Mat.3:6).

"Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen" (Mark.16:16).

"Menkää siis ja tehkää kaikki kansat (pakanakansat) minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen..." (Mat.28:19; hebr. UT:n mukaan).

Uuden Testamentin selkeän opetuksen mukaan ja esimerkkien valossa kaste kuuluu niille, jotka parannuksessa kääntyvät Jumalan puoleen, tunnustivat syntinsä ja uskon kautta Jeshuaan (Jeesukseen) ovat tulleet hänen opetuslapsikseen. Raamattu ei puhu tässä asiassa ihmisten iästä, on vain kysymys siitä, että henkilö on tehnyt uskonratkaisun omassa elämässään ennen kasteelle menoa. On luonnollista, että lasta ei pestä ennen syntymää, eikä Jumalan lasta "pestä kastevedessä" ennen uudestisyntymää Jumalan Hengestä.
Efeson uskovat olivat kastetut Johanneksen kasteella eli parannuksen kasteella. Se ei ollut vielä Jeshuan lähetyskäskyn mukainen uuden liiton kaste Hänen nimessään ja sen tähden Efeson opetuslapset piti kastaa uudelleen lopullisella raamatullisella uskovien kasteella. Samoin on meidänkin laitamme. Vaikka olisimme kastetut kuinka monesti "vesitipoilla" tai muulla tavoin, joka ei ole Raamatun mukainen uuden liiton uskovien kaste veteen upottamalla (toisinsanoen: epäraamatullinen kaste ei ole kaste ollenkaan; katso Mat.15:7-9; Kol.2:23), meidät tulee kastaa uudelleen. Kun olemme kerran kastetut Raamatun mukaisesti, se on lopullinen "yksi kaste", joka riittää Jumalan edessä (katso myös kohta: "Kenen nimeen kastetaan").

Äänestä
  • Kristillinen kaste "Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen" on UT:n mukainen kaste. Sillä kasteella tulee kastaa Jeesuksen käskyn mukaan "kaikki kansat" lapsiakaan unohtamatta.

    Äänestä

  • Lukija... kirjoitti:

    Kristillinen kaste "Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen" on UT:n mukainen kaste. Sillä kasteella tulee kastaa Jeesuksen käskyn mukaan "kaikki kansat" lapsiakaan unohtamatta.

    Lasten kastaminen on kristillistä. Muoto ei ole tässä tapauksessa mikään ongelma.
    Itse kirjoitin jotain aiheesta. Toivottavasti ois jollekki apua siitä. kts linkki. http://gladiumspiritus.blogspot.com/search/label/kaste

    HELLuntailaiset puhuvat mitä sattuu välillä, niillä on ihan omat kaste käsityksensä, ja voitelunsa.
    He kritisoivat kaikkia tekojen kautta, eli vain täydellinen ihminen on heille kristitty ja siksi lapsi kaste ei heidän mielestää ole raamatullinen. Koska Suuri osa kastetuista ei elä kristillistä elämää.
    Itse voin esittää kysymyksen, että onko se silloin kasteen vika, vai sen vika että ihmiset eivät ole oppineet tuntemaan kristillistä uskoa?
    On ihan loogista, että uskovan perheen lapset kastetaan. uusi testamentti tuntee myös perhekuntakasteet. Ja se tarkoittaa kaikkia. Usko ei silloin ollut niin individualistista kuin nykyään.
    Vaan perheen pää, eli mies teki päätöksen.
    Aikuis kasteessa ei ole mitään vikaa, mutta kuinka yksilöllistä me haluamme tehdä uskosta. Monet aikuisetkin lankeavat synteihin. Onko siis kasteen pätevyys kiinni ihmisen pyhyydestä.
    Upotuskaste kuvaa hyvin kuolemaa ja ylösnousemusta ja uuden syntymistä. Mutta valelu kaste kuvaa myös synneistä pois pesemistä (perisynti)
    Missä järjestyksessä tulee usko ja kaste, niin se on pelkkää saivartelua, koska.
    Matt.28:19-20, paino on kasteessa ja sitten vasta opetuksessa, kun taas, Mar.16:16, sanan paino on uskossa.
    Tällainen sanaleikki ei tee oikeutta kasteen teologialle yhtään.
    Kaste on Kristillinen toimitus ja se on pätevä sakä aikuisille, että lapsille.

    Äänestä

  • -Make- kirjoitti:

    Perhekunnat

    ja hänet ja hänen perhekuntansa kastettiin. Hän sanoi sitten meille: "Jos kerran pidätte minua Herraan uskovana, tulkaa kotiini ja jääkää vieraikseni." Hän vaatimalla vaati meitä tulemaan. (Ap. t. 16:15)

    Heti paikalla, keskellä yötä, vanginvartija otti heidät hoiviinsa ja pesi ruoskaniskujen haavat, ja hänet ja hänen perhekuntansa kastettiin heti.(Ap. t. 16:33)

    Kuitenkin synagogan esimies Crispus tuli uskoon, ja myös koko hänen perhekuntansa uskoi Herraan. Monet muutkin korinttilaiset, jotka kuuntelivat Paavalia, tulivat uskoon, ja heidät kastettiin. (Ap. t. 18:8)

    Nykyajan yksilökeskeisessä maailmaassa on ehkä vaikea käsittää niitä perhekuntia muinaisessa lähi-idässä. Perhekuntiin kuului monenlaista väkeä paljon: vanhemmat, lapset, isovanhemmat, orjat ja muut palvelijat.

    Perhekunnan pään tultua uskoon kaikki kastettiin, eikä mitään henkilökohtaista asian hyväksi tehtyä näkyvää ratkaisua vaadittu. Todennäköisesti myös vaippaikäisiä kuului perhekuntiin vaikka nykyajan vaippoja ei silloin käytettykään. Katsottiin kuitenkin että kaikki uskoivat ja luotettiin perheen pään esimerkkiin ja opetukseen.

    Mielenkiintoinen on yksikkömuoto: ”Jos kerran pidätte minua Herraan uskovana”(Ap. t. 16:15 ).

    Äänestä

  • Miettijä... kirjoitti:

    Siellä on selvästi kirjoitettu, että ketään ei kastettu perheen pään uskon mukaan, vaan omakohtaisen uskon perusteella: Esim:

    "Kuitenkin synagogan esimies Crispus tuli uskoon, ja myös koko hänen perhekuntansa uskoi Herraan. Monet muutkin korinttilaiset, jotka kuuntelivat Paavalia, tulivat uskoon, ja heidät kastettiin. (Ap. t. 18:8)"

    SIIS KOKO PERHE USKOI ennen kastettaan!

    Toinen samanlainen kohta:
    1. Kor 7:14
    "Ja vaimo, joka ei usko, on pyhitetty miehensä , uskonveljen kautta, muutoinhan teidän lapsenne olisivat sastaisia,
    Mutta jos se, joka ei usko eroaa, niin erotkoon."

    Tuossa perheessä vain perheen pää oli uskossa!!!!

    Sinun kannattaisi miettiä uudelleen!

    Äänestä

  • ja tutkin Raamattua. kirjoitti:

    Uskova puoliso, vaikka hänet on kastettu, voi tietysti myös luopua uskostaan. Pääsääntö kuitenkin oli että perhekunnan jäsenet seurasivat päämiehen uskoa.

    Lainaamassasi Korinttolaiskirjeen kohdassa Paavali vastaa kysymykseen seka-avioliitosta eli kristityn ja pakanan avioliitosta. Seka-avioliitoissa oli myös kastamattomia lapsia. Jos mies oli pakana, lapset jäivät isän uskoon.

    että perhettä ei kastettu perheenpään uskon perusteella!

    Kastamatonhan on pakana!

    Tuo asia ei enää miettimällä parane.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Lukija... kirjoitti:

Ns. uskovien kasteella kastetut eivät miellä kastettaan uudelleen kastamiseksi, koska heidän mielestään luterilaisessa kirkossa suoritettu kaste Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ei ole kaste.

Samasta syystä myöskään adventistit eivät pidä helluntaikirkossa suoritettua kastetta Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen kasteena, eikä omaa kastettaan Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen kasteen uusimisena. Samaa voisi jatkaa Jehovantodistajiin ja pienempiin lahkoihin.

Jos nainen kastaa, sekään ei ole kaste, ja jos ihmistä ei kasteta kokonaan veden alle, sekään ei ole oikea kaste. Mitä muuta tämä on kuin muotomenoa ja ihmistekoa? Tosin raamatullisuudestakaan ei voi puhua. Kasteethan suoritettiin Uudessa testamentissa avovedessä ulkosalla. Ei Raamatussa kerrota että sisätiloissa altaissa olisi ketään kastettu. Uskovien kaste on siis ihmisteko, mutta ei kovin raamatullinen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu